Nämä baalinpalvojat juuri eivät uskoneet Jumalan lupauksia ja käskyjä.
Kun kerran te sanotte, että te harjoitatte eri uskontoa, mikä minä olen sitä kieltämään.
Siitä olen samaa mieltä, että ihminen on häilyväinen. Siksi Kristukseen pitääkin luottaa ja hänen sanoihinsa ja tekoihinsa. Ei itseen. Luterilaisuuteen ei kuulu opetus “kerran uskossa, aina uskossa”. Se on kalvinismin ja sen jälkeläisten oppia.
3 tykkäystä
Nämä juuri olivat niitä, jotka eivät pitäneet Jumalaa luotettavana, vaan napisivat ja epäilivät.
Luulisi kaikkien kristittyjen olevan samaa mieltä siitä, että ilman Jumalaa me emme voi tehdä mitään hyvää. Mutta Jumalan avulla me voimme.
Synnit saatiin anteeksi Jeesuksen ristinkuolemassa ja sillä tavalla Jeesus on jo päättänyt, että saat olla pelastuksestasi varma uskossa. Jeesuksen tahto ei ole, että kärsimme epävarmuudessa.
En mikä ja tuskin kukaan muukaan ortodoksi kärsi epävarmuudesta asian suhteen. Jumala rakastaa meitä kaikkia.
2 tykkäystä
Arkkipiispa Paavali, joka oli vähällä luopua munkkiudesta, piti sitä myöhemmin vakavana lankeemuksena:
“Sama sodanjälkeisessä tilanteessa muuttunut asemani ja olosuhteiden epämääräisyys lienevät osaltaan vaikuttaneet siihen, että aloin horjua luostarivakaumuksessani. Veljestöstä luopuminen ja oman perheen perustaminen näyttivät tavoitteilta, jotka olisivat saavutettavissa maallisen tehtävän yhteydessä. Kuitenkin pelkästään jo tällaisen ajatuksen hyväksyminen ja siihen taipuminen merkitsi munkkiuteen vihkiytyneelle sisäistä lankeemusta. Toteutettuna tuo aikomus olisi merkinnyt ikäni loppuun kestävää onnettomuutta.”
Samoin muutkin ortodoksit.
Mutta jos asia on niin, että Jumala on vihainen styranki, joka pihtaa pelastusta ihmiseltä, joka tahtoisi vain elää Jumalalta rauhassa. Silloin on tärkeää, että ihminen saa Jumalalta vakuutuksen, että Jumala ei enää ihmistä vainoa. Ja ihminen saa mennä pelastukseen asenteella, että “minullakin on lippu tänne, eli minullekin siis kuuluvat kaikki paikan edut”.
En usko tällaiseen pelättävään viimeiseen tuomioon. Uskon, että tuomio toteutui Kristuksen ylösnousemuksen hetkellä. Jäljellä on vain se, että ihmiset sijoittuvat sen mukaisesti. Ei tule olemaan sitä, että joku 1) haluaa pelastukseen, 2) näkee ja ymmärtää, mitä se on, 3) haluaa sinne edelleen, mutta 4) saa kuulla, että “et affirmoinut oikeita asioita” tai “et juossut tarpeeksi sinne tänne”.
Vaan paljon ennemmin on sitä, että joku 1) haluaa pelastukseen, 2) näkee ja ymmärtää, mitä se on, 3) toteaa, että se ei vastaa yhtään sitä, mitä hän haluaa pelastuksen olevan. Joten 4) hänellä palaa käämi; hän huutaa Jumalalle että “pidä tunkkisi” ja hänet ohjataan kadotukseen. Eikä tässä ole kyse hetken kiihkosta. Vaan siitä, että tällainen ihminen käsittää, ettei pelastus todella miellytä häntä pätkääkään.
Heaven offers nothing that a mercenary soul can desire. It is safe to tell the pure in heart that they shall see God, for only the pure in heart want to.
