Samaa mieltä, enkä kai muuta ole väittänytkään. Kunhan Sakarialle totesin, etteivät luterilaisetkaan pelkkää purkkia yksi syö, paitsi halvan armon liberaaliteologian edustajat, jotka jakavat armoa ilman parannusta. Luterilaiset syövät purkista yksi ja siitä seuraa purkin kaksi sisältö.
2 tykkäystä
Tähän ei pidä paikkaansa, että myös hyvissä teoissakin tekisimme syntiä. Tähän ei ole osoittaa mitään Raamatullista perustetta. Kristitty ei myöskään kadu hyviä tekoja, se olisi vastoin uskoa ja kristillistä kokemusta. Kukaan kristitty ei tee parannusta hyvistä teoistansa. Tämä lause turhentaa Pyhän Hengen hyvät teot jotka tapahtuvat meissä. Näin ollen tässä on valtava kritiikki hyviä tekoja vastaan. Sanonta on ilmeisesti lainattu jostakin Lutherin tekstistä. Pidän sitä hyvin virheellisenä.
Toinen asia, on se, että 9x erottaa teot pelastuksestamme, hyvät teot ikään kuin sekoittavat ja lisäävät jotakin Kristuksen objektiiviseen sovitukseen ja näin ei voi olla. Hyvissä teoissa ei kuitenkaan ole kysymys tästä, vaan käskystä tehdä pelastuksemme ja kutsumisemme lujaksi. Meidän hyvät tekomme eivät ota pois objektiivisesta sovituksesta jotakin tai sekoita jotenkin Kristuksen sovitustyötä, tai vaaranna forenssisen vanhurskauttamisen tapahtumaa, vaan ne realisoivat sen. Jos tätä realisoimista ei ole tapahtunut koko vanhurskauttaminen on turhaa. Paavali ei myöskään turhaan sano toistuvasti, että hän ei ole vielä pelastettu vaan matkalla sitä kohti.
Kolmas asia on se, jos erotamme pyhityksen omaksi saarekkeeksi, vanhurskauttamisesta erilliseksi osaksi, teemme sen perusvirheen, että koko kilvoitus prosessi vääristyy. Tätä voisi verrata dopingin käyttöön urheilukilpailussa.
Tämä jako on keinotekoinen. Luther tutkimuksissa on painotettu forenssisen ja effektiivisen vanhurskauttamisen yhteen kuuluvuutta. Ei ole olemassa ajallisesti tälläistä jakoa. Vaihe 1 ja vaihe 2. Paavali kuvaa tämän tapahtuvan samanaikaisesti;
" Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" ( 1Kr. 1:30)
Kansanlähetystä lähellä oleva Olli-Pekka Vainio on kirjoittanut tästä artikkelin joka löytyy tästä kirjasta;
Eikö?
Room 4:2: “Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.”
Laitan tähän juuri ilmestyneestä kirjasta otteen, jossa nämä asiat on tuotu esiin oikein päin ja myös ihmisen perisynti, siis se, että teemme syntiä, koska olemme syntiset:
Synnin rangaistusta ja Jumalaa vihaava haluaa osoittaa syyttömyytensä. Syyttömyys voidaan myös yrittää mitätöidä tekemällä lain vaatimia tekoja. Näin tullaan toiseen lain vaatimusten syntiä lisäävään vaikutukseen.“Lain teot”, joiden avulla ihminen ajattelee kelpaavansa Jumalalle, ovat näet syntiä, jopa suurinta mahdollista syntiä. Kaikki erilaiset Jumalan lain syntisessä ihmisessä herättämät reaktiot saavat alkunsa samasta juuresta: ne ovat synnin seurauksia ja ilmenemismuotoja.
