Miten tämä on hyvä asia, mutta uniaatit pahoja?
3 tykkäystä
Uniaatit eivät ole pahoja. Uniatismin syntyprosessi (so. politiikka) on paha, mutta uniaatti ei ole paha. Katolilaiset riippumatta riituksesta ovat väärässä, mutta heillä on vapaus olla väärässä.
Voi olla että katolilaiset ovat joissain asioissa väärässä ja voi olla että ortodoksitkin ovat joissain asioissa väärässä. Omalla kohdallani en näe ratkaisua siinä että alkaisin ortodoksiksi, koska olen ihan selvästi läntisen riituksen alueella elänyt. Itäiset menot tuntuisivat näyttelemiseltä ja teatraalisuudelta. Miksi alkaisin elää itäisen riituksen mukaan kun se ei ole omaa kulttuuripiiriäni?
Ollakseen ainoa Kristusruumis-kirkko, ortodoksien pitäisi toimia kaikkia päteviä riituksia käyttäen. Ehkä ortodoksit voisivat adoptoida vaikka halukkaita läntisiä, katolisia hiippakuntia omiksi uniaateikseen. Siten ehkä päästäisiin vähitellen tilanteeseen jossa ortodoksit ja katolilaiset eläisivät fyysisestikin toistensa naapureissa huomatakseen että heitä erottavia asioita ei oikeastaan ole koska yhdistäviä tekijöitä on niin paljon.
Aika monet katolilaiset ovat valmiita vaikka heti luopumaan filioquesta ja parista Maria-aiheisesta dogmista ja muotoilemaan näkemyksensä paavista jakamattoman kirkon malliin. Nuo Maria-dogmit ja paavin asema ovat muutenkin ehkä eniten kritiikkiä kirvoittavia katolilaisten keskuudessa. Jos nyt unohdetaan ikuisuusteemat, ehkäisyopetuksen ankara jäykkyys, selibaattipappeus ja uuden puolison kanssa eläminen. Kaikki tuo mahtuu kuitenkin ortodoksisen kansanhurskauden sisään: Maria-hurskaus, filioque-pohjainen ajattelu ja Pietarin erityiskunnioitus apostolien joukossa.
Yksi pappi selitti minulle kerran sitä kuinka filioque-kysymyksestä voidaan katolisessa kirkossa hyvin ajatella juuri niin kuin ortodoksit opettavat. Kysyin häneltä miksi emme sitten luovu filioquesta kun se ei kerran ole mikään teologinen välttämättömyys. Hän naurahti väkinäisesti ja viittasi mumisevasti pitkään tapana olemiseen ja ihmismielen tottumukseen asiain tilaan.
Tätä foorumia lukevat saavat pienen otannan vuoksi sellaisen käsityksen että katolilaiset ovat kaikki varsin konservatiiveja. Tokihan tänne hakeutuvat konservatiivit koska tämä on sen luonteinen foorumi.
Itse olen tuolla etelämpänä eläessäni huomannut että katolilaisten oman kirkon kritiikkiä kirvoittavien aiheiden johdossa ovat juuri nuo Maria-dogmit ja paavin asema. Maria-dogmeista on lännessä oltu aina hyvin ristiriitaista mieltä. Itse olen sitä mieltä että ne runnottiin papiston ja tiettyjen kansansuosioita nauttivien sääntökuntien toimesta läpi.
Niiden asema hurskaana perinteenä olisi ollut riittävä. Pidän itse näitä Maria-aiheita tärkeinä ja tarpeellisina hurskauden aiheina.
1 tykkäys
Varmaan samasta syystä kuin uskot juutalaiseen jumaluuteen.
Mutta kun ortodoksitkin ovat sitä mieltä että roomalainen riitus on ihan yhtä vanha kuin bysanttilainenkin. Mikä siinä mättää jos siinä haluaa pysyä. Liturgia on liturgia, ei se siitä muutu. Pappi nyt ehkä sattuu olemaan harhaoppinen, mutta mitä siitä, sitähän ne ovat olleet monilla alueilla vuosisatojen ajan. Hurskaat uskovat ovat kuitenkin olleet uskollisia Herran aterian vietolle apostolien ohjeiden mukaan, myös Roomalaista riitusta noudattaessaan.