– C. S. Lewis, The Problem of Pain, sivu 93
Ihmisen käsitys pelastuksesta on se, mitä hän käsittää ylösnousemuksen voittaneen uudelle ihmiskunnalle. Kun esimerkiksi kalvinistien ja muiden vihaisten tunnustuksellisten nuorten miesten käsitystä pelastuksesta kuuntelee, niin se vaikuttaa joltain Valhallalta, johon oppikiihkoilleet soturit menevät saamaan glooriaa suurimmalta sotapäälliköltä.
Eritoten tähän liittyy ajatus siitä, että ihminen saa palkinnon jostain kovuudesta tai masokismista tai itsensä muiden yläpuolelle nostamisesta. Ne muut olivat niin velttoja ja tyhmiä, mutta sinä sentään jaksoit pitää hampaat irvessä loppuun asti. Väsymätön paremmin tietäjä, valheiden kumoaja ja harhojen paljastaja.
Oikeasti paremmin tietämisen arvo on siinä, että paljonko ihminen voi sen avulla muokata oman tahtonsa suuntaa. Pelastus tulee olemaan täynnä asioita, mitkä Jumala on luonut hyväksi ja kauniiksi. Mitä tekemistä siellä on jollain, joka käyttää tämän elämän halveksien kaikkea sitä, minkä Jumala on luonut hyväksi ja kauniiksi? Luullen vielä, että se tuo suurinta mahdollista kunniaa Jumalalle.
Seurakunnan elämään osallistuminen on ilmeisesti tätä kärsimystä epävarmuudessa. Paitsi jos siitä on tehty mahdollisimman tavoitteetonta, anonyymiä, vapaaehtoista, karua ja päämäärätöntä. Jos ei ole mitään käsitystä keskinäisen rakkauden merkityksestä tai sisällöstä, niin seurakunnan elämä ajassa ei voi olla mitään myönteistä. Jolloin jäljelle jää loogisesti vain, että se on joko täysin anonyymiä ja vapaaehtoista tai sitten ahdistavaa ja pakollista.
Jaak. 2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? 15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla 16 ja joku teistä sanoo heille: “Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne”, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
Menkää rauhassa. Olette saaneet syntinne anteeksi. Mitä te meitä enää vaivaatte? Huolehtikaa itse omista asioistanne. Etsikää joku, ketä kiinnostaa. Jokaisella on omat ongelmansa. Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään. Saitte jo kuulla erinomaista oppiamme, joka kerrasta ratkaisee kaiken. Uskoa ja rakkautta ei saa sekoittaa. Se on lakihenkistä.
2 tykkäystä
Peukutin Thinkcatin viestiä, vaikka sen sarkastinen pohjavire häiritsi minua. Aistin kuitenkin sarkasmin alla vielä yhden kerroksen - vilpittömän murheen. Sitten peukutin. Sen jälkeen aloin huomata sen alla taas yhden vivahteen, ylpeyden, ja mietin peukuttamisen perumista. Sitten tiedostin oman ajatukseni ja jätin peukutuksen voimaan.
Tottahan hän haastelee; monien suhtautuminen pelastukseen lienee juuri tuollainen. Kirkkoon, kristinuskoon ja Jeesukseen happamasti suhtautuvilta olisikin hyvä kysyä, mitä he ymmärtävät pelastuksella kristillisessä viitekehyksessä. Omat väärät käsitykset pelastuksesta voivat synnyttää kirkkokielteisyyttä, kun esim. ajatellaan, että pelastuminen on kuin joutuisi autiolle saarelle miljoonan Päivi Räsäsen kloonin kanssa, joiden mielestä kaikki kiva on kiellettyä ja se on hyvä ja ihana asia. “Pelastus - ei kiitos”, on silloin looginen suhtautumistapa “pelastumiseen”.
Ajattelin vielä kolmannen kerran hioa otsikkoa, jotta ei herätä liikaa tunteita. Laitan nyt ketjun otsikoksi Ortodoksisuus ja pelastuminen yksin uskosta.
Positiivisessa mielessä meidän on "röyhkeästi“ omistettava omalle kohdallemme armo ristillä ja pidettävä pelastustamme varmana. Tämän ns. röyhkeyden Raamattu meille suo. 
Toisesta näkökulmasta katsoen kuitenkin tämä on nöyrtymistä ristin juurelle yksin armon varaan. Mietin pitäisikö tämä keskustelu siirtää väittelysaliin. Itse jäisin tästä väittelystä “lomalle” ja jotkut muut voisivat sitä jatkaa.
