Ortodoksinen kirkko ja usko

ortodoksisuus

#940

Kiitos vastauksistasi! Niistä keskimmäinen näyttäisi siltä, että teillä on tässäkin asiassa aika lailla sama käsitys kuin Room. kat. kirkolla?


#941

Sitä minä en tiedä. Tietysti kasteesta ja Aadamin synnistä on kirjoitettu paljon muutakin kuin tämä lyhyt sitaatti.


#942

Et loukannut millään tavalla. Halusin vain huomauttaa, että foorumikeskustelijat esittävät kaikki täällä näkemyksiään ihan vain yksityisinä henkilöinä - eivät siis ort. kirkon “virallisena” äänenä. Siksi ei kannata liikaa lukkiutua yksittäisten ortodoksien vastausten sanamuotoihin, vaikka ne olisivat sinänsä oikeitakin.

Jumalallistuminen, theosis, on ilman muuta ortodoksisen pelastuskäsityksen ytimessä; se on ihmiselämän päämäärä ja tarkoitus. Kirkastunut, Kristuksessa elävä ihminen ei ole enää vanha Aatami, vaan eräänlainen jumalihminen, joka ei tee syntiä ja joka toimii Jumalan mielen mukaisella tavalla, yhteydessä häneen ja osallisena hänestä. Pyhät ovat tämän saavuttaneet ja siksi heidät kuvataankin ikoneissa kirkastusruumiissaan sädekehä pään päällä eikä naturalistisesti.

Theosis ei tarkoita sitä, että ihminen muuttuu jumalaksi, vaan sitä, että Jumalan työ hänessä toteutuu täysimääräisenä niin, ettei hänen oma tilansa tai tahtonsa muodosta pyhittymiselle estettä. Theosis on Jumalan sanan ja armovoimien vaikutuksen toteutumista ihmisessä.


#943

image
“Pyhä tuli”-lehden lokakuun numerossa oli Venäjän ortodoksisen kirkon protohiereus Aleksij Tšaplinin kirjoitus “Kadotetusta orjuudesta ja markkinoiden vapaudesta”, jossa hän nimittää orjuutta kristityn ja venäläisen ihmisen suurimmaksi arvoksi.
“Nykyortodoksian ja oikeastaan myös Venäjän (koska ei ole olemassa Venäjää ilman ortodoksisuutta) pääongelma on se, että olemme unohtaneet orjana olemisen taidon. Kristinusko on tietoisen ja vapaaehtoisen orjuuden uskonto. Orjuuden psykologia ei ole jokin kätketty piilomerkitys, vaan ortodoksisen kristityn maailmankatsomuksen normi.” Isä Aleksij kirjoittaa. Samasta julkaisusta: “Kristillisessä traditiossa Jumalan orja on samalla tsaarin orja, valtion orja (sanasta hallitsija), tuomarin orja, esimiehensä orja, virkamiehen orja, poliisin orja… Olemme valtiolle hyvin miellyttävä uskonto. Siksi kristinusko onkin luonut suuria valtakuntia. Sillä vain ortodoksiset orjat kykenevät sodan ja rauhan aikaisen itsensä uhraamisen suureen urotekoon.”


#944

Samainen isä on aikaisemminkin kunnostautunut melkoisissa sammakoissa. :slightly_smiling_face:

Kuuliaisuus on varmaan kaikkien kristittyjen mielestä hyve, mutta arvoisa isä tekee siitä melkoisia johtopäätöksiä. Voisi kysellä Venäjän uusmarttyyreiltä mielipiteitä orjuudesta valtiolle…


#945

Samako? Vai sittenkin Vsevolod Tšaplin?


#946

Ai se on eri tyyppi. Ajattelin että tässä on joku translitteraatio tms. ero kyseessä.

Mikä muuten on protohiereus? Rovasti? Arkkimandriitta?


#947

Protohiereus on suomeksi rovasti. Minusta rovasti Chaplin on käsittänyt asian väärin. Jumalan palvelija ei saa olla ihmisten orja silloinkaan, kun hän on (yhteiskunnallisesti) riippuvaisessa asemassa.


#948

Protoiereus

Miten se käännetään suomeksi? Rovasti?


#949

Tuo rovastin määritelmä ei kyllä ainakaan Suomessa pidä paikkaansa. Seurakunnan (ja siis muidenkin saman seurakunnan pappien) esimies on kirkkoherra. Rovastin arvon saavat vanhemmat papit, luullakseni viimeistään, kun jäävät eläkkeelle.


