Pappisselibaatti


#61

Laitetaanpa tämä hyvä historiaa koskeva teksti tällekin foorumille. Edelliselle foorumille linkkasin tämän myös.

http://www.vatican.va/roman_curia/congregations/cclergy/documents/rc_con_cclergy_doc_01011993_chisto_en.html

Tämän sekavan historian jälkeen tuntuu ihan merkityksettömältä että lännessä on nyt tällainen täysin vaihtoehdoton tilanne.
Kun reilu vuosi sitten kontemplatiiviset nunnat viimeinkin, 700 vuoden pakkoeristämisen jälkeen, vapautettiin paavillisesta klausuurista, tällekin keskiaikaiselle itsekieltäymysperinteelle voisi tehdä jotain.


#62

[Plautilla, post:61, topic:461"]
Kun reilu vuosi sitten kontemplatiiviset nunnat viimeinkin, 700 vuoden pakkoeristämisen jälkeen, vapautettiin paavillisesta klausuurista,
[/quote]

Mitä tapahtui?


#63

Paavillisesta klausuurista tuli kontemplatiivisille nunnille vapaaehtoinen, ei edes sääntökuntakohtainen vaan luostarikohtainen valinta Franciskuksen antaman apostostolisen konstituution Vultum Dei Quaereren mukaisesti.


#64

Mitä tuo tarkoittaa?


#65

Se tarkoittaa sitä että aiemmin kontemplatiivisilla sääntökunnilla ja luostareilla ei ollut minkäänlaista neuvotteluvaraa sen suhteen millaista klausuuria he noudattavat. Nyt siitä voidaan neuvotella. Vaihtoehtoja ei toki kontemplatiivisen elämän luonteen vuoksi ole kovin monia, paavillisen klausuurin rinnalle varmaan nousee konstitutionaalisen ja monastisen klausuurin noudattajia.
Paavillinen klausuuri oli vielä Vatikaani II asti aivan vankilaelämää (kaikella kunnioituksella, mutta vankila-sana kuvastaa sen henkeä parhaiten, sisään tulevat henkilöt piti kirjata ylös, ulos menemisen syyt olivat hyvin vähissä, eivätkä edes sukulaiset olleet vieraillessaan kosketusetäisyydellä nunnia, aina he eivät nähneet edes nunnien kasvoja). Lähes missään paavillisissa klausuureissa ei myöskään voitu ottaa vastaan samantasoista lääketieteellistä apua kuin yhteiskunnassa yleensä oli tarjolla. Vielä lähes 1980-luvulle tultaessa nunnia kuoli hoitamattomiin syöpiin.
Kukin luostariyhteisö saa tietysti päättää haluavansa elää sellaista elämää, mutta tilanne oli aiemmin se että kaikki naispuoliset kontemplatiiviset luostariyhteisöt velvoitettiin tietyn klausuurin noudattamiseen, miehillä oli tietysti vapaampaa :wink: . Kontemplatiivisten naisten elämää alettiin säännellä tiukasti 1300-luvun lopulta lähtien. 1600- ja 1700-luvuilla esiintyi jonkinlaista joustavuuttakin, mutta 1800-luku todella muutti vankiloiksi kontemplatiiviset luostarit. Ja kun kontemplatiivisten naisten oli todella velvollisuus noudattaa paavillista klausuuria, se tarkoitti sitä että naisten elämä oli täysin sen armoilla mitä Vatikaani päätti klausuurin noudattamisesta. Heillä ei ollut mahdollista millään omilla sääntökuntakonstituutioillaan vaikuttaa elämäänsä siltä osin. Se velvollisuus on nyt kumottu.
Olen pahoillani, en jaksa nyt selittää noiden termien merkitystä, googlettele englanniksi papal enclosure, constitutional cloister/enclosure ja monastic cloister/enclosure .


