Toisessakin ketjussa keskustelua herättänyt isä Chaplin ottaa kantaa naisten ympärileikkaukseen.
Berdijevin idea on saanut Venäjällä kuitenkin jo tukea muilta uskonoppineilta. Kiistelty ortodoksipappi ja bloggaaja Vsevolod Chaplin totesi, että muslimeilla on oikeus “perinteikkääseen traditioon”.
Kaikkia naisia ei varmaankaan tarvitse ympärileikata, siihen ei ole tarvetta ortodoksinaisilla, sillä he eivät harjoita haureutta muutenkaan, Chaplin lisäsi.
Ortodoksien linja naisten ympärileikkaamiseen on ollut salliva, eikä sitä ole ortodokseillekaan nähty kiellettynä. Kenian ortodoksisuushan nousi juuri siitä, että muut kirkkokunnat nousivat silpomiskäytäntöä vastaan, jolloin sen harjoittamisen jatkamista kannattavat ryhtyivät ortodokseiksi.
Minusta kulttuurin ja uskonnon nimissä ei voida sallia aivan mitä vaan. Radikaalit naisten ympärilaikkaamiset ovat sellaisia, että ne eivät voi olla sallittuja, vaikka kuuluisivat kulttuuriin.
Vanhalle puolelle olen linkannut teidän oman låähetysjärjestönne sivulta peräisin olevan artikkelin, jossa kerrotaan ortodoksisuuden synnystä alueella. En jaksa nyt etsiä.
Olin viime syksyn ja alkutalven aikana n. kolme kuukautta eksiilissä putkiremontin tieltä. Tilapäinen asuntoni sijaitsi syvällä maantieteellisesti valtavan hiippakuntamme diaspora-alueella. Katoliseen messuun oli paikkaseudulla mahdollisuus kerran kuukaudessa. Muina sunnuntaina kävin kuuntelemassa pääasiassa luterilaista messua.
Koska skisman erämaassa oltiin, löytyi paikkakunnalta myös ortodoksinen seurakunta, ja parina sunnuntaina kävin sielläkin kuuntelemassa liturgiaa, kun kerran sekaan näytti mahtuvan. Pysyttelin lähellä ulko-ovea taistele-tai-pakene -refleksit täydessä vireessä (vitsi, @Mauriina, vitsi, vitsi, VITSI!). Mutta kerran valitettavasti valmiuteni jotenkin lätsähti, ja minut onnistuttiin liturgian loputtua puoliväkisin viemään tähän famöösiin jälkiviinipöytään. En kehdannut vastustella, kun niin ystävällisesti kutsuttiin, vaikka koko asia rehellisesti sanoen epäilytti minua suuresti. Hehkuviini ja paahtoleipä tuli siitä ateriasta mieleen.
Mutta mikä tämä homma oikein on? Tiedän, että käytäntö on yleismaailmallinen, mutta toisaalta olen myös tullut ymmärtämään, että vain Suomessa sillä on jonkinlainen ekumeenishenkinen “lohdutusehtoollisen” rooli. Isä Mitro näkyy olevan sitä mieltä, että ei-ortodoksien tuleminen tähän pöytään on ihan OK, sen sijaan isä Lars on aivan toista mieltä:
"Jälkiviini ja -leipä liittyy ehtoollisesta osallistumiseen. Ehtoollisesta osallistumisen jälkeen “pyhillä käynyt” voi nauttia jälkiviiniä ja -leipää. Tällä huuhdellaan suu ehtoollisen jälkeen ja samalla se on vahvistuksena ankaran ehtoollispaaston jälkeen.
Ei-ortodoksin ei tule nauttia jälkiviiniä ja -leipää. Hänhän ei ole osallistunut ehtoollisesta. Toki tiedän, että vieraanvaraisuuden nimessä jossakin ei-ortodoksit saavat nauttia jälkiviiniä ja -leipää.
On hyvä muistaa, ettei jälkiviini ja -leipä ei ole vieraanvaraisuutta varten. Voisi sanoa, että kirkkokahvit ovat tätä varten ja sinne ovat kaikki tervetulleita."
