Monille suomalaisille ortodoksi on edelleenkin maanpetturi.
Miksi tuo on nimenomaan mielenkiintoinen korostus?
Minä ymmärtäisin tuon niin, että niin kauan kuin ihminen tässä maailmassa elää, hän voi langeta syntiin ja hän voi kääntyä Jumalasta pois. Vaikka Kristuksen ja hänen armonsa kautta tuleekin pelastuksemme, se ei kuitenkaan yksistään maagisesti estä ihmistä törttöilemästä elämässään. Siksi tarvitaan yhteistyötä Jumalan kanssa ja pyrkimystä hänen yhteyteensä. Eikä se käytännössä sen kummemmin eroa siitä mitä te protestantit teette: osallisuutta kirkollisesta elämästä, rukouselämää ja sitä että oppisi olemaan jotenkin päin muun luomakunnan kanssa.
Mutta kuten yllä on mainittu, en ole teologi. Ehkä minua viisaammat vastaavat tähän minua viisaammin.
Luin kirjoituksen kursorisesti läpi enkä huomannut siinä erityistä korostusta tai kummajaisia. Ihan hyvä hartausteksti. Toki tuohon taustalle pitää muistaa, että ei pelastus ole koskaan staattista, niin kuin se usein luterilaisella puolella vaikutetaan esitettävän.
Puhe keskiajan katolisuudesta tosin vähän särähti korvaan. Liekköhän isä John kovinkin tutustunut keskiajan katoliseen teologiaan antaakseen noin lonkalta heitetyn arvion.
Tällä palstalla olen oppinut ortodokseilta ihan saman asian.
1 tykkäys
Kiitoksia vain!
Kuulostaa höpsöltä. Kyllä ortodoksista kirkkoa hajottaa eniten Venäjän ort. kirkon sooloilu ja ylenkatse perinteistä patriarkkojen arvojärjestystä kohtaan kuin se mitä HP Bartolomeos tekee. Pyhä patriarkkamme on monien paineiden ristitulessa ja kohtaa jatkuvasti täysin epäoikeudenmukaista kritiikkiä mm. kreikkalaisten fanaatikkojen taholta. Häntä kritisoidaan joka asiasta aivan yhtä epäreilusti ja lähtökohtaisen kielteisesti niin kuin Suomessa arvostellaan esim. Kari Mäkistä. Kreikkalaisten mielestä patriarkan pitäisi ilmeisesti vetää äärinationalistista kreikkalaista linjaa Turkin maallista esivaltaa vastaan. He eivät ymmärrä kuinka vaikea asema patriarkallamme on. Patriarkan on yritettävä turvata kaikkien turkkilaisten ortodoksien asema ja uskonelämän edellytykset, ja paras tapa siihen ei tosiaankaan ole mikään nationalististyyppinen uho Erdoganin hallintoa vastaan. Vain maltillinen toiminta voi vakuuttaa Turkin hallinnon siitä, että ortodoksinen vähemmistö ei ole minkään sortin turvallisuusuhka, vaan valtiota rauhoittava ja hyödyttävä vähemmistö, jonka asema on eräs asia, jolla kansainvälinen yhteisö mittaa Turkin hallinnon toimia ja laillisuutta.
Mitä tulee Moskovaan, niin itse en pidä tosiaankaan Moskovaa minään “kolmantena Roomana”. Moskovan patriarkka tulee arvojärjestyksessä kaikkien vanhojen patriarkaattien johtajien jälkeen, ja HP Kirillin uskottavuus riippuu siitä, millä nöyryydellä hän tämän asian hyväksyy. Jumalan valtakunnassa se joka tahtoo olla ensimmäinen, jättäytyköön suosiolla viimeiseksi. Merkittävyys ei kristinuskossa tule suuresta koosta tai miljoonista jäsenistä, vaan uskollisuudesta totuudelle. Raamatussa on vertaus siitä, miten “pieni jäsen voi kerskailla suurilla asioilla”. Moskova ei ansaitse mitään erikoisasemaa sen takia, että on jäsenmäärältään suurin. Sellainen olisi maallista arviointia.
1 tykkäys
No ovatko he sitten? Kun minusta teikäläiset aina korostatte, että muut ovat toisuskoisia, kastekin hädintuskin kelpaa, kaikki ekumenia on pahasta, teillä ei ole sitä tai tätä läntistä tai prostestanttista harhaa jne. Siitä olen päätellyt, että ortodoksien mielestä he eivät ole kristittyjä siinä missä muutkin.
