Olikohan tässä @lahlback pieni freudilainen lipsahdus “Kuitenkin jaksan yhä toivoa, että joku johdossa ottaisin kopin kriisistä.”
D
1 tykkäys
Heh. 
Kiitos tarkasta huomiosta. Lähetän korjauspyynnön, n-kirjain pois.
Lars Ahlbäck
Eipä mittään näin kollegoiden kesken!
D
1 tykkäys
Hyvä kirjoitus Ukrainan ort. kirkon tilanteesta kanonien valossa tarkasteltuna, kannattaa lukea.
2 tykkäystä
Vuoden teemani on taas aiheena Miedän syntimme ovat kirkon syntejä -blogikirjoituksessa.
Teema on siis eräänlainen kirkko- tai ekklesio-dikea, viitaten siis teodikea sanaan.
On ollut todella mielenkiintoista pohtia näitä asioita, osin henkilökohtaisista syistä.
Lars Ahlbäck
1 tykkäys
Tänään on viimeinen päivä ennen joulua, jolloin kala on sallittua. Kuusiviikkoisessa joulupaastossa saa tavallisesti syödä kalaa viitenä päivänä viikossa, siis ei keskiviikkona eikä perjantaina, jotka ovat kautta vuoden lähes aina ankaria paastopäiviä, mutta viimeisellä viikolla ennen Kristuksen syntymäjuhlaa 18.-24.12. ei enää syödä kalaa.
2 tykkäystä
Kotimaa-kommenttien vuoksi pohdin työn ohessa ortodoksista opetusta jumaloitumisesta ja erityisesti miten kertoa siitä muille.
Lopputuloksena on Jumaloitumisesta-blogikirjoitus.
En tiedä onnistuinko. 200 sanaa aiheesta ei ole ihan helppo juttu.
Lars Ahlbäck
4 tykkäystä
Voivatko synergistit sanoa, että pelastus tapahtuu yksin armosta? Vastaavasti me sidotun ratkaisuvallan fanittajat voimme miettiä sopiiko meidän jumalallistua. Minusta kyse on myös suunnasta. Ortodoksit kohoavat ylöspäin, taivaallisiin. Mutta… kun… sellaista vain… että varmaan on kuitenkin selvää kaikille, että ylöspäin pääsee vain menemällä alaspäin. Jaakobin tikkaat ja sen semmoiset…
Synergismi ja armosta pelastuminen eivät ole toistensa vastakohtia. Siitä huolimatta ortodoksi voi sanoa ja sanoo ihminen pelastuu armosta. Armosta pelastumisen käsite on siis kirkkokunnissa erilainen. Luterilainenkin voi jumalallistua, Mannermaahan näkee tämän omassa tutkimuksessaan yhdistäväksi tekijäksi. Tosin hänen tutkimustulokset eivät ole rantautuneet käytännöksi luterilaisuudessa.
1 tykkäys
George Cronk: The Message of the Bible. An Orthodox Christian Perspective p. 223:
When one systematically rejects the guidance of the Holy Spirit, one cannot meaningfully claim to be, or be characterized as, a believer in Christ. Insofar as one truly believes in Christ, one cannot fail in the process of sanctification, in the sense that one who believes in Christ must and will struggle toward holiness and righteousness. To engage in such a struggle against the devil, against the world, and even against oneself, is to cooperate with the Holy Spirit in the work of sanctification; and such cooperation, showing itself in good works, is an expression and “outworking” of one’s faith in Christ. To accept and to cooperate with the grace of the Holy Spirit is, in fact, an integral and therefore necessary dimension of the Christian faith. “Faith without works” is a meaningless notion; and thus, St. James tells us that “faith without works is dead” (Jm 2:26), not just figuratively but literally dead! Where there are no good works, there is simply no faith!
Contrary to Martin Luther and his followers, then, mankind is not justified in the sight of God “by faith alone.” We are saved by a faith which issues in good works. Good works and virtues are the “symptoms, the outer manifestations of the Christian life.”
Following the teaching of St. Paul, the Orthodox Church proclaims that we must cooperate with the Holy Spirit by struggling toward holiness. On the basis of our free and willing response to his guidance, the Holy Spirit will bring us to victory over sin and death through the process of sanctification and will elevate us into the life of the Holy Trinity. Thus, while we do not “merit” our salvation through good works, we must, nonetheless, earn it by responding with our whole heart, soul and mind to the “second chance” which God has given us in the “economy of the Son” and the “economy of the Holy Spirit.”
