Onkohan sinulla sittenkin hiukan erilainen suhtautumistapa asiaan kuin näillä täysipainoista hengellistä elämää viettäneillä alkukristityillä? Ensinnäkin heillä oli tuhatta painosivua vastaava määrä kirjoitettua Raamattua. Näitä kirjoituksia he eivät pitäneet oman hengellisen elämänsä tuotteina, vaan Jumalan sanana (Herran puhe profeetan kautta, Matt.1:22, Pyhän Hengen puhe Daavidin suun kautta, Apt.1:16). Kristuksen esimerkki opasti heitä taistelemaan kiusauksia vastaan raamatunlauseilla (Matt.4:1-11). Jos kirjoitettua sanaa ei ollut, apostolien suullinen sana toimi ohjeena, mutta heti kun se kirjoitettiin, se oli arvovaltaista kirjoitusta (2.Tess.2:15 rinnastaa apostolin puheet ja kirjeet; 2.Piet.3:16 kutsuu Paavalin kirjeitä “kirjoituksiksi”, mitä sanaa käytettiin myös Vanhasta testamentista). Kirkossa oli kaitsijoita ja vanhimpia, mutta heidänkin keskeinen velvollisuutensa oli opettaa Raamattua (2.Tim.3:15-16) ja lukea sitä ääneen seurakunnalle (1.Tim.4:13 varsinkin v:n 1992 suomennoksessa). Kannattaa myös kerrata psalmi 119 kokonansa. Siteeraan vielä (kuten olen tainnut ennenkin täällä siteerata) Athanasioksen lausuntoa Uudesta testamentista vuodelta 367 (lähde: E. Lohse, Uuden testamentin synty, Mänttä 1986):
Kantaasi on sangen vaikea ymmärtää. Ensinnäkin se on aivan erilainen kuin alkukristityillä, sikäli kun lähteistä voi mitään päätellä. Mutta ihan käytännössäkin: mitä iloa meille syntisille on siitä historiallisesta tapahtumasta, että Jeesus ristiinaulittiin? Saamme siitä hyödyn vasta kun meille tulee sana (2.Kor.5:19ss.):
Kaikkien hengellisten kirjoitusten tarkoitus on sama:
Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. (Room. 15:4)
Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. (2. Tim. 3:16)
Hurskas elämä käy edellä, ja kirjoitukset ovat apuvälineitä, joiden tarkoitus on kasvattaa ihmisiä yhtymään kirkon pyhään elämäntapaan. Sola scripturistit kääntävät kirjoitusten merkityksen ja käyttötavan päälaelleen.
En minä ole erimieltä siitä, että Pyhä Henki on puhunut profeettojen kautta tai etteikö pappien tehtävänä olisi lukea ja opettaa pyhiä kirjoituksia seurakuntalaisille tai etteikö olisi tärkeää, että Raamattuun ei lisätä mitään tai poisteta siitä mitään. Ei ole mitään tarvetta tai syytä olla eri mieltä noista asioista.
Sen sijaan Raamatun käytöstä olen eri mieltä. Pyhät apostolit tai kirkkoisät eivät yleensä viitanneet mihinkään tiettyihin jakeisiin (eihän kirjoituksia ollut edes jaettu jakeisiin ennen kirjapainotaidon keksimistä keskiajalla), vaan he viittasivat itse asioihin ja tapahtumiin. Tämän takia heidän sitaattinsa eivät juuri koskaan ole sanatarkkoja kuin muutamien hyvin lyhyiden fraasien osalta. Sellaiset oli helppo muistaa.
Juuri sen takia akateemiset tutkijat spekuloivat kaikenlaisilla kadonneilla x-lähteillä, koska he eivät ymmärrä tätä oikein, vaan kuvittelevat apostolien viitanneen teksteihin samaan tapaan kuin nykyajan tieteellisissä kirjoituksissa viitataan: sanatarkasti lainaten. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan pyhät isät viittasivat itse asioihin ja tapahtumiin ja omin sanoin. Tämän takia sanatarkkoja lähteitä lainauksille ei useinkaan löydy.