1 tykkäys
Minäkin silmäilin tuon läpi enkä huomannut siinä mitään korostusta - saati mitään, mikä olisi ollut “hyvin mielenkiintoista”. Siinä käsiteltiin sitä, kuinka protestanttisuudesta tulevilla käännynnäisillä on vaikeuksia ymmärtää ortodoksista elämäntapaa, vaan he suhtautuvat skeptisesti tai jopa kielteisesti käytännön tekoja kohtaan. Kirjoitus oli nähdäkseni yritys kertoa tällaisille ihmisille, että usko on ELÄMÄÄ, joka sisältää monenmoisia hyviä tekoja, joihin kaikkia uskovia kehotetaan. Protestanttisuudesta tulevan on siis ymmärrettävä kirkko-ruumiin orgaaninen elämä ja siihen osallistumisen merkitys pelastuksesta osalliseksi pääsemisessä. Abstraktit käsitykset on opittava vaihtamaan konkreettiseen kirkko-ruumiin elämään osallistumiseen. Kukaan ei pelastu yksin tai tyhjiössä joidenkin teoreettisten käsitysten perusteella, vaan kaikki jotka pelastuvat, pelastuvat Jumalan kansan mukana, sen vaellukseen osallistuen, sen kanssa kilvoitellen, juhlien ja kärsien.
Pelastus ei ole juridiikkaa, vaan pikemminkin parantumista tappavasta synnin sairaudesta. Siksi pelastumiskilvoittelussa on aina sekä yksilöllinen että yhteisöllinen puolensa. Kirjoittaja toteaa, että jos ei olisi syntiä ja houkutuksia, niin silloin emme tarvitsisi jumalallista apua, vaan pärjäisimme omillamme. Näinhän ei tietenkään ole, vaan ihmiset tarvitsevat Jumalaa voittaakseen syntinsä ja päästäkseen ikuiseen elämään Kristuksen kirkko-ruumiin mukana sen osana. Vain Jumala voi ottaa ihmisen yhteyteensä ja kirkastaa hänet.
Jos ihminen ei elä kirkkoruumiin mukana yhdessä sen kanssa, silloin hän on kuin irtirepeytynyt oksa, joka ei saa elävää vettä elämän puun juurista. Kun on yhteydessä puuhun, silloin elää synergisesti yhdessä sen kanssa: kätkee oksansa lehtiin silloin kun sekin, tekee sellaista hedelmää kuin se, kärsii silloin kun se, on ottamatta ravintoa silloin kun se jne. Näin kaikki kirkon elämään kuuluvat teot ja työt on nähtävä osana kokonaisuuden elämää, eikä minään yksilön “pisteiden keruuna”, niin kuin protestanteilla on tyypillisesti tapana.
2 tykkäystä
Hauska huomata, miten esiymmärrys värittää sitä, miten viestejä tulkitaan. Minun ajatukseni linkin laittamisessa ja “jännässä kohdassa” oli se, että tuo kirjoitus on yllättävän protestanttisen kuuloinen. Minusta siinä vaikuttaa olevan asetelma, että kristityt omistavat pelastuksen ja kilvoittelevat säilyttääkseen sen.
2 tykkäystä
Jaa. Mistä tämän voi havaita? Jos nyt synodiin viitataan, niin Moskova edusti lähinnä välittävää tahoa ja sovun tarjoajaa koko sopassa.
Tästä oli puhetta willeniäälisellä eli ns. mid-foorumiaanisella kaudella. Kyse oli juuri siitä, että miten pitäisi ymmärtää ekumeenisen patriarkaatin/patriarkan rooli ensimmäisenä vertaistensa joukossa. Muistaakseni foorumille linkitettiin sekä Ilarionin kommentti, ekum. patriarkaatin edustajan vastine ja mahdollisesti vielä Ilarionin kommentti siihen vastineeseenkin. Tai sitten muistan väärin ja ne linkit olivat jossain muualla, esim. ortodoksi.netin Facebook-sivulla tmv. Mutta kyllä minulla sellainen muistikuva on, että aiheesta olisi keskusteltu myös edellisellä foorumillakin.
Ai, tämä keskustelu. Minusta tässä kohden sopua rikkoo nimenomaan Ekumeeninen patriarkaatti kummallisilla kanonien tulkinnallaan.
Minusta taas tuntuu, että juuri mikään muu taho kuin ekumeeninen patriarkaatti ei tulkitse kanoneita ortodoksisen perinteen mukaisesti. Tosin aika vähänhän sitä loppujen lopuksi tulee seurattua Aleksandrian, Antiokian ja Jerusalemin patriarkaattien toimintaa. Näkyvimmät tapaukset tietysti nousevat aina julkisuuteen ja niitä tulee sitten seurattua, niin kuin muitakin kansainvälisiä uutisia.
Tämä on itsessään jo hälyttävä merkki. Kyllä muuallakin on pyhyyttä ja jos kaikkialla muualla katsotaan hölmistyneenä, niin jostainhan se kertoo.
