Yksin Raamattu ei luterilaisuudessa koskaan tarkoittanut kirkon tai tradition hylkäämistä. Ainoastaan niiden traditioon joiden katsottiin olevan selkeästi raamatunvastaisia. Ilman traditiota ja kirkkoa ei olisi Raamattuakaan. Luterilaisille ja kat sekä ort riittää yksi kolmiyhteisen Jumalan nimeen tehty kaste, kuten nikean-konstantinipolin uskontunnustuksessa sanotaan. Sitä ei sanota Raamatussa.
D
Tästähän ei ole kysymys, eikä tämä ole edes “rusina pullassa”, että kannattaisi poimia.
Todella kehotan suhtautumaan Itse Asiaan asiallisesti, mutta, jos katsot, etten kommentoi kommenttiasi numero 73 niin sano se ja sitten kirjoittele muusta muuta. Tällainen töksäyttele ei edistä mitään.
Vastasin asiallisesti. Vetosit itse “vain Raamattu” -sloganiin. Vastasin asiallisesti mitä se tarkoittaa.
D
Yksin Raamattu periaate luterilaisuudessa nimenomaan hylkäsi monia kirkollisia traditioita tulkitsi niitä välillä myönteisesti ja toisaalta kielteisesti. Lutherin Raamattu periaate muotoili myös tradition uudelleen. Synty uusi traditio luterilainen yksin raamattu, näin katosi suurin osa vanhan kirkon traditiosta eikä luterilaisilla niitä ole. Se joka ajattelee, että luterilaiset, Luther eivät väheksyneet kirkon traditiota, ei tunne historiaa, tai on informoitu väärin.
Luterilaisuus ei piitannut konsiileissa vaan asetti jyrkän kritiikin niitä vastaan. Lutherin mukaan pieni lapsi osaa uskoa paremmin kuin kirkon konsiilit. Luther veti monissa kohdissa tuen hyvin jyrkäksi suhteessa kirkon perinteeseen. Sen sijaan Luther näki, että hän osasi tulkita traditiota oikein. Luther hylkäsi monet katollisen kirkon kanoniset lait, joka sinänsä olikin oikein. Samalla uskonpuhdistus ei kyennyt säilyttämään yhtenäisen kirkon traditioita, eikä luomaan jatkuvuutta tähän suuntaan. Kaarlo Arffman, Sanan jäljet, kirkon historian merkitys Martti Lutherin teologiassa, on oiva kirja lutherin suhteesta traditioon, jossa tulee sen kompleksisuus hyvin esille. Sellaista historia vain oli.
Luterilaisuus hyväksyy ekumeenisten konsiilien tärkeimmät päätökset, vaikka ei kaikkea niiden kaanoneita pilkkuineen noudatakaan.
Arffmanin tulkintaa vastaan voi tietenkin nostaa vaikkapa uusimman Luther ensyklopedian,
jonka artikkelit eivät noudata kaikessa, mm. traditiossa, Arffmanin näkemyksiä.
Sola Scripturasta taas on julkaistu äskettäin Iain Provanin nimenomaan luterilaista raamattukäsitystä esittelevä teos
Mutta kuten aiemmin sanoin, kun ei tiedä minkä kirkon edustajan kanssa juttelee, niin tämä on hieman turhauttavaa.
Voin tiivistää ko. kirjojen tekstiä/ajatuksia huomenna.
D
Luterilaisuus hyväksyi osan konsiileissa, siinä ei ole mitään uutta, lainasivat usko tunnusta kin joka edellyttää ainakin jotakakin konsiilien päätöksien hyväksymistä, esim Kristuksen jumaluuden. Uskontunnustuksessa he liittyivät katollisen kirkon tunnustus muotoon. Samalla hylättiin monet konsiilien normatiivisen ohjeet ja kritisoitiin voimakkaasti isiä, konsiileja. Me luterilaiset otimme lutherin myötävaikutuksella sen minkä ymmärsimme Raamatulliseksi.
