Piispainkokous: ei kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta oleville pareille

Fobia-termin käyttäminen milloin minkäkin asian vastustamisesta ei ole myöskään kovin kivaa niiden ihmisten kannalta, joilla on ihan oikeita fobioita.

2 tykkäystä

Jep. Myönnän, että minulla on aitojakin fobioita.
Pelkään ihan sikana korkeita paikkoja, ja olen toimintakyvytön, jos joudun heilumaan telineillä kymmenien metrien korkeudessa. Kesäduunissa opiskelijana minun piti olla apupoikana duunarille, joka teki koneasennuksia heiluvalla nostolavalla korkeuksissa. Minun olisi pitänyt ojentaa kaverille pakista työkaluja, mutta pystyin vain puristamaan kaksin käsin kaidetta, vaikka minullakin oli turvavaljaat. Duunari kiipesi vielä ratsastamaan nostolavan kaiteelle, että ulottui paremmin antennihommiin ja naureskeli kesäreiskan kalpeutta.

Kun tietää mitä on fobia, ei käyttäisi sellaista sanaa toisin ajattelevista ihmisistä.

4 tykkäystä

Mediavyöryn pelkääminen on ihan aiheellinen pelko, ei mikään fobia. Vakaumuksen ihminen pyrkii kuitenkin kaikessa menettelemään vakaumuksensa mukaan, vaikka häntä solvattaisiin ja vainottaisiin. Kristus on itse sanonut: “Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan.” Nyt on uusi eduskunta. Saa nähdä miten äänestyksessä käy. Onko nykyisellä eduskunnalla ryhtiä torjua uudistus, josta ei mitään hyvää seuraa yhteiskunnallemme.

Todennäköisesti suurin osa niistä pastoreista, jotka nyt vaativat kirkkoa hyväksymään sukupuolineutraalin avioliiton, olivat täysillä mukana “Tahdon”-kampanjassa, jossa he allekirjoituksellaan vakuuttivat, että lailla ei ole mikään tekemistä kirkon kanssa, joka voi täysin vapaasti itse päättää asiasta. Laki ei vielä ole edes tullut voimaan, kun kirkon painostus siihen tukeutuen on jo alkanut.

Miksi he pysyisivät uskollisina kirkolle, kun he eivät pysy uskollisena muillekaan lupauksilleen?

3 tykkäystä

Nyt ovat monet sanoneet, että papeille jäisi omantunnonvapaus siinä, vihkivätkö he samansukupuolisia pareja, mikäli kirkko hyväksyisi tällaiset vihkimiset. Ruotsissa näin on, mutta mutta… Nyt on kirkolliskokoukseen siellä tuolossa esitys, joka poistaisi tämän tai ainakin asettaisi vihkimiseen suostumisen ehdoksi pappisvihkimykselle.

Selvää kai on myös se, että jos samansukupouolisten parien vihkiminen hyväksytään, siitä kieltäytyminen muuttuisi silloin syrjinnäksi. Kirkolla on oikeus päättää opista, kirkon kieltäytyminen ei olisi syrjintää, mutta jos oppia muutetaan siten, että vihkiminen on mahdollista, siitä kieltäytyminen muuttuisi syrjinnäksi. Jokaiselle pitäisi olla selvää, että tällainen päätös omantunnonvapaudesta olisi vain lohdutuspilleri ja sen vaikutus olisi sangen lyhytaikainen. Todennäköisesti kieltäytyvä pappi päätyisi käräjille setanistien kivitettäväksi.

1 tykkäys

Tartun vain yhteen yksityiskohtaan. Kiintoisa uudissana tuo setanisti. Heh. :slight_smile:

2 tykkäystä

Kuka uskoo, että pappi voi kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia vielä muutaman vuoden kuluttua, jos nyt annetaan papeille oikeus vihkiä tai olla vihkimättä omantuntonsa mukaan?
Johan tällaisen päätös kestävyys on nähty.
Jos omantunnonvapaus annetaan, jokaiselta pappisvihkimystä pyytävältä ja jokaiselta papin virkaa hakevalta kysytään varmasti avioliittonäkemystä ja suhtautumista samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Asia ratkaisee, saako vihkimyksen/viran vai ei. Ainakin joissain hiippakunnissa.

