Niin, aiheet! Aika samat nämä ovat idässä ja länessä, ortodokseilla ja luterilaisilla, eikö totta? Hyvä on myös jos ja kun eläimet ja luomakunta on kuvitettuna. Esim. täällä:
Olisin voinut sanoa kristillinen maalaus uskonnollisen maalauksen sijasta.
Ikonit esittävät Kristusta, Jumalansynnyttäjää, jotakin pyhää henkilöä tai jotakin pyhää tapahtumaa. Ikonin kuvaamalla pyhällä (esim. pyhittäjä Serafim Sarovilainen) tai tapahtumalla (esim. Kristuksen syntymä) täytyy olla muistopäivä tai juhla ortodoksisessa kalenterissa. Ikonin täytyy olla maalattu ikonitradition mukaan, ei ikonimaalarin oman taiteellisen näkemyksen mukaan. Ikonissa täytyy olla merkittynä ikonin nimi eikä nimessä saa olla virheitä. Kristuksen ikonissa täytyy olla hänen nimensä lyhenteillä ΙC (Jeesus) ΧC (Kristus) ja hänen sädekehässään täytyy olla kreikankieliset kirjaimet Ο ωΝ, jotka tarkoittavat ”Minä olen se, joka olen". Jumalansynnyttäjän ikonissa täytyy olla kreikankieliset kirjaimet ΜΡ ΘΥ, jotka ovat lyhenne sanoista Mitr Theu eli Jumalan äiti. Pyhillä täytyy olla ikonissa sädekehä. Ikonia ei juuri koskaan signeerata.
Heinäveden Valamossa aikoinaan monia vuosia kilvoitelleen pappismunkki Vladimirin (Lysak) pitkä artikkeli, millaisen ikonin pappi voi siunata ja millaista ei.
Kirkkokipuiluni aikana tongin myös ortodoksista kirkon traditiota ja jollain tavalla löysi sitä kautta kristillisen kuvataiteen ja ikonit (sekä paaston). Minusta me luterilaiset voisimme hyödyntää enemmän kuvia/ikoneita osana hartauselämää. Tästä on meillä luterilaisissa porukoissa ainakin prof. Jouko N. Martikainen on puhunut paljon.
Ikoneita löytyy meiltä kolme kappaletta ja pari krusifiksia. En tiedä ovatko nuo nyt niin hartauselämässä mukana, mutta joskus hiljentymisen apuna. Löytyy Kolminaisuuden ikoni, Jeesus ja Maria sekä arkkienkeli Mikael, joka kotimme suojelijana on kunniapaikalla vuolukiviuunin päällä. Loput vitriinissä ja krusifiksit useimmiten seinällä. Lisäksi eteisessä ulko-oven pielessä on ollut Israelista tuotu mezuza, jossa siis sisällä Mooseksen viidennen kirjan jakeet 5. Moos. 6:4–9 ja 11:13–21.
Kiitos vastauksesta. Nuo ohjeet kuulostavat selkeiltä. Minä en maalaa, mutta kirjoitan. Siinä katson tarkkojen sääntöjen auttavan kahlitsemisen sijaan. Toisaalta vastauksesi antaa hieman rajoittuneen kuvan ortodoksisesta kuvateologiasta. Tulee samannäköisiä kuvia samoista pyhistä. Näin rajataan myös paljon kirkkotaiteesta ulos. Tai siis, kai värit, symboliikka tai vaikka tuo linkkaamani sylinteri-ikoni on myös pyhää eli kristillistä taidetta?
Näköjään tuo linkkaamani ikoni (jos nyt sallitaan tämä nimitys) täyttää aika hyvin, olkoonkin ettei lie täysin noita ehtoja. Sädekehiä ainakin puuttuu. Tuo ikonitraditio lienee aivan totta, mutta noin ilmaistuna ei mitään uutta, ei esim. uutta pyhää voisi maalatakaan. Ja eikö traditio ole pitänyt kuitenkin luoda, eihän esim. Rublev vain seurannut traditiota vaan loi uutta. Traditiota väheksymättä voi varmasti todeta Hengen olevan vapaa ja elävä.