Luterilaisuudessa me vierastamme kuolleiden puolesta rukoilemista, ikoneiden edessä kumartamista, pyhille esirukousten esittämistä. Näitä on vaikka kuinka paljon mitä meiltä luterilaisilla uupuu lutherin ratkaisujen myötä, yksi Raamattu periaate johti meidät tähän. Silti joku luterilainen voi itsekseen sanoa ikonit ovat ihan ok. Sillä ei tosin ole sen suurempaa merkitystä.
Usko ylläpitää hyviä tekoja, eivät hyvät teot uskoa!
Mutta ehkäpä sanot: Kuinka sitten on selitettävissä se, että Raamatussa niin usein mainitaan hyvää tekevien tulevan autuaiksi? Kristus esimerkiksi sanoo Johanneksen Evankeliumin 5. luvussa (Joh. 5:29): »Tulevat esiin ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen»- ja Paavali Roomalaiskirjeen 2. luvussa (Room. 2:9 ja ss. jakeissa): »Kirkkaus ja kunnia jokaiselle, joka tekee sitä mikä hyvä on, tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee»; on monen monta muutakin samanlaista kohtaa. Siihen on vastattava: Kuinkako tämä tapahtuu? Aivan niinkuin sanat kuuluvat, enemmittä selittelemisittä: se ken tekee hyvää, tulee autuaaksi, ken tekee pahaa, tuomitaan kadotukseen. Epäselvyyttä syntyy vain siitä, että hyviä tekoja arvostellaan ulkonaisen muodon mukaan. Raamattu ei menettele niin: se opettaa, että kukaan ei kykene tekemään hyvää, ellei ensin itse ole hyvä; hän ei siis tule hyväksi hyviä tekoja tekemällä, vaan teot tulevat hänen tekeminään hyviksi. Hyväksi hän taas tulee uudestisyntymisen peson kautta, muulla tavoin ei ensinkään. Tätä Kristus tarkoittaa Matteuksen Evankeliumin 7. luvussa (Matt. 7:18): »Ei saata huono puu kasvaa hyviä hedelmiä, eikä hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä»; tehkää siis puu joko hyväksi tahi huonoksi; hedelmät tulevat sen mukaisiksi (Matt. 12:33)!
Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 484.
Tuo lutherin teksti vahvistaa, että hyvät teot ylläpitävät uskoa, kuten Jaakob sanoo, usko ilman tekoja on kuollut. Teot ovat myös kristityssä ulkonaisiakin, me rakastamme esim lähimmäistä. Ilmeisesti olet väärin informoitu lain ja evankeliumin merkityksestä ja pelkäät, että kristityn kilvoittelu on aina lain alle joutumista.
Olisi kyllä hyvä, kuten Diakoni on sinulle huomauttanutkin, että esiintyisit tällä jonkin kirkkokunnan nimissä, jolloin tietäisimme kenelle vastaamme? Aluksihan sinulla olikin profiilissasi maininta tästä, mutta olet sen poistanut?
No sitten asiaan. Olet näköjään joutunut mannermaalaisittain käsitetyn union pauloihin, mutta se ei ole luterilaisen tunnustuksen mukainen.
