Tärkeä huomio! Luterilaisilla on minusta tapana lukea tuohon vanhan liiton lakikuvioon sisään paljon sellaista, mitä siinä ei ole. Pohjimmiltaan asia on yksinkertainen: patriarkka sai lupauksen, ja lain noudattaminen oli merkkinä siitä, että hänen jälkipolvensa yhä uskoivat lupaukseen Perillisen saapumisesta. Kun perillinen saapui Kristuksen inkarnaatiossa, laki sai täyttymyksensä. Sen jälkeen kenenkään ei ole tarpeen tai mielekästä sitä noudattaa. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut mistään hyväksiluvusta, vaan siitä, ketkä todella ovat samaa taloa, ekonomiaa, perhettä, kansaa ja ruumista Perillisen kanssa ja ketkä eivät. Perillisen Isän talossa on huoneet niin niille, jotka odottivat Perillisen saapumista lakia noudattaen kuin niille, jotka ovat osallisia Perillisen kirkkoruumiista.
No eihän nyt synnin laki ole sama asia kuin Jumalan esi-isille antama laki, tietenkään!
Todella tässä vanhurskauttamisopissa tullaan jälleen luterilaisittain tähän predestinaatio kysymykseen. Systeemi ja tulkintamallit on rakennettu niin, että aina kolahtaa tähän luterilaiseen syvään päätyy. Ja siihen se keskustelu sitten loppuukin, usein miten. Hyvä huomio sinulta, pidin tuosta.
No tässähän se on sanottu aivan suoraan:
2Kor 5:19: “Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”
Synti on tietenkin lainrikkomus ja sitä ei lueta uskoville.
Room 4:8: “Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”"
Myös Jukka Thuren rinnastaa komentaarissaan tähän Korinttilaiskirjeen kohtaan Room. 4: 8 jakeen.
Siis jälleen kerran! Sovitus on Kolminaisuuden sisäinen asia, emmekä me siihen osallistu, kuten nyt po. Korinttilaiskirjeenkin tekstistä on luettavana.
Minä pidän nyt pienen tauon, koska minulla on muutakin tekemistä kuin keskustella ortodoksien kanssa vanhurskauttamisopista.
Siis mikä sanotaan suoraan. Ei ainakaan, että Kristuksen lain täyttämys luetaan meidän hyväksemme.
2 Kor. 5:19 ja Room. 4:8 eivät puhu vanhurskauden hyväksi lukemisesta vaan syntien lukematta jättämisestä. Sinun mielestäsi nämä ovat ilmeisesti sama asia, mutta luterilaisen perinteen sisälläkin eritellään toisistaan Kristuksen lain täyttämykseen perustuva hyväksi lukeminen uskoville ja hänen sijaiskärsimykseensä perustuva syntien lukematta jättäminen uskoville.
Raamatunkohdan jälkeen puhut sovituksesta Jumalan sisäisenä asiana, johon me emme osallistu. Edellä lainattiin Kleopa Ilietä, joka sanoo, että ortodoksit uskovat myös objektiiviseen sovitukseen, jonka Kristus on jo toimittanut. Niinpä en näe tässä minkään sortin kuilua välillämme. Keskeinen ero on siinä, miten tulemme osalliseksi sovituksesta ja itse vanhurskauttamisen luonteesta. Ja väitän edelleen, että toistaiseksi tänne ei ole postattu yhtään kohtaa, joka opettaisi, että Kristuksen lain täyttämys luetaan uskon kautta meidän hyväksemme.
Voisin vielä tässä yhteydessä sanoa pinen tarkennuksen @Eutykus:lle osoittamaani kommenttiin: Verestin vähän muistiani λογίζομαι-verbin (lukea) suhteen. Kyseinen verbi liittyy muun muassa laskemiseen ja kaupankäyntiin. Ja juuri tämä merkitys on Room. 4:5:n osalta kyseessä, koska edellisessä jakeessa Paavali on hyödyntänyt kaupankäyntiin liittyvää kuvastoa ja käyttänyt samaa λογίζομαι-verbiä kuin jakeessa 5: “Mutta töitä tekevälle ei lueta (λογίζεται) palkkaa armosta, vaan ansiosta”. Tarkemmin käännettynä jakeet 4 ja 5 voisi siis kääntää näin:
Mutta töitä tekevälle ei lasketa palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille lasketaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi
Paavali kuvaa siis vanhurskauttamisen kaupankäyntinä, jossa vastakkain on tekojen laskeminen ja uskon laskeminen vanhurskaudeksi. Ehkäpä tämä käännös paremmin havainnollistaa sitä, että λογίζομαι-verbiä ei käytetä lukemaan jollekin jotain, mitä sillä ei ole, vaan viittamaan siihen, että jotain pidetään jonkin arvoisena. Tässä tapauksessa siis usko lasketaan vanhurskaudeksi.