Ehkä tuhannen vuoden kuluttua katsotaan taaksepäin ja ylistetään Länsi-Euroopan uskollisia kristittyjä jotka eivät luopuneet läntisen liturgian vietosta vaikka koko papistonsa oli yli tuhat vuotta harhassa.
Tästä näkökulmasta ymmärrän hyvin tradikatoliikkeja mutta liturginen pysyvyys pitäisi ulottaa tridentiinistä aikaa kauemmaksi 900- ja 1000-luvuille, ja pysyä siinä muodossa läntistä riitusta, niin ei voitaisi mennä kovin harhaan.
Tuohon juutalaiseen jumaluuteen kommentoisin vielä että se jumaluus joka ilmaisi itsensä Abrahamille ei ollut sen kummemmin juutalainen kuin mikään muukaan jumaluus.
Tästä alkukirkkokin väitteli kun juutalaiset olivat tottuneet ajattelemaan että jumaluus on heidän ja että Messias tulee heitä varten.
Bede Griffiths (benediktiinimunkki, isä) kirjassaan The Marriage of East and West, Idän ja lännen henkinen yhteys:
On tärkeää huomata, että lupaus koski alusta asti “kaikkia sukukuntia maan päällä”. Vaikka Israel oli valittu Jumalan kansaksi, kysymyksessä ei koskaan ollut mikään muu kuin että näin tapahtuisi, jotta kansasta tulisi pelastus koko ihmiskunnalle. Kirjeessään roomalaisille Paavali painottaa että lupaus oli annettu Abrahamille, ennen kuin tämä oli ympärileikattu, toisin sanoen, ennen kuin Abrahamista oli tullut juutalainen, jotta hän siten voisi olla kaikkien uskovaisten isä. Tässä merkityksessä Abraham ei siis ole vain niitten isä, jotka tunnustavat hänet uskontonsa perustajaksi eli juutalaisten, kristittyjen ja muslimien. Hän on myös heidän isänsä, jotka hakevat Jumalaa, tai transsendenttista tilaa tai jotakin muuta jonka arvo toteutuu vain uskon kautta. Näin jumalallisen lupauksen yleismaailmallisuus tehtiin selväksi heti alusta alkaen. Ihmiskunnan edustajana Abraham vastaanottaa lupauksen pelastuksesta ja tulee kansaksi, jonka kautta koko ihmiskunta tekee sovinnon Jumalan kanssa. (Suomennos: Harry Hildén, Jussi Yli-Panula)
Kirkon ei pitäisi ajatella olevansa pelastettujen elitistinen joukko vaan Kristusta ja Abrahamia imitoiden, joku joka uhraa elämänsä toisten pelastumiselle, kristityt väittäessään olevansa Kristuksen ruumis ovat ottaneet harteilleen toisten pelastumisen omassa ruumissaan .
Kyllä niistä kyseltiin kaikista hiippakunnista ja kirkolliskokouksessa taidettiin niistä keskustella piispojen kesken. Samalla tavalla siis kaikkien kirkolliskokousten kaikki päätökset on runnottu läpi. Monet vielä paljon vähemmän kansalta kysyen. Itse asiassa noita dogmeja voisi sanoa nimenomaan kansanhurskauden kautta esiin tulleiksi totuuksiksi. Tavan kansa on konservatiivista ja on hienoa, että myös maan hiljaisten ääni kuuluu kirkossa, vaikka oppineiden ja etuoikeutettujen liberaalin joukon onkin siihen vaikea alistua.
Länsimaiden 1800 - 1900-lukuja kun ajattelee, niin olisko mahtanut löytyä sitä määrää hurskautta, että mikään dogmiksi julistamaton oppi kestäisi kirkon oppina? Enpä usko, että löytyy nytkään, vaan ainakin Euroopassa ja USA:ssa kirkko olisi täynnä kirjanoppineiden keskustelua siitä voiko neitseestä syntymisen yleensäkään ottaa vakavasti ja pitääkö siihen muka uskoa. Näinhän on muiden läntisten kirkollisen yhteisöjen parissa ihan säännönmukaisesti.
Eli ortodokseja en missään tapauksessa kehota ottamaan läntisiä hippejä uniaateikseen elleivät he halua ortodoksista versiota spingspong - teologiasta ja skandaalihakuista kirkollista mediaa 
3 tykkäystä
Ihan paras!!
…
Niin ovat, mutta miten tämä liittyi esittämääsi kysymykseen?
