Minulla heräsi kysymyksistäsi heti mieleen, että mitä jos pappi toimii palkatta vaikka vuosikymmeniä, mutta sitten kokee menettäneensä jotenkin uskonsa, sairastuu vaikka mieleltään tms eli ei voi enää tehtäväänsä hoitaa, eikä kirkkokaan korvaavaa tehtävää antaa. Papilla on näin vuosikymmeniä työtä, josta ei ole kerätty eläkevakuutus ja -työttömyysmaksuja yms. Jos pappi jää siis työttömäksi tai on jo eläkeiässä hän saa vain sen minkä yhteiskunta maksaa sille, joka ei ole koskaan mitään tehnyt. Ei kai tälläisen työstä poistumisen voida kuitenkaan katsoa olevan mahdotonta katolisissa tai ortodoksisissa kirkoissa?
Katolisessa kirkossa on perinteisesti niin, että hiippakunta ottaa vastatakseen papin elatuksesta tämän kuolemaan asti, ja yleensä he myös toimivat pappeina voimiensa mukaan niin kauan kuin vähänkin jaksavat. Sääntökunnat vastaavasti huolehtivat jäsenistään. Pitää muistaa, että kirkko on vanhempi ja laajemmalle levinnyt kuin nykyiset työeläkesysteemit.
Ongelmiin joutuu lähinnä henkilö, joka itse eroaa palveluksestaan, koska silloin kirkon ylläpitovelvollisuus lakkaa. Sairastuminen ei tällaista aiheuta.
3 tykkäystä
Onko Suomessa käytössä mitään messustipendisysteemeitä? So. kirkkokansan papeille antamia toimituspalkkioita.
1 tykkäys
Onko tässä mielestäsi jokin ongelma?
No jos ajattelemme, että hänellä on kuitenkin ollut jonkinlainen ylläpito, asunto, vaatteet yms ns. talon puolesta, niin hänhän on periaatteessa ikäänkuin saanut palkkaa sen verran. Kun tuosta palkasta ei ole sotumaksuja maksettu, niin hän on eri asemassa kuin joku jolle noita etuja vastaava summa on maksettu palkkana sotuineen, koska hän saa sen mukaisen työttömyyskorvauksen ja aikanaan työeläkkeen, mutta ko. pappi ei. Huomaatko, olen myös pappien oikeuksien puolestapuhuja.
2 tykkäystä
Tämä huoli tuntuu jotenkin vaikeasti eksplikoitavan absurdilta. Luulen että papit pärjäävät ilman sote-byrokratiaa.
1 tykkäys
Siis kysehän ei ole papeista, vaan pappeina olleista, jotka jostakin syystä joutuvat tai päätyvät eroon tehtävästään. Ei kai minkään kirkon pappien kohdalla ole 100 % mahdottomuus, että suhde kirkkoon katkeaa joko kirkon tahdosta, omasta tahdosta tai yhteisestä sopimuksesta. Silloin ollaan tyhjän päällä kun mitään ns. työhistoriaa ei ole rahallisessa muodossa ollut.
Höh. Pitääkö mun nyt alkaa pappienkin luottamusmieheksi…
1 tykkäys
Kyllä erilaisista luontoiseduista maksetaan eläkemaksuja.
Minusta hengellisestä työstä ja voimakkaasta aatteellisesta työstä tulisi maksaa ainoastaan välttämätön toimeentulo, suunnilleen se, minkä sossusta saa.
Kun olen lahjoittanut rahaa avustustyöhön, minua on kiusannut voimakkaasti ajatus, että organisaatioon kuuluu lukuisia ihmisiä, jotka nauttivat suurta palkkaa.
Jos ihminen pyhittää elämänsä auttamiselle tai hengelliselle työlle, sitä voidaan kunnioittaa tarjoamalla ihmiselle koko elämäksi vanhuus mukaan lukien toimeentulo ja pieni asunto, mutta ei sen enempää.