#950

Kerrankin hyvä uutinen:

Ekumeeninen patriarkka kieltää tablettien ja puhelinten käytön pyhissä palveluksissa liturgisten kirjojen sijaan


#951

Minusta tuo on vähän pöljä päätös. Suomessa on muistaakseni käytetty tabletteja seminaarilla ja olettaisi asian olevan helpompaa kuin monien kirjojen pläräily. Jos internet vaivaa, niin voihan ne vaihtaa ekirjojen lukulaitteisiin, joissa on vain ja ainoastaan jumalanpalveluskirjoja.

Koskeekohan tuo päätös koko patriarkaattia vai vain normaaleja hiippakuntia? Mietin tuoko autonomia Suomen arkkihiippakunnalle erivapauksia.


#952

Pöh. Aivan typerää. Seminaarilla kanttorit ja lukijat käyttävät tabletteja aivan yleisesti - juuri sen vuoksi, että palvelustekstit on koottu nettiin, jotta ne voi lukea tabletilla. Siinä säästyy monta puuta, kun ei tarvitse tulostaa niitä.

Juuri tuollainen päätös on vääränlaista menneisyyteen haikailua, jota ei voi perustella mitenkään. Jos tuolle asenteelle oltaisiin aina oltu johdonmukaisesti alamaisia, niin silloin ei oltaisi koskaan siirrytty papyruksista pergamentteihin ja kirjakääröistä painettuihin kirjoihin. Kirja on tekstikokonaisuus, joka voi olla missä muodossa tahansa.

On selvää, että tulevaisuudessa kaikki tekstit lauletaan tabletilta - tulee olemaan sovellus, joka automaattisesti koostaa palveluksessa tarvittavat tekstit yhdeksi kokonaisuudeksi sen mukaan, mikä viikonpäivä on, keiden pyhien muisto Mineassa on, mitä päivän synaksaarit sanovat ja mitä erityisspeksejä sovelluksen käyttäjä asettaa (esim. onko kyseessä piispallinen palvelus, maallikkopalvelus tmv.). On kerta kaikkiaan parempi, että lauletaan tabletilta kuin kuunnella sitä iänikuista kansioiden plaraamista. Tabletin selaamisesta ei kuulu mitään häiritseviä kahinoita tai muovin läsähdyksiä.

Uskon, että kiellon takana on lähinnä se tosiseikka, että suuri osa kreikankielisistä palveluksissa kävijöistä on konservatiivista väkeä, jonka ensimmäinen ajatus heidän nähtyään esim. kanttorin tabletti kourassa on se, että “siellä taas häpäistään pyhää palvelusta pelaamalla jotain joutavanpäiväisyyksiä”.


#953

Aivan asiaahan tuossa puhutaan. Kreikan doulos on paitsi orja, niin myös palvelija. Nykyihmisiltä puuttuu kykyä ja halua palvella nöyrästi ja kuuliaisesti - olipa kyse sitten kirkon, valtion, perheenjäsenten, aviopuolison tai lähimmäisten palvelemisesta ylipäätään. Oikeaan osuu myös kommentti siitä, että juuri rauhanomaisen orjuuden tähden kristinusko on kyennyt luomaan suuria valtakuntia. Siinä on kyse juuri oikeanlaisesta orjuudesta kaikenlaisen anarkistisen hillumisen sijaan. Pyhä apostoli Paavali puhuu paljon orjuudesta - siitä, miten hän on itsekin tullut sellaiseksi ja että se on hyvä asia. Eihän tässä mistään ihmiskaupasta ole kyse, vaan palvelevasta orjuudesta Kristuksen tähden.


#954

Minusta orjuus tarkoittaa sitä, että joku omistaa minut. Jos olen Jumalan orja, en samanaikaisesti voi olla ihmisten orja.


#955

Jumala omistaa tietysti kaiken. Kristillisessä kielenkäytössä doulos-sanan merkityskentästä kuitenkin korostuu rakkaudellinen palveleminen.


#956

Kirkon perinteestä eli traditiosta (en ole modernisoinut oikeinkirjoitusta).

Isä Tapani Repo Ortodoksia-julkaisun numerossa 9 (1952) s. 11:

Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille monella eri tavalla. Ei pyhä Raamattu yksin välitä tuonpuoleisen maailman sanomia, vaan myös pyhä Perimäoppi. Viimeksimainitun Jumalan ilmoituksen lähteitä ovat muun muassa pyhien isien kirjallisuus, jumalanpalveluskirjallisuus, ikonit kuin myös Kirkon elävä traditio Synnintunnustuksen sakramentissa. Edellämainitsemiemme Jumalan ilmoituksen monien eri lähteiden valossa ymmärtää hyvin puheen Ortodoksisen Kirkon rikkauksista. Sillä nämä Perimäoppiin kuuluvat lähteet muodostavat Kirkon rikkauden.