Kantani on ihan alkukristillinen, kun taas kirjoihin ja kirjoitettuun sanaan keskittyvät heijastavat menneisyyteen oman, myöhäisen tekstikeskeisen asenteensa.
Mitä pelastumiseen tulee, niin meidän toivomme on nimenomaan siinä, että ihmiseksi tullut Jumalan Poika todella ja konkreettisesti nousi kuolleista ja osoitti voittaneensa kuoleman. Se mikä tapahtui hänelle, voi tapahtua myös meille - hän oli esikoinen tässä ja sanoi, että me voimme seurata häntä. Siinä, että näin todella tapahtui, on meidän toivomme. Ei siinä, että joku sanoo niin. Monissa uskonnoissa näet sanotaan monenmoista, mutta meidän Herramme todistetusti nousi kuolleista. Siksi meilläkin on toivo siitä.
(Lihavoinnit minun.) Näkemyksesi on perin epähistoriallinen. Kyllä kirkkoisien raamattusitaatit ovat raamattusitaatteja. (Totta lienee se, että kirkkoisä saattoi siteerata ulkomuistista, jos teksti ei ollut juuri käsillä. Mutta silloinkin hän siteerasi Raamattua.)
Ei, vaan epähistoriallista on se, että ajatellaan esim. apostolien viitanneen tiettyihin jakeisiin itse tapahtumien sijaan. Apostolit viittaavat asioihin omin sanoin. Tämä käy hyvin ilmi esim. p. Stefanoksen puheesta Apostolien tekojen 7. luvussa. Se on paraatiesimerkki siitä, miten pyhät isät puhuivat pyhistä tapahtumista, joissa oli koettu Jumalan toiminta.
(Lihavointi minun.) Olisi kiva, kun joku muukin ortodoksi ottaisi tähän kantaa, sillä @timo_k:n painotus on aika yllättävä. Näinkö teillä tosiaan opetetaan? Tuskin taivaaseen pääseminen noin vain “tapahtuu” meille; Kristuksen mukaan asia on nimenomaan “sanottava”, ihmisille on julistettava evankeliumi, jonka uskossa vastaanottamalla he pääsevät pelastuksen osallisuuteen (Mark.16:15-16).
Minusta se on paraatiesimerkki siitä, että pyhien isien julistus perustui läpikotaisin Raamattuun, ei esimerkiksi perimätietoon. Stefanoksen puheessa on useita sitaatteja Raamatusta, kuten huomaat painetussa Raamatussa olevista viitteistä. – Mutta ehkä tästä on väännetty tarpeeksi, joudun nyt poistumaan.
Pelastumisessa on kyse pääsemisestä osalliseksi Jumalan kansalleen tarjoamasta pelastuksesta. Usko siihen on koko elämän kokoinen asia. Ei kyse ole pelkästään sanoista, vaan myös teoillaan osallistumisesta kirkon elämäntapaan.
Tästä on kuitenkin hyödytöntä inttää, sillä luterilaisen kannan omaksunut ei koe mitään tarvetta korjata käsityksiään yhtään mihinkään. Luvassa olisi siis vain loputonta jaedroppailua ja Luther-sitaatteja, ja minä en ole kiinnostunut niistä.
Miten se saattoi siihen perustua, kun koko Raamattua ei ollut olemassakaan? P. Johannes Teologikin kirjoitti Ilmestyskirjansa vasta aivan elämänsä lopulla.