Päätin ruveta tähän raamatunkohtapommitukseen siinä toivossa, että voisin demonstroida, kuinka paljon luterilaisessa raamattuargumentaatiossa on ilmaa. Luterilaiset ovat nimittäin niin tottuneita lukemaan tietyt raamatunkohdat oman opillisen ymmärryksensä värittäminä, että ollaan sokeita sille, kuinka teksti ei oikeastaan sano, mitä he olettavat sen sanovan. Toivon, että tämä raamatunkohtien läpikäyminen on antanut edes joillekin ajattelun aihetta. Voisin pikku hiljaa hypätä keskustelusta pois, mutta voin toki vielä kommentoida joitain kohtia, jos sellaisia tulee mieleen.
No, olen useita kertoja erehtynyt arvostelemaan ortodoksien synergiaopin perustelemista sillä Raamatun kohdalla, joka puhuu apostolista Jumalan työtoverina.
Luultavasti ortodoksina näet tässäkin minut luterilaisesti vääristynein lasein varustettuna.
Mutta en siis ymmärrä, että tuo kohta puhuisi ollenkaan siitä että yhteistyössä Jumalan kanssa voin päästä perille taivaan kotiin. Vaan asiayhteys on, että evankeliumi oli levitettävä muille kuin juutalaisille, ja siinä työssä Paavali oli tärkeä työtoveri Jumalalle. Jumala käyttää tietenkin ihmisiä edelleen sanansa julistajina ja muissa hommissa. Mutta ei tämä kai riitä suinkaan kumoamaan armosta pelastumisen oppia? Se kumotaan paljon paremmin jollain, joka asiaan liittyy.
Tämä on minulle ollut yllättävä esimerkki siitä että muuten arvostamani ortodoksinen kirkko lukee myös Raamattua oman esiymmärryksensä läpi. En tiedä, kiinnostaako sinua osoittaa, että maallikko on tässäkin väärässä, mutta kirjoitinpahan nyt tähän.
Minulla ei oikein riitä paukut lähteä synergismikeskusteluun. Rajasin tarkoituksella raamatunkohtapommituksen aiheeksi Kristuksen lain täyttämisen hyväksi lukemisen, koska se on melko kompakti aihe ja demonstroi sitä, miten oletukset vaikuttavat raamatuntulkintaan. Voin toki sanoa sen, että ymmärrän luterilaisesta perspektiivistä ortodoksisten raamattuperusteiden näyttävän köykäisiltä, koska emme tee esimerkiksi erottelua hengellisten ja maallisten asioiden välille emmekä vedä niin jyrkkää rajaa uskottomien ja uskovaisten synergian välille kuin protestantit. Mutta minä sanoisin tähän kuvioon vain pienenä kommenttina sen, että koko tällainen maallisen ja hengellisen erottaminen on 1300-luvulta alkaneen kehityksen seurausta. Täysin vierasta antiikin ihmisille, myös apostoleille. Tästä aiheesta en jatka tämän enempää.
Ok.
En lähde minäkään vänkäämään, sillä yritän jälleen kerran tehdä parannusta ja pysyä lestissäni, toisen alan suutarina.
Älä lue tätä
Tässä kohdassa vaan asia tuli mieleeni, kun luterilaiset saavat kritiikkiä tällä hetkellä täällä paljon vääränlaisesta Raamatun lukemisesta. Itse maallikkona olen ollut huomaavinani että eksegeettinen sivistys ei ole sellaista, joka olisi suoraan alisteista dogmaattisuudelle tai kirkkokunnan opeille. Toisin sanoen: Minusta tuntuu aina hyvältä, kun joku perustelee jotain käsitystä sillä asiayhteydellä, josta jokin Raamatun kohta puhuu - tai osaa tuoda jonkin selventävän taustatiedon vaikealle kohdalle. Tässä kyseisessä kohdassa aivan arkijärjellä ei näytä siis olevan kysymys ollenkaan samasta asiasta kuin joku kirkkonne piispa opetti. Vaan tuntuu aivan kuin joku olisi avannut Raamatun, kun on ensin vakuuttunut “Joo, kyllä meidän pitää tehdä yhteistyötä pelastuaksemme” ja sitten huomannut sanan “työtoveri” ja “Hei, tässähän se on sanottu!!” — eikä nähnyt ollenkaan sitä että kysymys oli lähetyssaarnaajan kutsumuksesta, eikä opetuksesta siitä, milläs minä pääsen taivaaseen.
