Muistan että silloin sai sellaisen ex libris-tyyppisen tarran sinne kirjaan liitettäväksi. Oli muistaakseni munkeista piirretty kuva siinä.
Nykyinen on aika ruma mukaelma kirkosta tai muusta vastaavasta.
Maahengen toimitusjohtajaksi siirtyy Johanna Korhonen. Tuleekohan tämä näkymään ortodoksisen kirjallisuuden julkaisemisessa jollakin tavalla?
Toimittavatko piispat muuten meillä koskaan mirhavoiteluita? Mitenhän se tapahtuu?
Kysymys juontuu siitä, että ymmärtääkseni mirhalla voitelu juontuu historiallisesti siitä, että piispat eivät enää ehtineet kaikkialle laskemaan käsiä käännynnäisten päälle. Tilalle tuli piispan, nykyisellään kai patriarkan, siunaama mirha, jolloin papitkin voivat toimittaa sen. Tuli mieleen, että ottaisiko piispa nykyäänkin vastaan käännynnäisen kätten päällepanolla, kun mirhavoitelu tuntuisi historiallista taustaa vasten vähän tuplatyöltä.
Mikä logiikka tässä on? Eikö se ole samaa “tuplatyötä” silloin, kun pappi voitelee?
Ei. Ilman mirhaa pappi ei voi toimittaa sakramenttia. Piispa voi.
Kyllä mirhavoitelevat silloin, kun ovat läsnä kasteen sakramentissa. Miun keskimmäisen poikani kastoi pappi, mutta hänet voiteli Helsingin metropoliitta Tiihon. Piispa voi kyllä kastaakin. Kreikassa se on ihan tavallista.
2 tykkäystä
Hei,
Kiitos palautteesta. Sana papilta -blogissa ilmestyy tällä hetkellä kahdesti kuussa uusi blogikirjoitus - kuun 1. ja 15. päivänä. Tällä hetkellä mm. sarja uskontunnustuksesta. Hyvä on myös ollut Tuomas Kallosen Missä on sydämesi? -opetuspuhe.
P.S. Facebookissa myös blogilla “keskustelualue” palautteelle ja ihan seuraamiselle.
Ystävällisin terveisin.
Lars Ahlbäck
Pappi
Helsinki
7 tykkäystä
Ihanaa, Pikku Prinssiä on siteerattu 
Juu, kävin tykkäämässä fb-sivustostasi.
1 tykkäys
Hei,
Yli 2000 joukkoon liityit. 
Saa mielellään jakaa blogikirjoituksia täällä ja muualla - vaikkapa Facebookissa.
Ystävällisin terveisin.
Lars Ahlbäck
Pappi
Helsinki
1 tykkäys
Hieno blogi.
Otin kirjanmerkiksi. Myös ortodoksinen hengellisyys kiinnostaa itseäni.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyi viime vuonna 912 henkeä.
Kirkosta erosi vuoden 2016 aikana 788 jäsentä. Vuonna 2014 eronneita oli 926, vuonna 2015 eroja kirjattiin 849. Kirkosta eronneiden määrässä tapahtui siis edelleen tuntuvaa laskua.
Kirkon jäsenistä 791 kuoli vuoden 2016 aikana.
Vuonna 2016 kastettiin vain 385 lasta.
Lähde ort.fi.
[quote=“Filonilla, post:313, topic:35”]
Vuonna 2016 kastettiin vain 385 lasta.[/quote]
Ihanko oikeasti koko kirkkokunnassa? Tehän kuolette kohta sukupuuttoon, jos niin on.
Meillä vuosittaiset ikäluokat ovat 250-300 lapsen paikkeilla ja teillä kai jäsenmäärä on yli nelinkertainen.
Niinhän me kuollaankin.
[quote=“Max, post:314, topic:35, full:true”]
Näin kirkkokunta itse ilmoittaa:
Tällä menolla jäsenmäärä vähenee, koska kirkkoon liittyneet ja kastetut eivät korvaa kaikkia kuolleita ja eronneita. Monet seurakuntalaiset ovat vanhoja.
Kosmaslaiset julkaisivat artikkelin P. Gabriel Urgebadzelaisesta!
Kävin viime vuonna hänen reliikkiensä äärellä. Tai paremminkin menin vain taas yhteen random kirkkoon, jossa sattumalta oli pyhän ruumis. Kaverilla ja minulla oli toisistamme tietämättä kummallakin kummallinen rauhan tuntu juuri tuossa kirkossa, ainoana koko Georgian reissulla. Jostain syystä kirkosta ei olisi tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan. Samanlaisen kokemuksen muistan vain Pyhien Agneksen ja Paavalin kirkoista Roomasta.