P. Stefanoksen puheessa on viittauksia asioihin, mutta ei käytännössä juurikaan sanatarkkoja sitaatteja VT:n kirjoituksiin. Hän tunsi Israelin historian ja siksi saattoi puhua vapaasti ja omasta päästään omin sanoin ja tapahtumiin viitaten. Aivan kuin kuka tahansa meistä pystyisi omin sanoin viittaamaan Suomen historian tärkeimpiin tapahtumiin. Sitä paitsi isät eivät tee samanlaista erottelua pyhien kirjoitusten ja pyhän perimätiedon välillä. Sen eron tekevät vain modernin ajan ihmiset - ja käytännössä protestantit, joilla on oman yhteisönsä historiasta kumpuavat syyt korostaa kirjoitettua tekstiä tradition ohi.
Perehtymättä juuri tämänkertaiseen keskusteluun totean välihuutona, että aikaisemmissa vastaavissa Raamattu-keskusteluissa ovat muutamat ortodoksit tuoneet esiin aika paljon enemmän Raamattua Jumalan sanana ja ilmoituksena painottavia lausumia ja sitaattejakin ort. kirkon isiltä.
Timo vetää erityisen tiukkaa linjaa suhteessa luterilaisiin. Eroja kirkkojen välillä tietenkin on myös Raamatun aseman ymmärtämisessä, mutta ei aivan noin jyrkkiä kaikilta osin.
No en ole ortodoksi vaan katolilainen ja aika huono sellainen vielä, mutta ehdottomasti olen sillä kannalla että tapahtumista kerrotut sanat eivät pelasta ketään vaan itse tapahtumat. Ketään ei pelasta myöskään se että heille kerrotaan evankeliumeista vaan se että tapahtumista kuultuaan kuulija mietiskelee tapahtumia jolloin ne alkavat suorastaan inkarnoitumaan ja lopulta ehtoollisessa evankeliumin mietiskelijä yhtyy noihin pelastaviin tapahtumiin Kristuksen yhteydessä.
Apostolit julistivat evankeliumia ensisijaisesti jakamalla sakramentteja, yhteyttä Kristukseen, ja tietysti myös kertomalla pelastavista tapahtumista, mutta sakramentit ovat se todellinen uskon mysteeri.
Uskon mysteeri eivät ole uskontunnustuksen sanat ja se, että ne lausutaan vaan sisältö, ne tapahtumat jotka tapahtuivat.
On tärkeämpää elää evankeliumin mukaista elämää kuin vain lukea evankeliumia.
Pyhä Johannes Krysostomos: ”It were indeed meet for us not at all to require the aid of the written Word, but to exhibit a life so pure, that the grace of the Spirit should be instead as books to our souls, and that as these are inscribed with ink, even so should our hearts be with the Spirit. But, since we have utterly put away from us this grace, come, let us at any rate embrace the second best course.”
Vastauksena @Plautilla:lle ja @Filonilla:lle: Tarkoitan kyllä, että syntien anteeksiannon tuottaa Kristuksen sovitustyö, ei suinkaan puhe Kristuksen sovitustyöstä (ja mielestäni sanoinkin sen aika selvästi). Puheenvuoroni syynä on ihmetys @timo_k:n kommentteja kohtaan, hän kun tuntuu suhtautuvan kielelliseen ilmoitukseen yliolkaisesti. Alkukristyt puhuivat sananjulistuksesta aivan toisella asenteella: “ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa” (Jaak.1:21; tähän voisi laittaa lukuisia muitakin raamattuviitteitä). – Kristillinen julistus on minunkin mielestäni hyödytön sille, joka ei ota sitä vastaan ja ala elää sen mukaisesti (enkä ole muuta sanonutkaan).
Enpä ole huomannut ortodokseillakaan mitään tarvetta korjata käsityksiään yhtään mihinkään.
Jumalallisessa ilmoituksessa ei ole kyse sanoista, jotka voisi korvin kuulla. Niissä on kyse Sanasta, siis Kristuksesta, joka toimii jumalallisilla voimilla. Pyhä apostoli nimenomaan sanoi, ettei Jumalan valtakunta ilmene puheina vaan voimana. Tästä kerrotaan mm. kohdissa 1. Kor. 4:20 sekä 1. Thess. 1:5. Jumala ei toimi luoduin keinoin vaan jumalallisilla energioillaan. Niinpä Sanan toiminnassa on kyse mysteeristä. Me emme tiedä miten Jumala toimii ja vaikuttaa meihin ja saa aikaan uskon. Me vain havaitsemme, että niin tapahtuu ja näemme sen seuraukset.
