En ole lukenut hänen elämäkertaansa, vain jonkun lyhyemmän artikkelin hänestä. Rose oli alkujaan metodisti. Kun hän puhuu protestanteista hän tietysti kuvaa tuntemaansa amerikkalaista valtakristillisyyttä, ei luterilaisuutta.
Onko sinulla tai jollakin muulla pitempää lainausta tai tietoa siitä, mistä kokonaisuudesta tämä lause on? Vai onko se irrallinen opetus, kenties anekdootti, jota näissä kysymyksissä on tapana siteerata?
Nythän tuosta herää kysymyksiä, kun ei muuta sanota. Mistä se tieto on tullut? Onko kysymys uskosta eikä tiedosta?
Ortodoksit yleensä vieroksuvat joidenkin luterilaisten ja muiden protestanttien puhetta pelastusvarmuudesta. Sellaista ei voi olla eikä sellaista pidä vaatia.
Tässä on nyt käänteisesti piispa sanonut kuitenkin jotain varmuudesta. Hän tietää että ei voi pelastua toisessa kirkossa.
Mielestäni on hyvä pohtia tätä. Onko Jumalalle oikeasti mikään mahdotonta? Jos en voikaan sanoa toisten pelastumisesta mitään varmaa (enkä varsinkaan lausua kadotustuomiota, jonka Raamattu selvästi kieltää), kuinka voisin sanoa että en varmasti pelastu muualla kuin omassa kirkossani? Mistä minä sen tiedän, että Jumala ei kuljettaisi minua muualle, ei muuttaisi ajatuksiani, tai vaikka sallisi sen että jostain syystä minut erotettaisiin tuosta kirkosta?
Todennäköinen selitys on tietysti se että tuo on retoriikkaa, eikä laajempien pohdintojen osa. Se on ehkä vastaus kysymykseen - vastaus joka kiertää oikeastaan ongelman.
Sinänsä lienee myös läntisen kirkon tunnettuja sloganeita, että “Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”. Näin voisi sanoa moni, tarkoittaen sitten Kirkolla Kristuksen kirkkoa, joka on tässä maailmassa “haavoilla”, jakaantunut ja hämmentävän riitainen.
Henkilökohtaisesti en pääse eroon opetuksesta, joka korostaa kastetta kristityn merkkinä. Minulle, jos ei toisin todisteta, kaikki Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut ovat kristittyjä. Kaste on se mihin voi vedota itse heikkoina hetkinä ja siitä voi muistuttaa lähimmäistä joka tuskailee epätietoisuudessa siitä, riittääkö Jumalan armo, ja siitä, kuka pelastuu.
Raamattuun tallentunut yksinkertainen Jeesuksen sana “joka uskoo ja kastetaan, pelastuu”, joka vahvistetaan apostolien toimesta useita kertoja, on mielestäni hyvä suuntaviitta kaikille. Kirkko merkitsee yhteisöä joka kastaa ja jossa usko saa syntyä ja kasvaa, kun Kristus Henkensä kautta meitä opettaa ja rohkaisee. Kirkko siis toteuttaa Jeesuksen kastekäskyä siihen asti kun Hän palaa. Tässä mielessä on ymmärrettävä kehotus pysyä kirkossa(an), eikä lähteä hakemaan jotain parempaa, ihmeellisempää, oikeampaa, varmempaa. Kirkon jäsenyys on kasteen kautta annettu ja siinä on hyvä pysyä. Mikään inhimillinen päätös tai tunne ei voi ylittää kasteen antamaa vakuutusta. Pyhän Hengen sinetti on luja.
1 tykkäys
Eikö se riitä, että hän ei sano, että muut kuin ortodoksit eivät pelastu?
1 tykkäys
Niin mihin ei riitä?
Tuo lause vain kirvoitti pohdintoja. En tässä nyt varsinaisesti ole toivomassa mitään lievennystä ortodoksiseen oppiin tms.
Mielestäni asiaa voi miettiä laajemmin kuin tuo lainaus on, ja siksi ajattelin että mikä on sen konteksti.
Suopeasti tulkittuna tuon piispan lausunnon voi ajatella tarkoittavan sitä, että koska hän uskoo omassa kirkossaan olevan Kristuksen kirkon koko täyteyden hän pitää varmimpana pelastumista sen yhteydessä. Muissa on enemmän tai vähemmän vajavuuksia, ja tosiaan, suopeasti tulkittuna, piispa voi ajatella ettei olisi riittävän vahva uskossaan pelastuakseen siellä, missä kirkon koko täyteys ei tue häntä.