Raamatun ja Perimäopin välisestä suhteesta puhuttaessa sopii tähän hyvin metropoliitta Serafim’n painavat sanat hiljattain ilmestyneessä kirjassa: ”Die Ostkirche”:

”Tavallisesti pyhästä Raamatusta erotetaan pyhä Perimäoppi ja viimeksimainittua pidetään toisena uskontotuuksien lähteenä. Tällainen jako ja rinnastus on mieletöntä, sillä onhan kristillisen Kirkon Perimäoppi alkuperäinen lähde ja uskonperusta, kronologisestikin pyhää Raamattua vanhempi. Uuden Testamentin kirjat ovat syntyneet eri aikoina ja päässeet vasta vähitellen yleiseen kirkolliseen käyttöön, kuten Biblian kanonin historia osoittaa. Kirkollisen Perimäopin todistusvoima ratkaisi yksityisten Uuden Testamentin kirjojen kanonin arvon. Kirkollinen Perimäoppi oli Uuden Testamentin pyhien kirjojen kriteriumina.”

Pyhä Raamattu on tietenkin korvaamaton hengellisen elämän ammentamisen lähde. Mutta, kuten yllä sanoimme, avautuu taivas maan päällä eläville ja kamppaileville kristityille myös monien muiden lähteiden kautta.


#957

Tämä herrahan jo mainittiinkin tuolla toisessa ketjussa.

image

“Enää ei ole olemassa sellaista kirkkoa kuin “Konstantinopolin patriarkaatti”. On vain lahko, joka on yhteydessä toisten lahkolaisten kanssa - ilman heidän katumustaan ja ilman sen kirkon päätöstä, josta he ovat irtautuneet. Ne, jotka käyvät tuon lahkon kirkoissa, eivät enää ole krisitittyjä.
Fanarin monivuotiset harhaopit ja luopumukset me paljastamme erityisessä kokouksessa. Toivottavasti ne osoitetaan pian myös synodaalisella tasolla - kaikissa niissä kirkoissa, jotka ovat säilyttäneet oikean uskon. Toivon myös, että ne kirkot sitten asettavat uuden, ortodoksisen Konstantinopolin patriarkan.
Se, mitä nyt tapahtuu, on suoraa seurausta “sovinnosta” uutuuksien keksimisen pahuuden kanssa. Pahuuden, jonka lähde ovat lännen jumalattomat eliitit ja niiden isä, saatana.”


#958

Ei-kristityksi joutuminenhan käy tuossa melkein yhtä helposti kuin lestadiolaisilla…


#959

Skismassa olonhan ei pitäisi tarkoittaa sitä että jokin kirkko lakkaa olemasta tai että lakataan olemasta kristittyjä. Sehän on kriisitilanne vuorovaikuttamista kirkkojen ja kristittyjen välillä.

Taas kyllä tekee niin hyvin tilaa tämäkin tapaus usein minua vaivaaville kiusauksille siitä haluanko julkisesti tunnustaa kuuluvani tällaiseen uskontoon. Ei muuta kuin kilvoituksellisiin vastatoimiin sitten vaan…huoh. (Oikeastihan haluasin kirjoittaa suoraan mitä ajattelen: Ihme nurkkakuntaista pelleilyä. Ihan kuin näillä kirkkopoliittisilla kysymyksillä olisi oikeasti mitään tekemistä sen kanssa mihin kristikunta uskoo. No kirjoitin sen nyt, toivottavasti kukaan ei loukkaannu. Mietin vaan että kenen pyhittymistä ja kristillistä ymmärrystä nämä tapahtumat oikein edistävät. Miksi kirkot lähtevät tällaiseen -viittaan siis toisessa keskustelussa käsiteltävään kirkkopolittiseeb vääntöön Ukrainan suhteen-, eivätkä keskity tärkeisiin asioihin? Ei hyvältä näytä vanhat kirkot, toisessa sekä tehdään hyväksikäyttöjä että puhutaan siitä teemasta loputtomasti ja toisessa jaksetaan loputtomasti vääntää kirkkopolitiiikkaa.)

Ja avautumisen jälkeen sitten jatkan uskomista siihen että kaikki koituu hyväksi kun kaikesta huolimatta säilytään uskollisena Jumalan seuraamiselle.