#66

Aamen, muttei mielestäni selibaatin valinneiden tulisi kuitenkaan mennä lain alle, kuten pyhistä isistä Origenes ehkä meni tulkitessaan Jeesuksen opetusta selibaatista kirjaimellisesti. :slight_smile:


#67

Tuosta mieluusti huomauttaisin sen verran, että toki selibaattiin voi myös “joutua”. Tämä ei tosin koske pappeja, jotka valitsevat naimattomuuslupauksen itse, vaan avioliitossa eläviä, joiden puoliso syystä tai toisesta lähtee muille teille. Myös puolison vammautuminen voi aiheuttaa tällaisen tilanteen.


#68

Eiköhän valtaosa inceleistä ole aivan muita kuin naimisissa olevia.


#69

Toki näin, mutta erona (katolilaisten tapauksessa) on se, että naimaton voisi periaatteessa mennä naimisiin, mutta eronnut ei. Selibaatilla ainakin katolisessa kielenkäytössä tarkoitetaan pysyvää tilaa. Tiedän, että avioitumiseen tarvitaan myös se toinen osapuoli, ja valitettavan moni ei sitä koskaan löydä.


#70

Yleiskielessä selibaatilla ei tarkoiteta välttämättä pysyvää tilaa tai asiaa johon sitoudutaan, vaan se on vain tietynhetkisen olotilan kuvaus ja asia voi muuttua. Toisaalta eronneen tilakaan ei ole välttämättä pysyvä, koska ero käsittääkseni estää vain uuden avioliiton edellisen puolison eläessä, mutta ei tee totaalisesti ihmisenä avioliittoon kelpaamattomaksi. Usein toinen kuolee ennen toista ja leskihän on vapaa menemään uusiin naimisiin.


#71

Selibaattiin voi sitoutua myös sitoutuessaan parisuhteeseen ihmisen kanssa joka ei seksuaalista kanssakäymistä halua.
Ja on mielestäni väärin että katolisessa kirkossa liiton konsummaatio on yksi avioliiton pätevyyden edellytys. Jos siis ajatellaan niin että jos ei ole aietta olla seksuaalisissa suhteissa, ei ole tarvetta avioitua.


#72

Mielestäni ja kai peräti Suomen lainkin mukaan, ainakin vihittyyn parisuhteeseen kuuluu seksuaalisuus, eikä toinen saa siitä, ainakaan täysin kieltäytyä. Ainakin aikoinaan saattoi saada avioeron sillä perusteella, ettei toinen osapuoli suostunutkaan seksuaalisuuteen.

Toinen puolisoista voi olla kiinnostumattomampi asiasta ja asiastahan voi neuvotella. Mutta jos toinen osapuoli suostuu ajoittaiseen selibaattiin, mielestäni on rakkautta jos toinen osapuoli myös ajoittain suostuu seksuaalisuuteen. Muutoin koko avioliitossa ei olisi mitään järkeä, eikä se olisi Jumalan tahdonkaan mukaista.

Platonisia ystäviähän voivat olla ilman avioliittolupauksiakin.


#73

On hämmentävää sosiaalista kyvyttömyyttä, että aikuiset, avioituvat ihmiset eivät osaa ennen avioitumista sopia siitä mikä heidän suhtautumisensa on seksuaalisuuteen ja on ihmisoikeusloukkaus olettaa että avioliitto merkitsee automaattisesti aktiivista tietynlaista seksuaalisuuden harjoittamista.
Raiskaus on edelleen joissain maissa avioliitossa tuntematon asia.

Platoninen ystävyys on täysin eri asia kuin seksitön kummankin osapuolen hyväksymä avioliitto.


#74

Historiahan tuntee näitä ns. hengellisiä tai josefiittisia avioliittoja, vaikka harvinaisia toki ovat. Pidättäytymisen ollessa alusta alkaen molempien vapaasti haluama valinta ei ole mielestäni tarpeen ajatella, että asia ei voisi olla Jumalan tahto.* Mutta tällaisten liittojen kirkollinen status on minulle ollut epäselvä – suostutaankohan erityisluvalla vihkimään, vai eikö vihkimistä näissä tapauksissa enää tehdä?

