Piispa Henrik ja muut teoriat kristinuskon tulosta Suomeen

Kirkko
1

Lueskelin vanhoja viestejä.

Tämä oma viestini liittyy lyhyeen keskusteluun joka käytiin aiheesta vuonna 2018.

Onko foorumilla nykyään ketään historiaa harrastanutta? Wikipediaan on sittemmin ilmestynyt artikkeli suomalaisten/karjalaisten ja novgorodilaisten välisistä sodista. Lähdeviitteet vaikuttavat aika asiallisilta.

Finnish–Novgorodian wars - Wikipedia

Spekuloin ihan mutuna saman oloisella kuviolla jo vuonna 2018. Kirjoitin Ruotsista, mikä tietenkin on anakronistista, mutta jos sen korvaa haluamallaan sanalla, pysyn spekulaatioideni takana edelleen.
En siis mitenkään halua väheksyä piispa Henrikin panosta kristillisyyden leviämiseen Suomen alueella enkä kieltää hänen olemassaoloaan tai pyhyyttään. Kunhan vain spekuloin millaisia syitä hänen tänne tuomisensa ja toimintansa taustalla mahtoi olla. Suomen alue nyt on ollut jo pitkään itäisen ja läntisen valtapiirin rajakohdalla ja se on tuonut mukanaan monenlaista.

2

Pingaan @Stieleiche tähän keskusteluun. En tiedä onko muita historiantuntijoita.

1 tykkäys
3

Hyvä juttu. Mitä @Stieleiche on mieltä tuon Wikipedia-artikkelin lähteistä?

4

Andreas Koiviston julkaisu, Helsingin yliopisto 2006.
Kauppareitit ja niiden merkitys Karjalan kristillistämisessä, englanniksi.

sh27-Koivisto.pdf

5

Löytyy myös pdf-tiedosto englanniksi. Kirjoittajana Kööpenhaminan yliopiston slaavilaisen historian tutkija John H. Lind.
Varangians in Europe’s Eastern and Northern Periphery
The Christianization of North- and Eastern Europe c. 950-1050
– A Plea for a Comparative Study

6

Varmaan idällä ja lännellä oli omat vaikutteensa ja vaikutuksensa “Suomen” kristillistämisessä, mutta puutun tuohon “piispa Henrikkiin”. Hän on varsin ristiriitainen hahmo, jonka olemassaolostakaan ei olla likikään yksimielisiä. Kaikki tiedot hänestä - siis jos häntä ylipäätään on ollutkaan - ovat kirjatut yli 100 vuotta hänen oletetun kuolemansa jälkeen. Ensimmäistäkään aikalaismerkintää ei ole. Toisekseen Euroopasta löytyy tuhansia samantapaisia legendoja joissa paikalliset lynkkaavat lähetyspiispan (tai papin).

Ensimmäinen varmuudella dokumentoitu Suomen piispa oli Tuomas, hän(kin) englantilaista syntyperää ja kuoli luultavimmin v.1248 Visbyssä. Hänen mainitaan olleen piispana Hämeen kapinan aikana v.1237

7

Yksi hypoteesi Henrikiin liittyen.

3 tykkäystä
8

Hienoa, että tällaista tutkimusta tehdään.

Poimin yhden asian:

Keskiajalla legenda ”luettava” (← lat. legere ‘lukea’) merkitsi ”pyhimysteksti[ä], joka sisälsi useimmiten lyhyen kuvauksen pyhimyksen elämän tärkeimmistä vaiheista sekä suppean kokoelman hänen ihmeitään.”
Legenda oli ”tarkoitettu luettavaksi pyhimyksen liturgisen kunnioituksen yhteydessä”. Legendat eivät olleet objektiivisuuteen pyrkivää historiankirjoitusta, mutta eivät
myöskään fiktiokirjallisuutta niin kuin sanan legenda vanha suomalainen käännös pyhimystaru antaa ymmärtää.

9

Kiitos @joas tuosta linkistä!

Itse lueskelin vielä Minneapolisin yliopistossa vuonna 2005 Deborah J. Shepherdin kirjoittamaa artikkelia, joka on liitetty laajempaan artikkelikokoelmaan “Russian History”, Sen pystyy lukemaan ilmaiseksi esim. Google-tili tunnuksilla.

