Tuossa puhuttiin ihmisistä, ei Jumalasta.
Luullakseni Raamatun katsottiin olevan Jumalan sanaa tuossa @Elisabetin kirjoituksessa.
Kukaan ei ole tässä keskustelussa kyseenalaistanut sitä, että Raamatty on Jumalan sanaa.
Sitä juuri tarkoitin, että sanaa se Raamattu luultavasti @Elisabetin mielestä on.
1 tykkäys
Olet siis samaa mieltä siitä, että Tuomaan neuvo oli hyvä. Hienoa! Tekstihän oli otettu Trenton dekreetistä, eikä se itsessään ole sellainen lähde johon luterilaisen kannattaisi kovin vankasti luottaa. Mutta jopa sen tekstiä pitää kunnioittaa silloin, kun se puhuu totta. Elisabet ei edellä näytä “peukuttaneen” pelkästään sen tekstin suoria raamattusitaatteja vaan koko tekstiä, koska se vaikutti pitävän yhtä Raamatun kanssa. Hän siis mietti sitä, mitä sanottiin.
1 tykkäys
Anteeksi, etten heti alussa sanonut, että sinä saat tehdä sellaisia johtopäätöksiä kuin itse haluat.
Älä suotta yritä. Kaikista tänne kirjoittamistasi teksteistä päätellen et osaa tuota leikkiä kovin hyvin, enkä minä ole nyt siitä kiinnostunutkaan. Sen sijaan rehti ja miehuullinen omien puheiden takana seisominen kelpaisi.Sitten kun olet siihen valmis.
@anon81097962 n aloitussanat olivat jo lupaavat: “Jumalan armoahan ei tarvitse epäillä”. Siihen ikään kuin selityksenä se lainaus, minkä sisältö minusta oli hyvä. @AnttiValkama tuntui ymmärtävän ajatukseni. Kaunis kiitos siitä! @Yxinkertanen on aivan oikeassa, että sanalla tarkoitan nimenomaan Jumalan sanaa.
Antin oma mielipide asista oikeastaan kiinnostaisi, mikäli kerkiät kommentoimaan. Mitä mieltä olet tästä lainauksesta? Arvostan kovasti @Miknius en ja @anon31067578 in opillista tietämystä, heidänkin mielipiteen mielellään kuulisin. @Glacialis in kirjoituksia muistelen toiselta palstalta vähän haikein mielin nyt tässä vaiheessa siksi, että ne jäivät sinne. Hienoja lainauksia, hengellisiä aarteita.
Ainakin minulle tuo sanoma kokonaisuudessaan on lupauksen ja lohdun sanaa.
Kiitos!
Olen siis ymmärtänyt sinua ihan oikein!
@Elisabet, tuo Trenton kirkolliskokouksen lausuma on monitulkintainen. Jos sitä tutkii muun Trenton opetuksen valossa, se ei ole hyväksyttävä, koska Trento jättää uskovan kauheaan epävarmuuteen siitä, pelastuuko hän vai ei.
Luterilaiset ovat aina korostaneet sitä, että saamme Jumalan sanan lupauksien perusteella uskoa, että Jumala varjelee meidät iankaikkiseen elämään Poikansa armon turvissa. Samalla olemme tunnustaneet sen, että uskosta on mahdollista luopua. Uskosta luopumisen tähden voisi ehkä sanoa, ettei absoluuttista varmuutta varjeltumisesta ole, mutta silti Raamattu rohkaisee meitä luottamaan siihen, että Jumala pitää omistaan kiinni (esim. Room. 8:32-39; Fil. 1:6). Luterilaisen ja roomalaiskatolisen uskon sisäinen dynamiikka on hyvin erilainen.
4 tykkäystä
Tykkään kommentistasi. Mutta onko se tulkittavissa myös niin, että sitä ei voi olla absoluuttisen varma lopullisesta pelastuksestaan, mutta kuitenkin varma?
Tuskin Jumala vaatii ihmiseltä äärimmäistä kestävyyttä uskonvainoissa, esim. joku nykyaikainen kidutusmenetelmä, josta edes ammattisotilaat eivät selviä. Jos jotain kidutetaan yli voimiensa ja hän kieltää Kristuksen, niin tuskin Jumala hylkää lopullisesti, vaan antaa mahdollisuuden uskoa pelastuksekseen siitä huolimatta?