Muut moderaattorit tästä sanoivatkin jo, mutta sanon minäkin:
Tämä ketju herättää minussa ylläpitäjänä jonkin verran tunteita. Näyttää siltä, että ketju on perustettu hyökkäävään tarkoitukseen, eikä tässä ole ollut tarkoituksena keskustella, vaan lähinnä propagoida omaa asiaa. Koska keskustelua on kuitenkin aloituksen jälkeen syntynyt, en lukitse ketjua. Keskustelijoita, erityisesti @anon35606751:ta, kehotetaan kuitenkin lähestymään tätä ketjua keskustelun, ei yksipuolisen julistamisen, näkökulmasta. (Yhtenä vinkkinä esimerkiksi se, että jos huomaat, että kirjoitat uutta viestiä, ja ketjun edellinen viesti on myös sinulta, jätä uuden viestin kirjoittaminen sikseen.)
Ok / asia pihvi. Kertasin palstan säännöt.
2 tykkäystä
Tuli tässä vain mieleen, kun pelastus on siinä, että Kristus sovitti meidät Isänsä kanssa, niin silloinhan jo ihan loogisestikaan ei pelastusta voida ottaa vastaan muuta kuin uskolla. Muutoinhan asetutaan kilpasille Kristuksen kanssa ja tuodaan sovituksen perustaksi joko osittain tain kokonaan ihmistekoja. Uskokin on asia, jota Jumala ylläpitää Kristuksen sovitustyön tähden, jonka uskon hän saa aikaan kasteessa sanan kautta Pyhän Henkensä voimalla, joten minun tarvitse sitä ylläpitää yrittämällä uskoa.
2 tykkäystä
Jos uskon saa kasteessa, niin miten selität ne kymmenet tuhannet kastetut evankelis-luterilaiset, jotka eroavat ev.-lut. kirkosta, koska eivät usko? Eikö Kristus ylläpidäkään heidän uskoaan? Vai ovatko he väärin kastettuja?
Olen ajatellut niin, että reformoidut eivät voi laskea Raamatun lukemista, sen sanoman mietiskelemistä ja pyrkimiyksiä tehdä sen sanoman mukaisesti teoksi, koska he elävät ikuisessa teologisessa solmussa, jossa teoilla ei saa olla mitään merkitystä.
5 tykkäystä
Itse olen mietiskellyt tässä yhteydessä sitä miten usko sitten saa näkyä, sillä minusta ne asiat mitä reformoidut usein pitävät omavanhurskaina tekoina ovat itse asiassa uskon manifestoitumista ihmisen kehossa ja persoonassa.
4 tykkäystä
…ja kirkon/seurakunnan jokapäiväisessä kollektiivisessa elämässä. Ilmeisesti protestanttien mielestä uskon pitäisi olla vain mielen sisäinen ajatus, ei konkreettista elämää. Kaikki ajatusten mukainen toiminta on vain Kristuksen ristinkuoleman turhentamista, omavanhurskautta ja pelastuksen tavoittelua ihmisteoilla. Sellaisena se ainakin näyttäytyy eräiden kommenteissa. Siitä tulee mieleen satu hölmöläisen reen lastauksesta. Kun uskosta riisutaan toiminta ja teot, niin jäljelle ei jää mitään uskoa, sillä kuten p. apostoli opettaa: usko ilman tekoja on kuollut.
Eivät toki! He vain eivät pysy siinä uskossa jota Jumala pitää Kristuksen tähden yllä, vaan rakastuneina tähän maailmaan jättävät uskon. Aivan kuten Jumala ylläpitää auringonnpaisteenkin ja sinä voit nauttia tästä hänen ylläpidostaan, mutta voit myös kävellä varjoon. Kun siis sanotaan, että Jumala pitää uskoa yllä Kristuksen sovitustyön tähden, niin ei toki tarkoiteta, että hän pitää sitä väkisin yllä, vaan että sitä ei kukaan muu kuin hän pidä yllä, sinulla ei ole osuutta siihen.
3 tykkäystä