Kirkon perinteestä eli traditiosta (en ole modernisoinut oikeinkirjoitusta).
Isä Tapani Repo Ortodoksia-julkaisun numerossa 9 (1952) s. 11:
Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille monella eri tavalla. Ei pyhä Raamattu yksin välitä tuonpuoleisen maailman sanomia, vaan myös pyhä Perimäoppi. Viimeksimainitun Jumalan ilmoituksen lähteitä ovat muun muassa pyhien isien kirjallisuus, jumalanpalveluskirjallisuus, ikonit kuin myös Kirkon elävä traditio Synnintunnustuksen sakramentissa. Edellämainitsemiemme Jumalan ilmoituksen monien eri lähteiden valossa ymmärtää hyvin puheen Ortodoksisen Kirkon rikkauksista. Sillä nämä Perimäoppiin kuuluvat lähteet muodostavat Kirkon rikkauden.
Raamatun ja Perimäopin välisestä suhteesta puhuttaessa sopii tähän hyvin metropoliitta Serafim’n painavat sanat hiljattain ilmestyneessä kirjassa: ”Die Ostkirche”:
”Tavallisesti pyhästä Raamatusta erotetaan pyhä Perimäoppi ja viimeksimainittua pidetään toisena uskontotuuksien lähteenä. Tällainen jako ja rinnastus on mieletöntä, sillä onhan kristillisen Kirkon Perimäoppi alkuperäinen lähde ja uskonperusta, kronologisestikin pyhää Raamattua vanhempi. Uuden Testamentin kirjat ovat syntyneet eri aikoina ja päässeet vasta vähitellen yleiseen kirkolliseen käyttöön, kuten Biblian kanonin historia osoittaa. Kirkollisen Perimäopin todistusvoima ratkaisi yksityisten Uuden Testamentin kirjojen kanonin arvon. Kirkollinen Perimäoppi oli Uuden Testamentin pyhien kirjojen kriteriumina.”
Pyhä Raamattu on tietenkin korvaamaton hengellisen elämän ammentamisen lähde. Mutta, kuten yllä sanoimme, avautuu taivas maan päällä eläville ja kamppaileville kristityille myös monien muiden lähteiden kautta.