A BRIEF SURVEY OF VIEWS ON CHRISTIANIZATION IN KARELIA on JSTOR

Shepherd aloittaa lainaamalla Veikko Purmosen tekstistä “Orthodoxy in Finland: Past and present”

Christianity was introduced to Finland almost simultaneously -in the twelft century- from two directions: East and West.

Tämän jälkeen Shepherd nostaa esille poliittisen tilanteen Karjalassa ja Länsi-Suomessa kristinuskon leviämisen aikaan viittaamalla Derek Fewsterin artikkeliin “Approaches to the Conversion of Finns: Idelologies, Symbols and Archaeological Features”.
Shepher kirjoittaa:

Derek Fewster warns us that perceptions of much of Finland’s conversion are colored by changing political agendas and their impact on the interpretation of history. Finnish nationalism, arising like other nationalisms in the nineteenth century, sought to assert Finnish identity by emphasizing a forced and violent conversion inflicted on Finns by Swedes. This scenario of Swedish coercion has often been taken for granted but with no more basis than scant documentary and archaeological evidence. Bearing this and other historiographical caveats outlined by Fewster in mind, we may review some of the modern argument.

Shepherd aloittaa piirtämällä kuvaa Suomenlahtea ympäröivien valtaryhmittymien suhteista toistensa kanssa. Hän jakaa Fewsterin mielipiteen että suomalaisten heimojen kristillistäminen oli tiiviisti liityksissä viikinkiajan lopun kauppareittien varsilla sijainneiden poliittisten keskittymien motiiveihin hallita tiettyjä maa-alueita ja kansoja. Viikinkiaika loppui, Rus ja Novgorod slaavilaistuivat eikä Gotlanti ja emämaa-“Ruotsista” enää olleet niin ilmeisesti samaa ryhmää Novgorodin hallitsijoiden kanssa.
Novgorodin kronikoissa kuvaillaan kuinka “ruotsalaiset” (viikinkiajan jälkeen muotoutumassa oleva Götanmaan ja Sveanmaan valtakeskittymä) purjehtivat kohti Neva-joen suuta ja kävivät meritaisteluita novgorodilaisten kanssa jo 1100-luvulla. Kronikoissa kuvataan myös taisteluita Karjalan kannaksella ja syvemmällä Karjalassa Yem-nimiseksi nimetyn suomalaisen heimon.kanssa. Shepherd tulkitsee yleisesti ottaen, että Varsinais-Suomen ruotsalainen asutus eli ilmeisesti kohtalaisen rauhassa ympäröivien suomalaisten heimojen kanssa. Tätä rauhanomaista rinnakkaineloa perustellaan mm. sillä että ruotsalaisperäiset uudisasukkaat viljelivät mielellään jäykkiä savimaita kun taas suomailaiset heimot eivät mielellään asettuneet savimaille.

Shepherd antaa hieman pyyhkeitä suomalaiselle arkeologisten löydösten tulkinnalle. Hän vetoaa taas Fewsteriin.

Derek Fewster argues that because of nationalist tendencies, Finnish historians and archaeologists have subconsciously denied early evidence of conversion, preferring to picture their own pagan heritage as enduring and self-contained: "In archaeology nationalism led to a presumption of paganism in all prehistoric contexts, despite an empirical principle being voiced, or any possible Christian features being visible. Visualizing any combination of Christianity and paganism has not really been a serious option for Finnish scholars. Fewster further argues: "In Finnish archaeology, it is absolute requirement that a Christan grave is empty of all grave goods. Little consideration is given to the persistent medieval habit of fitting graves with markers of social status, a feature documented in all northern Europe. […] must be added that transitional signs, symbols and ritual patterns, especially with regard to the irregular patterns and conflicting pagan and Christian symbols sometimes found in burials, should be interpreted as transitional stages of conversion.

Mielenkiintoinen artikkeli, vaikka se ei varsinaista yhteenvedettyä tietoa tutkimuksista ja löydöksistä annakaan, se onnistuu kuvailemaan tutkimuksiin perustuvan sosioekonomisen ja poliittisen tilanteen Baltian merta ympäröivissä maissa tuohon aikaan.

