Protopresbyter Michael Pomazansky: Orthodox Dogmatic Theology p. 308:
The Apostle speaks here not of a special “gift” of healing: rather he prescribes the sacred action in a definite form, which was to enter into the custom of the Church: the performance of it by the presbyters of the Church, prayers, anointment; and he joins to this, as its consequence, the easing of bodily illness and the forgiveness of sins.
One cannot understand the words of the Apostle James about anointment with oil as referring to a usual healing method of those times, since oil, with all its beneficial attributes, is not a means of healing against every disease. The Apostles did not introduce anything of themselves, but they taught only what the Lord Jesus Christ had commanded them, and what the Holy Spirit had inspired in them; and they called themselves not the “institutors” of the Mysteries of God, but only the “stewards” of the Mysteries and the “servants of Christ.” Consequently, Unction [sairaanvoitelu] also, which is commanded here by the Apostle James, has a Divine institution.
Tämä on ihan totta. Mutta se ei tee kaikesta sakramenttia. Evl:ssä on kaksi sakramenttia. Niille on selkeä Kristuksen käsky ja tähän liittyvät Kristuksen itsensä lausumat sanat.
Tuo nyt kyllä ei valitettavasti ole totta kaikkien ortodoksisten kirkkojen osalta, eikä varsinkaan kaikkien maallikkojen kummallakaan puolen aitaa. Varsinkin Venäjällä saattaa useinkin törmätä ajatteluun, jossa sanojan katolisuus riittää todisteeksi sanotun harhaoppisuudesta.
Kyllä, asiaa voi perustella näin. Kaikki mitä apostolit tekivät, he tekivät koska Jeesus sanoi niin, vaikka esim. siitä mitä öljyllä voitelun yhteydessä sanottiin, ei kerrota missään. Joka tapauksessa se ei ole luterilaisille sakramentti, vaikka se voidaankin toimittaa ja minun mielestäni pitäisi enemmänkin toimittaa.
Mutta ei öljy tänäkään päivänä paranna kaikkia sairauksia. Eikä sairaan voitelukaan.
Vaarallisinta tuossa öljyllä voitelussa sakramentiksi miellettynä silloin kun se toimitetaan kuolemansairaalle on uskon syrjäyttäminen syntien anteeksiantamuksen välineenä. Ajatellaan sakramentin, öljyllä voitelun, toimittamisen itsessään tuottavan syntien anteeksiantamuksen.
Ei, kyllähän ennen sairaanvotelua toimitetaan aina katumuksen sakramentti eli synnintunnustus ja synnninpäästö. Kuoleville ei ortodoksisessa kirkossa toimiteta enää sairanvoitelua vaan ns sairaanripitys (= katumuksen sakramentti ja ehtoollinen), koska sairaanvoitelu toimitetaan vain sellaisille sairaille, joilla on toivoa paranemisesta. Jos pappi on läsnä vielä kuolinhetkenä, niin silloin toimitetaan rukoushetki kuoleman hetkellä. Lännen kirkossa oli aikoinaan “viimeinen voitelu”, joka voitiin toimittaa kuolleellekin niin kauan kuin ruumis oli vielä lämmin. Sellaista ei koskaan ole ollut idän kirkossa.
Totta, viittasin lähinnä tässä ketjussa vallitsevaan asenneilmapiiriin. Mutta mielenkiinnosta kysyn, vaikka tämä ketju ei katolisten ja luterilaisten suhdetta käsittelkään, että miten sinun nähdäksesi nykyajan katoliset suhtautuvat luterilaisiin? Toki kaikki katoliset saavat vastata. Ortodoksit täällä ovatkin jo ilmaisseet, että luterilaiset ovat harhaoppisia ja että meillä on eri usko kuin heillä. Onko katolilaisten suhtautuminen luterilaisuuteen samankaltainen vai armollisempi?
Virallisella tasolla, kuten varmaan tiedätkin, laajoja osia Lutherin opetuksesta on asetettu tuoreeltaan 1500-luvulla oppituomion alle. Viime aikoina on sitten laadittu julkilausumia siitä, millaisista asioista ollaan yhtä mieltä ja puhutaan mieluummin erossa olevista veljistä kuin harhaoppisista. Toisaalta kirkko myös muistuttaa, että erossa olevaan yhteisöön syntyneet ja kasvatetut eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa ennen heitä tapahtuneesta hajaannuksesta.
@Plautilla Puolan osalta voin vain todeta, että siellä uskovien ja kirkonmiesten pääjoukko ei juurikaan tunne luterilaisuutta, vaikka maassa on reformaation ajoilta toiminut pieni evankelis-augsburgilainen kirkko ja muutamia pieniä paikkakuntia, joissa luterilaiset ovat jopa enemmistönä. Tästä johtuen se, mitä sanotaan, sanotaan yleensä protestanteista, ei luterilaisista.
Toisaalta Puolassa kirkollisissa piireissä kuulee puhuttavan protestanteista (perusteettomankin?) ihailevaan sävyyn, kuinka meidän pitäisi ottaa esimerkkiä heidän rakkaudestaan Raamattuun jne. Ja toisaalta sitten on heitä, joille kaikki poikkeama katolisuudesta on täysin tuomittavaa. Samat tyypit toki saattavat suhtautua tuomitsevasti myös katoliseen kirkkoon nykymuodossaan.
Missä kaksi tai kolme teistä kokoontuu minun nimessäni jne. Eli se oli sanottu Kristuksen valitsemille apostoleille, ei kaikelle kansalle. Siellä missä ei ole yhteyttä kahteen tai kolmeen apostolien seuraajaan, ei ole Kristuksen kirkkoruumista eikä mitään muutakaan - paitsi niitä, joista käytetään ilmaisua vieraat henkienmanaajat.