Samojen tutkijoiden mukaan luterilaisen ortodoksian vanhurskauttamiskäsitys poikkeaa tältä osin Lutherista. Puhdasoppisuuden ajan teologia nimittäin opettaa, että syntinen julistetaan vanhurskaaksi ilman minkään hänessä itsessään, hänen ominaisuuksissaan tapahtuneen positiivisen muutoksen myötävaikutusta. Syntisen vanhurskauttaminen ja hänen todellinen, alkava muuttumisensa pyhäksi tosin kuuluvat välttämättä yhteen ja ovat ajallisesti samanaikaisia ilmiöitä, mutta asiallisesti ortodoksia kuitenkin erottaa ne toisistaan, ja erottaa ne jyrkästi. Reaalinen pyhitys on forenssisen vanhurskauttamisen looginen seuraus. Myös Kristuksen ja koko Pyhän Kolminaisuuden asuminen kristityssä liitetään luterilaisessa ortodoksiassa pyhityksen, eli vanhurskaaksi tekemisen, eikä vanhurskauttamisen eli ihmisen kannalta tarkastellen edellytyksettömän vanhurskaaksi julistamisen yhteyteen…
… Myöskään tällä tavoin määriteltynä itse usko, Kristuksen ansion pukeminen eli hengellinen, salattu yhdistyminen (unio spiritualis, unio mystica) ei ole jumalattoman vanhurskaaksi julistamisen syy eikä perusta, vaan sen toteutumispaikka siinä todellisuudessa, jossa syntinen elää liassaan ja kurjuudessaan. Siitä hän ei nimittäin itse edes Jumalan vaikuttamien hyvien ominaisuuksien avulla pysty itseään nostamaan taivaallisen aarrekammion ovelle. Hänen ainoa mahdollisuutensa on, että Kristus, Ristin Herra, tulee sieltä Sanassaan ja sakramenteissaan läsnäolevana syntisen luokse lokaan ja peittää Hänet armollisesti omalla vaatteellaan. Se on syntisen autuuden perusta, Kristuksen vieras vanhurskaus.
Martti Vaahtoranta, Turhentuuko uskonpuhdistus, s. 162-165.
Siitä onkin aikaa, kun istuin Martin kotona ja muistaakseni puhuttiin elämästä, uskosta ja teologiasta. Vanhan liiton miehiä. Tuossa lainauksessa ei nyt mitään uutta ollut.
Taidatkin olla varsinainen tekijämies. Välillä puhut Anssi Simojoen kanssa puhelimessa, välillä istut samassa hallituksessa Jukka Norvannon kanssa, nyt Martti Vaahtorannan kotona. Tai sitten satuilut ovat vallanneet kirjoituksesi.
Kyrillos Jerusalemilainen (piispana 350- )sanoi oppilailleen, että jos hän (piispa) opettaa jotain jota ei voi Raamatulla varmistaa, niin se on hylättävä. Gregorius Nyssalainen, Johannes Krysostomos ja Augustinus sanoivat samankaltaista. Ei sola scriptura ollut mikään novum. Uutuutta oli ehkä se, että Lutherin aikaan kirkkoisien kirjoituksia alkoi olla vasta saatavilla kunnolla. Kaikilla ei ollut edes omaa Raamattua saatikka kirkkoisien kirjoituksia.
Luther oli lukenut kirkkoisiä paljon. Wittenbergissä oli vuonna1536, 1600 nidettä isien kirjoituksia osin latinankielisinä editioina ja osin kreikkalaisina teksteinä. Lutherilla oli pääsy isoon osaan kirkkoisien teksteistä ja hän sanoi lukeneensa niitä enemmän kuin vastustajansa.
D
Typistäminen oli tuossa harkittua, pyrin näet lyhyeen ilmaisuun. En suinkaan jättänyt pois mitään erimielisyytemme kannalta olennaista, koska sinulla ja minulla ei ole mitään erimielisyyttä siitä, että Johannes saarnasi parannuksen kastetta. Erimielisyys koskee sitä, mikä on kasteen tarkoitus. Sinä väität, että se on tunnustaminen tai tunnustautuminen. Minä taas en löydä tällaista asiaa Raamatusta, vaan siellä kasteen tarkoitukseksi sanotaan ihan muita asioita, kuten “Kristuksen päälle pukeminen” (Gal.3:27) ja muutakin (viittaan edellä luettelemiini raamatunkohtiin).
Tässä on jokin väärinkäsitys.
Voihan kasteelle meno olla tapa, jolla saa tunnustetuksi olevansa Jeesuksen seuraaja. Mutta Raamatun teksti ei tällaista tarkoitusta mainitse, vaikka se opettaa kasteen merkityksestä kaikenlaista.
Et siis saa sanotuksi mitä sallit. Tarkoitan ko. kommenttisi kommentointia. Arvostan ja yleensä arvostetaan ko. asiaan vastaamista.
Jankutan nyt, mutta koska se ei ole sinullekaan vierasta, niin uskon sinun ja asian sen kestävän.