Pyrkimystä hyvittää synti ja välttää synnin rangaistus lain vaatimukset täyttämällä on tapana kutsua omavanhurskaudeksi tai itsevanhurskaudeksi. Omavanhurskas ihminen ei halua uskoa, että synti on hänen koko olemustaan koskettava ongelma, vaan pitää syntiään ainoastaan virheenä, puutteena tai erehdyksenä. Samalla hän ajattelee, että Jumala ei voi vaatia mitään mahdotonta. Muutoin hän ei ole oikeudenmukainen. Niinpä omavanhurskas olettaa pystyvänsä täyttämään Jumalan lain vaatimukset sekä korjaamaan näin virheensä ja tulemaan vanhurskaaksi (sellaiseksi, joka kelpaa Jumalalle ja jonka Jumala hyväksyy yhteyteensä).
Omavanhurskaalla on väärä ja pinnallinen käsitys sekä synnistä että Jumalan laista. Hän olettaa, että Jumalan lain olemus on sellainen, että se sitoo jumalaa samalla tavoin kuin häntä itseään, jolloin hän kykenee täyttämään lain vaatimukset omista lähtökohdistaan käsin. Mutta kuinka kukaan kykenee rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuten itseään? Eikä kysymys ole pelkästään käytännöllisestä vaan myös periaatteellisesta mahdottomuudesta. Laki ei ole eikä voi olla tie pelastukseen. Sillä Jumalan rakastaminen edellyttää sitä, että häneen luotetaan. Usko, joka täyttää ensimmäisen käskyn, on lahja, jota ei voida ansaita. Näin sellainen mahdollisuus, että lain avulla voitaisiin saavuttaa pelastus, on suljettu pois. Jumala ei ole antanut sellaista lakia, jonka vaatimukset täyttämällä ihminen pelastaisi itse itsensä synnin kurjuudesta. Omavanhurskaus on Jumalan pilkkaamista. Yritys kelvata Jumalalle lakia täyttämällä johtaa ihmisen lopulta epätoivoon.
Jorma Kantola, Jumala antaa mitä vaatii, Sley 2020, s. 48-49.
Jo tämän katkelman takia kannatti sijoittaa tuohon kirjaan 20 euroa. 
@Miknius kin tekee juuri tämän saman virheen kun hän tekee meille uskon kautta luetusta Kristuksen uskollisuudesta meidän uskollisuuttamme, siis ajaa Mannermaasta lähtöisin olevaa käsitystä ehkä tiedostamattaan kristinuskoon. Uskon unio on kuitenkin unio mystica , jossa Kristuksen kuuliaisuus/uskollisuus luetaan nimenomaan uskon kautta meille, ei reaalisesti. Siis me uskovat olemme kyllä kuuliaiset, mutta uskon kautta vieraan kuuliaisuuden omistajina, emme reaalisesti. Tätä tajuamatta uusi Luther tutkimus ei tee oikeutta Raamatulle. Mannermaa meni aikoinaan jopa niin pitkälle, että teki tämän reaaliseksi käsittämänsä vanhurskauden seurauksena myös Kristuksen reaalisesti syntiseksi, vastakohtana sille, että synti luettiin hänelle! 
Mikä tietenkin on tällä uuden Luther koulukunnan tavalla käsitetyn vanhurskauttamisen looginen seuraus!
Puhut nyt eri asiasta kun viittaat Roomalaiskirjeeseen ( Rm 4:2) Sinähän ei puhuta mitään uskovien hyvien tekojen synnillisyydestä. Kristitty ei pyydä hyviä tekojansa anteeksi, kadu niitä jne, miksi niin tekisikään.
Kantolan teksti ihan hyvä, juutalaiselle omavanhurskaalle, kristitty sen sijaan palvelee Jumalaa Hengen uudessa tilassa ja täytää omassa elämässään Jumalan lakia, lakihan on hengellinen ja hyvä.
Jep, ei reaalisesti, vaan jossain taivaan avaruudessako. Kuuliaisia emme ole reaalisesti vaan jossain ( en tiedä missä) - suoraan sanoen en ymmärrä mitä mahdat tarkoittaa. Olisikohan kysymys taas siitä, että vanhurskaus on jossakin niin suojaisessa paikassa, että se on varmasti turvassa. Siitä täytyy olla kysymys.