Tämähän oli luterilaistenkin intentio: eivät he väittäneet, etteikö katolisen kirkon yhteydessä voisi pelastua. Kuitenkin he kokivat, että niin paljon tärkeää oli jäänyt hämärään ja niin paljon väärää lisätty, että pelastuminen on vaikeampaa ja epävarmempaa kuin puhdistetussa, luterilaisessa kirkossa.
Niinpä, jollei haluta pitää opillisia eroja yhdentekevinä, on johdonmukaista olla sitä mieltä, että omassa kirkossa pelastuminen on varminta kun taas toista oppitunnustusta edustavissa kirkoissa siihen liittyy enemmän tai vähemmän epävarmuutta.
4 tykkäystä
Aivan näin! Kirkko koostuu uskovista, ovat he sitten missä tahansa ja miten suuresti tahansa hajaantuneina. Minkään kirkon ulkonainen jäsenyys ei pelasta!
Me tahdomme tunnustaa ja kunnioittaa Kristuksen tosi morsiamena noita jotka pysyvät uskollisena hänen puhtaalle sanalleen ja joilla ei ole muuta lohdutusta sydämelleen kuin tämä Pelastaja, jonka he ovat vastaanottaneet ja tunnustaneet kasteessansa ja jonka nimeen he ovat ottaneet osaa Ehtoollisessa. He ovat tosi kirkko. Se ei löydy ainoastaan yhdestä paikasta, kuten esimerkiksi paavin alaisuudesta, vaan se on levittäytyneenä yli koko maailman, missä tahansa kristittyjä on löydettävissä. Ulkonaisesti he voivat olla hajaantuneina sinne ja tänne, mutta he kohtaavat uskontunnustuksen sanoissa: ”minä uskon Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, joka syntyi, kärsi ja kuoli ristillä puolestamme.” Samoin he rukoilevat: Isä meidän joka olet taivaissa.” He jakavat saman Hengen, Sanan, ja Sakramentin. He kaikki elävät samaa pyhää ja siunattua elämää, jokainen kutsumuksensa mukaan, isänä, äitinä, mestarina, palvelijana jne. Näin mitä tahansa me saarnamme, uskomme ja miten elämme, fyysisesti erillämme, hajallaan siellä ja täällä, kautta koko laajan maailman, me olemme kuitenkin kokoontuneet ja yhdistyneet Kristuksessa. Katso, tämä on tosi katolinen, universaalinen kristillinen kirkko.
Martti Luther, LW 24, s. 310.
Niin, tuo on suopea, eikä välttämättä huono tulkinta.
Jotenkin vaan näin nyt tuossa ennestään tutussa piispan lauseessa muutakin. Esimerkiksi juuri sen, että hän tietää että ei pelastu muualla. Mistä se tieto tulee - tai ehkä se on usko? Tunne…?
Voisi siis myös ajatella niin, että kaikki pelastuminen tai ei-pelastuminen jätettäisiin Jumalan haltuun ja sillä sipuli ( ≠ viittaus idän kirkkoihin…).
Eli jos omalla kohdallaan tietää ei-pelastuvansa jossain, se on toisin sanoen spekulaatiota myös muiden kristittyjen kohtalosta.
Tässä on tuo sana “varma” myös ristiriidassa ortodoksien opetuksen kanssa, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Varmuutta ei voi olla.
Tästä tullaan myös siihen tulkintaan, että pelastus on ihmisen ja Jumalan yhteistyötä. Lopulta ei pelasta pelkästään Jumalan armo, vaan kilvoittelun onnistuminen, Jumalan avulla toki. Näin piispa ehkä ajattelikin: "Koska ortodoksisessa kirkossa on “eväät” kilvoitella, en voi lähteä muualle. Siellä kilvoittelu olisi vajaata, puhe armon riittävyydestä tekisi minusta huonon kilvoittelijan. tms. "
Kaikki kunnia suopealla tulkinnallesi, mutta kyllähän se on pohjimmiltaan luterilainen näkemys. Siitä puuttuu ortodoksinen pelastusoppi.
Juuri niin kuin Stieleiche kirjoittaa. Minulla ei ole mitään kontekstia pyhän piispa Feofan Erakon sitaattiin. Häneltä on julkaistu suomeksi Mitä on hengellinen elämä, mutta hänen kirjoituksiaan lainataan lukuisissa ortodoksisissa lähteissä.