Kiitos tästä kommentista. Näitä tarvitsemme!
Kaiken epävarman keskellä pidämme kiinni siitä, mikä ei “järistä taida”, Jumalan armosta Kristuksessa ja jätämme kaiken muun.
1 tykkäys
Kuinka uskova ihminen voisi olla sataprosenttisen varma siitä, että hän säilyy uskossa loppuun asti, kun hän ei voi olla varma edes siitä, että näkisi uskovanakaan ihmisenä ilman muuta oman tilansa Jumalan edessä oikein? (“Kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.” Ps. 19:13.) Itseään tosi uskovana pitävä voi todellisuudessa olla sokea fariseus. Jos se valo, jonka luulen itsessäni olevan tosi valoa, onkin objektiivisessa mielessä pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys. On uskovanakin hyvä rukoilla: Katso, jos tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle (Ps. 139:24).
Minulla täytyy olla mielestäni tietoisuus siitä, että voin aikuisen oikeasti joutua väärälle tielle (joillakin on jopa selvää ja epäilyksetöntä kokemusta siitä), sillä muutoin tuudittaudun petolliseen itsevarmuuteen ja hengelliseen horrostilaan sen sijaan, että etsisin varmuutta tai selkeyttä omasta sieluntilastani päivittäin uudestaan ja uudestaan yksin Jumalasta, aralla tunnolla, itseäni epäillen. Pelastus löytyy aina varmuudella Jumalasta (yksin armosta), mutta itsestäni löydän päivittäin sellaisen veikkosen, joka haluaa pelastuksen omalla farisealaisuudellaan turhentaa, tai veikkosen, joka haluaa Jumalalle kokonaan kääntää selkänsä.
2 tykkäystä
Olisi kovin röyhkeää olla varma pelastumisestaan, ikään kuin itse tuomitsisi viimeisellä tuomiolla.
Huom! Tämä viesti ja seuraavat viestit on siirretty toisesta ketjusta koska kuuluvat tähän aiheeseen. Moderaattori O-N
1 tykkäys
Käsittääkseni pelastusvarmoja kristittyjä on paljonkin. Taitavat eniten vapaissa suunnissa ja karismaattisuudessa esiintyä. Eikö silloin ole aika voimakasta sanoa sitä röyhkeydeksi, ajattelisin? Toki omassa mielessään voi pitää heidän varmuuttaan vääränä.
Tunnistan kyllä tuon pelastusvarmuuden (monssa) luterilaisissakin, mm evankelisissa mutta muissakin. Pelastus on varma, koska “se perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön, ei johonkin minussa”.
4 tykkäystä
On kuitenkin sattunut sellaistakin, että joku on luopunut uskosta. Ei kai hän silloin pelastu.
Pelastusvarmuus ei ole finaalista, vaan punktuaalista. Se tarkoittaa sitä, että kukin saa olla varma siitä, että jos hän sillä hetkellä uskoo Jumalaan, hän uskoo Jumalaan.
3 tykkäystä
Jos joku luopuu uskosta, tuskinpa hän enää silloin on varma pelastuksestaankaan.
Sitten voikin miettiä sitä Raamatun lupausta, että Jeesus vie alkamansa työn loppuun saakka.[details=Yhteenveto]Fil 1:6 Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.[/details]Jotkut ovat tuon kohdan perusteella sitä mieltä, että uskosta ei voi luopua, koska Pyhä henki säilyttää uskon ihmisessä ja vie päätökseen alkamansa hyvän työn.
Toisaalta Paavalin kirjeissä puhutaan selvästi uskosta luopumisesta. (Eipä ollut tämä kohta Paavalilta.)
Yhteenveto
Hepr 6: 4-6 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen – niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!
2 tykkäystä
Tästä tuntuu olevan monenlaisia variaatioita ihan luterilaisuudessakin jos olen oikein ymmärtänyt. Esim. körttiläisyys on perinteisessä muodossaan jatkuvaa epävarmuutta kun taas evankelisuus käsittääkseni pelastustietoisuuden riemua.
Muistelen Lutherin todenneen jotenkin niin, että taivaassa hän saa huomata kuinka sieltä puuttuu joitakin jotka hän uskoi sieltä löytävänsä, mutta siellä on joitakin jotka hän kuvitteli sieltä puuttuvan. Nähtävästi hän ei kuitenkaan epäillyt itse sieltä puuttuvansa tätä sanoessaan.