Sain tällaisen palautteen sähköpostina. Laitan sen osaksi tätä keskustelua:
"Hepr. 10:39 “Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.”
Olen sitä mieltä, että uskovat on kutsuttu sellaiseen uskonvahvuuteen, etteivät he epäile Jumalan rakkautta ja armoa syntien anteeksisaamiseksi eli pelastukseksi. He myös rakastavat Jumalaa niin paljon, että kaikki Jumalan käskyt/elämänohjeet ovat heille ihania sulosanoja. He näkevät jo mielessään iankaikkisen elämän, jota he odottavat kaivaten. Siis, uskovia ei ole kutsuttu epäilemään pelastustaan, vaan olemaan siitä varmoja uskossa Kristuksessa. Tällainen on raamatullinen uskovien asenne, mutta toki se ei ole käytännössä aina helppoa."
Sanoisiko joku matemaatikko, että kun kerran Raamatussa on varoituksia ja rohkaisuja molempia reippaasti, että kristityn todennäköisyys päätyä taivaaseen perille on 50 % ja mahdollisuus joutua kadotukseen 50 %?
Jumalan armoahan ei tarvitse epäillä, mutta oman kestämisemme suhteen on syytä olla varpaillaan:
Kestävyyden lahjasta [–] on kirjoitettu: Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu (mitä vahvana pysymistä ei voi saada mistään muualta kuin häneltä, joka on voimallinen pitämään pystyssä sen, joka seisoo, jotta hän kestävästi seisoisi ja nostamaan pystyyn sen, joka kaatuu). Älköön siis kukaan ylläpitäkö kestävyydestään absoluuttista varmuutta, vaikka kaikkien tuleekin panna ja säilyttää mitä lujin toivo Jumalan apuun. Sillä elleivät he itse luovu pois Jumalan armosta, Jumala kyllä vie päätökseen sen hyvän työn, jonka hän on heissä aloittanut, vaikuttaen sekä tahtomisen että tekemisen. Sen tähden ne, jotka luulevat seisovansa, katsokoot, etteivät lankea ja ahkeroikoot pelolla ja vavistuksella, että pelastuisivat, vaivannäöissä, valvomisissa, almujen antamisessa, rukouksissa ja uhreissa, paastoissa ja puhtaudessa. Koska he tietävät, että he ovat uudestisyntyneet kirkkauden toivoon, mutta eivät vielä itse kirkkauteen, heidän tulee pelolla ajatella sitä taistelua, joka heillä on vielä jäljellä lihaa, maailmaa ja paholaista vastaan, josta taistelusta he eivät voi selvitä voittajina muuten kuin Jumalan armon avulla noudattamalla Apostolin sanoja: Niin me siis olemme velassa, mutta ei lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää.
@Yxinkertanen, perustava ajatuksesi tässä keskustelussa voidaan nähdä tuossa lainauksessa - olenko ymmärtänyt oikein?
Tämä juonnehan liittyy nyt aiempaan keskusteluun siitä, onko herätysliikeväki kirkkomme “sydän”, ja onko mahdollista sanoa että konservatiivit (joita herätysliikkeet pääasiassa edustavat?) ovat uskovia, kun taas suurin osa liberaalia kirkkoa edustaa epäuskoa. Uskon olemassaolo ilmenee esim. siinä että joudutaan tunnustuksen ja käytännön tilanteiden vuoksi vainotuksi ja vihatuksi. Tähän tapaan olet edellä kirjoittanut.
Kuten eilen vastasin, en ole juurikaan eri mieltä siitä, että Jumalan sanaan uskossa pitäytyvä voi joutua ahtaalle kirkossamme, ja tunnetusti esim. Raamattuun vetoavia pappeja on kohdeltu kaltoin. Esiintyy myös (pää)toimittajia ja muita vaikuttajia, jotka avoimesti saattavat samaistaa perinteisen uskon ja tyhmyyden, jopa kirkon häpeäksi tällaista nimitellen. Tuomitsen jyrkästi tuollaisen politikoinnin, mitä joku K&K on kauan harrastanut. Ymmärtääkseni se ei ole rajoittunut johonkin kirkon järjestyksen noudattamisen kiistoihin, vaan todellakin ihan “uskovaisuutta” on avoimesti pilkattu tai moitittu.
Mutta sitten mietin myös tuota lainaamaasi raamatunkohtaa. Apostoli kirjoittaa siinä tuntemalleen seurakunnalle, eikö niin? -Kuinka suoraviivaisesti me voimme soveltaa tuota kohtaa kirkkoomme tai sen yksittäisiin jäseniin tai joihinkin ryhmiin?
Itselläni ei ole mitään halua kapinoida tätä Raamatun sanaa vastaan. On Kristuksen omia ja on muita. Mutta kuka erottelee ja millä perusteella? Miten punnitsemme hedelmiä?