“Kaikkialla muualla katsotaan hölmistyneenä”, plääh. Taisi karata mopedisi eturengas pientareen puolelle.
Retoriikka oli kyllä keulivaa, mutta ei tuo nyt kauhean pahasti pieleen mene. Ehkä tahdikas ignooraus olisi korrektimpi kuvaus. Esimerkiksi on ymmärtääkseni esitetty, että kaikki perinteisten paikalliskirkkojen ulkopuoliset alueet kuuluisivat oletusarvoisesti Ekumeeniselle patriarkaatille. Tämä on pöljä tulkinta, joka ei tunnu kiinnostavan ketään. Iloisesti tehdään esimerkiksi lähetystyötä.
Minusta tuo on aivan erinomainen tulkinta - ja täysin apostolien käytäntöjen mukainen: niin kauan kun apostolien enemmistö ja etenkin Pietari oli Jerusalemissa, piti uusien alueiden jutut hyväksyttää kirjoittamalla heille sinne tai pyytämällä sieltä joku käymään ja selvittämään, että miten toimitaan.
Nyt, skisman jälkeen, kun arvoasteikossa ylin ortodoksinen patriarkka istuu Konstantinopolissa, on luonnollista, että uusien alueiden jutut kuuluvat hänelle. Jos järjestys ei ole tällainen, niin se johtaa siihen, että eri paikalliskirkot alkavat kinastella siitä, että mikä alue kuuluu kenellekin, sen sijaan että keskittyisivät vain omiin alueihinsa. Ja juuri tällaista nykyään tapahtuu, valitettavasti. Se on osoitus erinäisten tahojen maallisesta vallanhalusta. Minusta kaikkien pitäisi nöyrtyä ja luopua uusien alueiden hamuamisesta ja hyväksyä se, että nykyisissä oloissa ekumeeninen patriarkka edustaa vanhimman veljen asemaa ortodoksisessa maailmassa. Muiden ei pitäisi sooloilla vaan nöyrtyä kuulemaan hänen mielipiteensä ensin.
Ekumeeninen patriarkaattihan on suhtautunut monien paikalliskirkkojen itsenäistymiseen hyvin positiivisesti, kunhan vain edellytykset siihen ovat täyttyneet ja kaikki on tapahtunut oikean protokollan ja perinteiden mukaisesti. Mutta jos vähät välitetään ekum. patriarkaatin näkemyksistä, niin eihän sellaisia toimia tietenkään pidä hyväksyä.
1 tykkäys
Apostolien synodi, ei Pietari. Emme ole katolilaisia. Tuo näkemys johtaa siihen, että kukaan muu kuin Ekumeeninen patriarkaatti ei voi tehdä lähetystyötä, kun se olisi luvatta Ekumeenisen patriarkaatin alueelle menemistä. Missä ei tietenkään ole päätä eikä häntää. Meillä ei ole paavia, vaikka kuinka toivoisi. Riitaa alueista ei tule, kun ei mene sinne, missä on jo piispa. Ei se ole kovin vaikeaa, jos fyletismi ei tule tielle. Mikä on kyllä ortodoksisen maailman helmasynti.
Ekumeeninen patriarkaatti on suhtautunut positiivisesti lähinnä muiden kirkkojen itsenäistymiseen Moskovan patriarkaatista. Onkohan yhdellekään omalle kirkolle myönnetty oma-alotteisesti autokefaliaa tai edes autonomiaa. Kreikka saattaisi olla poikkeus.
En ole mitään paavia kaivannut ortodokseille. Mutta lähtökohta on se, että paikalliskirkot toimivat omilla alueillaan. Uusia paikalliskirkkoja ei voi syntyä ilman yhteyttä vanhoihin patriarkaatteihin. Ja niistä vanhinta ja järjestyksessä ensimmäistä edustaa Konstantinopoli. Eivät paikalliskirkot voi ryhtyä haalimaan itselleen alueita ilman sen hyväksyntää. Mutta en minä tästä rupea vääntämään.
1 tykkäys
Uusia kirkkoja ei luonnollisesti synny ilman yhteyttä vanhoihin kirkkoihin, mutta yhteys voi olla yhtä hyvin vaikkapa Puola tai Alexandria kuin Konstantinopoli. Minusta on luontevaa ajatella, että alueita “haalitaan” siten, että alueelle muuttaa tai alueelta kääntyy porukkaa ja sitten heille perustetaan seura- ja hiippakunta. Ja sitten kaikki muut perässä tulijat tulevat tähän hiippakuntaan. Sillä ei ole oikeastaan mitään väliä, minkä kirkon hiippakunta se on. Ortodoksejahan tässä kaikki ollaan.