Nimi ja nimikirjaimet on minustakin hyvä olla, mutta mietin miksi pitää olla kreikaksi, suomihan sopisi paremmin. Pyhän voi tunnistaa muutenkin, mutta identifioiminen on ihan hyvä maksimoida.
Ikonin aiheiden rajaaminen vain ortodoksisuuden sisälle vaikuttaa minusta turhan rajoittuneelta. Tokihan pyhä Franciscus, Luther tai Bonhoeffer voidaan myös kuvata. Mutta toki ymmärrän rajauksen mielekkyyden kirkkonne näkökulmasta. Vai ymmärränkö? Eikö olisi kaunis ekumeeninen askel, jos kukin kirkko voisi tunnustaa toisten pyhiä pyhiksi? Toisaalta tässä tulee vastaan maantieteellisten ja ajallisten erojen lisäksi vastaan näkemyserot. Toisten kirkkokuntien pyhiin on kuitenkin minusta hyvä tutustua.
Ehkä oleellisin kysymys on se, mistä nämä säännöt tulevat. Ketä tai mitä vastaan rikotaan jos vaikka maalataan pyhä ilman sädekehää? Tähän toki kelpaa vastaukseksi Jumala, ortodoksinen kirkko tai Pyhä Traditio, mutta ainakin minua kiinnostaa tarkennus: mikä konsiili, kuka piispa asetti nämä säännöt? Tässä on taustalla myös tuo toinen kysymys niiden kristillisten maalausten merkityksestä, joita te ette laske ikoneiksi. Kysymykseen ei toki ole pakko vastata, mutta on hyvä tiedostaa, että moni-ilmeinen läntinen kuvatraditio poikkeaa itäisestä omine sääntöineen. Siten voikin kysyä, onko olemassa yhtä pyhää tyylisuuntaa tai säännöstöä, jota kaikkien tulisi noudattaa.
Sinun “ikonisi” täyttää vain yhden noista ehdoista: sen aihe, Kristuksen syntymä, on juhlana ortodoksisessa kalenterissa. Totta kai uusia pyhiä voi maalata, minullakin on pyhittäjä Johannes Valamolaisen ikoni. Hän kuoli vuonna 1958.
No siinäkään suhteessa minulla ei ole tiedossa yhtään pyhää, jota pitäisi kunnioittaa Jeesuksen ohella. Apostolitikin totesivat olevansa itsessään ei-mitään.
1Kor 3:21-23: “Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.”
Kunnioitan kyllä sitä Pyhän Hengen työtä, joka on tullut ilmi eräissä ihmisissä niin silloin kuin nykyäänkin, mutta itsessään heistä kukaan ei ollut pyhä, eikä ole pyhä. Pyhyys oli vain heille uskon kautta luettua samoin kuin kantaisä Aabrahamillekin. Ks. Room. 4 luku. Ja niin se luetaan myös meille, jotka nykyään uskomme, emme jää tässä suhteessa ketään vähemmälle, kenenkään varjoon.
Lisään vielä, että sinun julkaisemasi kuvan maalauksen ei tarvitse täyttää ortodoksisen ikonin vaatimuksia, koska sitä ei ole tarkoitettukaan ortodoksiseksi ikoniksi.
No silloinhan se ei ole noissa “pyhissä” itsessään, vaan Kristuksessa. Hän on syntiemme sovitus kun hän omassa itsessään en hautoi teki kaiken sen mihin ei yksikään ihminen osallistu, eikä voi osallistua. Pelastuksemme on kokonaan Kolminaisuuden sisäinen asia, kuten uskontunnustuskin asian muotoilee.
Kristus perusti Kirkon, joka on sen Raamatunkin kasannut kokouksissaan. Samoissa tai samanlaisissa kokouksissa on päätetty mm. ikoneiden asemasta -niitä ei vain saa käyttää, vaan niitä tulee käyttää.
Kerran törmäsin netissä jonkun ortodoksisen kirkon listaan asioista, joista muista kirkkokunnista tulevien tulee irtisanoutua. Luterilaisten kohdalla oli mm. Pyhien kunnoittamisen ja heiltä esirukousten pyytämisen kieltämisestä/laiminlyönnistä irtisanoutuminen.