Kun aikoinaan toin esille Ortodoksiviestin kyseenalaisen kirjoituksen homoseksuaalisuuteen liittyen, reiluuden nimissä laitan tänne myös tämän vastineen: https://simeonjahanna.com/2017/01/30/mieheksi-ja-naiseksi-han-loi-heidat-1-moos-127/
Mukavan ryhdikäs kirjoitus.
Sana papilta -blogissa tänä iltana farisealaisuutta sivuten:
https://www.facebook.com/sanapapilta/?ref=page_internal&hc_ref=PAGES_TIMELINE&fref=nf
“Yksi kauhein tekopyhyyden – farisealaisuuden – muoto on kun ortodoksisuudesta tulee ylpeyden ja itsensä korottamisen syy suhteessa ei-ortodokseihin.
Ortodoksit ovat usein valmiita tuomitsemaan kaikki muut ympärillään harhaoppisiksi ja syntisiksi – ja tuomita heidät ikuiseen kadotukseen. Usein heiltä kuule seuraavaa: ”Katolilaiset, luterilaiset ja anglikaanit eivät pelastu, mutta me pelastumme.” Tällöin on hyvä muistaa Feofan Erakon sanat: ”En tiedä pelastuuko katolilaiset vai ei. Tiedän vain, etten minä pelastu ortodoksisen kirkon ulkopuolella.”
Tämä ei ole farisealaisuutta, vaan juuri ortodoksinen tapa lähestyä aihetta. Totinen ortodoksi tietää, ettei hänellä ole pelastusta muualla kuin Jumalassa. Hän tuntee itsensä ja että pikimmiten kaikki muut pelastuvat paitsi hän itse – sillä hän itse on syntisistä ensimmäinen. Kysymys pelastumisesta tai ei-pelastumisesta tulee aina olla kysymys itsellemme: ”Pelastunko minä vai ei?” Muiden pelastus on Jumalan asia.
Farisealaisuus asettaa Jumalan armolle kehykset tai rajat. Niiden ulkopuolella Jumala ei voi pelastaa. Filaret Moskovalaiselta kysyttiin pitääkö hän luterilaisuutta harhaoppisena ja hän vastasi näin: ”En sano onko se harhaoppia vai ei. Tähän tarvitaan yleinen kirkolliskokous.”
Tänä päivänä ”ortodoksisuuden puhtauden taistelijat” eivät epäröi nimittää harhaoppiseksi kaikenlaista. Nämä ”fariseukset”, jotka monesti ovat olleet kirkossa vain parisen vuotta, mutta luulevat tietävänsa Feofania ja Filaretia paremmin. Heille kaikki vastaukset ovat selkeitä – he ”tietävät” missä on harhaoppia, missä ei, kuka pelastuu, ja jos joku pelastuu, niin he ovat ensimmäisiä. (Metropoliitta Ilarion Alfejev, s. 1966, opetuspuheesta Publikaanin ja fariseuksen sunnuntaina)”
Otin tuohon koko tekstin, koska taisi tuo linkitys mennä vähän pieleen. Saapiko olla näin?
8 tykkäystä
Mutta melko klisheinen oli se mielipidekirjoitus, johon tuossa viitattiin.
Kerrankin napakasti jumaloitumisesta (theosis).
Praxis et theoria. Juhlakirja Heikki Makkosen täyttäessä 60 vuotta s. 152, Heikki Kirkisen artikkeli ”Itä sisältä nähtynä”:
Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa, joka on sekä Vapahtaja, kuoleman ja synnin voittaja, että myös konkreettinen esikuva täydellistymisen tiellä. Jumalan armovoiman avulla ihminen voi edetä täydellisyyttä kohti, joskaan ei voi sitä täysin saavuttaa. Eteneminen käy asteittain kirkon yhteydessä opetusta ja harjoitusta noudattaen.
Siinä on kolme päävaihetta: puhdistumisen, valistumisen ja pyhittymisen vaiheet. Puhdistuminen on vapautumista maallisten himojen ja pyyteiden kahleista henkiseen vapauteen. Valistuminen on hengellisen viisauden oppimista syvenevässä yhteydessä Jumalaan, niin että koko elämäntapa muuttuu jumalakeskeiseksi. Pyhittyminen on keskittymistä jatkuvaan elämään Jumalan yhteydessä, joka heijastuu valkeutena myös ympäristöön.
1 tykkäys