10

Novgorodin kronikoista löytyy kertomus että ñoin vuonna 1142 Svean prinssi mukanaan piispa, purjehti 60 laivan laivastolla ja alkoi hyökkäilemään kotiin palaavien novgorodilaisten laivojen kimppuun. Olisi kiinnostavaa tietää oliko tämä prinssi Sverker-sukua vai Erikin sukua. Novgorodilaiset lähtee kertovat myös toisesta svea-prinssin laivastosta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Merirosvous oli ilmeisesti yleistä Baltian merellä tuolloin niin slaavien kuin juuttien, götalaisten ja svealaisten tekemänä.

Lisänä soppaan myös se että juuri oletetun Henrikin ja Erikin ristiretken aikaan, syntymässä olevassa Ruotsissa oli valtataistelu Sverker-suvun ja Erikin suvun välillä. Norjan puolella ilmeisesti tuettiin Erikiläisiä. Kauppareittien ja kauppasatamien hallinta oli tärkeä osa valtapolitiikkaa.

Eli samantyyppistä tarinaa kyllä löytyy. “Ruotsista” ei ole kirjoitettua tietoa noilta vuosilta saatavissa. Ainakaan en ole artikkeleissa törmännyt tietoon että olisi.

11

Kirjassa sivulla 30 kuvaillaan valtapoliittista tilannetta ajankohtana jolloin oletettu Erikin ja Henrikin Suomen matka tapahtui.

Siitä, miten englantilaistaustaisesta pappi Henricuksesta (= Erik
Jedvardssonista) saattoi 1100-luvun puolivälin Ruotsissa ensin tulla
piispa ja myöhemmin myös maallinen hallitsija, olen kirjoittanut jo
puheena olleessa artikkelissani Sanctus (H)e(n)ricus rex Suetie et
sanctus Henricus episcopus Upsalensis. Lisättäköön tässä kuitenkin
vielä, että korkea-arvoiset kirkonmiehet (piispat) todistettavasti
toimivat varhaiskeskiajan Skandinaviassa kuninkaiden ylimpinä
neuvonantajina ja että Erik Jedvardssonia Ruotsin kuninkaana
edeltäneen kuningas Sverkerin vanhin elossa ollut lapsi Karl oli
alaikäinen, kun tanskalainen vallantavoittelija Magnus Henriksson
(k. 1161) murhautti kuningas Sverkerin 25.12.1156. Tämä on
voinut edesauttaa Erik Jedvardssonin tulemista valituksi alkuaan
ehkä virkaatekeväksi hallitsijaksi. Samainen Magnus surmasi
myöhemmin (17.5.1159) myös Eerikin ja toimi sitten lyhyen aikaa
Ruotsin kuninkaana, kunnes Sverkerin edellä mainittu poika Karl
kukisti Magnuksen Öre brossa vuonna 1161 käydyssä taistelussa
nousten Ruotsin seuraavaksi kuninkaaksi.

Mitä minä jään kaipaamaan kirjassa (Korjaus: luin tarkemmin eteenpäin, sivulla 41 mainitaan paavin lähettiläs) on mainintaa paavin lähettiläästä kardinaali Nicholas Breakspearesta (myöhemmin paavi Hadrianus IV). Tuleva paavi oli englantilaissyntyinen ja matkaili juuri ennen paaviksi valintaansa Norjassa ja Ruotsissa. Ulkomaisissa lähteissä mainitaan englantilaissyntyinen “piispa” kardinaalin matkakumppanina, jonka kardinaalin itsensä väitetään vihkineen Uppsalan piispaksi. Tämä oli luultavasti osa Rooman poliittisia pyrkimyksiä kirkon ja maallisen vallan välillä. Nicholas palasi Roomaan 1154 ja uusi Uppsalan ulkomaalaissyntyinen piispa saattoi jäädä vaille yhteyksiä ruotsalaisten sisäisten valtakiistojen keskellä.
Paavin lähettilään Nicholaksen otti vastaan vuonna 1153 kuningas Sverker Vanhempi. Hänet salamurhattiin vuonna 1156 jonka jälkeen Erikistä tuli kuningas. Jos Uppsalaan vihitty piispa oli todella paavin lähettilään mukana maahan tullut paavin vallan edustaja, Erik on hyvinkin saattanut ottaa hänet suojelukseensa saadakseen omille valtapyrkimyksilleen kirkon tukea.