2 tykkäystä
Ihmettelin jo blogin kommenteissa. Miksi 100% armoa täytyy tarkoittaa 0% ihmistä. Eihän nämä kaksi edes ole samalla “janalla” tai “viivalla”.
Kathryn Tanner on tässä kohdin hyvä.
God does not give on the same plane of being and activity, as one among other givers and therefore God is not in potential competition (or co-operation) with them. Non-competitiveness among creatures - their co-operation on the same plane of causality - always brings with it the potential for competition: Since I perform part of what needs to be done and you perform the rest, to the extent I act, you need not; and the more I act, the less you need to. Even when we co-operate, therefore, our actions involve a kind of competitive either/or of scope and extent. Unlike this co-operation among creatures, relations with God are utterly non-competitive because God, from beyond this plane of created reality, brings about the whole plane of creaturely being and activity in its goodness. The creature’s receiving from God does not then require its passivity in the world: God’s activity as the giver of ourselves need not come at the expense of our own activity.
Lars Ahlbäck
1 tykkäys
Joo. Tuomo Mannermaa tosiaan ekumeenisesti merkittävällä tavalla esitti, että jumalallistumisen idea sopii yhteen Lutherin pyrintöjen kanssa. Kun ollaan Kristuksessa.
Meille luterilaisille pelastus on - ainakin ensisijaisesta - kertakaikkinen tapahtuma - humpsis vain! Ortodokseille pelastus on enemmän prosessi. Eroa on pelastuksen ehdoissa eli siinä onko tahtomme sidottu vai vapaa (ennen pelastusta). Ennen pelastusta se on 100% armoa ja 0% ihmistä, koska hengellisesti kuollut ei saa promilleakaan itsestään irti. Pyhityksen suhteen ajattelen pitkälti samalla tavalla kuin tuo Cronk… täällä soimasinkin kirkkoni opetusta ja samaan syssyyn vähän kaikkien opetusta samanaikaisesti…
Tosin mietin, miten tuo synergismi sopii yhteen sen kanssa, että “enää en elä minä vaan…” Ja miksi ei muka yksin uskosta JOS kerran tekomme pitävät tuon uskon elossa? Tuo sana “earn” särähtää isosti luterilaiseen ymmärrykseen. Se tuskin viittaa korviin pelastuksen eliminä, vaan ansaitsemiseen, eikä se tunnu sopivan yhteen lahjan kanssa. Me luterilaiset käytämme paljon tuota lahja sanaa pelastuksessa.
Elevaatio siellä ortodoksiopettajalla myös jännästi, kuten tuolla jo uumoilin…
1 tykkäys
En olisi niin varma, että luterilaisille pelastus on kertakaikkinen tapahtuma. Kyllä luterilaisuudessakin on prosesseja, esim pyhityksessä.
Lainaat Paavalia, hän puhuu oman tahdon kuolemisesta siinä merkityksessä, että tahto on suuntautunut hyvään. Silloin en yhdy pahan houkutuksiin palvelemalla tahdollani pahaa.
Teot pitävät uskon elossa, jopa luterilaisuudessa. Tunnustuksessa tämä ilmaistaan siten, että pahat teot karkoitavat uskon ja Pyhän Hengen. Näyttäisi siltä, että teoilla on jokin merkitys. Vai miten itse näet tämän.
Mitä tulee lahjaan ja palkkioon ainakin viimeisellä tuomiolla saamme jonkin “lomakorvauksen”.
Särähtää minunkin ymmärrykseeni, mutta tuo earn-lause alkaa merit-lauseella:
Emme me voi ansaita pelastustamme, se on Jumalan armon - mutta ei yksin armon - varassa.
Pyhittäjäisämme Markus Askeetti, kohta 2. ”’Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’ (Luuk. 17:10.) Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen.”
Arkkipiispa Paavali: Miten uskomme s. 22–23:
USKO JA HYVÄT TEOT
Näin otsikoitua ongelmaa ei kirkon hurskauselämässä ole. Uskon ja hyvien tekojen välinen suhde tulee “kysymykseksi” vain silloin, kun vanhurskautuminen ymmärretään ulkokohtaisena oikeustapahtumana Jumalan ja syntisen ihmisen välillä. Tällöin joko pelätään hyvien tekojen asettuvan sielun ja Kristuksen “väliin” tai päinvastoin käsitetään teot ansioiksi Jumalan edessä. Ortodoksisen käsityksen mukaan teot eivät ole tekijän kannalta itsetarkoitus, vaan ikään kuin välikappaleita pelastumisessa eli turmeltuneen ihmisluonnon muuttumisessa “uudeksi luomukseksi”. Sen vuoksi myöskään Kristuksen evankeliset käskyt eivät ole lakia vaan armoa ja laupeutta. Ne ovat kuin käytettäväksemme annettuja lääkkeitä, joita ilman emme tule terveiksi. Ajatelkaamme mitä tahansa evankeliumin meille neuvomaa hyvettä, vaikkapa nöyryyttä: millä muulla tavalla voisimme kehittyä nöyryydessä kuin todella käytännössä nöyrryttämällä itseämme? Jumalanpalveluksessa toistuukin usein 119. psalmin sisältämä rukous: “Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.”
