Ei silloin kun ne ymmärretään oikein. Jaakob edustaa samaa vanhurskautta kuin Paavali. Vanhurskaus ei ole vain luettua, vaan myös tekoja, eikä ole olemassa kristillisyyttä ilman tekoja, tai vain luettua, vanhurskautta. Pieper torjuu ja erottaa pelastuksesta teot, nojautuen vain ja ainoastaan luettuun vanhurskauteen. Tästä sitten seuraa laajat ongelmat.
Niin. Mukava tässä on lueskella näitä keskusteluja.
Yksi selittää yhtä ja toinen toista.
Ja jokainen voi pitää oman käsityksensä.
Eikä tässä voittajaa saada, tuskin tasapeliäkään….
1 tykkäys
Oikean uskon tavoittelusta voi kyllä luterilaisille tulla omien tekojen avulla tavoiteltavaa autuutta, teko se on oikealla tavalla uskominenkin.
Ortodoksi taas keskittyy pysymään Kristuksen Ruumiissa jatkuvalla kääntymyksellä, jolloin Kristuksessa Pyhä Henki pääsee inspiroimaan ihmisen valinnat.
Olen lukenut jostain (Fedotovilta kai), että keskiajan ihmiset uskoivat vain aniharvan pelastuvan ja suurimman osan ihmisistä joutuvan helvettiin. Tämä uskomus oli kuulemma myöhäiskeskiajalla yleinen sekä läntisessä että itäisessä kristikunnassa. Mielestäni tämä antaa perspektiiviä Lutherin ajattelulle. Mitä me nykyajan ihmiset ajattelemme. Ehkä me nukumme, eikä pelastuksen asia kiinnosta meitä pätkääkään.
1 tykkäys
En koe vaikeana, laitoin Raamatun kohdan Room. 4. luvusta. Luettu pyhyys = luettu vanhurskaus. En vain voinut aavistaa, että pyhyys ja vanhurskaus ovat mielestäsi eri asioita.
Jaakobilta vastustajamme lainaavat seuraavan lauseen: (Jaak. 2:24) “Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” Yleisen mielipiteen mukaan ei olekaan toista kohtaa, joka selvemmin olisi meidän käsitystämme vastaan. Tähän on kuitenkin annettavissa helppo ja yksinkertainen vastaus. Jos vain vastustajamme eivät tähän kuroisi omia käsityksiään tekojen ansioista, ei Jaakobin sanoihin liittyisi mitään hankaluutta. Mutta aina kun tekoja mainitaan, vastustajamme sepittelevät siihen lisäksi omia jumalattomia olettamuksiaan, että muka hyvillä teoillamme ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, että hyvät teot ovat sovitus ja hinta, jonka tähden Jumala sovitetaan meidän kanssamme, että hyvät teot voittavat synnin ja kuoleman kauhut ja että hyvät teot hyvyytensä tähden ovat Jumalan silmissä mieluisia eivätkä kaipaa armahtavaisuutta ja sovittajaa, Kristusta. Mitään tästä ei ole juolahtanut Jaakobin mieleenkään, mutta vastustajamme nyt kuitenkin puolustavat kaikkea tätä verhoten sen tähän Jaakobin lauseeseen.
Ensinnäkin on siis otettava huomioon, että tämä kohta puhuu enemmänkin vastustajiamme kuin meitä vastaan. Vastustajat nimittäin opettavat, että ihminen vanhurskautetaan rakkauden ja tekojen perusteella. Uskosta, jolla me otamme omaksemme Kristuksen, sovittajamme, he eivät puhu sanaakaan. Hehän suorastaan hylkäävät uskon eivätkä tee sitä ainoastaan lausunnoin ja kirjoituksin, vaan pyrkivät miekoin ja kuolemanrangaistuksin hävittämään kirkosta uskon. Kuinka paljon paremmin opettaakaan Jaakob, joka ei sivuuta uskoa eikä pane sen tilalle rakkautta, vaan säilyttää sen, jottei sovittaja, Kristus, jäisi sivuun vanhurskauttamisesta. Näinhän Paavalikin tekee, kun hän esittäessään kristillisen elämän ydintä liittää yhteen uskon ja rakkauden: “Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1. Tim. 1:5)
Toiseksi ilmaisee asiayhteyskin, että tässä on puhe uskoa seuraavista teoista, jotka osoittavat, ettei usko ole kuollut, vaan sydämessä elävä ja vaikuttava. Ei Jaakob siis ole ollut sitä mieltä, että me hyviä tekoja tekemällä ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon. Hän nimittäin puhuu vanhurskautettujen teoista, ihmisten, jotka jo ovat sovitettuja ja otollisia ja ovat saaneet syntien anteeksiantamuksen. Näin ollen vastustajamme erehtyvät tämän kohdan nojalla päätellessään Jaakobin opettavan, että me hyvillä teoilla ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon ja että meillä omien tekojemme ansiosta, ilman sovittajaamme Kristusta, on pääsy Isän tykö.