Pelastuminen ei ole pelkkää kolminaisuuden sisäistä toimintaa, vaan myös kristittyjen parantumista, pyhittymistä, nöyrtymistä jne. kun he Jumalan kanssa ja armosta rukoilevat ja kilvoittelevat.
Missä kohdassa Raamattu kehottaa esirukousten pyytämiseen pyhiltä? Koska luterilaisille Raamatun ainakin pitäisi olla ylin auktoriteetti, on sellaisesta luovuttu. Sama koskee luultavasti ikoneja ja muitakin pyhiä esineitä. Koska itse en suhtaudu mitenkään jyrkästi näihin asioihin, mahtuu meidänkin kotiin ikoneja, joista aiemmin unohdin mainita periaatteessa tärkeimmän, Kristus Pantokratorin, jonka edessä ei olisi pahitteeksi rukoillakin, koska Jeesusta meidän tuleekin rukoilla.
Kun sanot, että Raamattu on (ortodoksisen) kirkon kasaama teos, mikä tietyssä mielessä pitääkin paikkansa, unohdat, että Raamatun kirjat on Uuden testamentin osalta kirjoitettu apostolisella ajalla ja Vanhan testamentin osalta satoja, jopa yli tuhat vuotta aiemmin. Kun kirkolliskokous valitsi ja kokosi Raamatun kirjat, oli kriteereinä oikea oppi, mutta samalla valittiin myös varhaisimmat, alkuperäisimmät kirjat.
Ikonien asemasta on päätetty vasta paljon myöhemmin, kuin mitä Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu. Ei minulla ole mitään ikonien käyttöä vastaan, kun rukousten kohteena on kolmiyhteinen Pyhä Jumala. Ja jos ortodoksit haluavat rukoilla pyhiä, se on heidän asiansa. Raamattu ei sellaiseen kehota.
Siitä vain pyhittymään. Hedelmistä senkin vasta lopulta näkee.
Tämän pitäisi ketjun otsikon mukaan olla luterilaisten ja ortodoksien välinen vuoropuhelu, mutta luterilaista puheevuoroa suvaitaan hyvin huonosti. Minunkin yksi mielipiteeni liputettiin, josta sain @batosilta huomautuksen. Minun on kuitenkin tähänkin viestiisi luterilaisen omantuntoni ohjaamana käytettävä lyhyt puheenvuoro.
Minä en käsitä, että ihminen pyhittyy, vaan että pyhyys joka meillä on, on meille uskon kautta luettua lahjapyhyyttä, jonka Kristus on saanut aikaan. Itsessämme, toisin sanoen luonollisessa synnin turmelemassa ihmisessämme me emme pyhity. Ja koska luterilaisuus on Raamattuun, Jumalan ilmoitukseen pitäytyvä usko, on käsitykseni mukaan paikallaan vielä lisätä vuoropuheeseeni loppuun Raamatusta sitaatti.
Hepr 10:8-10: "Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan."
Joulurauhaa. Ei fyysisesti sokea ole pelastuksen ulkopuolella, vaikka ei ikoneita ymmärtäisikään kunnioittaa. Kyseessä ei ole pelastukselle välttämätön asia. Kuten ei moni muukaan asia ole.
Liputin itse väitteesi, että ikoneita palvotaan. Se on vahvasti muunneltua totuutta ja foorumin sääntöjen vastainen. Eipä se ole edes luterilainen puheenvuoro vaan kaikkea muuta kuin vuoropuhelua.
Pyhissä, ja meissä mahdollisesti oleva, pyhyys on Kristukselta lahjaksi saatua. Näinhän Kirkko opettaa.
Huomaatko, että aloitin tuon viestini “Minä en kaipaa ikoneita…”, eli esitin siinä oman näkemykseni niiden käyttämisestä hartauselämässä? Minusta tällainen henkilökohtainen viesti luterilaiselta puolelta, jota edustan ei ole ekumenian vastainen. Tuleehan ortodoksienkin käsittääkseni kestää ekumeenisella foorumilla myös luterilaista näkemystä, etenkin kun tämä ketju on nimenomaan vuoropuhelu luterilaisten ja ortodoksien välillä. Tämä on kaiken lisäksi vielä opillisella alueella. Minä en koskaan liputa teidän viestejänne!