*Sellaisiakin tilanteita tosin on, jossa Jumala toivoo joka tapauksessa toisin. Esimerkiksi Lisieuxin pyhän Teresan vanhemmat avioituivat tarkoituksenaan elää josefiittisessa liitossa, mutta rippi-isänsä rohkaisemana konsummoivat (apua, onko tälle järkevämpää sanaa?) liittonsa myöhemmin – kaikki heidän aikuisuuteen selvinneet lapsensa vihkiytyivät nunniksi.


#75

En todellakaan ymmärrä tällaista että kaikkien avioliittoon vihittyjen pitäisi konsummoida liittonsa.
Eivätkö siis romanttisesti suuntautuneet aseksuaalit kelpaa kristilliseen avioliittoon? Ei siinä mitään erityisen hengellistä ole, kun se on ihmiselle luontaista.


#76

Vastaat tässä minulle, mutta en ole väittänyt tällaista?

Muoks: selvä pyy, ei mitään :sweat_smile:


#77

Et niin, ajattelin että voi vaan keskustella ja “heitellä kommentteja”, joskus painaa tuota vastaus-nappia, vaikka ei varsinaisesti suoraan vastaa toisen ajatukseen, vaan jatkaa vaan ajatusvirtaa.
Anteeksi jos oli hämmentävää.


#78

Niin, siis josefiittisten avioliittojen lisäksi on ihan luonnollisia aseksuaalisia liittoja joissa seksuaalisuus ei ilmene tavanomaisesti. Josefiittisessa liitossa taas on tehty hengellinen sitoumus, se on varmaankin vähän eri asia.


#79

Ahaa. En tiennyt, että katolilaisuudessa on mahdollisuus tällaiseen selibaattiseen avioliittoon.

Yleis-länsimaista ajattelua tämä ei ole, vaan aivan tietyn, hengellisen kulttuurin oma asia.

No, protestanttina tietenkin ihmettelen tällaista luostarimaista avioliittoa, mutta asia on katolilaisten oma.

Avioliitto on kuitenkin kahden erilaisen ihmisen yhteenliittouma ja siihen periaatteessa kuuluu seksi. On tietysti kiinni siitä mitä avioliittoa solmiessa on toiselle luvattu, mutta minun mielestäni myös ihmisen mielipiteet voivat muuttua ja yhtäkkiä esim. miehinen osapuoli alkaa tuntea himoa vaimoaan kohtaan. Raiskaus ei ole hyväksyttävää. Mitä tehdä?

Ei jää juuri muuta vaihtoehtoa kuin “lähteä vieraisiin”. Tämäkö sitten on kristillistä ja rakkautta puolisoa kohtaan, jos toisen aviopuolison jääräpäisyys johtaakin toisen aviorikokseen? Hän on itse “pyhimys” omassa pylvässängyssään, mutta puoliso “hulttio”? Samalla saaden tuon ulkopuolisenkin tekemään kanssaan huorin.

Onko tämä sitten oikein?

Avioliittoon menee kaksi ihmistä, ei enkeliä. Sen verran realisti kuitenkin pitäisi molempien olla, että ymmärtää avioliittoon kuuluvan seksuaalisuuden, tällaisiksi lisääntyväisiksi Jumala loi Aadamin ja Eevan ja että tällainen selibaattinen avioliitto on varsin erikoinen avioliittoratkaisu.


#80

No mikäli seksuaalisuutta harjoitetaan, niin silloin astuu kehiin se, että kyseisenlaisen läheisyyden yhtenä oleellisena osana ja tavallisen (ei josefiittisen) avioliiton pätevyyden edellytyksenä on kirkon mukaan avoimuus elämälle. Tästä johtuisi (veikkaisin), että tällaiset aviollisen elämän välimuodot (ei hengellinen muttei myöskään konsummoitu) eivät kai ole perinteisesti saaneet kirkon hyväksyntää.

Mutta täysin aseksuaaliset mutta ei-josefiittiset avioliitot lienevät vielä asia erikseen, hmm. Mikä tällaisessa tapauksessa estää pohtimasta hengellistä avioliittoa?