Vanhalla foorumilla oli vähän - anteeksi vain - hölmösti nimetty ketju “Paavi Franciscus in action”. Tähän ketjuun voi linkittää kommenttien kera uutisia paavin sanomisista ja tekemisistä jokseenkin samalla periaatteella kuin oli laita tuossa edellä mainitussa vanhassa ketjussa.
Ajankohtaista-alueen aloitusviestit ovat wiki-viestejä, joita kuka tahansa voi muokata. Aloitusviestiin lisätään olennaiset uutislinkit ja muut, joiden perusteella ketjussa käydään keskustelua. Aloitusviestin kirjoittaja tai joku ylläpidosta muuttaa ensimmäisen viestin wiki-viestiksi.
Eilen 16.10. paavi kanonisoi seitsemän henkilöä, joiden joukossa oli ainakin pari marttyyria Ranskan vallankumouksen päiviltä ja yksi Meksikon uskonvainojen uhri 1900-luvun alusta. Kanonisaatiomessussa pitämässään saarnassa paavilla oli mielestäni hyviä pointteja. Tässä parhaat meikäläisen boldauksin:
Saint Paul writes to Timothy, his disciple and co-worker, and urges him to hold fast to what he has learned and believed (cf. 2 Tim 3:14). But Timothy could not do this by his own efforts: the “battle” of perseverance cannot be won without prayer. Not sporadic or hesitant prayer, but prayer offered as Jesus tells us in the Gospel: “Pray always, without ever losing heart” (Lk 18:1). This is the Christian way of life: remaining steadfast in prayer, in order to remain steadfast in faith and testimony. Here once again we may hear a voice within us, saying: “But Lord, how can we not grow weary? We are human… even Moses grew weary…!” True, each of us grows weary. Yet we are not alone; we are part of a Body! We are members of the Body of Christ, the Church, whose arms are raised day and night to heaven, thanks to the presence of the Risen Christ and his Holy Spirit. Only in the Church, and thanks to the Church’s prayer, are we able to remain steadfast in faith and witness.
Paavi Franciscuksen julistama ylimääräinen laupeuden riemuvuosi lähenee loppuaan. Pyhät ovet suljetaan Rooman Pietarinkirkossa marraskuun 20. päivänä.
Tämä Franciscuksen pontifikaatille ja hänen henkilökohtaiselle karismalleen jotenkin tyypillisen oloinen idea ei ole ottanut katolikunnassa tulta aivan odotetusti. Rooman liikkeenharjoittajat, jotka omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan (tai pikemminkin sen puutteesta) riippumatta aina odottavat riemuvuosien pyhiinvaeltajaruuhkaa kuin kuuta nousevaa, ovat tällä kertaa joutuneet pettymään, sillä heidän odottamaansa ryntäystä ei ole tullut. Jos vainuatte hienoista vahingoniloa tekstistäni, niin vainuatte aivan oikein. Minäkään en ole tästä Francescon laupeus-jutusta ollut erityisen innoissani. (No, riemuvuoden aneet ovat tietysti asia erikseen, sillä kaikkihan me tällä palstalla aneita rakastamme, eikös juu… )
Laupeuden riemuvuoden “onnistumista” kuitenkin mitataan varmaan myös muilla mittareilla kuin roomalaisten taloudella. Varsinkin nyt, kun pyhä ovi on avattu jokaiseen hiippakuntaan.
Se, että pyhästä ovesta voi kulkea matkustamatta Roomaan poistaa sen välttämättömän syyn. Ei se kuitenkaan vielä itsessään ole riittävä selitys.
Tietysti Roomalla on riemuvuoden juhlallisuuksissa erityisasema. Mutta matkustusintoon voi vaikuttaa kuitenkin myös yleinen taloudellinen tilanne, lyhyt valmistautumisaika (Frankku ei hirveästi etukäteen mitään vihjannut), pelko terroristeista ja se, että Franciscus ainakin paaviksi valittuaan sanoi argentiinalaisille, että antaa lentolipun hinnan mielummin köyhille. Lisäksi samana vuonna oli myös maailman nuortenpäivät, joten se on ehkä verottanut nuorten pyhiinvaeltajien virtaa. Ja joo, osa selityksistä on parempia ja osa huonompia. Selityksiä voidaan kuitenkin melko helposti keksiä.
