Oon lukemassa Taylor Marshallin kirjaa Infiltration. Toisaalta Marshall on ollut aika läheisissä tekemisissä Opus Dein Escriba y Albásin kanssa. Minua lähinnä kiinnostaa, että miten tehokkaasti hän jättää järjestön ja sen edustaman ajattelun mainitsematta. Tällä erää aika täydellisesti. Toisaalta kirjasta—jota olen juuri lukenut puoliväliin yhdellä istumalla—oppii uusia yksityiskohtia viime vuosisadan alkupuolen tapahtumista.
Vatikaani II:n kohdalle tullessa löytyi luettelo keskeisistä nouvelle théologien edustajista, ja sen perässä oli tällainen kappale:
Most of these theologians were suspected of heresy during the Pontificate of Pius XII, especially Congar, Daniélou, de Lubac, Küng, Rahner, and Schillebeeckx. These theologians did not simply return to primitive Christianity; they obliterated the traditional Catholic distinction between grace and nature. They sought to make everything grace, and by doing so, they, in fact, reduced everything to the natural, so that the natural longings of every human became the means of salvation. Hence, all human nature itself is “open” to attaining salvation. This means that liturgy should be less supernatural and that other religions are “open” as means of salvation. This theology necessitated a new liturgy, a new ecumenism, and a new form of Catholicism. It was Freemasonic naturalism cloaked with quotations of the Church Fathers. The nouvelle théologie was a frontal attack on Thomas Aquinas and the Thomistic tradition represented by Garrigou-Lagrange.
Eli @IDA saa sen kuulostamaan tuossa edellisessään (joka on tridentiinistä messua koskevasta keskustelusta, mutta ajattelin tämän sopivan paremmin tänne) siltä, että kyse oli pelkästä “määrittelemisestä”. Tai vain jonkin jo tunnetun tosiasian toteamisesta tai havaitsemisesta.
Taylor Marshall selittää tässä videossa, että Akvinolaisen ja historiallisen katolisen opin mukaan ihmisellä on erikseen eläimen luonto ja rationaalinen (tai enkelin) luonto. Koska vain Jumalassa potentiaalinen ja aktuaalinen ovat yhtä, tarvitsee ihmisen luotuna osallistua molempiin luontoihinsa, eli tehdä ne potentiaalisesta aktuaaliseksi: Eläimen luontoon ihminen osallistuu olemalla biologisesti olemassa (pysymällä elossa ja mahdollisesti lisääntymällä), mutta rationaaliseen luontoonsa tulemalla osalliseksi Jumalan tuntemisesta.
Apotti Jean-Charles Nault O.S.B. on kirjoittanut kirjan nimeltä The Noonday Devil, josta tutustuin tähän eroon ensimmäistä kertaa. Kirjassa esitetään, vahvasti Akvinolaista käyttäen, vaarana olevan ihmisen tyytyminen “eläimen autuuteen” Jumalan tuntemisen sijaan. Eläimen autuudella tarkoitetaan biologiselta kannalta hyvää elämää, joka keskittyy lähinnä mukavuuden tavoitteluun ja kärsimyksen välttämiseen.
Vatikaani II ja sen taustalla olevat teologit käytännössä hukkasivat tämän eron. He määrittelivät ihmisen biologisen luonnon rationaaliseksi ja sinänsä Jumalan tuntemisen sisältäväksi. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa, että usko tai armo vanhassa, ihmisen biologisesta ja naturalistisesta luonnosta erillisessä, yliluonnollisessa merkityksessä on vanhentunut tai jäänyt tarpeettomaksi, koska naturalismin mukaisesti usko ja armo luetaan rationaalisuuden tapaan ihmisen biologisen luonnon osaksi.
Room. 1:22 Kehuessaan viisaita (σοφος / sophos) olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Viisaus on se älyllisistä hyveistä, jonka kautta ihminen ymmärtää asioiden lopullisia merkityksiä (causa finalis) ja yhdistää ne Jumalan tuntemiseen. Eli Vatikaani II poistaa aidon Jumalan tuntemisen ja asettaa sen tilalle ajatuksen Jumalan tuntemisesta ihmisen eläimellisen eli biologisen luonnon eli lintujen ja nelijaljaisten ja matelevaisten kuvan kaltaisuuden kautta.
Tämä on täysin eri asia kuin se, mitä kadunmies näennäisesti ajattelee Vatikaani II:n esittävän ja miksikä @IDA näyttää yrittävän sen pelata. Siis että kukaan ei voi kiistää, etteikö Jumala voisi tehdä pelastavasta armosta osalliseksi jonkun, joka sitä etsii ja kaipaa kirkon tavoittamattomissa, pakanoiden saartamana tai keskellä viidakkoa. Siitä on kaksi täysin eri asiaa sanoa, että a) pelastavaa armoa olisi ihmisyydessä sinänsä ja siksi myös kaikissa ihmisen keksimissä tapakulttuureissa tai demoneja jumalinaan palvovissa uskonnoissa, tai b) että Jumala voisi mielivaltaisesti pelastella yhden sieltä, toisen täältä, ilman mitään armon vaikutusta eli pyhitystä kyseisen yksilön elämässä.
Eli tuo muutos vaati kokonaan uudenlaisen katolisuuden, uudenlaisen liturgian ja uudenlaisen ekumeenisuuden. Joten kun @Leonora viittasi siihen vanhaan palaamiseen, niin en todella usko, että varhainen kristinusko oli jonkinlaista universalismia, josta keskiajalle tullessa kehittyi viimein Trenton katolisuutena tunnettu eksklusivismi.
En hirveästi neokumikatenaaleista tiedä. Heistä ei oikeasti tiedä kukaan. Mutta sen verran olen kuullut varmasta lähteestä (siis heidän katekeesinsa läpikäyneeltä henkilöltä), että Kiko myös haikaili jonkinlaisen “alkuperäisen ja autenttisen”, esi-konstantinolaisen kristinuskon perään. Tähän ehkä sisältyy se ajatus, että koko messun uhriluonne ei olisi ollut osa alkuperäistä kristinuskoa, vaan olisi myös ollut keskiajan kirkon keksintö ja samalla jonkinlaista redundanttia painolastia.
Taylor Marshall toteaa Infiltrationissa:
When the 1969 Novus Ordo Missae of Bugnini was unveiled, the stalwart French missionary Archbishop Marcel Lefebvre gathered twelve theologians to study the liturgy thoroughly. Led by the eminent Thomist theologian Michel-Louis Guérard des Lauriers, O.P., they produced an academic presentation for Pope Paul VI titled A Short Critical Study of the Novus Ordo Missae. Cardinal Ottaviani and Antonio Cardinal Bacci wrote an introduction to this document and presented the study to Pope Paul VI on 25 September 1969 — the feast day of Saint Pius X. For this reason, A Short Critical Study of the Novus Ordo Missae is most often referred to as the “Ottaviani Intervention.” The cover letter by Cardinal Ottaviani and Cardinal Bacci explains that the Novus Ordo departs from the theology of the Council of Trent in text and in theology and will cause confusion among priests and laity alike.
They argued that the Novus Ordo Mass undercut the oblationary, sacrificial, and sacerdotal doctrines of the Council of Trent. In other words, the new Mass leaned toward Protestantism.
[…]
Max Thurian, as a Protestant liturgist, had the most influence on the outcomes leading to the Novus Ordo Mass.