Voi voi, minulle tulisi heti ongelmia jos en tietäisi. Ehkä niitä ei sitten ole, tai niiden mukaan ei eletä kuin osittain.
Tietysti, niissähän on kyse ikuisista jumalallisista totuuksista. Mutta maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Siksi kanoneja on sovellettu (piispat) ja sovelletaan eri aikoina hieman eri tavoilla. Ei voi tuijottaa vain sanoihin, vaan pitää arvioida sitä, mihin kulloisella kanonilla on pyritty. Jos sairaus on kadonnut, kanonia ei tarvitse soveltaa vaikka sen totuus on yhä yhtä oikea kuin aina ennenkin. Esim. pakanallisuus on muuttanut paljon muotoaan vuosituhansien aikana.
1 tykkäys
Paastoamattomuus voi johtua synnistä (ylpeys!) tai esim. tietämättömyydestä tai sairauden heikkoudesta. Nämä ovat aivan eri asioita, ja sellaisina niitä tulee myös arvioida.
Ok tässä tarvitaan siis joku tulkinnallinen manuaali, käytäntö tai piispa.
Vaikuttaako tämä hämärältä, kieltämättä kuulostaa luterilaisesta vähän siltä, mutta nythän on selvinnyt jo paljon.
Ei vaikuta. Maallikon ei tarvitse tietää kanoneista yhtään mitään.
Eli jos se ei johdu synnillisyyttä elämästä, ei vain halua paastota vaan syödä kaikkia ruokia, tekee siis paaston aikana syntiä kirkkoa vastaan.
Venäläisen ortodoksipappi Andrei Kurajevin seinältä kirjoitus. Siinä mielestäni on onnistuttu tavoittamaan jotain syvää, josta katolinen kirkkokaan ei ole täysin vapaa, joskaan meillä ekonomia ei tässä muodossaan ole virallisesti tunnustettua.
”Ekonomia, etuoikeus, oikeus
Ekonomiasta on tietyssä mielessä tullut ortodoksisen historian kirous. Ekonomiassa on nimittäin kyse henkilökohtaisista etuoikeuksista. ”Päätimme olla rankaisematta sinua, hallitsija, kolmannen avioliiton solmimisesta.” Siinä mielessä se on lain ja ihmisoikeuksien vastakohta.
Ortodoksisessa kirkossa ei ole lainkaan oikeuksia. On vain etuoikeuksia. Sellaisia ovat ”oikeus kantaa koristeltua ristiä”, ”oikeus pitää valkoista klobukkia”, ”oikeus toimittaa kuninkaan ovet auki”… Kaikki tämä on kirkon ruhtinaiden myötämielisille vasalleille antamaa rajoitettua delegointia.
”Kirkkolaki” tuntee vain ylempien oikeuden päättää alaistensa asioista. Päinvastaiselle ei ole tilaa: se ei anna talonpojalle mitään tukea tilanteeseen, jossa pitäisi sanoa ei esimiehen liiallisiin vaatimuksiin. Jopa viittaus jo selväksi muodostuneeseen maalliseen lakiin uhkaa nöyryyttä vailla olevaa pappia rangaistuksilla (”Kuulitko väärin, että piispansiunauksella hiippakunnalle luovutettiin sukulaistesi ja ystäviesi henkilökohtaisia tietoja? Mitä siitä, että laki kieltää sellaisen ilman heidän suostumustaan? Meillä on omat lakimme! Me olemme erillämme valtiosta!”)
Siksi kirkon historia on henkilökohtaisen juonittelun historiaa, eikä poliittisen taistelun. Juonittelua omaksi hyödyksi, omien henkilökohtaisten etuoikeuksiin vuoksi, ei suurten ihmisryhmien oikeuksien, vapauksien ja hyvän puolesta.
Ekonomia on liehittelyn muoto. Vähän kuin tehtaan johtajan pääluottamusmiehelle antama lahjus: lupaan kunnioittaa sinun henkilökohtaisia oikeuksiasi ja annan sinulle enemmänkin, mutta lakkaa vaatimasta samaa muille työntekijöille. Ratkaistessaan yhden henkilökohtaisen ongelman ekonomia jättää kaikki muut kestämättömän taakan alle.
Ja meidän päiviimme patriarkaatti on onnistunut hienosti lobbaamaan omia etujaan (vapaus kirjanpitovelvollisuudesta tai työlainsäädännön noudattamisesta), mutta voi vain olla taistelevinaan ihmisten todellisten oikeuksien puolesta. Ja se on ymmärrettävää: koska etuoikeus ei ole oikeus, se on hyvin helppo ottaa pois, eikä menetystä voi viedä mihinkään oikeusistuimeen.
Siksi ortodoksiset kirkot voivat olla orgaanisesti liitossa vain sellaisten poliittisten voimien kanssa, jotka julistavat ”kiellämme kaikilta kaiken, ja sitten sallimme jotain, mutta vain ystävillemme”. Siksi ortokirkot (huom. ilmaus alkutekstistä) eivät voi olla ”liberaalien” liittolaisia - näille kun on tärkeää suojella tavallisia ihmisiä valtiolliselta Leviatanilta.
Siksi niiden syyttäminen poliittisesta servilismistä on vähän kuin haavan syyttäminen siitä, ettei siinä kasva appelsiineja. Vuosisatainen valinta ei haavantainten tapauksessa ole johtanut sellaiseen suuntaan.”