1 tykkäys
Katolisessa kontekstissa on ainakin luontevaa ajatella, että mikäli sitä on (Jumalan armosta) ymmärtänyt, että kristillisen uskon täyteys löytyy katolisesta kirkosta ja että se edustaa täydellisimmin Kristuksen kirkkoa, niin tällöin oma pelastuminen katolisen kirkon ulkopuolella on vakavasti uhattuna. Ts. jos tiedän, että tämä kirkko on “se oikea ja alkuperäinen” ja se, johon Jumala tahtoo minun ja kaikkien kuuluvan, ja jättäydyn siitä silti pois, niin rikon tietoisesti Jumalan tahtoa vastaan ja ilmaisen, etten tahdo olla täydessä yhteydessä häneen. Voin siis omalla kohdallani sanoa, että katolisesta kirkosta lähteminen nyt merkitsisi minulle selän kääntämistä Jumalalle. Mutta en voi soveltaa tätä muihin, koska en näe heidän sydämiinsä enkä tiedä, missä määrin heille on ollut mahdollista saada tämä sama ymmärrys, ja missä määrin he toimivat vajavaisen tiedon varassa. Päinvastoin, minulla on paljon syitä ajatella että he eivät näe asiaa samalla tavalla kuin minä, eikä katolisesta kirkosta pois jättäytymisellä ole siis heidän kohdallaan yhtä dramaattisia implikaatioita kuin mitä sillä olisi omalla kohdallani.
Anteeksi tämä ei-ortodoksinäkökulma, mutta ehkä jokin samantyyppinen ajatus (vaihtaen toki katolisen kirkon ortodoksiseen) saattaisi olla piispa Feofanilla tuossa taustalla?
Pelastusvarmuuden torjuminen ei kai välttämättä tarkoita, etteikö jossain tilanteessa voisi sanoa kadotuksesta jotain suuremmalla varmuudella. Mutta vaikka kadotuksestakaan ei voisi yksittäisen ihmisen kohdalla sanoa mitään varmaa (ja kat. näkökulma on ainakin, että ei voi), voi sanoa, että tietyt teot erottavat ihmisen Jumalan yhteydestä ja, jos niitä ei missään vaiheessa kadu, tekevät pelastumisen täten mahdottomaksi. Piispa Feofanin mainitsema oikeaksi tietämänsä kirkon jättäminen voisi olla tällainen teko.
Kukaan täällä tai ortodoksisessa kirkossa tuskin väittää, että pelkkä juridinen kuuluminen oikeaan kirkkoon pelastaisi…
3 tykkäystä
Näin minäkin piispa Feofanin ymmärrän, tietenkin vaihtaen katolisen kirkon ortodoksiseen.
Aivan, tämä on ymmärrettävä selitys. Kyseessä on siis subjektiivinen kokemus Jumalan tahdosta.
Ehkäpä olen tässä hieman saivarrellut tarttuessani tuohon tietämiseen ja varmuuteen.
Olen siis vähän toisilla linjoilla siitä asiasta, etteikö Jumala voisi pelastaa kenet haluaa ja missä haluaa. Enkä sillä tarkoita kirkon väheksymistä, tai Kirkon. Mutta jääköön asia nyt osaltani tähän.
Eihän mikään kirkko ketään pelasta, vaan usko Jeesukseen Kristukseen. Kirkko tai se mihin kuulutaan on täysin toisarvoinen asia. Ja jos eri kirkkojen uskoa ja oppia pitäisi arvioida, se pitäisi tehdä Jumalan Sanalla.
2 tykkäystä
Minulle luterilaisuudesta erkaantuminen ja johonkin muuhun kirkkoon liittyminen merkitsisi luopumista kristinuskosta.
Ok. Ekumenismia vastaan rikon tarvittaessa ihan tietoisestikin, se ei minua huoleta. Hieman kummastuttaa, jos ortodoksisen kirkkokäsityksen esillä pitämisestä sanktioidaan - etenkin, kun tein niin ketjussa, joka nimenomaisesti käsittelee ortodoksisuutta. Paljon huolestuneempi olisin, jos minua varoitettaisiin mielipiteideni epäortodoksisuudesta.
Minusta on hieman hassua, että Diakoni koko ajan kiisti pirstaloituneen kirkkokäsityksen, mutta samaan aikaan esitti, että kirkon pyhät ovat siellä täällä hajaantuneena eri kirkkokuntiin - eli käytännössä edusti juuri sellaista. Siitä on turha enää vängätä, eiköhän näkemysten erilaisuus tullut tältä osin selväksi. Kiitos myös Filonillalle osuvien sitaattien postaamisesta.