3 tykkäystä

Itse olen ollut tähän asti onnekas. Kaikki tähänasti kirkkoherrani ovat olleet tällaisia kehitystä vastustamassa. Esim. netistä se voidaan löytää pappien nimilistana samansukupuolisten parien vihkiminen vastaan. Asiaa otti oppivirasto negatiivisen kanta, ja siksi tarvitaan luultavimmin kaksi päätöstä. Myös piispat eivät pitäneet “operatiiviseen” vihkivaltaan puuttumisesta.

Linkittämässäsi artikkelissa:

Läronämnden, bestående av alla biskopar och ytterligare några personer, har diskuterat motionen och kommit med ett yttrande, vilket Dagen har skrivit om tidigare. Läronämnden menar att ”det strider mot kyrkans ordning att införa villkor av icke-konstitutiv karaktär som begränsar biskopens vigningsansvar”. Frågan är så viktig menar läronämnden att det krävs två beslut med ett mellanliggande kyrkoval för att förslaget ska genomföras.

Valitettavasti Dagen antaa joskus vähän liberaalimpi vaikutelma, joka ei aivan aina vastaa todellisuutta 1:1.

Kuten Suomessa, myös Ruotsissa kirkkolliskokous voi äänestää toisin kun liberaaliagenda on. Rukous voi toimia. Siksi tarvitsemme rukousta ja “konservatiivien” aktiivisuutta, eikä passiivista sivustakatsomista.

2 tykkäystä

Joo, huomasin kyllä, että tuo on vasta aloite, jota myös vastustetaan. Muistelen tosin, että ainakin jossain hiippakunnassa siellä de facto on niin, että papiksi ei vihitä niitä, jotka eivät suostuisi vihkimään samansukupuolisia pareja. Uskon kuitenkin, että jos Suomessa samansukupuolisten avioliittoon vihkiminen kirkollisesti hyväksyttäisiin ja omantunnon vapaus annettaisiin, siitä äkkiä oltaisiin jo vaatimassa luopumaan. Onhan nyt jo sellaisia juristien lausuntojakin annettu, että riippumatta kirkon päätöksistä, vihkimisestä kieltäytyvät papit tekisivät virkavirheen ja joutuisivat käräjille.Omantunnonlausekkeiden tyhjyys on nähty: eronneitten vihkimisessä sellainen on annettu, naispappien kanssa työskentelystä on sellainen annettu, mutta eipä sitten ne ole ihan pitäneetkään…

3 tykkäystä

Äänestikö eduskunta tänään kansalaisaloitteesta maaliskuussa voimaan astuvan lain perumisesta? En ole missään nähnyt uutista. Eilen asiasta oli keskusteltu eduskunnassa.

Luulisin, että eilen oli lähetekeskustelu. Sitten se lähtee valiokuntiin ja sen jälkeen palaa varsinaisiin äänestyksiin, kun se on käsitelty valiokunnissa.

1 tykkäys

Juuri noin. Jopa kansalaisaloitetta vastustaneet lupasivat sille arvokkaan käsittelyn.

1 tykkäys

Lähetettiin lakivaliokuntaan, jonka saamista evästyksistä yleisin oli se, että vaikutukset muihin lakeihin tulisi tutkia. Kiinnostavinta minussa keskustelussa oli se, että aika vahvasti otettiin kantaa niiden homoparien puolesta, joiden mielestä avioliitto onkin heterojen juttu ja parisuhteen rekisteröinti edelleen tarpeen. Nythän käy niin, että jos laki tulee nykymuodossaan voimaan, samaa sukupuolta olevat eivät enää voi millään muulla tavalla kuin avioliiton solmimalla saada niitä juridisisa ja taloudellisia etuja, joita avioliitossa olevat saavat. Parisuhteen voi kuiyrnkin rekisteröidä ulkomailla ja se on pätevä Suomessa, joten tästä lähtien pitää sitten lähteä risteilylle sitä paperia hakemaan.

Tuli mieleen, että olisi mukavaa, jos olisi sellainen neukkutyylinen rekisteröinti kaikille, että sekä heterot että homot voisivat saada avioliiton edut ilman että täytyy mennä lupaamaan mitään vaivalloista rakastamista myötä- ja vastoinkäymisissä…

Kuuntelin suorana koko keskustelun, eikä ollut huono. Tosin potentiaaliset väliinhuutajat eivät olleet salissa. Enimmäkseen vain aloitteen tukijat.