Kolmanneksi Jaakob on juuri edellä puhunut uudestisyntymisestä, joka tapahtuu evankeliumin kautta. Hänhän sanoo: (Jaak. 1:18) “Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja. Otammehan Kristuksesta lausutun lupauksen vastaan yksinomaan uskolla, siten että asetamme sen synnin ja kuoleman kauhujen vastaan. Ei Jaakob siis ole sitä mieltä, että me synnymme uudesti omien tekojemme kautta.
Tunnustuskirjat s. 123-124.
3 tykkäystä
Siinähän se ongelma juuri onkin…
1 tykkäys
Minä en ajattele asiaa näin. Ajattelen, että tärkeää on keskustelu ja sen kokonaisprosessi.
Usko ilman tekoja on kuollut, usko siis ilmenee käytännössä uskon tekoina.
4 tykkäystä
Ymmärsit väärin. Ei luterilaisuus opeta, että kristitty voisi elää synnissä ja että Jumala silti “lukisi” hänelle jonkin “näennäisen” pyhyyden. Kristityn tulee ristiinnaulita lihansa, vaeltaa hengessä (Gal.5:24ss.) ja tehdä hyviä tekoja. Kristityn vaellus hengessä ei ole näennäistä vaan todellista, ja Hengen hedelmät ovat näkyviä (Gal.5:22).
4 tykkäystä
Kyllä meillä on tässä aika erilaiset sanat ja näkövinkkelit.
Ja samatkin sanat voivat tarkoittaa eri asioita.
Raamattu aukeaa minulla aivan erilaiseksi lain ja evankeliumin ja vanhurskauttamisopin näkökulmasta kuin ortodokseilla.
Mutta asiallisia näkemyksiä kyllä mielellään aina lukee…
2 tykkäystä
9x lainaa tunnustuskirjojenkohtaa joiden konteksti on aivan toisen tyyppinen, torjua katolinen ansio ajattelu. Näin ollen se ei sovellu ortodoksi teologian, ja ortodoksiseen vanhurskauttamis käsitykseen. 
Kyllä. Keskustelu on tärkeää toisen ymmärtämisen kannalta.
1 tykkäys
Tämä on totta. Mutta luterilaisuus ja Pieper opettaa, että kristityn hyvät teot eivät ole välttämättömiä autuuteen. Teenpä tämän jälkeen hyviä tekoja, kannustuspuhe kun on pidetty.
Edeltä kursivoimani ilmaus lienee lainaus jostakin, mutta mistä? Luultavasti ei minulta. Täytynee arvata: viittaat tunnustuskirjoihin, kohtaan 3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus - Yksimielisyyden ohje - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko. Sieltä löytyy vaikka tällaista: “Se Kristuksen kuuliaisuus, joka luetaan meille vanhurskaudeksi, ei siis ilmennyt vain kärsimyksessä ja kuolemassa, vaan myös siinä, että hän vapaaehtoisesti, meidän edustajanamme tuli lain alaiseksi ja kuuliaisena täytti lain. Tämän täydellisen kuuliaisuuden perusteella, jota Kristus on aktiivisesti ja passiivisesti, elämässä ja kuolemassa osoittanut taivaalliselle Isälleen meidän sijaisenamme, Jumala antaa syntimme anteeksi, pitää meitä täydellisesti vanhurskaina ja lahjoittaa meille iankaikkisen autuuden.” Mutta miksi kysyt tätä minulta; luulisi sinun tuntevan luterilaisen raamattuargumentaation paljon paremmin ihan itse?
Lyhyesti (kun nyt ollaan ortodoksisuusketjussa): tavanomaisessa luterilaisessa ajattelussa katsotaan, että passiivisen kuuliaisuuden merkityksestä puhuvia kohtia ovat vaikka 1.Piet.1:19 ja Kol.1:14, aktiivisen kuuliaisuuden taas Gal.4:4s., Room.5:18s. (“yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi”), Ps.40:7.
Ei kirkko saa pitää sellaisia “kannustuspuheita”, jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa, vaikka siihen voisi luulla olevan jokin pedagoginen syy. On siis pakko opettaa tarkoin raamatunmukaisesti, että Kristuksen sovitustyö on yksinään riittävä autuuteen; ja että hyvät teot ovat kristitylle välttämättömiä. Mutta eivät “välttämättömiä autuuteen”.
1 tykkäys
Juuri näin Pieper ja Ev.Lut. Tunnustuskirjat opettavat.
1 tykkäys
Hupsista! Vähän sama kuin sanoisi autossa on välttämätöntä moottori, mutta ei välttämättä. Ei ole olemassa kristinuskoa, ja vanhurskautta ilman tekoja, ota teot pois autuudesta menetät pelastuksen. Usko ilman tekoja on kuollut.
Miksi hyvät teot ovat tässä mallissa välttämättömiä?
Ymmärrän niiden merkityksen oman kirkkoni kontekstissa. Se asiaintila jossa hyvät teot tapahtuvat on pelastuksen tila. Miksi ne muuten ovat välttämättömiä?
Koska Jumala on käskenyt tehdä niitä.