Muulla tavoin ei ihminen turmeltuneen luontonsa takia voi osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta Kristusta kohtaan kuin pyrkimällä elämässään toteuttamaan hänen antamansa käskyt, jotka koituvat hänelle itselleen pelastaviksi. “Jos te minua rakastatte, niin pidätte minun käskyni.” Näiden evankeliumiin sisältyvien Kristuksen käskyjen täyttäminen, kuten kilvoittelu rukouksessa, paastoaminen, lähimmäisen palveleminen, nöyryys ja pidättyminen tuomitsemasta toista, on verrattavissa hengellisen puun lehtiin. Hengen lahjat, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen taas vastaavat puun hedelmiä. Ne ovat merkkejä sydämen puhdistumisesta. Hengellisen vaelluksen viisaus ja vaikeus on siinä, ettei lehtiä pidä pitää hedelminä, mutta ei myöskään kuvitella voivansa kantaa hedelmiä ilman lehtiä - saavuttaa Hengen lahjoja vaivaa näkemättä.
5 tykkäystä
Kannattaa olla. Luterilaisena pappina ja teologina sanon, kuten tuossa linkkaamassani tekstissä: pelastus on sekä kertakaikkinen, että prosessi. Oletan kristittyjen yhtyvän tähän. Painotuseroja on…
1 tykkäys
Hei Filon, Filonin tykkääjät tai tämän ketjun seuraajat! Huomaatteko typeryyksiä tai virheitä tuossa Arkkipiispa Paavalin tekstissä? Minkäänlaista, vai onko se alusta loppuun timanttista tekstiä?
Minun nimimerkkini ei ole Filon.
Ihan täyttä timanttiahan ko. lainaus näytti olevan.
Anteeksi. Filonilla.
Enpä huomaa juuri mitään erikoista siinä, suunnilleen noin olen ortodoksien kuullut asiasta puhuvan. Sinulla ilmeisesti on jotain mielessä. Sola Scriptura ketjussa heittelit vähän läppääkin, kun et “kestä tätä foorumia muuten”. Ymmärrettäväähän se toki on, kun olet niin paljon saanut papukaijamerkkejä esseistäsi opelta. Voit nyt kuitenkin varmaan valaista 2000 vuotta pimeydessä vaeltaneita tässä asiassa.
Edit: viittaan tähän sananvaihtoon, kirjoitit:
meille länsimaisille ja luterilaisille kristityille realistiset ja kärsivät Kristus kuvat ovat tärkeitä, sillä ne muistuttavat meitä siitä, että Jumala tuli ihmiseksi, inkarnoitui hätäämme. Ajatonta Jumalaa julistaa pakanatkin. Aikaan astuva Jumala… se on se hullutus ja ihme! Vastaavasti me kuvaamme Jeesus-lapsen lapsena, sillä uskomme, että hän todella näytti ja oli lapsi, ei aikuinen äitsinä sylissä. Ja sädekehät… loistiko sädekehä (vrt. Joonan merkki) Jeesuksen pään yläpuolella hänen vaeltaessaan Galilean kulmia (vrt. hehkulamppu pään yllä)? Ei näkynyt. Uskossa nähtiin Jumalan poika.
@nevalainen vastasi:
Tässä retoriikka korostuu tarkan esityksen kustannuksella.
Sinä vastasit tähän:
En kestä tätä palstaa ilman pientä hupailua
Minäkin vastasin tuohon hupailuusi ja kyllähän siinä tuntuu vähän höynäytetyltä kun on yrittänyt vakavasti keskustella ja käyttänyt aikaa vastaamiseen. Eikö tuo ole nimenomaan trollausta?
Kai sitä tietysti pitäisi olla kiitollinen, että tosi älykkö tulee palstalle välillä vaikka edes hupailemaan.
1 tykkäys