Et siis ole huomannut sitä, että monet foorumin ortodoksit ovat entisiä luterilaisia, jotka todellakin ovat korjanneet käsityksiään hyvin monissa asioissa: käsityksissä pappeudesta, sakramenteista, kirkosta, ikoneista, paastoamisesta jne.
Ekumeniaa voi olla vain “saman talouden” piirissä - siitähän se sana tulee. Minä en allekirjoita sitä ekumenia-käsitystä, jossa porukat, joilla ei ole keskinäistä sakramenttien yhteyttä järjestävät jotain yhteisiä palveluksia. Ei, ensin pitää ratkaista oppiriidat ja päästä yhteyteen ja vasta sitten voidaan järjestää palveluksia yhdessä.
Oppikeskusteluja toisten puljujen kanssa kuitenkin tarvitaan. Niiden avulla nähdään, millä tavalla toiset ovat väärässä.
Kohdissa 1.Kor. 4:20 ja 1.Tess.1:5 ei sanota mitään sinne päinkään.
Me tiedämme tasan tarkkaan, että Jumala saa uskon aikaan julistetun evankeliumin kautta. – Mutta lopetetaan keskustelu taas vaihteeksi. Voimme olla yhtä mieltä siitä, että olemme kovasti eri mieltä.
Lainasit tarkoitushakuisesti. Minä nimenomaan esitin nuo raamatunkohdat esimerkkinä kohdista, joissa sanotaan Jumalan ilmoituksen ilmenevän voimana, ei puheena. Tämä mainitaan noissa kahdessa raamatunkohdassa sanatarkasti.
Sen sijaan se, että jumalallinen ilmoitus ei ole sanoja, jotka voisi korvin kuulla, mainitaan psalmissa 19, kolmannessa jakeessa. Kyseinen psalmi kertoo nimenomaan siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä ja lakinsa koko luomakunnalle, mutta se ei ole “puhetta jonka voisi korvin kuulla”. Siinä psalmista yrittää kuvata jumalallisen ilmoituksen mysteeriä: se tunkeutuu luomakuntaan ja sen seurauksena ihmiset saavat lain, mutta on suuri mysteeri, miten tämä tapahtuu.
Lopetetaan vain. Te - sinä ja tavallasi uskovat - uskotte, että Jumalan ilmoitus tapahtuu teidän omien tekemistenne kautta: että kunhan vaan saarnaatte ja julistatte, niin se teidän tekemisenne muuttuu jumalalliseksi ilmoitukseksi. Minä en voi tuollaiseen uskoa, vaan uskon, että “Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo” ja että Jumala kätkee itsensä ihmisiltä niin, että hänen toimintansa jää viime kädessä ihmisille mysteeriksi. Näin siksi, että kyse ei ole luoduista asioista tai luotujen olentojen toiminnasta, vaan luomattomasta todellisuudesta, joka on toiminnallisessa suhteessa luomakunnan kanssa.
Ei se ole niin mekaanista, että kun vaan Raamattua luetaan ihmisille ja saarnataan, niin nämä pärähtävät uskoon. Jokainen, joka tulee uskoon, tulee uskoon Jumalan toiminnan seurauksena ja tämä on suuri salaisuus. Me voimme tarkastella sitä, kenelle ihmiset ovat saarnanneet ja kenelle eivät, mutta me emme tiedä, ketä Jumala on koskettanut, kenelle hän on ilmaissut itsensä, missä, milloin ja miten. Seuraukset voimme sen sijaan havaita, jos ihminen muuttaa elämäänsä, alkaa rukoilla ja käydä kirkossa, paastota jne.