Et sitten vieläkään tajua. Puhuin Mikniuksen motiiveista, eikä hän ole kuollut. Mitä tuohon Mikniuksen väitteeseen tulee, niin sehän on puppua, mikäli ei ole elänyt sellaista luterilaisuutta ja näe luterilaisuutta sellaisten silmälasien läpi jossa forenssinen vanhurskautus on dikotomisesti pyhityksen poissulkeva mahdollisuus. Ja tällaista ei luterilaisuus opeta. Tiedän kyllä että sinä jauhat tätä toisella foorumilla epäluterilaisen predestinaatio-opetuksesi kanssa. Opetat luterilaisille väärin ja luterilaisuudesta väärin.
Toivottavasti oman blogitekstin linkkaaminen ja mainostaminen ei ole liian loukkaavaa tai foorumin sääntöjen vastaista. Laitoin linkin, koska postaukseni liittyy tähän viestiketjuun. Tuossa tekstissäni on taulukko, jota ei voi kopioida tänne. Taulukko esittelee ja summaa luterilaisen ja ortodoksisen teologian painotuseroja ja yhteisiä lähtökohtia. Keskityn tuossa väitöskirjani aiheeseen, kuvanteologiaan, mutta taulukko käsittelee teologiaa myös yleisemmin.
Taulukko on johdanto luterilais-ortodoksiseen ekumeniaan, tai pikemminkin sen tiivistys. Blogitekstin ja taulukon läpikäymiseen menee n. 5 minuuttia. Asiaan perehtyneille se on hyvää kertausta, mutta ehkä mukana on myös muutamia tuoreita avauksia, esimerkiksi tunteista tai kirkkotilasta. Blogiani voi kommentoida blogissa tai täällä. Se on siis, mahdollisesti, keskustelunavaus. Teen taulukkoon tarvittaessa korjauksia ja lisäyksiä.
Ei taida se olla kalvinismia, että ainakin luterilaisuudessa opetetaan, että pelastuksesta voidaan luopua ja armo menettää: [Luuk. 8:13 ] “Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat”.
Oikeastaan usko ei pelasta tietenkään, vaan uskon kohde, joka on Jeesus. Tarjotaan ainoastaan, sanan ja sakramenttien kautta, jonka usko omistaa…Oikein sanoo Luterilainen tunnustus: “Jumalan armo annetaan sanan ja sakramenttien kautta. Kaikki muu, mitä henkenä ylistetään on perkeleestä”.
Semantiikkaa, mutta oma kommenttini oli nimenomaan kieltävä toteamus Krisin väärään todistukseen luterilaisesta uskonkäsityksestä. Uskon voidaan sanoa pelastavan sikäli että sitä ei ole ilman Kristusta. Usko johonkin ei pelasta. Usko Kristukseen pelastaa ja Jeesus pelastaa, ovat saman asian kaksi eri puolta. Usko ei ole oma tekoni, vaan olemisen tapani Kristuksen edessä, joka koko ajan etsii minua ollakseen edessäni.
Juu, ei mene. Ehkä herätyskristillisissä piireissä, mutta perusoikeaaitoortodoksisessa luterilaisuudessa ei mene lähimainkaan. Eikös Kirill (+) edusta tällaista nationalistisheränneistä ortodoksiaa, jota ortodoksinen maailma kaihoten halajaa? Näin olen itse asian hahmottanut itselleni käsittääkseni aivan oikein. Voit toki kieltää, mutta ymmärrän kyllä tällaiset kieltämisprosessit psyykkisinä puolustusmekanismeina.
Ei tällaisia ole missään luterilaisissa tai edes muissakaan piireissä. Mihin muuhunkaan sitä uskonsa laittaisi kuin Kristukseen. Ei tällaista ole edes helluntailaisissa tai muissakaan vapaissa suunnissa. Ainakaan en ole koskaan missään huomannut. Sen sijaan Kristus-uskoa olen. Että laitetaan kaikki toivo ja usko Häneen.
Ehkäpä, ja todennäköisesti, yleistin liikaa koskevaksi kaikkia luterilaisia.
Mutta tälläinen kokemus minulla luterilaisuuden lähellä kasvaneena on. Joskus syntyy jopa vaikutelma, että joillakin uskon kohde on Raamattu.
Liittynee asiaan entisen luterilaisen kokemus siitä, että enää ei tarvitse olla oman uskon kannattelema ( eikä kannatella kirkollista toimintaa) vaan olla Kirkon kannattelema.