Oma hypoteesini on että Erik, jonka sukujuurista ei ole tarkkaa tietoa, oli myös anglosaksien jälkeläinen, ja jostain syystä halusi käyttää kirkon tukea omiin valtapyrkimyksiinsä, joko sen vuoksi että hän oli aito kristitty joka toivoi maahan kristillistä hallintoa, tai sen vuoksi että näki mahdollisuuden omaan menestykseensä kirkon tuella. Juuri ennen valtaannousuaan hän kävi viemässä paavin lähettilään mukana maahan tulleen piispan Uppsalasta Turkuun, järjestelemään kirkon asioita, ja siinä sivussa pönkittämään Erikin asemaa. Erik palasi Ruotsiin joko juuri ennen Sverkerin salamurhaa tai heti sen jälkeen ja taisteli itsensä valtaan.
Voihan olla että Erik todella oli hengen mies, mutta niin hänen kuin Turkuun jääneen Henrikin elämä jäi lyhyeksi.

Toinen vaihtoehto tietysti on että historiallinen Henrik olikin saksalaisperäinen lähetystyöntekijä, eikä paavin lähettilään mukana Skandinaviaan tullut englantilainen. Tämä saksalaisperäinen Henrik saattoi kuitenkin olla paikalla kun paavin lähettiläs saapui Sverkerin hoviin. Paavin lähettilään matkan aikana puhuttiin Vatikaanin lähetettävästä kirkollisverosta ja Ruotsiin perustettavasta arkkihiippakunnasta. Riitelevät Ruotsin valtaapitävät eivät päässeet sopuun siitä mikä kaupunkin sopisi arkkipiispanistuimeksi.
Paavin lähettiläällä saattoi olla omat syynsä vihkiä Uppsalaan piispa, vaikka valtaa pitävä luokka ei arkkipiispuudesta sopuun päässytkään. Kuitenkin ensimmäinen virallinen Uppsalan arkkipiispa vihittiin ruotsalaisten sisäisten välienselvittelyjen jälkeen vuonna 1164. Uusi arkkihiippakunta oli Lundin arkkihiippakunnan alainen, niin kuin Nicholaksen vieraillessa oli sovittu.
Itse kallistun siihen että tuleva paavi Hadrianus, Nicholas Breakspear, Ruotsista lähtiessään jätti jälkeensä ohjeet arkkipiispuudesta ja Erik näki paavillisen tuen olevan itselleen hyödyllinen omissa pyrkimyksissään ja hän liittoutui Nicholasta lähellä olleiden kirkonmiesten kanssa, olivat nämä sitten englantilaisia tai saksalaisperäisiä, anglosaksi-sukuja oli siihen aikaan monenlaisia. Jos Erik itsekin oli anglosaksista sukua, hän oli sopivassa seurassa.

Olen miettinyt myös syitä sille, miksi yhtäkkiä näin paljon englantilaisia, anglosakseja Pohjan perukoilla, jopa englantilainen kardinaali josta tuli paavi juuri samaan aikaan kuin Erik ja Henrik puuhastelivat pohjolassa.
Ajatuksia tästä ovat olleet viikinkiajan loppuminen ja sitä kautta merenkulun ja kauppasuhteiden muuttuminen, Englanti kävi vilkasta kauppaa norjalaisten kanssa, turkikset olivat suosittuja normannihoveissa ja anglosaksisissa hoveissa ja turkiksia saatiin novgorodilaisten hallitsemasta Baltian meren kaupasta. Enpä ihmettelisi jos Plantagenet-Angevin hallitsijoita olisi kiinnostanut pohjoinen kauppa.

