Lintulan luostarissa tavalliset siistit vaatteet tosin tarkoittavat käsittääkseni huivin käyttämistä ja myös muuten sukupuolelle sopivan siveän pukeutumisen lisäksi.
Mitä tulee presbyteerien Markon ja Petri K.:n viimeviikkoisiin kirjoituksiin, niin niiden perustelut vaikuttavat lähtökohdiltaan nominalistisilta. Toisin sanottuna niissä ei nähdä sitä mahdollisuutta, että symboleilla olisi luonnollisia sielullisia merkityksiä, vaan merkin ja merkityn objektin suhdetta pidetään vain sopimuksenvaraisina ja mielivaltaisina asioina. Näin ollen merkitsimen eli merkin havaittavaa osaa aletaan pitää toissijaisena seikkana ja satunnaisena, esimerkiksi muuttuvana “sosiaalisena normina”.
Jos merkin havaittavaa osaa pidetään satunnaisena - olemukseltaan merkityksettömänä - niin silloin voidaankin muitta mutkitta erottaa merkitty objekti ja merkin havaittava osa, ja päätyä sellaiseen kantaan kuin isät Marko ja Petri päätyivät. Tällöin pohdinnan ulkopuolelle jää se, että voiko merkillä olla myös myönteinen vaikutus ihmiseen ja ihmisiin hänen ympärillään. Ovatko kaunis puhe, tahdikas käytös ja hyvät teot otollisia vaikuttamaan ihmiseen ja hänen lähimmäisiinsä myönteisellä tavalla? Pyhä Johannes Krysostomos on sitä mieltä, että hiusten verhoaminen oli myös otollinen johtamaan tietynlaiseen sopivaan sielulliseen tilaan ja käytökseen (hänen kommentoidessaan kohtaa 1. Kor. 11:10).
Siihen vetoaminen, että nöyryyden merkillä ei ole väliä, jos ei ole nöyryyttä, ei tässä auta. Sama voidaan sanoa mistä tahansa asiasta niin hyväntekeväisyydestä kuin parantamisestakin. Silti meidän kuuluu tehdä hyviä tekoja vaikkakin oikealla tavalla.
Kirjoitin aiheesta myös viitisen vuotta sitten periaatteessa samoin perustein:
Ketjusta “Luterilaisuus” 8/2019
1.c ) Se missä tämä nominalismin puoli voi näkyä luterilaisessa praksiksessa on esimerkiksi symboliikan (tai tapaan perustuvien merkkien) sopimuksenvaraisuuden korostuminen tavalla, joka jättää huomiotta, ettei symboliikka aina ole vain sopimuksenvaraista, vaan sillä voi olla luonnollinen (sielullinen) merkitys. Silloin voidaan muitta mutkitta abstrahoida, erottaa merkki muista merkeistä joihin se liittyy ja tehdä muitta mutkitta merkki (signum) - asia (res) erottelu. Näin esimerkiksi pastori Petri Hiltunen (Pään peittäminen jumalanpalveluksessa - Luterilainen.netLuterilainen.net) voi kirjoittaa:
Lainaus luterilaiselta pastorilta Petri Hiltuselta
Käskyssä pään peittämiseen voidaan kuitenkin erottaa toisistaan itse asia (latinaksi res) ja tuon asian ulkonainen merkki (latinaksi signum). Asia on se, että miehen pää on Kristus ja naisen pää on mies. Tämä vallanalaisuus ja siihen suostuminen on käskyn sisältö ja tarkoitus.
[- -]
Siksi voidaan ajatella, että käskyn olennainen sisältö (latinaksi res) on vallanalaisuus ja siihen alistuminen. Käsky tähtää siihen, ei ulkonaiseen käyttäytymiseen eli pään peittämiseen. Käskylle kuuliainen on se, joka alistuu Jumalan käskyyn.
Siksi voidaan ajatella, ettei ulkonainen teko ole välttämätön vaan sisäinen asenne. Pään peittäminen voi olla hyvä tapa, mutta ei ehdoton ja ajaton vaatimus. Voimme havaita, ettei pään peittäminen enää symboloi omassa kulttuurissamme sitä mitä se Paavalin aikaan symboloi.
Kun esimerkiksi tämän merkin on todettu olevan täysin mielivaltainen ei ole enää syytä pohtia (luterilaisuutta koskeva agnostisuus), voisiko sen tarkoitus ja merkitys ulottua myös tuon kuuliaisuuden ulkopuolelle, tai että onko tuolla merkillä jotain positiivista vaikutusta (samaan tapaan kuin kauniilla puheella, tahdikkaalla käytöksellä tai hyvillä teoilla, joiden yhdeksi syyksi Pieper tosiaan sanoi maailmalle todistamiseksi). Ehkä siksi, että halutaan varata kaikki hyvä välittömästi Jumalan sanalle?