On ollut valaisevaa päästä vähitellen ymmärtämään ortodoksista ajattelua. Aiemmin olen kummastellut sitä nuivaa ehdottomuutta, jolla kirkko suhtautuu muihin kristillisiin yhteisöihin kuten roomalaiskatolisiin ja protestantteihin, mutta myös orientaalisiin ortodokseihin eli koptilais-ortodoksiseen kirkkoon, Armenian kirkkoon, Syyrian ortodoksiseen kirkkoon ja Intian ortodoksiseen kirkkoon, joita niitäkin siis pidetään lähinnä monofysitismin takia hereettisinä. Itäinen ortodoksikirkko tunnustaa seitsemän ekumeenista kirkolliskokousta ja pysyttäytyy lujasti niiden linjauksissa.
Mutta mikä on ollut valaisevaa? Ortodoksikirkon linja on pysytellä tiiviisti ja johdonmukaisesti noissa vanhoissa teologioissa mutta myös asenteissa. Jos se ryhtyisi myötäilemään ja “ymmärtämään” muita tunnustuskuntia, se ei enää olisi sama. Tämä on ollut omalle älylleni ratkaiseva pointti.
Eli kulkiessani kohti Kreikan autokefaalisen kirkon jäsenyyttä ja sellaisena sen jumalanpalveluselämän täyttä osallisuutta, minulle on täysin selvää, että hyväksyn koko paketin aivan sellaisenaan, eikä se tuota minulle minkäänlaisia vaikeuksia.
Ortodoksikirkko ei kerta kaikkiaan VOI tehdä mitään uutta teologiaa, vaan sen TÄYTYY pitäytyä vanhassa, jonka suhteen patristiset linjaukset ja kirkon pyhien tulkinnat ovat normatiivisia. Kaikkinainen opinkehitys on pois suljettu.
Teologina minun ei kuitenkaan ortodoksikirkon jäsenenäkään tarvitse laittaa aivojani narikkaan, koska voin aivan vapaasti syventyä omaan alaani eli systemaattiseen teologiaan. Henkilökohtaisella tasolla voin myös aivan vapaasti osoittaa lempeää suopeutta ja hyväksyntää kaikkia kristittyjä kohtaan, koska ajattelen, että Kristus on kaikille yhteinen ja että usko ristiinnaulittuun Vapahtajaan ja luottamus Jumalaan on kaikille kristityille yhteistä kaikissa kirkkokunnissa. Ymmärrys lisääntyy lopun aikoina, ja (muuttumattoman) evankeliumin sanoittaminen terävöityy.
Edellä olevan pohjalta on itse asiassa aika erikoista, että Suomen ortodoksikirkko hyväksyy luterilaisessa kirkossa suoritetun kasteen. (Toki minäkin sen hyväksyn, mutta tarkastelen nyt asiaa visusti kaikessa perinteessä pysyttelevän ortodoksikirkon kannalta.)
Edellä olevan perusteella on myös aika erikoista, että Suomen ortodoksikirkko on joissakin asioissa selkeästi ristiriidassa Kreikan ortodoksikirkon kanssa, vaikka niin ei pitäisi olla. Erityisesti tämä ilmenee suhtautumisessa Lammin Panagiaan, joka pitäytyy (mielestäni täysin perustellusti) pääsiäisen kreikkalaiseen ajankohtaan sekä vanhaan kastenäkemykseen yhdessä Athos-vuorelaisten kanssa. Ettei vain Suomen ortodoksikirkko ole erehtynyt joustamaan ja toisaalta olemaan tiukkana väärissä paikoissa?
Erinomaista: Ei ole pelkoa, että perinteessä tiukasti pysyttelevään ortodoksikirkkoon ikinä koskaan milloinkaan tulisi naispappeutta ja sitä kautta inhimilliseen hoiva-ajatteluun ja pseudorakkauteen perustuvia liberaaleja näkemyksiä.
Jos joskus pääsen ortodoksiselle upotuskasteelle, se ei kohdallani ole luterilaisessa kirkossa vauvana saamani valelukasteen halveksimista vaan tässä tilanteessa pikemminkin jotakin tähän suuntaan:
“Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt 3:15)
Kristus käski rakastamaan vihollisia; kuinka paljon enemmän meidän tulee rakastaa toisilla laitumilla laiduntavia Hyvän Paimenen lampaita ja karitsoja (jopa pässejä), joilla saattaa olla hiukan omista näkemyksistä poikkeavia näkemyksiä.
Olen hieman kateellinen, mulla on vain kaksi leimaa kortissa. Jostain ehkä löytyisi vielä joku oikeaoppisempi pulju joka tahtoisi vielä tuonkin sarjan jälkeen kastaa.