Laupeuden riemuvuoden antia pitää kuitenkin mitata (siinä määrin kuin mahdollista) sen hengellisellä annilla. Näkyykö kutsumusten määrässä kasvua, löytääkö maallistuneet katolilaiset takaisin kirkkoon, tuleeko tulevaisuudessa pyhimyksiä joiden elämässä laupeuden riemuvuodella oli merkittävä rooli, osaako pappi kohdata riemuvuoden ansiosta seurakuntalaisen paremmin, paraneeko perheessä isän ja tyttären riitaisa suhde ja niin edelleen. Ja jäähän siitä ainakin se näppärä korvamato:
Paluumatkallaan Ruotsista paavi Franciscus vastasi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaansa mediaväen kysymyksiin lentokoneessa. Tässä nimenomaisessa lentokonehaastattelussa on muuan - ei niin kovin pienikään - detalji jäänyt nähdäkseni kovin vähälle huomiolle maallistuneessa mediassa. Tarkoitan paavin ilahduttavasti herännyttä realiteettien tajua akuutissa siirtolais- ja pakolaiskriisissä. Tähän saakka kaikki paavilliset kannanotot, viralliset tai epäviralliset, ovat jokseenkin varauksettomasti vaatineet appoavoimia rajoja Eurooppaan ja käytännössä kaikkien halukkaiden tulijoiden vastaanottamista. Nyt paavin kanta tähän asiaan on saanut jo hieman sävyjä:
In his traditional press conference with journalists travelling with him on the plane back to Rome, Pope Francis was asked first what is his message to those European countries who fear the arrival of refugees and for Sweden, traditionally a country that has been more welcoming to refugees and migrants than many others, but which of late, has started to close its borders. Stressing that we cannot close our hearts to refugees, in his reply the Pope praised Sweden’s example of hospitality towards refugees. At the same time he said it was very important for any country accepting refugees or migrants to make sure that they also take steps to ensure they are properly integrated into their host nations, saying this is a process that takes time. He went on to warn that a country can pay a political price if they take in more refugees than they can integrate properly. In this context, he warned against the formation of ghettos for refugee or migrant communities, saying this was a “dangerous” development that should be avoided.
Le Figaro -lehden uskontoasioihin erikoistunut toimittaja Jean-Marie Guénois on ollut mukana useimmilla ellei kaikilla paavin reissuilla ja muutenkin hän tuntee Franciscuksen hyvin. Guénois noteerasi sävyn muutoksen paavin maahanmuuttajadiskurssissa ja hän arvelee tietävänsä siihen myös syyn: se, että paavi nosti tämän aiheen esiin juuri Ruotsin vierailunsa jälkilöylyissä, tuskin on sattumaa, sillä onhan selvää, että rajat ko. maan kyvyssä integroida kaikki sinne saapuvat ovat nyt tulleet vastaan. Tulevat ne enemmin tai myöhemmin vastaan tietysti kaikkialla muuallakin.
Paavi Franciscuksen kannanotot ovat aiheuttaneet jo pitkään voimakasta arvostelua hyvinkin korkealla hierarkiassa. Erityisesti apostolinen ekshortaatio Amoris laetitia, joka vähintään de facto mahdollistaa eronneiden ja uudelleen avioituneiden pääsyn kommuuniolle, on paitsi herättänyt voimakasta hämmennystä tavallisten uskovien keskuudessa myös nostattanut kuuriassa avoimen opposition. Amerikkalaisen kardinaali Burken johtama kardinaalien ryhmä on vaatinut paavilta selitystä Amoris laetitiasta. Adventin ja joulupyhien aikana on oltu tarkoituksellisesti hissukseen, mutta nyt aika on kulumassa umpeen. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Skisman merkkejä on kiistatta ilmassa. Toki kirkko on pitkän historiansa aikana selvinnyt äärettömän paljon vaikeammistakin ajoista, niin että siltä osin ei ole syytä huoleen. Mutta kyllä tämä ikävältä tuntuu, ei voi kieltää.
