En tiedä, mitä on ikoniin uskominen. Kunnioittaessamme ikonia me kunnioitamme siihen kuvattua Kristusta tai pyhää ihmistä emmekä ikonin puuta ja väriä.
2 tykkäystä
Etkö lukenut juttua? Siinä sanotaan:
Ortodoksiuskonnossa ikoni on ikkuna taivaaseen ja tuopuoleiseen, mutta Risto Vilhusta kiehtoo ikoneissa nimenomaan niiden estetiikka – henkisestä puolesta hän ei välitä.
– Ortodoksisuus tai kristinusko ovat yhtä huijausta, eivätkä ne merkitse minulle yhtään mitään. Ovathan ne tosin saaneet aikaiseksi myös upeaa kulttuuria. Toisaalta olisi hölmöä ryhtyä tämän alueen asiantuntijaksi, kun en sitä ole. Pohjimmiltaan nämä esineet ovat vain tuoneet minulle hyvää oloa, Vilhunen sanoo.
Taiteilija ja keräilijä hän on. (Toisaalta, ei pidä välttämättä uskoa miehen omaa arviota itsestään. Hyviä tekoja tekevät ovat mestareita hyveidensä kätkemisessä, kun taas pikkusielut tuovat hyvät tekonsa röyhkeästi esille, esim. somessa.) Hyvä, että hän on kerännyt ikoneja, ja vielä parempi, että hän luovuttaa ne Ortodoksiselle kirkkomuseolle. Keräily on jalo harrastus - ja vielä jalompi, jos kokoelma päätyy suuren yleisön iloksi ja hyödyksi.
1 tykkäys
Silmäilin juttua vain sen verran, että näin, minne hän ne lahjoittaa. Hienoa, että ne menevät kirkkomuseolle. Valamon luostari olisi ollut toinen mahdollisuus.
Itsekin luin uutisen liian harpaten…
Kirkon tiedote Vilhusen lahjoituksesta:
"Henkilökohtainen kiinnostus ikoneihin syntyi kuitenkin vasta opiskeluvuosina, eikä silloinkaan aivan perinteisimmällä tavalla.
– Opiskelin Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1964–1968, jolloin poptaide teki tuloaan tännekin. Kävin aina lomilla Ortodoksisessa kirkkomuseossa ja kiinnostuin elämäkertaikoneista, jotka olivat kuin sarjakuvaa. Niissä ilmenevä toisteisuus toi mieleeni esimerkiksi Andy Warholin tuotannon – jopa ripustuksessa oli jotain samaa. Näkemykselleni naurettiin, mutta myöhemmin sain Joensuun piispa Arsenilta vahvistuksen sille, että Warholin vanhemmat olivat ortodokseja. Olin siis yhdistänyt vaikutteet oikein täysin intuitiivisesti!
Myöhemmin Vilhunen perehtyi laajemminkin Bysantin kulttuuriin ja erilaisiin bysanttilaisessa taiteessa esiintyviin tekniikoihin – esimerkiksi mosaiikkeihin."
3 tykkäystä
Samaa mieltä muuten, mutta ei uskon julkista kieltämistä tarvita hyveiden kätkemiseksi, eikä se ole edes suotavaa. Uskoaan ei oikeastaan saisi kieltää.
2 tykkäystä
Mielestäni nk. hyveitä, eli Jumalan lahjatekoja itsessä ei saa kätkeä, vaan niiden on näyttävä, Jumalalle kunniaksi. Tätähän Jeesus ja apostolitkin opettivat: ei pidetä kynttilää vakan alla, luullen näin olevansa nöyrä.
Teoille ei pidä kuitenkaan antaa huomiota, niitä tulee ja menee, hyviä ja pahoja. Tekojen tuijottaminen on ylpeyttä, myös niiden “kätkeminen” on väärää nöyryyttä.
Ilmeisestikin ortodoksisuuteen kuuluu tuollainen ylpeä nöyryys. Samoin meidän, teoista piittaamattomien protestanttien halveksunta. Ent. miesystäväni opetti minulle, että ort.kirkossa, mitä syvemmälle kumartaa, sitä suurempaa hurskautta osoittaa. Hän itse saattoi joskus rukoilla otsa kiinni lattiassa. Minä kumarsin kohtuudella, sillä en usko Jumalan enkelien kulmaviivaimella mittailevan kumarruksieni asteita.