( juttu löytyy tuolta ortodoksinen kirkko topicista)
Uskon kohde on Raamattu, eikä yli sen mitä kirjoitettu on (Jo apostolien teoissa kristityt tutkivat alati kirjoituksia, puhuiko Paavali totta). Yhteen kysymykseen tässä haluan vastata ns. “tunnustuksellisena luterilaisena”, kun sitä on esitetty niin paljon palstalla, niin saan siihen vastata. Kaste tarjoaa pelastusta ja usko ottaa sen omalle kohdalle vastaan. Ellei uskoa ole, kaste ei voi antaa Pyhää Henkeä ja pelastusta. Tarjolla se on Jumalan tekemänä liittona alati. Kaste ei vaikuta tehtynä tekona mitään, mutta Jumalan tekona vaikuttaa ja antaa esim. pienokaisille uskon. Vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, uskon kautta. Mitään muuta pelastustietä Raamattu ei tunne. “Jumalan sana ja sakramentit synnyttävät uskon ja pitävät sitä yllä. Mitkään muut armolahjat, eivät yllä samaan”.
Kyllä tai paremminkin Pyhä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Lyhyesti sanottuna Kristus.
No ei, eikä kukaan täällä muuta väitäkään.
Kylläpäs sitä nyt ollaan niin opettajia täällä. Rauhoitu hiukan. Olen luterilainen konservatiivikristitty, eikä minulle tarvitse Raamatun merkitystä alkaa sinun täällä avaamaan. Siunausta vain sinullekin ja tervetuloa Sleyn ja Kansanlähetyksen messuihin, joissa paljon olen käynyt hyvän paikallisseurakunnan lisäksi.
Tässä on sellainen juttu, että tämä foorumi ei ole tunnustuksellinen luterilainen foorumi, vaan tämä on klassisen kristinuskon ekumeeninen foorumi. Foorumin periaatteisiin kuuluu, että kristittyjen vanhoja yhteisiä peruspilareita, kuten vaikkapa apostolista uskontunnustusta, ei lähdetä kyseenalaistamaan. Myöskään vanhojen kirkkojen käytäntöjä, kuten liturgista jumalanpalvelusta tai lapsikastetta, ei ole sallittua täällä haukkua, vaan erimielisten tulee kunnioittaa sitä, että perinteisissä kirkkokunnissa näin toimitaan. Toki asioiden perusteista saa keskustella. Muissakin asioissa tällä foorumilla arvostetaan enemmän rakentavaa ja hyväntahtoista henkeä, eikä saarnaava ja julistava “minun kirkkokuntani on oikeassa ja muut ovat väärässä” keskustelutyyli ole foorumin sääntöjen mukainen. Kyseessä on keskustelufoorumi eikä saarnablogi, eikä oman raamatuntulkinnan kertominen luultavasti johda siihen, että kaikki muut muuttavat mielensä. Kun näitä sääntöjä ja periaatteita kunnioittaa, mahtuu tänne oikein hyvin keskustelemaan myös tunnustuksellinen luterilainen, ja sellaisia täällä onkin vuosien varrella ollut lukuisia.
Ehkä ohi, ehkä asiaan, joka saattaa liittyä tai ei, ortodoksien ja luterilaisten vuoropuheluun.
Tai laajemmin ottaen itäisen (orientaalin) ja lännen kristikunnan dialogiin. Tapaan ymmärtää toisiamme ja kenties siinä samalla itseämme eri kirkkojen jäseninä.
Dialogi tai tämä vuoropuheluhan mielletään yleensä verbaalisena, sanallisena; se mikä on sanottu tai kirjoitettu puolin ja toisin, mutta mitäs jos tarkastelisimme ei-verbaalisen kautta; kirkkotaiteen, uskonnollisten maalausten ja ikonien kautta. Mitä ne kertovat meistä? Mitä ne viestittävät katsojille? Mitä kirkot niillä sanovat itsestään?
Mitä kirkkotaiteessa ja ikoneissa on puolin ja toisin sisällytetty; Jeesus-Kristus, Maria/Jumalansynnyttäjä, pyhät/pyhimykset, Ristin/Ylösnousemuksen tapahtuma. Kirkkovuoden juhlat. Miten muu luotu, eläimet, luonto jne. kehystetty?
Kuvathan jäävät mieleen ja muistetaan. Ne saattavat olla myös niitä, joista lapset ja lukutaidottomat rakentavat käsityksensä siitä mitä kristillisyys on. Muistaakseni eräs pyhä (muistaakseni Sofronios Jerusalemilainen) sanoi, että sanatkin ovat vain ikoneita (kuvia) asioista. Tämän enempää en kuitenkaan muistele, koska minua wittgenstenlaisempi käynee mijun kimpuun -ja sellainen hymiö.