Hyvin lyhyesti ennen nukkumaanmenoa.
Emme sulaudu Kolminaisuuteen ja tule Jumalan Pojaksi, vaan olemme uskossa hänen veljään ja sisariaan ja omistamme uskossa hänen hankkimansa vanhurskauden. Se on siis meidän, koska se luetaan uskovien hyväksi. Reaalisena se konkretisoituu sitten kun saamme jättää tämän maallisen majamme ja siirtyä “tuonilmaisiin.”
Ymmärrätkö? Vanha naapurisi on luvannut sinulle hevosensa sitten kun hänestä aika jättää. Se ei ole siis vielä sinun, vaan omistat sen vielä uskossa, mutta kun naapurisi kuolee, se on sinun reaalisesti, ei ennen. Mekin saamme sen mikä on luvattu, mutta nyt me omistamme sen vielä uskossa.
Room 8:24-25: “Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.”
1 tykkäys
Arkkimandriitta Kristoforos Stauropoulos: Jumalallisesta luonnosta osallisiksi s. 19:
Ihmisen jumaloituminen, hänen täydellinen armon kautta Jumalaan yhdistymisensä toteutuu vasta tulevassa elämässä kuolleista nousemisen jälkeen. Kuitenkin ihmisen jumalallistavan yhteyden on alettava toteutua nykyisessä elämässä yhä kasvavassa määrin. Turmeltuneen ja langenneen luontomme tulee vähitellen muuttua ja tulla soveliaaksi iankaikkiseen elämään. Ja hyvä Jumala onkin Kirkossaan antanut meille kaikki objektiiviset edellytykset, kaikki tarvittavat välineet tämän päämäärän saavuttamiseksi. Kuitenkin meidän tulee omasta puolestamme luoda välttämättömät subjektiiviset edellytykset. Jumaloitumista, yhdistymistä Jumalaan ei välitetä meille millään (s. 20) mekaanisella tavalla. Turmeltunut ihmisluontomme ei muutu taianomaisesti, vaan muutos vaatii toteutuakseen myös omaa ponnisteluamme. Se toteutuu ihmisen yhteistyössä Jumalan kanssa. Juuri Jumalaan yhdistymisen subjektiivinen puoli on jumaloitumisen tie, jota meidän tulee kulkea. Tämä tie on elämä Kristuksessa. Ja kristillisen elämän todellinen päämäärä taas on Pyhän Hengen hankkiminen.
Pyhä Henki täydentää jumaloitumisemme, jonka objektiivisen puolen on toteuttanut meidän Herramme Jeesus Kristus. (S. 21) Jumala Isä on ennen kaikkia aikoja tehnyt suunnitelman ihmisen lunastamiseksi ja jumaloitumiseksi. Poika toteuttaa sen ajassa. Pyhä Henki saattaa loppuun ja täydentää sen ja tekee sen ihmisen omaisuudeksi.
1 tykkäys
Rukous kouluvuoden alkaessa
“Herra, meidän Jumalamme, joka asut lähestymättömässä valkeudessa, Sinä viisauden ja tiedon lähde, joka opetit Salomolle viisautta ja lähettämällä kaikki pyhän Henkesi teit kalamiehet evankeliumin julistajiksi, opettajiksi ja apostoleiksi, Sinä, Herra, joka sanallasi saatoit valkeuden loistamaan pimeydessä, anna opettajien ja oppilaiden sydämissä loistaa totuutesi tuntemisen ja iankaikkisen valkeutesi. Anna heille viisauden henki ja ymmärryksen henki. Valista heidän sielunsa silmät, että he käsittäisivät Sinun tahtosi ja täyttäisivät sen. Tee heidät valkeuden lapsiksi, hedelmää kantaviksi kaikessa hyvässä työssä ja ylhäältä tulevan viisauden vahvistamiksi, puhtaimman ja viattomimman pyhän Äitisi, pyhien kunniakkaitten ja korkeasti kiitettyjen apostolien, pyhien kunniakkaitten esipaimenten, koko kristikunnan opettajien Basileios Suuren, Gregorios Teologin ja Johannes Krysostomoksen ja kaikkien Sinun pyhiesi esirukouksien tähden. Aamen.”