Muistelen lukeneeni tuosta asiasta vaihtelevia kannanottoja Suomen mittakaavassa (muiden maiden käytännöistä en tiedä), ja katekumeeniaikanani minulle jäi sellainen käsitys että käytäntö olisi vähän sekava. Muut minua viisaammat varmaan korjannevat.
Mutta itse äänestäisin isä Larsin opetuksen puolesta. Ei kai sen mikään “korvike-ehtoollinen” kuulu kenellekään olla? Jos haluaa ehtoolliselle ortodoksisessa kirkossa, niin sitten hakeutukoon ihan oikeasti siihen ehtoollisyhteyteen.
Jälkiviiniä ja leipää voidaan antaa kohteliaana huomionosoituksena myös muille kuin ortodoksisen kirkon jäsenille sekä varsinaiseen ehtoolliseen osallistumattomille ortodokseille. Jälkiviinin nauttiminen ei ole ehtoollisee osallistumista. Varsinaiseen ehtoolliseen saa siis osallistua vain ortodoksi.
Jälkiviinin jakamisesta on luovuttu monessa paikalliskirkossa ja se on korvattu antidoralla eli liturgian päätyttyä jaettavilla pienillä kirkkoleivän palasilla. Samalla kirkkokansa käy suutelemassa papin käsissä olevaa siunausristiä.
Meillä Suomessa on käytössä molemmat, sekä jälkiviinin että antidoran jakaminen. Antidora voidaan jakaa kaikille kirkossa oleville, mutta sitä ei saisi jakaa pakanoille eikä kristilliseen kirkkoon kuulumattomille. Antidora pitää syödä kirkossa.
Tämä on nyt minun vahvaa mutuilua, mutta minulla on sellainen käsitys että tämä aihe on ihmisille vähän arka paikka. Jo ihan senkin vuoksi että ihmiset pelkäävät toimivansa väärin.
Mutta jospa joku muu muistaa, onko aiheesta mitään isohattuisempaa virallista kannanottoa?
Yleisortodoksinen tapa on tarjota antidoria eli pieniä palasia kirkkoleipää ehtoollisen jälkeen. Yleensä sitä tarjotaan ristillä käynnin jälkeen liturgian lopussa. Meidän paikalliskirkossamme tarjotaan monissa kirkoissa ehtoollisella käyneille jälkiviiniä (kuumalla vedellä sekoitettua viiniä) ja sen kanssa pieniä palasia kirkkoleipää. Luultavasti kyse on Venäjän kirkosta periytyvästä tavasta, vaikka Venäjällä se ei ole enää kaikkialla käytössä.
Joissakin kirkoissa tarjotaan jälkiviinin sijasta pyhitettyä vettä ja leipä annetaan vasta ristillä. Monissa ortodoksisisa kirkoissa on jossain nurkassa tynnyri, jossa on pyhitettyä vettä. Vettä pyhitetään muutaman viikon välein ennen liturgiaa.
Jälkiviinin nauttiminen ei ole “korvike-ehtoollinen” eikä osa ehtoollista, vaan se on muisto rakkaudenateriasta, jota varhaiskirkossa vietettiin ehtoollisen jälkeen. Minusta jälkiviini ja -leipä, siellä missä niitä vielä tarjotaan, kuuluvat ehtoolliseen osallistuneille, jotka ovat paastonneet ennen ehtoollista ja tarvitsevat vahvistusta.
Lisään siihen, mitä edellä on jo vastattu. Eri seurakunnissa on erilaisia käytäntöjä siinä, kenelle jälkiviiniä ja -leipää annetaan. Jossakin sitä saavat vain ne, jotka ovat käyneet ehtoollisella, toisaalla kuka tahansa. Jopa samassa kirkossakin yksi jälkiviinipöydän hoitaja saattaa kysyä joltakin, joka ei näytä tulevan ehtoollismaljan suunnasta, kävikö hän ehtoollisella, ja toinen antaa kenen tahansa nauttia jälkiviiniä ja -leipää. Jos kerran oikein pyydetään, niin kuin Michelangen tapauksessa, niin silloin sinne voi mennä. Kun ristinsuutelun yhteydessä liturgiassa tai voitelun yhteydessä vigiliassa jaetaan leipäpaloja, niitä voi ottaa kuka tahansa.
