Tämä on kyllä mielenkiintoista puhetta sisällöstä.
Me sentään nautimme ehtoollisen molemmissa muodoissa, kuten Herra itse on säätänyt sanoen vielä, juokaa tästä, te kaikki.
Sitten jotkut muistuttavat itse muuttamastaan sisällöstä.
Huhhuh
Tämä on kyllä mielenkiintoista puhetta sisällöstä.
Me sentään nautimme ehtoollisen molemmissa muodoissa, kuten Herra itse on säätänyt sanoen vielä, juokaa tästä, te kaikki.
Sitten jotkut muistuttavat itse muuttamastaan sisällöstä.
Huhhuh
Katoliseen kirkkoon.
Toki luterilaisuudessa tunnustetaan konkomitanssi, toisen elementin nauttimalla saa kaiken, mitä molemmatkin. Kannatan ehtoollisen jakamista molemmissa muodoissa kaikille. Siitä poikkeaminen ilman erityistä syytä on aivan turhaa.
Olet luterilaisen kirkon pappi. Entäs pappislupaus?
Voi sen nähdä noinkin, mutta silloinkin on myönnettävä että se on ollut jo satoja vuosia skismaattinen emokirkon suhteen.
Se on sitä ollut ja on. Skismat ovat korjattavissa.
Millä aikataululla ajattelet, että tämä skisma korjaantuu. Meidän elinaikanamme? Jos ei, niin onko oikein yksilönä pysytellä skismassa? Tai onko pahempi vääryys siirtyä johonkin toiseen skismaan, jossa kenties muutoin on monet asiat paremmin?
Melkoisen kevein perustein on Suomen evlut kirkkoa pilkottu
Uuden kirkon perustamiseen ei ennen sotia ollut kovin syvällisiä perusteita.
Pahaltahan se näyttää. Olen joskus sanonut, että ekumeninen liike on saanut oikeasti paljon aikaan, meillä on Rooman kanssa yhteisymmärrys jopa siitä vanhasta kiistasta, vanhurskauttamisopista. Samaan aikaan kun lähentymistä on tapahtunut opillisissa ja liturgisissa asioissa, eetillisissä asioissa ollaan etäännytty, ne olivat aiemmin ekumenian helppoja asioita. Emme voi tietää tulevaa.
Voidaan katsoa skismaa ja skisman skismaa. Asiat tuskin paranevat, jos siirtyy skisman skismaan, kun tavoite olisi jotain muuta.
Uskoisin että aikakone matkaaja ei tunnistaisi edes roomalaista kirkkoa omana. Käytänteet ja teologiset muuttuivat trentossa.
Myös on pakko muistaa että ortodoksi piispatkaam eivät koskaan saaneet paavin vahvistus. Eikä lännessäkään aina.
Tämä teksti on minulle ollut tärkeä, se on kirjoitettu Ruotsin kirkon kannalta, mutta meidän kirkkomme on toki sitä samaa.
http://kristenenhet.nu/Katolsk_tro_3uppl/katolsk_tro_innehåll.htm
Häh? No, luterilaisuus ei vain ole roomalaiskatolisuutta, ei ollut sitä 1500-luvulla ja tänään vielä vähemmän. Sakramenttien yhteys tuskin toteutuu.
Sanoit, että kuoret ovat samat, mutta sisältö on toinen - koskien eukaristiaa. Et ollenkaan vastannut nyt kysymykseen, mitä tarkoitit. Kun kerran sekä roomalaisessa että luterilaisessa messussa saadaan sama Kristuksen Ruumis ja Veri. Ei meillä ole ehtoollisyhteyttä. Mutta 1400-luvun kannalta siihen ei olisi ongelmia. Meidän kirkkomme opetus on katolista opetusta, josta on poistettu väärinkäytökset. Se on lähtökohta. Kukaan tuskin kannattaa väärinkäytöksiä? Niiden määrittely on oma kysymyksensä.
Aika paljon on meitä luterilaisia, jotka emme katso olevamme Rooman kanssa yhteisymmärryksessä vanhurskauttamisopista. Trenton kirkolliskokouksen päätökset, joilla torjuttiin Augsburgin tunnustus, ovat edelleen voimassa.
Meidän krikkomme on yhteisymmärryksesä. Augsburgin tunnustus ei ottanut kantaa Trenton päätöksiin, koska se on laadittu ennen Trenton kokousta!
Minun vajavainen ymmärrykseni muistuttaa, että sopimusta ei katol. puolella ole
hyväksytty ja tunnustettu.
On se hyväksytty, tietyn lisälausunnon jälkeen.
@ALG Tunnut olevan jossain määrin tekemisissä Ruotsin kirkon korkeakirkollisten piitien kanssa. Sillä aluella kovasti olen kiinnostunut seuramaan tapahtumia.
Muttako sanotaan, että Ratzinger ei allekirjoittanut ja sitten paavi asetti koko LML:n kompetenssin epäilyksen alle. Onko sen jälkeen tapahtunut muutos?
Ainahan sitä voi liittyä suoraan Äidin hoiviin? Varsinkin jos yksilö on tietoinen, kuinka skisma ei kirkkojen välillä tunnu korjaantuvan.
Itse olen tulkinnut asian niin, että naispappeus käytännössä esti sen, ettei luterilainen kirkko voi koskaan palata Rooman yhteyteen. Naispappeja on, ainakin tulevaisuudessa, selvä enemmistö luterilaisen kirkon papistosta. Ei ole uskottavaa, että he suostuisivat jäämään maallikoiksi (tai diakoneiksi jos naisdiakonaatti joskus tulisikin mahdolliseksi). Miespapit taas voitaisiin, ehkä, vihkiä papeiksi myös katolisessa kirkossa.