3 tykkäystä
Kun menet ehtoolliselle saat reaalisesti Kristuksen ihan kokonaan. Kaikkia hevosrenkejä en siis usko.
Apostoli Paavali sanoo: " Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" ( Gl 2:20), Kristus teissä, kirkkauden toivo. ( Kl 1:27) > näin siis Jumala asuu reaalisesti pakanoiden keskellä, luona ja sydämessä. Tätä on siis Raamatun reaalisuus, vanhurskauttaminen ei ole vain taivaan torilla tapahtuva julistustoimi.
Jumalallistumisen prosessi ei ikinä tähtää tahän, ortodoksi teologiassa voidaan kuitenkin hyvällä syyllä käyttää ilmaisua, tulette jumaliksi. Elämän tarkoitus on siis jumalallistuminen, muuttuminen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen.
No sinun on kuljettava oma tiesi ja minun omani, eivätkä ne näköjään kohtaa.
Minusta näyttää siltä, että et osaa perustella asioita mitä edustat. Onko kaiketi kysymyksessä sellaisesta hypoteettisista ajatuskuvioista jotka, eivät ole reaalisesti oikeita, joihin kristinuskon ja Raamatun analogia ei täsmää. Tässä suhteessa olemme eri tiellä.
Jumaloitumisen määritelmä käsitteiden selityksissä, Filokalia 3 s. 358–359:
Jumalallistuminen, jumaloituminen (theosis). Pyhien isien opetuksen mukaan ihmisen päämääränä on jumalallistuminen eli, heidän omaa rohkeaa ilmaisuaan käyttääksemme, tuleminen jumalaksi. Tällä ei suinkaan tarkoiteta, että ihmisestä pitäisi tulla jokin itsenäinen palvottava jumaluus, vaan että hänen tulee saavuttaa Jumalan kaltaisuus. Armon kautta hänestä tulee sellainen, jollainen Jumala on luonnostaan. Hän on asemansa puolesta jumala – ei luontonsa puolesta. Tämä taas on mahdollista ainoastaan osallisuuden kautta Jumalaan.
Ps. 82:6 Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia – –
Joh. 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
Joh. 10:34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: ‘Minä sanoin: te olette jumalia.’?”
Room. 8:29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.
1.Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
1.Kor. 15:49 Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.
2.Kor. 3:18 Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.
Gal. 3:26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
Ef. 1:9–10 Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä. ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.
Kol. 3:9–10 Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
2 Piet. 1:4 Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
1.Joh. 3:2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.
4 tykkäystä
Minusta taas näyttää sille, ettet sinä osaa, jopa et ettet kykenekään perustelemaan edustamaasi näkemystä. Meidän on kuitenkin hyödytöntä jatkaa tätä juupas/eipäs leikkiä. Saattaisit kuitenkin saada ehkä jotakin irti tiedosta, että en ensijaisesti ole yrittänyt viestittää sinulle juuri mitään.
Olen vain osittain samaa mieltä. The Orthodox Study Bible kirjoittaa kuolleista ja elävistä teoista.
The Orthodox Study Bible p. 1601:
“Works” in Paul’s Writing. St. Paul uses the term “works” extensively in his letters, especially in Romans, Galatians, and Ephesians. By this term, he means human activities which he generally classifies in two categories:
- Dead works: These can be works that are evil, such as murder, adultery, idol worship, and robbery – which the Scriptures also call “works of the flesh” (Gal 5:19) and obviously condemn. But in addition, dead works can be works – even good works – done for the wrong reasons. These are works that are good in themselves – such as fasting, giving money, and feeding the poor – but are done to call attention to oneself or to gain standing in the community. Selfish motivation turns good works into dead works. (The solution to this problem is not to cease fasting, giving, or helping, but rather to turn from the sin of self-glorification.)