Sekä hengellisessä työssä että avustustyössä kiusaa myös se, että niihin liittyy paljon vapaaehtoistoimintaa, jota ihmiset tekevät ilman palkkaa ja joka mahdollistaa organisaation toiminnan.
Monia aatteellinen työ kiinnostaisi, jos siitä saisi niukan mutta varman toimeentulon. Minäkin olisin voinut ryhtyä ajamaan kulutuskulttuurin alasajoa, köyhyyden lisäämistä, lyhyempiä elinikiä ja väestömäärän romahduttamista, jos siihen olisi ollut jokin tapa. Tällaisen rationaalisen päämäärän sijasta olen ajautunut kohti keskiluokkaisuutta eli luonnon raiskaamista ja tulevien sukupolvien elinehtojen polkemista.
[quote=“Junatunneli, post:47, topic:977, full:true”]Monia aatteellinen työ kiinnostaisi, jos siitä saisi niukan mutta varman toimeentulon. Minäkin olisin voinut ryhtyä ajamaan kulutuskulttuurin alasajoa, köyhyyden lisäämistä, lyhyempiä elinikiä ja väestömäärän romahduttamista, jos siihen olisi ollut jokin tapa. Tällaisen rationaalisen päämäärän sijasta olen ajautunut kohti keskiluokkaisuutta eli luonnon raiskaamista ja tulevien sukupolvien elinehtojen polkemista.
[/quote]
Kai tuollainen onnistuu sillä, että keräät kannattajaryhmän. Luulisin, että esim. poliittisissa ääriporukoissa (uusnatsit sun muut) on ihmisiä, jotka eivät elätä itseään pelkästään “maallisella” työnteolla vaan ainakin osittain oman väen lahjoituksilla. Toinen vaihtoehto on se, että yrität saada jonkin puolueen asialistalle nuo tavoitteesi ja odotat, että yhteiskunta alkaa tukea tällaisiakin idealisteja.
Kai tuollainen onnistuu sillä, että keräät kannattajaryhmän.
Sitä nimitetään politiikaksi. Kun katsoo menestyneitä poliitikkoja, he elävät eri tavalla kuin julistavat. Lähes kaikilla heistä on keskivertokansalaiseen verrattuna paljon rahaa, eivätkä he epäile käyttää sitä elämyksellisesti ja materiaalisesti mukavan elämän pönkittämiseen.
Vihreän puolueen vihreys on identieetin luomista eikä todellista vihreyttä. Suomen ja Ruotsin väliä edestakaisin lentävä puheenjohtaja tai suurta luonnon keskelle rakennettua mökkiään naistenlehdessä esittelevä puolueen kärkijäsen eivät luo mielikuvaa, että hommassa olisi sydän mukana.
Aika usein ihmisen perusarvot näkee siitä, mitä hän tekee. Puhua voi monenlaista, mutta teot paljastavat sydämen tilan.
Erityisesti akateemisissa piireissä on muotia problematisoida kaikenlaista. Kun tarpeeksi problematisoi, tulee lopputulokseksi se, että kaikki on niin monimutkaista, ettei mitään tarvitse tehdä. Aina löytyy tapa oikeuttaa oman edun ajaminen luonnon tai muiden ihmisten kustannuksella.
1 tykkäys
Ei nimitetä. Ryhmän ei tarvitse olla puolue vaan se voi olla täysin epävirallinenkin. Esimerkiksi lähetystyöntekijöillä Suomessakin oli ennen wanhaan ns. lähettäjärengas (kai on vieläkin monilla), jonka jäsenet antoivat rahaa kyseiselle työntekijälle. Toki homma toimi(i) yleensä järjestön kautta, mutta joka tapauksessa asiat o(li)vat toisiinsa kytkettyjä. Mikä estää keräämästä vapaaehtoista kannattajakuntaa, jos aatteesi on hyvä ja viisas? Ja voit aina yrittää olla erilainen kuin mielikuvasi poliitikoista.
Ne menevät ymmärtääkseni seurakunnalle.
1 tykkäys
Niinkö? Taannoin oli juttua ranskalaispapista, joka oli myynyt messuja suuressa mittakaavassa ja kerännyt sievoisen omaisuuden.