Kyllä kuvat ovat myös osa vuoropuhelua, mutta eivät kuitenkaan ei-verbaalisina, sillä onhan kuvilla yleensä nimi ja usein myös kirjaimia tai tekstiä mukana.
Kuvan teologiaa olen pitänyt tässä ketjussa vähän esilläkin. Täytyypä miettiä, olisiko jotain uutta sanottavaa. Äkkiseltään tulee mieleen suuri yleisluontoinen ero: luterilaisille kuvien, maalausten, käyttö on adiafora, ortodokseille peräti pelastuskysymys. Ylipäätään kuva käsitteenä on keskeisempi ortodoksisuudessa kuin luterilaisuudessa.
Kuten blogitekstissäni ilmaisin, idän ja lännen vaikutteet menevät ristiin rastiin. Esimerkiksi yksi Valamon luostarin ikoni Neitsyt Mariasta ei länsimaisuudessaan menisi monella ortodoksilla läpi. Me luterilaiset käytämme ortodoksi-ikoneja surutta. Mutta kuinka? Niiden sanoman täysin hyväksyen, luterilaisen seulan läpi tulkiten vai tiedostamatta teologisista eroista?
Kristittynä omistan tietenkin kaikki maailman kuvat ja kaikkien traditioiden rikkaudet. Tällaista avaruutta.
Tänään kirjoitin tekstiä Vladimirin Jumalanäidistä. Sopiiko luterilaiseen pirtaan? Tässä kuvassa Jeesus on aikuismainen lapsi. Tämä siksi koska hän oli kaikkitietävä Jumala jo ja myös vauvana. Jeesuksen ulkonäkö nousee keskeiseksi kysymykseksi, mikäli häntä kuvataan. Tiedämmekö me miltä hän näytti?
Hän oli myös Jumalana vauva, koska oli omaksunut ihmisyyden ja ihmisyydessään myös kuoli ristillä. Hänen kaikkitietävyyttään ja kaikkivaltaansa rajoitti hänen ihmisyytensä niin, ettei hän voinut esim. tietää Poikana paluunsa ajankohtaa. Jumalassa on paljon sellaista jota me emme tiedä, mutta me tiedämme hänestä tarpeeksi ilmoituksen perusteella, sen minkä hän on katsonut tarpeelliseksi meidän tietää.
Room 11:33-34: “Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?”
Tälläkin hetkellä hänen kaikkitieävyyttään ja valtiuttaan meissä rajoittaa meidän ihmisyytemme, jonka hän on omaksunut Pojassaan synteinemme, ollen niiden kantaja. Hänen henkensä rukoilee meissä pyhissään, jotka uskon kautta olemme liittyneet häneen.
Room 8:26-27: “Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.”
Kaikki muut ihmiset, poislukien uskovat, yrittävät pelastua omin pyrkimyksin, omin teoin. Vain uskovissa Jumala toteuttaa pelastuksen henkensä kautta.
Tämä nyt oli tällainen hyvin ilmoituksesta ammentava luterilainen positio.
Niin, mutta nyt lähdit laukalle Timon aloittamasta aiheesta.
Minä olen, valitettavasti, luterilainen. Kotikirkossani on suuri ikoni alttarilla. Se kuvaa Jumalansynnyttäjää, Joosefia, enkeleitä ja paimenia Jeesuksen seimen äärellä. Jeesus näyttää tavalliselta vauvalta, mutta hänestä loistaa valo. Loistikohan silloinkin kun hän syntyi Betlehemin tallissa, tai siis luolassa, tai varmaankin olohuoneessa?
Oli miten oli, tämän ikonin äärellä on ollut tapani polvistua. Kelpaako? Onko proskynesis?
Ai eikö ole? Mikä ero sitten on ikonilla ja uskonnollisella maalauksella? Kun käsittääkseni ikonin jokseenkin pätevä määritelmä voisi olla juuri tuo, uskonnollinen maalaus.
Entä onko joku syy sille, että nimesit tuon alttaritaulun uskonnolliseksi maalaukseksi, et kristilliseksi? Parempi kai sentään uskonnollinen kuin uskonnoton maalaus (vrt. maallinen maalaus). Kysynpä samaan syssyyn sitäkin, onko tekemässäsi jaossa jokin oleellinen merkitys, esimerkiksi sellainen, että ikoni on jollain tapaa tai jollain mittarilla parempi kuin uskonnollinen maalaus tai toisin päin. Sikäli vaikea kysymys, sillä onhan monella tapaa maalattuja ikoneita monilla eri aiheilla, samoin kuin… öh, uskonnollisia maalauksia. Mutta vastaus löytynee myös, vieläpä sellainen, joka edesauttaa tätä vuoropuhelua.