Roomalaiskatolisen ja ortodoksisen teologian mukaan teot eivät ole armon vastakohta. Eivät teot ole armon vastakohta luterilaisillekaan, ellei kyse ole lain toisesta käytöstä. Käytännössä jotkut luterilaiset tosin ahdistuvat Paavalin kirjeiden loppuosista luettavissa olevien pareneettisten kohtien edessä, vaikka ne eivät voi kuulua luterilaisenkaan teologian mukaan lain toisen käytön piiriin. Ehkä muidenkin kirkkokuntien uskovat ahdistuvat niiden kohtien edessä joskus. Käytännössä joidenkin luterilaisten kohdalla kristityille kohdistuvat kehotukset toimivat samalla tavalla kuin lain toinen käyttö. Väittäisin, että monien luterilaisten mielenmaisemassa Jumala on usein hyvin ankara ja vaativa. Kuitenkin opetetaan myös melkoista armahdusta: itsessään jumalaton (Room. 4:5: asebes = “ei-kunnioittava”) on Jumalan edessä taivaskelpoinen uskon kautta. Sleyläisten piirissä en tosin ole havainnut, että Jumala olisi ennen kaikkea ankara tai että ahdistus hallitsisi uskonelämää. En siis halua missään nimessä yleistää.
Kysymys Kristuksen kärsivästä (passiivisesta) kuuliaisuudesta jakoi aikanaan tunnustuksellisen luterilaisuuden 1920-luvulla kahtia.
Mielestäni Raamattu opettaa, että Kristus sovitti kaikki syntimme ja täytti lain puolestamme. Kristuksen uhri edestämme kaikin on täydellinen ja täysin riittävä autuuteen. Kaikki on valmiina!
- Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. (Room. 6:14).
(Gal. 2:16-21).
- mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
- Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
- Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
- Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
- ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
- En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Gal. 2:16-21).
(Gal. 3:1-2).
- Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
- Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
(Gal. 3:1-2).
(Gal. 3:7-13).
- Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
- Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: “Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi”.
- Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
- Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.
- Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska “vanhurskas on elävä uskosta”.
- Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: “Joka ne täyttää, on niistä elävä”.
- Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: “Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” (Gal. 3:7-13).
Missä noissa kohdissa viitataan luettuun lain täyttämykseen? Nyt vaikutat olettavan, että “kaiken valmiina oleminen” sisältää Kristuksen lain täyttämisen. Mutta tämä oletus tarvitsisi perusteita, jotta se olisi raamatullinen.
Se näkee, joka uskoo.
Kun Vapahtaja lausui ristillä: “Se on täytetty”, niin mitään ei jäänyt autuudestamme täyttämättä ja meidän varaamme.
Pitää tarkentaa: olen itsekin sitä mieltä, että Kristus täytti lain ihmiskunnan tähden ja tämä sisältyy siihen, että kaikki on tietyssä mielessä valmiina. Tämä on kuitenkin eri asia kuin lain täyttämyksen hyväksi lukeminen vanhurskauttamisessa.
Tuo toteamus “Se näkee, joka uskoo” tuo mieleeni 1500-luvun roomalaiskatolilaisten ja protestanttien sekä protestanttien sisäiset raamatuntulkinnan kiistat. Rooman kirkon auktoriteetin edessä protestantit vetosivat siihen, että he tulkitsevat Raamattua oikein, koska heillä on Pyhä Henki. Ongelmaksi tuli nopeasti kuitenkin se, että protestantit jakaantuivat sisäisesti raamatuntulkinnassa. Näin toisia protestantteja alettiin syyttää siitä, ettei heillä ole Pyhää Henkeä. No, tämä nosti pinnalle kysymyksen: jos kaikki ajattelevat tulkitsevansa Raamattua oikein, koska heillä on Pyhä Henki, mistä voin tietää, että juuri minulla on Pyhä Henki ja tuolla toisella demoninen henki. Tähän kysymykseen yksikään protestantti ei pystynyt tarjoamaan yksiselitteistä vastausta.
Mutta minä en siis halua lähteä tuollaiseen mukaan. En sano, ettei protestantti voisi ymmärtää Raamattua ollenkaan. Siksi olen valmis edelleen kuulemaan raamattuargumentteja, jotka osoittavat Raamatun opettavan luettua vanhurskautta.
Miksi sinä näet ongelman siinä, että vanhurskaus olisi luettua, kun Raamattu kuitenkin sanoo uskon luettavan vanhurskaudeksi?
On eri asia sanoa, että usko luetaan vanhurskaudeksi kuin, että Kristuksen lain täyttämys luetaan meille vanhurskaudeksi. Raamattu opettaa ensimmäistä, toista ei.
Kun jotkut luterilaiset väittävät, että raamatullinen opetus vanhurskauttamisesta on pelastuksen ehto, he samalla antavat ymmärtää, että usko Kristuksen lain täyttämyksen hyväksi lukemiseen on pelastuksen ehto. Tämä on tavattoman kova väite, jolla on hyvin hatara raamatullinen pohja.