No en nyt kyllä yksinkertaisesti ymmärrä mistä puhut.
D
En sinuna väheksyisi omaa ymmärtämistäsi. Olen tähän ennenkin kiinnittänyt huomiota.
Silti selitän ja voit kuitata ymmärtämisesi.
Olen 74 vuotias, mutta säilyttänyt toistaiseksi kykyni rekisteröidä ja muistaa asioita.
En viittaa nyt kommenttisi numeoorn, mutta löydät ne kyllä:
Kun lupasin palata “tähänkin asiaan”, muunmuassa, niin kehoitit olla palaamatta. Myös katsoit asiaksesi mainita, etten ymmärtäisi tämän palstan ‘puitteita’. Lue kaikki kommenttisi minulle tässä ketjussa ja tarkista pyysitkö parilla kolmella tavalla minun lopettaa, olla kommentoimatta sinulle?
Tietysti voin sinulle vastineen kommenttisi numero 73 kirjoittaa, mutta ajattelin tehdä sen yhteisymmärryksessä, että kommentoida saa.
Kirjoitat epäselvästi, en oikeasti ymmärtänyt mitä tarkoitit. Säännöissä sanotaan:“Klassisen kristinuskon ja ekumenian hengessä toimimisella viitataan siihen, että ns. jakamattoman kirkon aikana syntyneet opit, tavat ja instituutiot, sellaisina kuin ne ilmenevät eri kirkkojen elämässä tänä päivänä, nauttivat foorumilla suojelua.”
Opetus lapsikasteesta kuuluu klassisena opetuksena foorumin suojelun piiriin. Siitä ei jankata, sitä et tunnu itse ymmärtävän. Sitä ei tarvitse perustella.
D
Laita kunnollinen lainaus siitä viestistä ja kohdasta, josta haluat tarkennusta.
“Klassisen kristinuskon ja ekumenian hengessä toimimisella viitataan siihen, että ns. jakamattoman kirkon aikana syntyneet opit, tavat ja instituutiot, sellaisina kuin ne ilmenevät eri kirkkojen elämässä tänä päivänä, nauttivat foorumilla suojelua.”
Tarkoittaako tämä sitä, että me luterilaiset emme saa suojelusta. Luterilaisuus syntyi jakamattoman kirkon jälkeen. Meidän tavat ovat myös uusia, joita ei ole jakamattomassa kirkossa. Meillä on myös sakramentti lukumäärä jakamattomasta kirkosta poikkeava, emme myöskään noudata kuin vain osittain konsiilien päätöksiä. Lapsi kaste käytäntö meillä on yhtäpitävä jakamattoman kirkon kanssa, siten, että kastamme lapset. Tosin pappeus ei ole meillä jakamattoman kirkon mukaan pappeutta, joten sakramenttien kanssa on vähän niin ja näin. Kaikki vanhat kirkot eivät siksi hyväksykään kastettamme.
Jos vaadimme, että kaste, sakramentti käytäntömme nauttii suojelua, näyttäisi enemmänkin siltä sääntöjen puitteissa jos niihin vedotaan tilanne on vähintäänkin kyseenalainen. Käsittääkseni olemme samassa tilanteessa kuin helluntailaiset. Tässä suhteessa säännöt tältä osin eivät suojele meitä luterilaisia. Tässä tulisi enemmänkin soveltaa ekumenian henkeä. Tämä taas johtaa siihen, että jos voimme puhua luterilaisesta kasteestamme, voimme puhua myös helluntailaisten kasteesta, näillä ei tässä suhteessa ole eroa.
Onko sinulla jokin epäselvyys siitä, onko luterilainen kastekäsitys ja miten se tänä päivänä ilmenee, jatkoa jakamattoman kirkon käsitykselle kasteesta, vai pitääkö tässäkin alkaa kylvää epäilyksen siementä? Uskonpuhdistuksen aikaankaan kasteesta ei ollut erimielisyyttä. Nytkö sinä aletaan kylvää? Onneksi Lutherkin, kirkkoisien hengessä sola scripturoi tämän ekumeenisesti.
D