- Living works: These are deeds that are both good in themselves and done for a good purpose: the glory of God. Good works the Scriptures commend. – – They contribute to our faith. – – When we do living works, we rely on the strength and grace of God, and we seek to bring glory to Him and not to ourselves through what we do.
Some have erroneously interpreted Paul, particularly in Romans 4, to be condemning all works. A careful reading of Romans, however, reveals Paul is not putting down works in general, but dead works. – –
3 tykkäystä
Juuri näin. Apsotoli Paavali kirjoittaa seuraavasti;
" Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki." ( Gl 5:22-23).
Jos lähtökohdaksi otetaan, että
Tässä on takana ajatus, että perisynti ja periturmelus on niin vaikuttava, että kristitty eläessään Jumalan tahdon mukaan, Jumala pitää näitäkin tekoja syntinä. Tästä seuraa, että kristitty joutuu pyytämään anteeksi ja katumaan niitä hyviä asioita, Hengen hedelmiä, mikä hänen elämässä on. Tosiasiallisesti kristitty tekisi siis syntiä ja laittomuutta tehdessään hyvää. Tällä lauseella sekoitetaan totaalisesti lihan ja Hengen teot.
1 tykkäys
Anteeksi vain, mutta minulle tämä on täysin epäkristillinen ja ei vain heterodoksinen, vaan täysin harhaoppinen näkemys, jota yksikään -kirkkokuntaan katsomatta- ei voi tai tulisi kannattaa. Täyttä manikeolaisuutta ja totaalista deprivaatiota, vaikka kuinka olisi “vilpitön” tarkoitus korostaa Jumalan armoa tai Luojan ja luodun välistä kuilua ja postlapsaarisuuden ihmisyyden tilaa. Ei raamatullista tai patristista millään muotoa. Puhdasta perisyyllisyys -opetusta, ei edes enään sitä perisynti -puhetta, joka jollain tapaa avautuu minulle katolisuuden kautta.
Mistä tämä “purkki -puhe” muuten on peräisin?
Ja edemmäs, puhe ollut siitä miten ortodoksinen Kirkko näkee luterilaisen kirkon soteriologisen perusdoktriinin eli Lutherin systematisoiman vanhurskauttamis-opin. Paavalin vanhurskauttamista koskevat opetukset ovat osa ortodoksisen Kirkon opetusta, mutta eivät samalla tavalla kuin Lutherin ja häntä seuranneiden dogmatisoimana. Millä tavalla luterilainen kirkko taasen tuntee, hyväksyy tai ymmärtää ortodoksisen Kirkon soteriologisen opin ihmisen jumaloitumisesta eli deifikaatiosta/theoosiksesta?
9x ja Henrikki mikä on luterilaisen kirkon ihmisen (raamatullinen) jumaloitumista koskeva oppi tai näkemys?
Sitten sellainen asia, että ortodokseille puhe “yksin uskosta” ja “yksin armosta” avautuu paremmin kun näistä puhuja palauttaa puheensa ekklesiologiseen kontekstiin. Tarkennan, “yksin armosta” jne. ovat ihmisen ulottuvilla Sanan saarnaamisen ja sakramenttien kautta luterilaisessakin kirkossa.
1 tykkäys
Vastaapa minulle, kykenetkö toteuttamaan tämän käskyn?
Luuk 10:26-27: “Niin hän sanoi hänelle: “Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Hän vastasi ja sanoi: “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.”
Enkä nyt kysy, kykenetkö täyttämään sitä ihmismittapuun mukaan, vaan kykenetkö täyttämään sen puhtaasti sydämestäsi siten, että voit astua Jumalan kasvojen eteen ja sanoa hänelle täyttäneesi tämän kaksoiskäskyn kaikilta osin puhtaasti? Voitko siis mennä ilman “nuorinta, Benjaminia” oikean käden poikaa Joosefin eteen?
1Moos 43:3: "Juuda vastasi hänelle sanoen: “Se mies teroitti meille teroittamalla: ‘Ette saa tulla minun kasvojeni eteen, ellei veljenne ole teidän kanssanne’.”