Isä Lars on mielestäni oikeassa, mutta ei se ole mikään synti, jos jälkitarjoiluun osallistuu joku sellainenkin, joka ei joko ole osallistunut ehtoolliseen tai ei ole edes ortodoksi. Pääsääntöisestihän jälkitarjoilun nauttivat samat ihmiset, jotka ovat osallistuneet ehtoolliseenkin: he tulevat ehtoollisen saatuaan solealta takaisin kirkkosaliin ja suunnistavat heti jälkitarjoilupöydän ääreen. Harvoinpa ne jotka eivät osallistu ehtoolliseen esim. valmistautumattomuuden takia menevät jälkitarjoiluakaan hakemaan. Mutta kun lopussa pappi siunaa kirkkokansan, niin senhän käyvät yleensä kaikki paikallaolijat hakemassa, ja siinä yhteydessä saavat sitten myös antidoran palasia.
Kreikassa näkyi kirkkosalin takaosassa tai jopa narteksissa pieniä koreja, joissa oli antidoran palasia tarjolla. Korit olivat yleensä tyhjiä, murusia lukuun ottamatta. Arvelen, että köyhät ja asunnottomat kävivät hakemassa niistä itselleen syötävää. Kyllä joskus Suomessakin näkee, että romanialaisilta näyttävät mummot vievät muovipussissa antidoraa kotiinkin. Ehkä he ovat pyytäneet sitä papilta tai sitten ovat itse leiponeet prosforat ja sen takia saavat sitten enemmän takaisin. En ole kyllä itse koskaan edes kysynyt, että voisiko anaforan palasia saada pussissa kotiin. Kyllähän ne kelpaavat ruuanlaittoon, kun ne voi paahtaa krutongeiksi ja lisätä esim. salaattiin. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos köyhät hakevat kirkosta leipää. Mutta varmaan on hyväksi, että pääsääntöisesti antidora nautitaan kirkossa, ehtoolliselle osallistuneiden toimesta. Joten minusta sekä isä Mitro että isä Lars ovat molemmat oikeassa. On hyvä opettaa, että antidora on tarkoitettu ehtoolliselle osallistujille, mutta ei sen nauttimista pidä minusta yhtä tarkasti valvoa ja kytätä kuin ehtoolliselle osallistujia. Ehtoollinen on vain kirkon valmistautuneille jäsenille, mutta ylijäänyttä pyhittämätöntä leipää voidaan toki jakaa muillekin.
Minun seurakunnassani pari ulkomaalaisperäiseltä näyttävää henkilöä, jotka hyvin harvoin käyvät ehtoollisella, käyvät kuitenkin aina hakemassa leipää jälkiviinipöydästä (ja juovat ehkä jälkiviiniäkin, en tiedä). Monissa maissahan käydään vain muutama kerta vuodessa ehtoollisella, toisin kuin nykyisin Suomessa. Itse en koskaan käy jälkiviinipöydässä, jos en ole osallistunut ehtoolliseen.
On ollut tuollaisia tapoja. Siunatun leivän jakamisesta luovuttiin suurelta osin juuri siksi, että sitä tulkittiin väärin esim. ehtoollisen korvikkeeksi.
Suomessa kutsutaan artokseksi vain sitä leipää, joka pyhitetään kerran vuodessa pääsiäispäivän liturgiassa.
Antidoraa, sitä leipää, jota jaetaan ristinsuutelun yhteydessä liturgian lopussa, on joskus annettu nimenomaan ehtoollisen sijasta niille, jotka eivät päässeet sillä kertaa ehtoolliselle, mutta nykyisin sitä saavat myös ehtoollisella käyneet. Ensimmäinen säilynyt maininta tästä ehtoolliseen osallistumattomille jakamisesta on Ranskasta 600-luvulta, idästä vasta 1000-luvulta.