Siis ei tarvitse? Hän on siis vapaa vastuusta? Eikä hänen tarvitse olla huolissaan noudattavatko kaanoneita vai ei, koska hänen ei tarvitse tietää. Mitä hänen täytyy sitten tietää ja miksi ne kaanonit sitten on.
Maallikko on täydellisen vapaa siitä vastuusta, joka piispoilla on kanonien tulkitsemisen suhteen. Piispathan sen myllynkiven saavat kaulaansa, jos soveltavat niitä epäreilusti. Maallikolle riittää, että on kuuliainen sille opetukselle, jota seurakunnassa annetaan.
1 tykkäys
Aika rankkoja näköaloja! Tässähän koko organisaatio saa kovaa kritiikkiä. Mitä muut sanovat tähän?
Olipas katkera ja sarkasmin saastaista myrkkyä henkivä kirjoitus venäläiseltä papilta. Huomautus ekonomiasta etuoikeutena voi pinnalta katsoen kuulostaa “syvältä”, mutta se on sama kuin kadehtisi lasta sen takia, että hän pääsee lastenlipulla ja itse joutuu aikuisena maksamaan täyden hinnan.
Ok tietyllä tapaa vapauttavaa. Eli kaanoneita ei kannata lukea taitaa tulla pää kipeäksi kun ei tiedä miten soveltaa.
Ei niitä maallikon kannata lukea. Ja katekumeenin ei tulisi lukea ollenkaan.
Muistan itse kun olin vasta hakeutumassa ort. kirkkoon, niin foorumin eräs kokeneempi ortodoksiveli (Kodinputkimies, aka. No nyt on vehkeet) sanoi minulle neuvoksi: “Ja mitään kanoneja et sitten lue ainakaan viiteen vuoteen.” Se oli hyvä neuvo ja noudatin sitä. Sittemmin olen toki kanonikirjat hankkinut.
Tuo on hyvä neuvo. Itse erehdyin kanoneita vilkaisemaan, ja ne olivat sitten vain keino minulle muiden tuomitsemiseen sydämmessäni.
2 tykkäystä
En minä pysty listaamaan, mitkä asiat ovat kertakaikkiaan syntiä ja mitkä eivät, eikä pysty kukaan toinenkaan. Nämä asiat eivät ole niin yksioikoisia. Jos yhden papin mielestä se on syntiä, kun joku on jättänyt tunnustamatta, ettei ole paastonnut, niin joku toinen pappi ei tekisi siitä numeroa. Me lankeamme ja nousemme, lankeamme ja nousemme - pääasia, että nousemme joka kerran.
En mitään kattavaa listaa pyydäkkään. Laita vaikka 10 top lista. Yksi kohta sinulla oli jo, se oli paastoamattomuus siitä on tehtävä synnintunnustus.
“Jos yhden papin mielestä se on syntiä, kun joku on jättänyt tunnustamatta, ettei ole paastonnut, niin joku toinen pappi ei tekisi siitä numeroa.” Jahas, miten tämä nyt on ymmärrettävä? Onko muidenkin syntien kohdalla sama juttu? Eikö pappi ole silloin liberaali, vaarallinen herran seurakunnassa, huono sielunhoitaja jne…
Isien mukaan on olemassa ns. kahdeksan kardinaalipahetta (lännessä puhutaan seitsemästä kuolemansynnistä):
- Vatsanpalvonta
- Haureus
- Rahanhimo
- Murhe
- Raivo
- Alakuloisuus
- Turhamaisuus
- Ylpeys
Noista kaksi ensin mainittua kohdistuvat kolmiosaisen sielun ns. himosielun osaan, kolme seuraavaa kohdistuvat ns. intosieluun, ja kolme viimeistä kohdistuvat järkisieluun. Tämä paheiden luettelo on peräisin p. Cassianus Roomalaiselta, mutta jaottelun perusta löytyy jo Klemens Aleksandrialaiselta. Jokaista kardinaalipahetta vastaan taistellaan vastaparien ja käytännön harjoitusten avulla ja pyrkimyksenä on tietysti täysi himottomuus ja sielun kaikkien kolmen osan puhdistaminen. Esimerkiksi vatsanpalvontaa vastaan taistellaan paastolla, vihastumista vastaan itsesyytöksillä, murehtimista vastaan hengellisten ihmisten kanssa käydyillä keskusteluilla, alakuloisuutta vastaan tekemällä työtä ja pyrkimällä ymmärtämään sen seurauksia, turhamaisuutta vastaan taistellaan itserakkautta torjumalla jne. Pahin on tietysti ylpeys, sillä se on ihmisen olemusta kokonaisvaltaisimmin rikkova synti. Sitä vastaan taistellaan antamalla kaikesta kunnia Jumalalle.
Hyvä nyt tuli lihaa luiden ympärille.
Mistä löydän nämä kirjalliset lähteet.
Luin muuten kommenttejasi tuohon Lars Alhbäcin keissiin. Se liittyy hyvä esimerkkinä kanoniseen oikeuteen. Mielenkiintoinen tapaus ja Lars voittaa sen sata-nolla. Tulee joku roti ihmisten käyttäytymiselle. Kommenteistasi paljastuu outoja piirteitä. Lainaat Pietarin kirjaa, moitit oikeus taistelusta jne… kovaa kuraa heität. Mutta pointtini on nyt kanoninen oikeus, kuten olen aavistellut näitä soveltamisvaikeuksia voi tulla.