Ymmärtänet tästä typologiasta, että Benjamin on Jeesuksen esikuva, emmekä me voi mennä Jumalan eteen, ellei Jeesus syntiemme sovittajana ole meidän kanssamme. Ilman Jeesusta kaikkia meidän hyviäkin tekojamme tahraa syntinen luontomme joka meissä vielä riippuu. Siksi henki ohjaa meitä kuolettamaan lihamme, omavanhurskautemme, jotta me etsisimme Jeesuksen seuraamme mennessämme Isän eteen. Hänet, uskon kautta omistamalla on turvallista tepastella, koska vain hänessä ja hänen kauttaan olemme vanhurskaat, kaikki käskyt täyttäneet. Hän on armoistuin, armollisesti syntimme peittävä kansi, kuten Ilmestysmajan esikuvasta voimme oppia ja jota esikuvaa Paavali opetuksessaan myös käyttää.
Room 3:25-26: “jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”
1 tykkäys
Luterilaiset harvoin käyttävät sanaa “jumaloituminen”. Sitähän ei löydy Raamatusta, joten halutessaan luterilaiset voisivat ajatella, ettei heillä sellaista oppia olekaan. Mutta tietenkin teologiassa on lupa käyttää myös sanoja, joita ei ole Raamatussa, ja puhua “jumaloitumisesta”.
Edellä oleva @Filonilla:n lainaus Filokaliasta osuu itse asiassa naulan kantaan. (Tosin minusta Ps.82 ei oikein sovi tähän yhteyteen.) Jos ortodoksit tarkoittavat “jumaloitumisella” sitä, mitä kuvataan noissa luetelluissa raamatunkohdissa, Joh. 1:12, Room. 8:29, 1.Kor. 3:16 ym., niin luterilaiset ovat ihan samaa mieltä kuin ortodoksit. Jokaiset kristityn tulee kilvoitella – “jumaloitumista” kohti – tämän ohjeen mukaan: “Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:9–10)
Juuri niin. Luterilaiset opettavat joskus hyvinkin painokkaasti, että Jumala antaa armonsa nimenomaan armonvälineitä käyttäen, siis evankeliumia ja sakramentteja.
Tässä on kuitenkin oltava tarkkana, ettei pyhitystä sekoiteta vanhurskauttamiseen, eli ei tehtäisi seurauksesta syytä, ansiota Jumalan edessä. Vapaan tahdon kannattajat kun tahtovat väittää:
ettei hyvien tekojen tule vanhurskautuksessa olla käsillä ansiona, vaan ainoastaan seikkana, jota vailla vanhurskautus ei toteudu. Tässä on kuitenkin kysymys vain sanoilla leikittelemisestä. Katsotaanhan kuitenkin sillä, mitä ei tahdota ansioksi sanoa, olevan sama vaikutus kuin ansiolla.
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiika, SLEY 1995, s. 399.
Vanhurskauttamisen ansio on omistettava yksin Kristukselle, ei omalähtöisille teoillemme.
Enkä minä pudottele korkealta, sillä olen aiemmin täällä jo sanonut olleeni melkoinen perfektionisti ja siinä mielessä oletan kyllä kilvoitelleeni ehkä kovemmin kuin moni ortodoksi. Sain kuitenkin ajan saatossa havaita, ettei siitä tule yhtään mitään, koska jokainen hyväksi kuvittelemani teko osoittautui sitä syvemmin tarkastellessani ja miettiessäni arvottomaksi, koska sydämeni motiivit runtelivat sen rumasti tahraiseksi. Niinpä olen oppinut pikkuhiljaa turvaamaan yksin Kristuksen vanhurskauteen Jumalan edessä, vaikka se ottaa vieläkin kovin lujaan kun tuo vanha synnin luonto, joka minussa vielä asuu pyrkii tarkkailemaan kovasti tekojani ja saamaan minua luottamaan niihin. Onneksi saan tässä asiassa lukea myös omalle kohdalleni Paavalin sanat:
Room 7:24-25: “Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”
1 tykkäys