Mitä “kekustelutyyliini” tulee, se on vähän niin kuin Dr. Pepper “uu-es-ei”, toiset tykkää, toiset ei. 
Ekumeenisessa hengessä, lukee säännöissä. Jos haluat rikkoa niitä tietoisesti, ei kannata ihmetellä kritiikkiä.
On nyt aika vaikea tietää, oletko aivan tosissasi.
Älä sano väärää todistusta. Sinua EI varoitettu ortodoksisen opin esittämisestä. Vaan siitä tavasta millä kirjoitit toisista kirkoista. Outoa että toistat samaa väitettä vaikka sait varoituksen.
2 tykkäystä
Ei kirkko siinä mielessä voi olla toisarvoinen että se voisi esimerkiksi opettaa Jeesuksesta mitä tahansa, tai vaatia jäseniltään jotain mitä Jumala ei vaadi - ja silti olisi samantekevää vaikka kuuluisitkin siihen.
Yksinäinen puu ei pala. Kirkko on sitä varten että siellä uskotaan ja eletään kristittyinä yhdessä.
Sanoinko näin? En, vaan:
Kirkon opetus siis pitää olla Jumalan sanan mukaista.
Joo mutta sanoit että on toisarvoista mihin kuulutaan.
Minusta kirkko on tärkeä koska se suojelee yksilöä häneltä itseltään.
Keskiössä ei ole se yksi ihminen Raamattunsa kanssa. Vaan se vuorovaikutus jossa Jumala kohdataan kirkossa hänen sanansa ja Henkensä kautta.
Kirkko, seurakunta tai yhteisö on tärkeä, en sitä kieltänyt, vaan sanoin että kirkko ei pelasta ketään, vaan Jeesus Kristus, millä tarkoitin, että on monenlaisia tapoja tunnustaa kristillistä uskoa, ei vain yhtä ainoaa ja myös monenlaisia kirkkoja ja suuntia. Kaikissa niissä, jotka tunnustavat yhteisen uskon ja opettavat asioita Raamatun mukaisesti vaikuttaa Jeesus Kristus. Tämä siis siihen, kun täällä todettiin, että on tärkeää kuulua vain tiettyyn oikeaan kirkkoon. Lopetan tähän ja nukun nyt. Enkä halua tästä jatkaa.
Kyllö. Apologiassa sanotaan:
“Tämän opinkohdan esittämiseen oli pakottava aihe. Me näemme loputtomia vaaroja, jotka uhkaavat kirkkoa perikadolla. Kirkossa itsessään on ääretön määrä jumalattomia ihmisiä, jotka sortavat sitä. Näissä oloissa emme saa menettää toivoamme, vaan meidän on tiedettävä, että kirkko tulee kaikesta huolimatta säilymään. Samoin meidän on tiedettävä, että kirkko tulee jumalattomien suuresta lukumäärästä huolimatta yhtä kaikki pysymään voimassa ja että Kristus täyttää kirkolle antamansa lupaukset: antaa synnit anteeksi, kuulee rukoukset ja lahjoittaa Pyhän Hengen. Kaikki nämä lohdulliset asiat esittää mainittu uskontunnustuksen kohta. Edelleen siinä sanotaan kirkkoa katoliseksi, jottemme käsittäisi sitä tiettyjen kansakuntien ulkonaiseksi laitokseksi, vaan pikemminkin siten, että se sulkee piiriinsä kaikkialle maailmaan hajaantuneet ihmiset, jotka ovat yhtä mieltä evankeliumista, joilla on sama Kristus, sama Pyhä Henki ja samat sakramentit, huolimatta siitä, ovatko heidän inhimilliset perinnäissääntönsä samanlaiset vai erilaiset.”
On yksi Kirkko ja useita kirkkoinstituutioita, valtion kirkkoja, jne… Kaikista (ehkä) niistä on Kirkko löydettävissä. Määritelmä on nimenomaan ekumeeninen. Tiedän että se ei ole ortodoksinen. Luterilainen (ja useat muutkin protestanttiset kirkot) kirkko ei nimenomaan ajattele olevansa ainoa autuaaksitekevä yhteisö, vaan valittuja on muuallakin. Kirkko ei ole pirstaloitunut, vaikkka organisaatiot ovatkin.
D
3 tykkäystä