Tässä kysyttiin Suomen käytäntöä ja siihen ilmeisesti myös vastattiin.
1 tykkäys
No kyllähän tuosta kaikesta pitäisi ihan normaalisti maksaa verot ja työeläkemaksut yms. Ei sillä ole periaatteellista merkitystä, maksetaanko korvaus rahana vai jonakin muuna rahanarvoisena etuutena. Sikäli kuin nuo edut kuuluvat kiinteästi työntehtävien hoitoon, rajanveto on toki hankalaa, mutta se tulisi tietysti tehdä jo reaaliaikaisesti, niin että kyseinen työntekijäkin on asiasta täysin tietoinen jo silloin kun tekee niitä hommia, jolloin en näe tässä mitään ongelmaa. Kyllä minusta ihmisellä itselläänkin on jokin vastuu omasta itsestään ja taloudellisen toimeentulonsa tasosta, jos lähtee kutsumustaan toteuttamaan sen sijaan että seuraisi perusjampan urapolkua yhteiskunnassa.
2 tykkäystä
Periaatteessa olen aivan samaa mieltä. Toisaalta: jossain määrin nämä eivät ole työtehtävien hoitamista, vaan kokonaisen elämäntyylin valitsemista. Nähdäkseni papit eivät ole varsinaisesti työsuhteessa. Työsopimusta ei ole varmaankaan kirjoitettu, eikä sellaista olekaan; papit ovat alistuneet vapaaehtoisesti piispan hallintavallan alle, piispa puolestaan antaa heille hiippakunnan varannoista elannon jne.
1 tykkäys
No sen elämäntyylin valitsemiseen kuitenkin sisältyy sellaisia elementtejä, jotka hyvin vahvasti muistuttavat työsuhdetta. On tiettyjä velvoitteita, jotka pitää hoitaa, on esimies, ja jotain korvaustakin saa. Mun tietääkseni kirjallisen työsopimuksen puuttuminen ei Suomessa vapauta mistään velvoitteista. Olisi kyllä mielenkiintoista, mitä tapahtuisi, jos katolisen kirkon käytäntöä jouduttaisiin puntaroimaan oikeudessa. Moni ei varmaan ole asiasta edes tietoinen, koska katolinen kirkko on Suomessa niin pieni tekijä, joten mikään virallinen taho ei liene asiaan ottanut kantaa. Lähtökohtaisesti en oikein tykkää sellaisista järjestelyistä, joilla tavallaan kierretään työsuhdetta. Tietääkseni mikään muu kirkkokunta ei tällaista Suomessa harrasta, vaan palkka on palkkaa.
Tietenkin luontaiseduista ja ehkä taskurahastakin pitää maksaa veroa, mutta ilmeisesti työnantaja maksaa ne. Aikaisemmin oli tavallista, että palvelijat palkattiin luontaisetupalkalla. Työnantaja antoi ruuan, vaatteet ja asunnon sekä pienen vuotuisen rahapalkan. Nykyään luontaiseduista, esim virka-asunnosta, verotetaan niin kovasti, että muut kirkkokunnat ovat niistä luopuneet. Katolisen papin “virka-asunto” on vain yksi pieni huone pappilassa, jossa asuu useampi pappi, ja jossa on lisäksi toimi- ja edustustiloja.
Kyllä, mutta jos työsuhdetta ei muodosteta, ei sitä myöskään muodostu. Se on totta, minkä sanoitkin, että kirjallisen sopimuksen puuttuminen ei vapauta velvoitteista. Mutta jos sekä työntekijä-oletettu että työnantaja-oletettu kieltävät, että kyseessä on työsuhde, voiko kyseessä tuolloin olla työsuhde? Eikö kyse ole ennemminkin luottamustoimeen verrattavissa olevasta toiminnasta? Siitä ei ns. sivukuluja makseta, vaikka verot kyllä maksetaankin - toki jos täysin palkatta toimii, on verokin tuolloin 0%.