Minusta tuo on nimenomaan katolisen opetuksen mukaista. Vaikka itsekin toivon, että paavi ei niin helposti antaisi läntiselle liberaalimedialle jauhettavaa, niin en kuitenkaan pitäisi häntä vastuullisena media huimista tulkinnoista. Konkreettinen ehdotus, että jokainen seurakunta ottaisi huomaansa yhden pakolaisperheen edustaa erittäin maltillista pakolaispolitiikkaa, eikä edes ota kantaa maahanmuuttopolitiikkaan. Se taas, että ihmisiä pitäisi kohdella rakkaudella on ihan peruskauraa. Rakkaudellinen kohteleminen ei kuitenkaan ole sitä, että ihmisiä vieraista kulttuureista päästetään maahan ja jätetään irralleen elämään sossurahalla, mikä myös tulee ihan selväksi katolisesta opetuksesta.
Paavi Franciscus on alusta saakka ollut edeltäjäänsä Benedictusta huomattavasti vastahakoisempi edistämään vanhamuotoisen messun asiaa nykykirkossa. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun Franciscus jossain haastattelussa ihmetteli erityisesti nuorten tradien liturgista ”jäykkyyttä” (rigidité; voitaisiin kääntää myös ”kuolonkankeudeksi”…) ja arveli samaan hengenvetoon, että moisen asenteen takaa saattaa löytyä erilaisia psykologisia ongelmia…
Viime lauantaina paavi kuitenkin puhui jossain liturgisen musiikin kongressissa, ja totesi osallistujille, että latinasta luopuminen ja liturgian modernisointi muutenkin on joissakin tapauksissa johtanut messun keskinkertaistumiseen ja latistumiseen. No, niinhän siinä tosiaan on käynyt.
”Joissakin tapauksissa liturgian kauneus ja intensiivisyys ovat joutuneet väistymään tietyn keskinkertaisuuden, pintapuolisuuden ja arkipäiväisyyden tieltä”, arvioi paavi.
Paavin mielestä kirkon pitäisi vaalia ja varjella rikasta liturgisen musiikin perintöään sortumatta kuitenkaan ”nostalgisiin” visioihin.
Itse asiassa kirkon pitäisi samanaikaisesti huolehtia siitä, että messujen laulut ja musiikki ”olisivat täysin inkulturoituneet nykypäivän taiteelliseen ja musikaaliseen kieleen, (niin että) ne koskettaisivat oman aikamme ihmisten sydämiä”, toteaa paavi edelleen. [suom. Michelange]
Apostolinen istuin paavi Franciscuksen alla horjuu?! Näin on ainakin, jos uskomme arvovaltaista The Times -lehteä. No, toki Times on jo pitkään kuulunut Rupert Murdochin mediaimperiumiin yhdessä The Sunin kaltaisten tabloidien kanssa, niin että ehkä tätäkään (enimmäkseen valitetettavasti maksumuurin taakse jäävää) juttua ei kannata ottaa aivan vakavalta kannalta:
Mediayhtiö Sky järjestelee liiketoimintojaan Italiassa, ja siihen liittyen Paavi sanoi tällaisen talouspoliittisen mielipiteen, mikä minusta ei ollenkaan sovi piispan istuimelta puhuttavaksi:
Chi per manovre economiche, per fare negoziati non del tutto chiari chiude fabbriche, chiude imprese e toglie il lavoro agli uomini, questa persona fa un peccato gravissimo. (Lähde)
Elikkä se, joka epäselvistä kaupallisista syistä sulkee yrityksiä ja siten vie ihmisiltä työpaikan, se henkilö tekee hyvin raskaan synnin.
Tällä logiikalla eläisimme kaikki vielä jossain metsästys ja keräily kulttuurissa äärimmäisessä köyhyydessä. Kyllä pappien pitäisi pysyä erossa politiikasta.
)