Jos ja kum Raamattu ei opeta Kristuksen lain täyttämyksen hyväksi lukemista, tämä vaikuttaa syvästi sovitusoppiin ja siten myös vanhurskauttamisoppiin. Luterilainen pelastusoppi pelaa oletuksella, että voimme pelastua vain, jos Kristuksen lain täyttämys ja sijaiskärsimys luetaan meidän hyväksemme. Tämä johtuu taustalla vaikuttavasta uskomuksesta, että laki lupaa iankaikkisen elämän niille, jotka sen täyttävät, mutta tuomitsee kadotuksen ne, jotka ovat rikkoneet yhdenkin sen käskyistä. Jos ja kun Raamattu ei opeta, että meille luetaan Kristuksen lain täyttämys, se vie pohjan samalla tältä koko luterilaisen pelastusopin kantavalta oletukselta lain roolista pelastuksessamme.
On tavallaan paradoksaalista, että juuri luterilaiset ovat kaikkein jyrkimpiä siinä, että laki pelastaa. He vain sanovat, että Kristus on täyttänyt sen täydellisesti. Ortodoksella ja roomalaiskatolilaisilla ei ole samanlaista ajatusta siitä, että lain täydellinen täyttäminen on pelastuksen ehto. Meille Jumalan rakkaus ei toimi samalla tavalla lain täyttämisen ehdoilla.
Raamattu kuitenkin opettaa vanhurskauttamisen olevan uskosta ja siten siis lain teot sulkeutuvat pois, jolloin uskokaan ei voi olla jokin meidän ominaisuutemme, lain teko, vaan vanhurskauttamisen väline, jonka Jumala vaikuttaa, jolla Kristuksen vanhurskaus omaksutaan meidän ulkopuoleltamme.
Onko tämä se luterilainen käsitys, joka on sinusta ongelmallinen?
Tuo on luterilainen tapa lukea Paavalia. Siihen sisältyy oletuksia, joita itse tekstissä ei ole. Eikä se ole suinkaan ainoa mahdollinen tai paras tapa tulkita Paavalin kirjeitä. Paavalille usko on nimittäin selvästi jotain, mitä ihminen tekee. Tämän voi jokainen huomata kiinnittämällä huomion esim. siihen, että Aabraham uskoi Jumalaan. Paavali vieläpä korostaa hänen uskon vahvuuttaan syynä sille, miksi hänet vanhurskautettiin. (Room. 4:21–22) Lisäksi luterilaiseen tapaan sisältyy ajatus Kristuksen lain täyttämisen hyväksi lukemista. Jos tuolle opille ei ole raamatullista perustaa, koko pelastusoppi romahtaa kuin korttitalo.
Mutta en halua lähteä mihinkään yleisluontoiseen vanhurskauttamisväittelyyn. Luterilaisen opin kumoamiseen riittää ihan jo se, ettei Raamattu opeta, että meille luetaan vanhurskauttamisessa Kristuksen lain täyttämys.
Miten voi sanoa luterilaisena, ettei ole lain alla (vrt. Room. 6:14), jos päivittäiseen uskonelämään kuuluu usko siihen, että Kristus on täyttänyt lain ihmisen puolesta? Vain lain valossa tai sen “alla” voi nähdäkseni nähdä henkilökohtaisen tarpeen siihen, että laki on täytetty.
No joo, hyvä, että osuin asia ytimeen ja sain kiinni siitä mistä on kysymys. Minä kuitenkin pitäydyn ehdottomasti luterilaiseen käsitykseen joka ilmaistaan mm. Tunnustuskirjoissamme näin:
Jokaisen katuvan syntisen tulee siis uskoa eli luottaa yksin Herraan Kristukseen, uskoa että hänet on meidän syntiemme tähden annettu alttiiksi ja meidän vanhurskauttamisemme tähden herätetty kuolleista. (Room. 4:25) Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalalle kelpaavaksi vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21) (1. Kor. 1:30) Hän on tullut meille vanhurskaudeksi, sillä Jumalan ankaran tuomion toteutuessa hänen kuuliaisuutensa luetaan meidän hyväksemme, meidän vanhurskaudeksemme. Laki on edellä esitetyn selvityksen mukaan kuoleman virka: sen kirjain kuolettaa ja julistaa kadotustuomiota. Mutta evankeliumi on Jumalan voima, pelastukseksi jokaiselle, joka siihen uskoo.
Tunnustuskirjat, s. 509.
Mutta ei minuakaan enää kiinnosta tästä jatkaa kunhan vain totean erimielisyytemme.