12

Pari huomattavaa:
Suomen etelärannikko oli liittynyt vahvasti ruotsalaiseen intressialueeseen viikinkien idänretkien myötä. Samoin Kalannin alueella oli vahvat siteet Ruotsiin. (Ruotsi nimihän tulee Uplannin rannikon Roden / Roslagen nimisestä alueesta, josta idänretkeily alkoi ja joka on antanut myös Venäjän kansainvälisen nimen…) Novgorodin intressialue oli Laatokan itäpuolelta kohden Vienanmerta ja toisaalta Inkerissä. Näistä vaikutteista kristinusko varmaan sai sijaa Suomessa ja käsittääkseni ainakin lounaisessa Suomessa on ollut kirkollista elämää, lännestä saapunutta jossain määrin, mutta järjestymättömänä.
Ristiretkiaatteen levitessä Euroopassa kiinnostus Tanskassa ja Saksassa alkoi kohdistua Itämeren etelärannalle, alkaen vendien ja vanha-preussilaisten käännyttämisestä ja jatkuen Liivinmaalle. Tämä sai varmasti Ruotsissa aikaan halun vahvistaa valtaansa Suomessa, etenkin kun Tanska osoitti kiinnostusta Viroon ja myös Suomen etelärannikkoon.
Suomen ristiretket eivät olleet ristiretkiä ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Minusta ei ole syytä epäillä ensimmäisen ristiretken historiallisuutta, mutta se olisi ehkä syynä nähdä pikemminkin pienempänä sotilaallisena retkenä, jollaisia varmasti oli tapahtunut aiemmin ja jonka tarkoituksena oli vahvistaa ruotsalaisintressiä Suomessa, ehkä myös organisoida seurakuntarakennetta ja tehostaa käännytystyötä. Toki ristiretkiaate on varmasti voinut vahvistaa retken uskonnollisia ulottuvuuksia.
P. Henrikin historiaalisuuden epäilemiseen ei liene mitään syytä. Edellä viitattu Mikko K. Heikkilä tuntuu uusimmassa kirjassaan hänkin edustavan melko perinteistä käsitystä Henrikistä ja perustelee asiaa melkoisen uskottavasti.

1 tykkäys
13

Mutta englantilaisuuden sijasta hän arvelee Heinrichin todennäköisemmin Saksasta Ruotsin kautta saapuneeksi.

14

Uusimmassa kirjassa ei kyllä ollut tällaisesta puhetta. (Taruissa on totta)

1 tykkäys
15

Tässä oli.

16

Englantilaisia kirkonmiehiä tuli tuohon aikaan Skandinaviaan sen verran että myös akateeminen tutkimus on ollut kiinnostunut heidän vaikuttimistaan. Esim. tässä
The Anglo-Saxons and the Christianization of Scandinavia on JSTOR
Tämän luettuaan ymmärtää miten kaikki nämä alueet Brittein saarten, Normannivalta kanaalin toisella puolella, Friesland, Norja, Juutinmaa ja Ruotsin alueet liittyvät toisiinsa niin valtapoliittisesti kuin lähetystyön kannalta.

Anglo-saksisilla Brittein saarilla ja pohjoisen Saksan ja Tanskan angleilla ja sakseilla oli paljon tekemistä toistensa kanssa. Brittein saarten valtiovalta eli aikaa jolloin sillä oli suuria maa-alueita manner-Euroopan puolella.

Normannihallitsijat taas olivat norjalaisten, tanskalaisten ja ruotsalaisten viikinkien suoria jälkeläisiä.

Jotkut tutkijat ovat arvelleet että angli-, saksi-, ja juuttisukuiset Brittein saarten piispat ja korkea-arvoiset kirkonmiehet kokivat painetta poistua sukujensa maille mantereelle sen jälkeen kun Brittein saarten valta alkoi vaihtua anglo-saksisilta suvuilta normannisuvuille.

Pohjoisen Irlannin ja Skotlannin saarten munkeilla on arveltu olleen suuri rooli Norjan kristillistämisessä. Eli anglosaksinen kristillinen vaikutus on tullut Skandinaviaan sekä pohjoisesta että etelästä.