Olemme Jumalan luomuksia kukin, toimimme omilla tavoillamme. Luterilaiseen uskoonhan ei kuulu tekojen tarkkailu, niiden korostaminen, tai vähätteleminen. Pelastuksemme ei tule teoista vaan armosta ja teot ovat vain uskon kautta vaikuttavia Kristuksen tekoja, tai lihan synnillisiä tekoja.
Nöyryydelläänkään ei saa ylpeillä, pitää vain olla nöyrä.
Hän erehtyi.
3 tykkäystä
Papit joutuvat helteelläkin pitämään liturgiassa täyttä jumalanpalveluspukua, muissa palveluksissa riittää vähän vähempi. Liturgiassa:
- tavalliset miesten vaatteet
- alusviitta
- alusstikari, lattiaan asti ulottuva pitkähihainen valkoinen paitamainen vaate
- hihat, eräänlaiset mansetit, jotka sidotaan alusstikarin hihansuiden päälle
- epitrakiili, kaulasta riippuva esiliinamainen vaate, joka koostuu kahdesta vuoratusta kangaskaistaleesta
- leveä vyö, joka sidotaan vyötäisille pitkillä nauhoilla
- mahdollisesti kuvevaate, suorakaiteen muotoinen tekstiili, joka ripustetaan kaulasta riippumaan oikealle sivulle, tai epigonatio, joka on vinoneliön muotoinen ja ripustetaan samalla tavalla - käytetään vain jompaa kumpaa, ei molempia; jos pappi on saanut oikeuden käyttää epigonatiota, hän ei enää käytä kuvevaatetta
- feloni, joka on leveä viitta, edestä lyhyempi ja takaa pitempi
- papin iso kaularisti, jota pidetään näkyvillä, toisin kuin seurakuntalaisen pientä kaularistiä
Ortodoksinen Veljestö on julkaissut uudet painokset metropoliitta Anthony Bloomin kolmesta erinomaisesta kirjasta, jotka ovat olleet jo kauan loppuunmyytyjä:
- Elävä rukous
- Tuhlaajapojan paluu
- Rukouskoulu
Ortodoksinen Veljestö julkaisee muutenkin hyviä kirjoja.
1 tykkäys
Katselin YLE areenan elävästä arkistosta ortodoksisuudesta pari tallennetta ja yhdessä vanhassa tallenteessa luostarissa isä Ambrosius(?) totesi että ortodoksit eivät käännytä ketään , päinvastoin ja että Jeesus ei käskenyt tehdä niin vaan rakastaa toisiaan. Mieheni sattui kuulemaan videosta tuon pätkän ja totesi, että no eikös Jeesus sanonut, että ”menkää ja tehkää…”. Niin… jäin sanattomaksi. Miten siis asia on? Eivätkö ortodoksit toivoisi, että kaikki löytävät Kristuksen kirkon? Eikä tällä siis tarvitse tarkoittaa torilla julistamista tai väkisin käännytystä.
Toivoisimme toki, mutta Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo. Pyhässä Raamatussa sanotaan, että Jumalan valtakunta ei ilmene sanoina vaan voimana. Vapaitten suuntien harjoittama sanallinen “käännytys” ei siis auta mitään, vaan todennäköisesti vain toimii itseään vastaan. Parasta käännytystyötä on se, että kirkko elää uskonsa mukaisesti ja pysyy uskollisena omalle perinteelleen. Se ehkä herättää ulkopuolisissa uteliaisuutta ja luottamusta ja siten avaa Pyhälle Hengelle liikkumatilaa ihmisissä. Kirkko kyllä sitten vastaa kaikille kysyjille.
4 tykkäystä
Onneksi p. Paavali ja muut apostolit eivät tienneet sitä, mitä ortodoksikirkko tietää. Olisi muuten jäänyt (sekin) kirkko syntymättä.
1 tykkäys
Kukin elää uskonsa tavallaan.
Ortodoksisuus vaatii kristityltä täydellisyyttä ja koska yksilökristityistä ei sitä juurikaan voi löytää, aina on muka “kirkon täydellisyys”, johon voi vedota…
Jeesus itse ei vaadi meiltä täydellisyyttä, vaan Hän sanoo, että Hänen Voimansa tulee esiin heikkoudessa.
Kaikki vilja saa kasvaa yhdessä, kunnes tuomiopäivänä se erotellaan lusteesta.
Ort.kirkko pyrkii jo täällä maassa erottamaan viljan ja lusteen ja näin myös estää kaiken viljan kasvun täyteen mittaansa. Karsitun lusteen mukana on kadonnut paljon evankeliumia.