No ei mitenkään sitten. Oli mulla joku ajatus, ihan vakava sellainen, mutta se meni jo, en jaksa inttää jos muiden mielestä mitään logiikkaa ei ole. No hard feelings.
Miksi? Mielestäni kirkko “pätevöittää” riituksen, ei toisin päin.
En ehtinyt vastata tähän silloin kuin laitoit viestin.
Palaan tähän koska kysymys riituksen ja kirkon suhteesta on todella mielenkiintoinen.
Perimmiltään kysymyksessä on ikuinen vuoropuhelu siitä mikä on kirkon (organisaationa) ja tradition välinen suhde.
Itse olen ollut aina hyvin liturgisesti suuntautunut kristillisyyden harjoittaja. En ole koskaan ollut esimerkiksi innostunut vapaasta rukouksesta tai ylistämisestä.
Mielestäni liturgia on rukousta, suorastaan kosmista rukousta koska Kristuksen kosminen ulottuvuus tuntuu kaikkialla maailmankaikkeudessa. Liturgia on osallisuutta Kristuksen kautta maailmassa tuntuvista armovoimista. Tämä ei mielestäni ole mitään hippiteologiaa. Voi esimerkiksi lukea patriarkka Bartolomeoksen kirjan “Mysteerin kohtaaminen” niin havaitaan että ihan korkeimpien kirkollisten toimien haltijat puhuvat näistä armovoimista maailmankaikkeudessa.
Liturgia on kuitenkin myös sanallinen esitys, jolloin tullaan siihen tulokseen että koko liturgian sanallinen osuus ilmentää kielen tasolla sitä mitä kirkko on ja mitä se tekee, mitä oleminen on ja mitä jumalalliset armovoimat tekevät maailmassa. Liturgia on mielestäni ainoa todellinen kristillinen rukous sekä tärkein kristillisen opetuksen muoto. Olen sitä mieltä että kun varhaisissa teksteissä puhutaan opettamisesta ja sen tehtävän jättämisestä miehille, puhutaan liturgian toimittamisesta, ei mistä tahansa katekeesista. Olen sitä mieltä että opettaminen on tarkoittanut liturgista opettamista.
“Riituksia” on ollut alun alkaen useita.
Niiden synty perustuu sille että apostoleja oli useita eikä heidän keskuudessaan nähty tarpeelliseksi kirjoittaa liturgiaa muistiin sana sanalta. Apostoleille tuntui olevan päivänselvää mikä liturgian rakenne on ja mitä asioita sen aikana tuli puhua. Merkittävää on miten liturgian rukousten rakenne on hyvin samanlainen kuin juutalaisten erilaisten viettojen ja rukousten rakenne. Sehän on toki ymmärrettävää. Apostolit olivat juutalaisia ja Jeesus ja apostolit olivat rukoilleet käyttäen oman perinteensä rukouksia.
Jos pystytään unohtamaan se tosiasia että kristillinen kenttä on hyvin jakautunut ja keskenään erittäin erimielinen, apostolien jättämä perintö oli kuitenkin se että apostolit olivat opettaneet liturgian viettoa, kukin omalla henkilökohtaisella tyylillään, maantieteellisesti hyvin laajalla alueella.
Liturgian muodostumisen tutkijat ovat tutkineet liturgian apostolista pohjaa ja kehittymistä alueilla joilla on oletettu olevan suoraan apostolilta lähtöisin oleva opetus liturgian vietosta. Näitä alueita ovat ainakin Egypti, Etiopia, Syyria, Armenia, nykyisen Irakin alue, tuomaskristittyjen alue Intiassa, apostoli Paavalin matkojen alueet ja Rooma.
Vanhoja liturgisia tekstejä tutkittaessa huomio kiinnittyy vieton rakenteeseen, sen eri osiin ja niiden järjestykseen sekä tekstien sisältöihin; teemoihin mistä teksteissä puhutaan.
Niistä saa selkeän käsityksen mitä kristityt käsittivät uskonsa sisältävän ja mitä he käsittivät uskon olevan elämässään. Liturgia ei ole kertomusta jostain, ulkonainen suoritus, vaan ennemminkin omien tuntojen kuvaus, simultaanikuvaus kollektiivisesta olemisen kokemuksesta.