17

Käsitykseni historiallisesta Heinärikistä on tiivistetysti ilmaistuna tämä: Heinärikki lienee ollut yläsaksan murrealueelta kotoisin ollut
sisterssiläinen pappismunkki nimeltään Heinrich, joka tuli Saksasta lähetystyöhön Pohjolaan Hampuri-Bremenin arkkipiispa Adalberon lähettämänä vuosien 1123–1138 välisenä aikana. Hän lienee saapunut johtavaksi kirkonmieheksi (~ lähetyspiispaksi) pohjoiseen Varsinais-Suomeen Ruotsista Linköpingin hiippakunnan alueelta 1130-luvun alussa toimien aluksi Mynälahden maisemissa ja saaden myöhemmin surmansa Ala-Satakuntaan suuntautuneella lähetysmatkallaan
Köyliössä 20. tammikuuta mahdollisesti vuonna 1132.

Näin Mikko Heikkilä vuonna 2016. Joas linkitti teoksen tänne jo aiemmin.

18

Näin sen joo ja olen tietoinen tuosta Heikkilän teoriasta. En ole lukenut tuota enkä Heinien Herra -kirjaa. Uusimmassa kirjassa ei muistaakseni tuohon teoriaan viitattu lainkaan, mitä vähän ihmettelinkin, kun tiesin Heikkilän sellaista esittäneen. Toki kirjassa Henrik oli sivuosassa ja enemmän keskitytiin Laukon Kurkiin ja pirkkalaiskysymykseen.

1 tykkäys
19

Historiantutkimuksen valtavirta on aika lailla hylännyt mm. teorian Kalannin alueen varhaisista vahvoista siteistä Ruotsiin, ja ajoittaa tapahtumia osin toisin päin kuin mitä aiemmin kouluissakin opetettiin.

Esimerkiksi professori Jokipii on kirjoittanut:

“Agricolan ajatukseen, että luotolaiset Kalannis, eli nykyisen Uudenkaupungin saaristossa, joka on kokonaan suomenkielistä, olisivat olleet Suomen ensimmäiset kristityt nimen omaan siksi, että he olisivat olleet ruotsinkielisiä uudisasukkaita, ei enää suoranaisesti uskota. Agricola rinnastaa nimittäin heidät Uudenmaan ja Pohjanmaan ruotsalaisiin uudisasukkaisiin. Kun nyt edelliset lienee dateerattava pääosin 1200-luvulle ja jälkimmäiset pääosin 1300-luvun alulle, heitä ei voi käyttää todisteina 1150-luvun ruotsalaisasutuksesta Kalannin saaristossa.”

Pari asiaan liittyvää muutakin sitaattia häneltä samasta tutkimusartikkelista:

Aikaisemmin ajateltiin, että Skandinavian ledung-niminen merisotalaitos oli hyvinkin vanha, jopa 500–600-luvulta polveutuva. Nyttemmin se liitetään kuitenkin vasta tietynlaisen yhtenäisvaltion muodostumiseen eri suunnilla, jolloin hallitsija vapaaehtoisten viikinkiretkien sijasta pakotti sekä maansa ylhäiset että alhaiset osallistumaan valtion merisotalaitokseen eli ruotsiksi ledungiin (tanskan leding, norjan leidang). Siten Tanskan ledung lasketaan nykyisin syntyneen ehkä vuoden 1050 tienoilla, Norjan ledungin saman vuosisadan lopulla ja Ruotsin todennäköisesti noin 1120-luvulla.

…

Yhteensä on aihetta olettaa, että se talonpoikainen merisotajoukko, Ruotsin ledunglaivasto, jolla Erik-kuningas ilmeisesti ensimmäiselle ristiretkelle 1150-luvulla Suomeen tuli ja jätti piispa Henrikin tänne seurakuntia järjestämään – opillisestihan kristinusko ennestään tunnettiin – suoritti Suomessa nykyaikaisella termillä puhuen pääasiassa ja nimenomaan ”voimannäytön”, ei siis välttämättä mitään taisteluja. Tällainen rantakansalle havainnollinen esitys Ruotsin voimasta ja harrastuksesta merentakaisten suomalaisten asioihin antoi ilmeisesti Henrikille kirkollisiin järjestelyihin vahvaa poliittista selkänojaa, vaikka Ruotsin laivasto syksyllä kolmen kuukauden lainmukaisen toiminta-aikansa umpeutuessa palasikin kotiin. Oli nimittäin syytä uskoa, että ikävyyksien ilmaantuessa sotajoukko saattaisi seuraavana kesänä hyvinkin palata Suomeen.

1 tykkäys