Me kaikki pelastumme tai kadotumme ihmisyksilöinä, emme “kirkon” mukana. Kirkko laitoksena palvelee Elävää Sanaa, kristittyjä. Kirkko ei ole itseistarkoitus vaan me ihmiset, kukin pieni yksilö meistä. Huonoakaan uskoa ei pidä halveksia.
Herramme näkee meidät.
1 tykkäys
Jos myöhempi metropoliitta Ambrosius on luostarissa ollessaan (viimeistään 1988, koska hänet silloin valittiin piispaksi) sanonut jotakin, niin sen ei tarvitse olla koko totuus käännytysasiasta. Ja sitä paitsi proselytismi on kiellettyä.
Suomen ekumeenisen neuvoston suosituksista “Ekumenian hyvät tavat”:
"Kyllä evankeliumin julistamiselle - ei käännyttämiselle
Lähetys ja evankeliointi kuuluvat kirkon olemukseen ja tehtävään. Jokainen seurakunta ja kristitty on lähetetty todistamaan uskostaan. Hyväksymme, että kaikilla kirkoilla ja kristillisillä yhteisöillä on oikeus ja velvollisuus julistaa evankeliumia oman näkemyksensä mukaisesti.
Evankelioimisen tarkoitus on julistaa pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Se ei saa pyrkiä heikentämään tai katkaisemaan yksilön siteitä omaan kirkkoonsa tai kristilliseen yhteisöönsä. Tällä tavalla haluamme erottaa evankeliumin julistamisen proselytismistä, pyrkimyksestä toisten kristillisten yhteisöjen jäsenten käännyttämiseen omaan kristilliseen yhteisöömme."
2 tykkäystä
Minä ymmärsin kyllä Timo_k:n pointin tuossa kirjoittamassaan ja Filonilla selvensi vielä asiaa. Minähän olen siis vasta ortodoksisuuteen tutustumassa mutta se pieni kokemus ja tieto mikä minulla ortodoksisesta kirkosta on ei kyllä vastaa Kulkurin käsitystä. Minä olen jotenkin kokenut, että ortodoksinen kirkko on nimenomaan myös sen epätäydellisen ihmisen puolella ja nimenomaan se yhteinen kirkko kantaa mukanaan myös heikompaa. Ja että uskossa kasvetaan koko elämän ajan ja kirkko osaltaan auttaa tässä.
7 tykkäystä
Huvituin omituisesti tästä. Jeesus nimenomaan sanoo näin autuuden lauseiden yhteydessä:
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.
Matt. 5:48
2 tykkäystä
Kulkurin käsitys kuulostaa aivan vieraalta ortodoksin korvissa.
Kirjoitin hiljattain toisessa yhteydessä lähetystyöstä:
1 tykkäys
Niinqu tiiät, luterilaiset eivät vaadi hengellistä, eivätkä maallista täydellisyyttä itse kristityn omina ominaisuuksina.
Kristitty tulee “täydelliseksi ja Jumalalle kelpaavaksi” vain Kristuksen itsensä meissä tekemän lahjavanhurskautuksen kautta.
Kuin “savenvalajan pöydällä”, johon kristityn on kuitenkin annettava Jumalalle suostumus, eli sallittava Jumalan tehdä hänessä tämä työ. Jumala ei mäiski, hakkaa ja pyöritä ilman asianomaisen omaa suostumusta asiassa.
Sillä tämä, nk. ihmis-saviruukun uudelleen muokkaustyö vaatii monenlaisia, kivuliaita toimenpiteitä: saven läiskimistä, pusertamista, pyöritystä kovaa vauhtia siinä laitteessa (dreija?), ennenkuin siitä, savesta, Jumalan uutena luomistyönä alkaa muotoutua uusi kippo.
Jos siis luterilaisesta jotain täydellisyyteen viittaavaa löytyisikin, hän ei kuuna päivänä ottaisi siitä kunniaa itselleen.
“Kristuksen lahjavanhurskautus meissä” on asia, jossa kristitty itse sysää koko työn onnistumisen vastuun Jeesukselle.
Kristityn oma vastuu on siinä, että kristitty itse suostuu tähän, usein varsin kivuliaaseen pelastustyöhönsä.
Sallii Jumalan tappaa itsensä / haluaa tappaa itsensä, lihallisuutensa ja syntinsä ja sallia tehdä itsestään uusi luomus.
Tästä käytetään myös nimitystä “Jeesuksen seuraaminen”. Sama Tie, samat ongelmat (etenkin Risti), mutta myös sama, Jeesuksen lahjoittama pyhyys.
(“Noi on taas noita laitalahkolaisten juttuja…”?)
1 tykkäys