Tässä on mielestäni jälleen kaksi perusvaihtoehtoa.
a) Tarkastellaan asioita opin kannalta. Jos oppi on väärä, Raamatun vastainen (meidän tunnustuksemme mukaan), se on sanottava vääräksi. Opillisiakin erheitä kuitenkin voi arvioida vakaviksi tai pienemmiksi. Opetuksesta vastaavia saa ainakin joissakin tilanteissa kritisoida, me maallikotkin saamme luterilaisen mallin mukaan näin tehdä. Ja ilmeisesti joillakin on myös se lahja, että he voivat sanoa opettajista ja julistajista: Hänellä on Henki / hänellä ei ole Henkeä.
b) Tarkastellaan yksilöiden uskonelämän kannalta. Tässä olisin paljon arempi. On vahingollista samastaa uskovaisuus ja konservatiivisuus. Mehän emme kuitenkaan näe sydämeen. Uskoa on sielläkin, missä olisi jossain määrin harhaan johtavaa opetusta, ja paimeniakin. Vai voiko olla näin? Ainakaan en pysty sanomaan kohtaamalleni seurakuntalaiselle: Sinulla ei ole Kristuksen Henkeä, et ole Hänen omansa.
b) kohtaan liittyvä arkuus ja haluttomuus nimittää ihmisiä Kristuksen omiksi tai ei-omiksi ei mielestäni ollenkaan johda siihen, että “kaikki on yhdentekevää” tai “ei ole mitään linjaa”.
Sulosana on kaunis runollinen ilmaisu, mutta selittää ihan oikeaa asiaa.
Sen takana on Pyhän Hengen synnyttämä rakkaus, jota myös sanotaan Lain summaksi Jeesuksen mukaan.
Paavali opettaa juuri tästä (Room 7:22) Sillä sisällisen ihmisen puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin.
Pyhä Henki vaikuttaa siis sen, että ihminen rakastaa tätä Jumalan tahtoa.
Siitä huolimatta, että se onkin vajavaista, on tärkeintä juuri tämä tahto, joka merkitsee Pyhän Hengen johdatuksessa elämistä.
Se on siis Jumalasta, ei ihmisen omien hurskaiden harrastusten synnyttämää.
. . . … . . .
Ei näin - kanssakeskustelijoiden motiivien punnitseminen ylläolevaan tyyliin rakentaa ainoastaan ikävää, henkilökohtaiselle piikittelylle rakentuvaa keskustelukulttuuria. Myöskään (ketjussa aiemmat) heitot tyyliin “paras kun en sano [kommenteistasi] mitään” eivät kuulu kunnioittavaan keskusteluun. Eri mieltä pitää osata olla asiallisesti, asiasta (ei kirjoittajista ja heidän kuvitelluista piilotarkoituksistaan) keskustellen. Seuraavasta vastaavasta varoitus. Kommentti piilotettu kunnes kirjoittaja sitä muokkaa.
Jos kokee tulevansa väärinymmärretyksi, kannattaa ensisijaisesti yrittää panostaa selkeään ja yksiselitteiseen viestintään.
Ei minulla tuommoisia tavoitteita ole.
Sen sijaan tykkäisin keskustella siten että toistemme ymmärtäminen lisääntyisi. Siksi kysyin olenko ymmärtänyt oikein keskeisen ajatuksesi. Olisi kiva jos vastaisit! Mielestäni keskustelu kannattaa melkein aina.
En kirjoittanut että olen
hylkäämässä roomalaiskirjettä. Minusta se on ilman muuta meitäkin varten.
Vedin tuon 50 % / 50 % hatusta. En ole laskenut varoitusten ja rohkaisujen suhdetta. Ja vaikka laskisi määrällisesti oikein, niin se ei välttämättä pääde laadullisesti. Pitäisi myös arvioida kunkin raamatunkohdan varoituksen vahvuus ja toisaalta kunkin rohkaisun vahvuus tapauskohtaisesti. Jos siis on mahdollista että asiaa voi edes mitenkään matemaattisesti ratkaista. Ei silti ole kiellettyä ajatella matemaattista näkökulmaa. Raamattua saa tutkia siitäkin näkökulmasta.
@anon35606751 ja @Elisabet ovat näköjään peukuttaneet viestiäni ylempänä tässä ketjussa. Ihan hyväntahtoista piruuttani kysyn, että tiedättekö (tai arvaatteko) mitä dokumenttia käytännössä fanititte?
En tiedä mistä tuon lainasit. Mutta annoin peukun sisällön perusteella. Minusta se saattaisi olla suoraan Raamatusta. Jos ei ole se on ainakin sanan mukainen. Mulle sivistymättömälle on sinänsä ihan sama mistä on lainattu. Luen kommentteja ja kirjoituksia sillä perusteella, mikä ikään kuin vastaa mun ymmärrykseeni ja periaatteella “vastaako Henki henkeen”. Kyllä tuo lainaus pohjautuu Apostolien tekoihin, Raamattuun siis.
Tuollainen neuvo on aika vastuuton, kuten monet avantoon johtavat jäljet osoittavat.
“Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun teilläni…”. Jumalan sana.
