Pitäisikö luterilaisesta kirkosta erota?

Repeltä hienoa pohdintaa. Kansankirkko myös antaa nykyisellään viestin ulospäin ettei uskonasioilla ole merkitystä; kukin voi uskoa mitä tahtoo ja tällä tavoin menettelemällä se asettuu tulpaksi niille, jotka mahdollisesti vielä tulisivat uskoon. Tällöin kuulumalla kansankirkkoon uskova on osaltaan evankeliumin tulppana ja minusta tämä on vakavaa.

1 tykkäys

Aivan, minusta heiltä (piispoilta), pitäisi nyt tullakin selkeä viesti näille kapinapapeille, mitkä on sanktiot siitä, mikäli alkavat vihkimään.
Käsittääkseni kirkkoherra jo yksistään riittäisi, koskapa ovat hänen kaitsennassaan (?)

Tämä on totta ja olenkin läheiselle ystävälleni (eläkkeellä oleva pappi), purkanut turhautumistani nykykirkon tomintaan, juuri hän sanoi samoilla sanoilla mahdollisesta eroamisestani.

Mutta mutta, perhe ja kirkko mielestäni pitää eroitella toisistaan tässä asiassa, vaikka me elämme demokratiassa (emäntäni kanssa), hän kuitenkin on hengellisessä “kaitsennassani”, eikä pidä sitä pahana asiana.
Taitaapa jopa salaa pitääkin siitä, että tuon meille Elämän Valoa Jeesuksessa :innocent:

Muoks. Puolisoa ei pidä jättää minkään manitsemasi piirteen takia, varmaan omasta persoonasta löytyy vielä vastenmielisempiä piirteitä, joita hän ei vaan tuo julki.
Anokaa mitä tahansa, on Opettajamme neuvo.
Miksei yhtähyvin Rakkautta ?

Olen samaa mieltä siitä ettei tällaista kirkkoa löydy mistään, mutta minusta tavoitteen ei tulisikaan olla tämän, vaan löytää kirkko jossa sana oikein saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan. Tällaisessa kirkossa jossa näin luterilaisen tunnustuksen mukaan oikein toimitaan voi olla paljonkin puutteita mm. elämänvaelluksen suhteen, mutta perustaltaan se toteuttaa sitä tehtävää johon kirkko on Jeesuksen antaman lähetyskäskyn perusteella asetettu, se julistaa evankeliumia eri välinein Raamatun mukaisesti. Kuten Repe tuossa ylempänä totesi ei kirkko lakkaa olemasta kirkko jos kirkkokuri ei ole täydessä ankaruudessaan käytössä sen keskuudessa, mutta toisin on, jos virka ja oppi turmeltuvat.

Minä saan kaiken tuon Suomen evlut kirkossa. Sinne minut on kasteessa liitetty ja siellä monet kaltaiseni taistelevat uskonsa ja opin totuuden puolesta. En siis lähde rottana ankkuriketjua myöten rantaan. Uskon, että Jumala näyttää tunnereaktioita selvemmin, jos joku muutos on tässä suhteessa tarpeen.

2 tykkäystä

Hah! Sinähän olet täällä taistellut sen puolesta että ihan sama mitä harhaoppia julistetaan kunhan kaikille jaetaan ehtoollinen.

En minä varsinaisesti puolison jättämisestä puhu ollenkaan, vaan se on taktinen rinnastus.

@Repe vastaisin:
Kirkossa on jo kauan kaikunut viesti: tehkää rauhassa syntiä, koska Jumala ei ole niuhottaja, vaan katsoo synnissä elämistä läpi sormien.
Täällä on minullekin vähän pilkallisesti (?) leukailtu luterilaisesta shibboletista tms.
Jos virka tästä on kokonaisuudessaan saastunut, milloin se saastui?
Oliko siis jo vuonna 1898 tai vasta 1956?
Jos nyt vaikka joku puhuu itse Perkeleen nimeen, ei kai nyt sentäns koko pappiskunta sen vuoksi ole kelvoton?

1 tykkäys

Suokoon Jumala sinulle katumisen armon sanoistasi.

Aiemmin tässä samassa ketjussa kun puhuttiin pappien opetuksesta, kirjoitit:

[quote=“Yxinkertanen, post:354, topic:410”]
Kun minä menen ehtoollispöytään, en etsi toisista vieraista harhaoppia[/quote]

Kirjoitit tuohon ‘vieraista’ mutta puhe oli koko ajan pappien opetuksesta, joiden harhaoppien arvostelemista kommentoit noin.

Eiköhän tuossa nyt kommentoitu tuota ehtoollispöydän saastumisoppia. Et kai sinäkin sitä kannata?

1 tykkäys

Meidän välille ei näytä syntyvän ymmärrystä ja hengen yhteyttä. Annetaan olla.

En kannata.

1 tykkäys

Et voi hyväksyä syntisiä ihmisiä?

En ole sellaista koskaan sanonut.

1 tykkäys

:astonished:

Olen kyllä saanut @Yxinkertanen kirjoituksista ihan toisenlaisen kuvan.

1 tykkäys

21 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Ilmestyskirja: Babylonin portto

8 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Teologian opiskelijoiden homokysely

Anskutin väitti, että asia ei suoraan liity kirkon tilanteeseen. Mielestäni hän oli väärässä, koska teologian opiskelijat on juuri se joukko, josta evlut kirkon uudet papit tulevat ja josta näin ollen myös kirkon uuden papiston näkemykset tulevat. Tätä seikkaa ei muuta se, että kaikista teologian ylioppilaista ei tule pappeja. Ja tämän kysymyksen käsittely on aivan linjassa ketjun avausviestin kanssa.

Ja ne jotka eivät pappeuteen päädy, päätynevät ehkä mm. monenmoisiin asiantuntijatehtäviin.

Kun meitä ei tuo petriininen ja mariaaninen aspekti niin kovasti vedä puoleensa, pitää varmaan @anon31067578 kanssa kertoa täällä meidän luterilaisten kristillisestä aspektista. Mehän tuomme esiin ristiinnaulittua Kristusta, ja häntä me ainoastaan seuraamme.
Niin toimi aikoinaan myös Paavali, ja sai sen vuoksi paljon kärsiä.
1 Kor 2:2 En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.

3 tykkäystä