Bysanttilainen riitus jota laajimmin ortodoksisessa kirkossa tällä hetkellä käytetään ei ole vanhin liturginen muoto. Mielestäni sen olemisen oikeutus ei ole siinä että se on ortodoksisen, ainoan oikean Kristuksen kirkon yleisimmin käyttämä liturgia vaan siinä että se liittyy apostoliseen liturgiseen traditioon ja että sen kehitys on pysynyt linjassa apostolien jättämän opetuksen kanssa.
Itse olen kipuillut ja kipuilen jonkin verran sen kanssa että miksi ihmeessä vanhan säilyttäminen on niin tärkeää kristinuskon perinteen säilyttämisessä, kun uudella tavalla sanoittaminenkin säännöllisin väliajoin olisi todella tärkeää, koska ihmisen kokemus- ja käsitysmaailma ja tapa käyttää kieltä ovat jatkuvassa muutoksessa.
Silti näen että on ensiarvoisen tärkeää säilyttää vanhaa liturgista perinnettä ja pysyä siinä. Kuitenkin viisaasti sitä uudistaen jotta ihmiset ymmärtävät mitä liturgia tahtoo sanoa.
Ollakseen Kristuksen kirkko, kirkon tulee kunnioittaa ja ammentaa koko apostolisesta liturgisesta perinteestä, sillä muuten se altistuu opetuksen vääristymille, koska se ei ravitse itseään käytettävissä olevasta mahdollisimman laajasta apostolisesta opetuksesta.
1 tykkäys
Meinasin laittaa peukun, mutta mielestäni tässä menee osin huti. Kirkko ei koostu riituksista. Historiallisesti lienee totta, että itäisten kirkkojen hyvin valitettava (!) pakko-bysantisointi oli jonkinlaista kulttuuri-imperialismia, mutta nähdäkseni se ei sinänsä ole kirkko-opillinen ongelma.
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minähän en tuossa olekaan sitä mieltä että kirkko koostuisi riituksista. Olen itse asiassa tuossa kohtaa taas kerran samaa mieltä kanssasi. Minustahan on kai tulossa aika hyvä ortodoksi vähitellen…
1 tykkäys
Kiitos vastauksesta.
1 tykkäys
Mielenkiintoinen Amerikan ortodoksisen kirkon metropoliitan haastattelu liittyen läntiseen riittiin.
1 tykkäys
Kun seuraa tavallista suomalaista mediaa, niin täkäläisillä ortodokseilla onkin menossa sitä ja tätä ihan omasta takaa vähän joka puolella…
1 tykkäys
Tavallista mediaa ei lasketa. Kyllä ainakin ortodoksissa nettijulkaisuissa on juttua ihan kristinuskosta, eikä ainakaan paljoa poliittista jauhantaa.
Kielitoimisto kokeilee kirjallista kielineuvontaa, kun se on tähän asti neuvonut vain puhelimitse. En ole koskaan soittanut sinne, mutta nyt kysyin sähköpostitse kiota-sanan taivutusta ja sain muutaman päivän kuluttua vastauksen. Oli hyvä, että sain kysyä kirjallisesti, koska vastaus on kahden sivun pituinen.
Kielitoimistokin pitää kiota-sanan taivutusta visaisena asiana. Yleisten tavutussääntöjen mukaan kiota-sanassa on kolme tavua: ki-o-ta, jolloin se voisi taipua kuten katiska tai omena, mutta täydellisesti kiota ei istu näiden sanojen malliin. Uudemman, rytmiin perustuvan ajattelutavan mukaan kiotassa on vain kaksi tavua, jolloin se taipuu kuten lauta, mutta ilman astevaihtelua:
kiota : kiotan : kiotaa : kiotoja : kiotojen (tai kiotain)
tai kuten luuta, mutta ilman astevaihtelua:
kiota : kiotan : kiotaa : kiotia : kiotien (kiotain).
Valinnanvaraa siis riittää. Kiota on vitriinimäinen ikonin kehys, jossa on takaseinä ja päällä lasi. Kiotan kehys ei ole leveä vaan korkea. Kiotassa voi olla avattava yläpuolisko, joka on suljettu hakasilla ja aukeaa saranoiden varaan. Kiotan sisälle voidaan arvokkaimmille ikoneille järjestää mikroilmasto, joka auttaa niiden säilymistä. Kiotassa ikoni on esillä kirkossa tai kotona.
Ääni tälle meikäläiseltä.
1 tykkäys