Ei ollut huono?? Mutta Twitterhän tulvi meemejä joissa naureskeltiin pahisten typeriä kommentteja!!!

1 tykkäys

Liittyy osaltaan ketjun aiheeseen, joten laitanpa tänne. Mitä foorumilaiset tuumaavat tästä Lähetyshiippakunnan pastorin Facebook-postauksesta ja ennen kaikkea asiasta, jota se käsittelee? https://www.facebook.com/siikavirta/posts/10101876876511590 Kyse siis julkkiksen rekisteröimästä parisuhteesta, jota seurasi rukoushetki noin 70 lähimmän ystävän kanssa Kallion kirkkoherran toimittamana. Toisessa noista viitatuista lehtijutuista tilaisuutta kutsuttiin siunaamiseksi, mikä tarkoittanee lähinnä sitä ettei ero avioliiton siunaamiseen ollut mitenkään selkeä. Jutun olennainen pointti on osaltaan se, onko radikaalein muutos kirkon avioliittokannassa ja ennen kaikkea suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen tapahtunut jo silloin, kun rukoushetki hyväksyttiin.

2 tykkäystä

En osaa sanoa onko se ollut “radikaalein” muutos, mutta luultavasti se on ollut sellainen piste, jonka jälkeen asiat ovat voineet edetä vain yhteen suuntaan. Tulevaisuus tämän toki näyttää.

Tuosta Siikarannan postauksesta tekisi kyllä mieli tarttua pariin muuhun asiaan:

Herätkää, kristityt! … Lumipalloa ei voi enää pysäyttää muu kuin Kristuksen parousia (paluu)… Evankeliumin tähden on hakeuduttava seurakuntiin, joissa Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti toimitetaan.

Kovasti tämä tuntuu kutsulta Lähetyshiippakunnan seurakuntiin. Näillä kriteereillä en tokikaan itse tyytyisi luterilaisuuteen, mutta nämä nyt ovat näitä :stuck_out_tongue:

Tuo luonnehdintani saattoi olla hieman käppänen, kun yritin selittää mistä on kyse referoimatta koko juttua. Laiskuus iski. Mutta tuo ajatus, että suuri muutos on jo tapahtunut oli itselleni hätkähdyttävä osin siksi, että kävin aivan hiljan keskustelun, jossa ystäväni totesi piispojen lausunnosta, että perinteinen avioliittokäsitys sai ainakin lisäaikaa. Nyt tuntuu siltä. että se aika ehkä meni jo.

Ehkäpä Siikavirran olisi kannattanut tarkentaa kehotuksensa luterilaisiin kristittyihin :stuck_out_tongue:

Mutta joo, kyllä se asia taitaa noin olla. Tuo uutinen on kyllä jotenkin tulevaisuutta avaava. Voisin kuvitella, että yhä useammat tulevat käyttäytymään noin. Ensin käydään maistraatissa astumassa avioon, jonka jälkeen käydään juhlimassa “kirkkohäät” päälle. Sitten ystäville kerrotaan, että mentiin kirkossa naimisiin, koska nykyään sekin on mahdollista. Sitten muutamat teologit yrittävät kiemurrella, ettei se nyt ihan näin ole, mutta kuka heitä kuuntelisi.

2 tykkäystä

No - niin joissakin lehtijutuissa kerrottiin myös, että pari oli vihitty maistraatissa ja puhuttiin parin avioitumisesta. Kuitenkaan samaa sukupuolta olevat parit eivät toistaiseksi avioidu eikä heitä vihitä edes maistraatissa. Jutuissa ei puhuttu parisuhteen rekisteröinnistä, jota ilmaisua varmasti maistraatin työntekijä olisi käyttänyt. Luultavasti Kallion kirkossakin oli seurakunnan /papin käsityksen mukaan rukoushetki, vaikka lehti puhui siunaamisesta.

1 tykkäys

Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö… Ihan muuten muuten vain naispari tilasi rukoushetken maistraattihetken jälkeen. Ihan vain vahingossa suudeltiin ja juhlittiin.

5 tykkäystä