Rosenius Elämän leipää
Otsikot: Väinö Hotti
-----------------------------
KRISTUS ON SYÖTÄVÄ KOKONAAN
“Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja
pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1. Kor.1:30).
Moniin vanhan liiton aikana pääsiäislampaan syömisestä annettuihin
määräyksiin kuului myös se, että se oli syötävä kokonaan eikä siitä saanut
jättää mitään huomiseksi. Jos jotakin jäi yli, oli se poltettava.
Ajattele, mikä määräys: Karitsa oli syötävä kokonaan. Ymmärrätkö sinä tätä?
Ymmärrätkö, mitä Herra tällä on tahtonut sanoa sinulle? Sinä et saa ottaa
Kristuksesta ainoastaan sitä, mikä sinua miellyttää, sinun on otettava
hänet vastaan kokonaan, sellaisenaan - niin kuin hän on tullut meille
Jumalalta viisaudeksi ja vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
Tässä ei tule kysymykseenkään oma valikoiminen, oma ajatteleminen ja
päätteleminen autuuden tiestä, vaan Jumala on jo antanut määräyksensä;
sinun on vain kuunneltava ja toteltava. Sen, joka ei tahdo viettää
pääsiäistä, ei tarvitse siitä välittää. Mutta sen, joka tahtoo, on
vietettävä sitä niin kuin on kirjoitettu - ja Karitsaa ei saa paloitella,
se on syötävä kokonaan.
Muutamat paloittelevat Karitsan niin, että he ottavat Kristuksen ainoastaan
viisaudeksi, profeetaksi ja nauttivat hänen etevistä opetuksistaan. Mutta
siinä kaikki! He eivät tarvitse häntä itseään hyödykseen; he eivät ole
syntihädässä, niin että he tarvitsisivat hänen sovitustaan ja
vanhurskauttaan - he eivät tarvitse häntä ylimmäiseksi papikseen. Ei hän
saa myöskään tulla heidän kuninkaakseen ja hallita heitä eli tulla heille
pyhitykseksi ja lunastukseksi. Nämä ovat niitä, jotka filosofoivat
kristinuskosta ja joiden koko kristinusko on päässä, selvissä, hyvin
järjestetyissä käsityksissä ja tiedoissa, mutta jotka eivät milloinkaan
ryhdy sovelluttamaan niitä itseensä, omaan sydämeensä ja elämäänsä. Oi,
kuinka kauheasti he pilkkaavatkaan Pyhää Jumalaa! Tällaisille, asioita
ainoastaan tutkiville järkikristityille Herra on kerran sanova: “Jos te
olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä, mutta nyt te sanotte: ´Me näemme`,
sentähden teidän syntinne pysyy.”
Toiset ottavat Kristuksen ainoastaan esikuvakseen ja pyhityksekseen ja
arvelevat, että hänestä siten tulee heidän vanhurskautensa. He tahtovat
Kristuksen ainoastaan kuninkaakseen. He pitävät ääntä ainoastaan hänen
seuraamisestaan, siitä, mitä heidän itsensä on tehtävä ja miksikä heidän
itsensä on tultava, omasta nöyryydestään, rukouksestaan, kieltäymyksestään
yms. Ja sentähden he näyttävät mitä ilmeisimmin vakavilta kristityiltä.
Mutta kaiken tämän alla piilee syvä, ääretön kuvittelu oman vakavan
jumalisuuden arvosta, niin etteivät he senkään tähden koskaan tule oikein
sellaisiksi kurjiksi ja kadotetuiksi syntisiksi, joilla ainoastaan
Kristuksen sovintoveressä on elämänsä ja lohdutuksensa. Vaikka he
järjellään oikein tunnustavatkin uskon oppia, heidän sydämensä on kuitenkin
uponnut siihen, mitä he itse tekevät ja mitä heidän pitäisi tehdä.
Sentähden tämä myös on heidän “suunsa virsi”, heidän ensimmäisensä ja
viimeisensä - se ei ole se virsi, jota autuaat laulavat Siionin vuorella:
“Karitsa, joka on teurastettu ja joka on meidät Jumalalle verellänsä
ostanut.” Heidän virtensä on Karitsa, joka on meidän esikuvamme ja on
pyhittänyt meidät hengellänsä.
Tämä osoittaa sydämen varsinaisen aarteen ja lohdutuksen olevan siinä, mitä
heissä on vaikutettu, eikä siinä, minkä Karitsa itse verellänsä on meille
ansainnut. Ja mitä tästä on sanottava? Täytyy sanoa: tämä teidän
vakavuutenne ja jumalisuutenne on todella hyvä ja kiitettävä asia, mutta
vahinko vain, ettei se mene hieman syvemmälle, nimittäin siihen asti, että
te joutuisitte häpeään kaikessa tässä ja kokonaan köyhinä, kadotettuina
syntisinä oppisitte tuntemaan kaiken tämän viheliäisyyden Jumalan silmien
edessä, jonka edessä ainoastaan yksi kelpaa: Karitsa, joka on teurastettu
ja on meidät verellänsä Jumalalle ostanut.
Kolmanneksi on myös muutamia, jotka kyllä haluavat Kristuksen
sovituksekseen, mutta eivät pyhityksekseen, nimittäin nuo lihalliset
vaeltajat kristittyjen pienessä joukossa, jotka mielellänsä kuuntelevat
tuota suloista sanomaa, etteivät mitkään synnit tuomitse meitä eivätkä
mitkään hyvät teot tee meitä autuaiksi. Mutta nämä eivät tahdo kuulla
mitään lihan kuolettamisesta ja Kristuksen seuraamisesta, vaan nurisevat ja
valittavat, että sellaista opettamalla raskautetaan heidän omiatuntojansa
lailla. “He ottavat”, niin kuin Luther sanoo, “ainoastaan vaahdon
evankeliumista”, ja saattavat paljon puhua armosta ja uskosta. Mutta kun he
tulevat arkiseen elämäänsä, heissä ei ole mitään Herran pelon henkeä, vaan
he elävät vapaasti synneissänsä ja vääryyksissänsä. He ovat oksia
Kristuksessa, jotka eivät kanna hedelmää ja joita ei puhdisteta, taivuteta
eikä karsita, vaan jotka saavat kasvaa vapaasti, sellaisina kuin itse
haluavat. Kristus ei ole heille elämän ohjenuora.
Mitä heille on sanottava? Näin: teidän intonne evankeliumin ja omantunnon
vapauden hyväksi on oivallista; mutta - minkätähden te ette rakasta
kuritusta? Eivätkö Kristus ja apostolit ole puhuneet myös kehoituksen
sanoja? “Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta,
on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi
vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin
tekoihin valmistunut.”
Kuule, Karitsaa ei saa paloitella, se on syötävä kokonaan. Mutta kaikki
nämä erehtyvät siinä, että he enemmän ajattelevat kuin kuuntelevat, eivätkä
oikein tarkkaa sanaa. Huomaa sentähden: Karitsa on syötävä kokonaan (5.3).osenius