Poliittinen keskustelu

Äänestin ykköstä. Jo ennen kuin se näytti melko selvältä voittajalta…:smiley:

Minusta rajanveto on vaikeaa, ei kai siitä muuten olisi jo paria vuotta puhuttu.

Mitä muuten on kristillinen ryssäviha? Neuvostoaikaan tietysti Neuvostoliitto oli kristityille aika negatiivinen ilmiö, mutta silloinkin kristityt nimenomaan pyrkivät Suomesta viemään evankeliumia Venäjälle salakuljettamalla mm Raamattuja, ja edelleen suomalaiset kristilliset yhteisöt tukevat ahkerasti veljeskirkkojaan Venäjällä. Ryssävihaan en ole varsinaisesti huomannut kristillisissä yhteyksissä törmänneeni.

1 tykkäys

Minä rakastan ja kunnioitan Ryssää. Hekin ovat veljiämme ja sisariamme!

“Kristillinen ryssäviha” tai mikään/ kenenkään viha ei mielestäni kuulu kristittyjen elämään millään tasolla.
Olen itsekin osallistunut kolmen Raamatun salakuljetukseen Tallinnaan, muistakseni -89(?), jossa olin Perjantai- Kristukselle kampanjan mukana nimenomaan viemässä Raamattuja sikäläisille kristityille.
Meille annettiin selvät ohjeet, kolme Raamattua ja kaksi kahvipakettia.

Kokoonnuimme Oleviston kirkossa ja tapahtuma oli yksi mieleenpainuvimmista uskoni taipaleella.
Me kaikki koimme todella vilpitöntä yhteyttä heidän kanssa.

1 tykkäys

Ryssä kuuluu kiellettyihin sanoihin.

1 tykkäys

Tämä on totta, ja tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.

Minusta kaikkein huonoin ratkaisu olisi se, että politiikasta saa vapaasti kirjoittaa, kunhan siihen sotkee jotenkin uskontoa.

5 tykkäystä

Asiasta keskustellaan paljon, mutta ei kyllä kovin monen taholta.

“Politiikka” on usein saanut sanana kielteisen sävyn. Pelkään, että joku joka vastaa kysymykseen “Saako kristillisellä foorumilla olla poliittista keskustelua?” sanomalla “Ei tietenkään!”, ymmärtää kysyttävän “saako kristillisellä foorumilla olla riitelevää, manipuloivaa, epärehellistä keskustelua jonkin poliittisen ryhmäkunnan omien intressien tai agendojen ajamiseksi”. Toivon että kukaan tämän äänestyksen osanottaja ei mieltäisi poliittisen keskustelun käsitettä näin.

Toisaalta, jos “poliittisen” käsite on se, mikä hiertää, niin minä voisin tietysti kannattaa sellaista vaihtoehtoa, että kielletään “politiikka” ja “poliittinen keskustelu”, mutta sallitaan asiallinen ja ystävällinen keskustelu kaikista valtiollisista ja yhteiskunnallisista aiheista.
:relieved:

5 tykkäystä

Sitä juuri sanotaan “poliittiseksi keskusteluksi”. Ja ehdotan, että se rajattaisiin foorumin ulkopuolelle, siinä toivossa, että klassinen kristinusko saisi sitäkin enemmän palstatilaa.

Mitä on klassinen kristinusko ilman valtiollisia ja yhteiskunnallisia aiheita?

Yksi nopea yksinkertaistus Raamatusta on se, että se kertoo meidän olevan veljiemme vartijoita ja että kaikki ovat veljiämme ja sisariamme. Miten tuohon muottiin sopii se, että meillä on muka joku klassinen kristinusko, joka on jotain muuta, kuin tässä yhteiskunnassa toimivaa?

1 tykkäys

Yksi näkökohta on Luuk.12:13-14, jossa Jeesus nimenomaan kieltäytyy rupeamasta jakomieheksi, siis yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttajaksi.

Kristitty joutuu kyllä elämään yhteiskunnassa ja kilvoittelemaan myös yhteiskunnallisen hyvän tekemisessä. Mutta selvästikään Jumalan ilmoitus ei anna yksityiskohtaisia ohjeita poliittisiin kysymyksiin, eikä meidän pidä uskotella itsellemme, että hyvää tarkoittavat poliittiset näkemyksemme olisivat Jumalalta saatuja.

Minä oletan niin päin, että jos suurempi määrä ihmisiä viihtyy foorumilla eri syistä pidempiä aikoja, niin siellä kirjoitetaan myös suurempi määrä foorumin varsinaisen aiheen mukaisia viestejä. En tiedä, onko nettifoorumeita tutkittu tästä näkökulmasta, mutta ainakin itse käyttäisin tällä foorumilla vähemmän aikaa, enkä kirjoittaisi sille nykyistä enempää tiukasti klassista kristinuskoa koskevia viestejä, jos foorumin sisältö olisi tiukemmin rajattu. Tietysti mitä tahansa aihetta koskevan keskustelun riitaantuminen voi karkottaa kävijät foorumilla, mutta tämän torjuminen on mielestäni moderoinnin tehtävä.

Minun tuntemistani muutamasta foorumista kaikki sallivat (ainakin kirjautuneille jäsenille) keskustelun sekalaisista, foorumin varsinaiseen teemaan liittymättömistä aiheista. Näiden foorumien kanta poliittisen keskustelun sallimiseen vaihtelee, mutta esimerkiksi eräs UR: ää ystävällismielisemmän sävyisenä säilynyt foorumi sallii puolueita ja politiikkaa koskevan keskustelun (joka kuitenkin kiinnostaa varsin harvoja).

1 tykkäys

Miksei voi samalla sanoa samalla ajatusrakenteella:
“Mutta selvästikään Jumalan ilmoitus ei anna yksityiskohtaisia ohjeita kysymyksiin, eikä meidän pidä uskotella itsellemme, että hyvää tarkoittavat näkemyksemme olisivat Jumalalta saatuja.”

Hyvin harvassa ovat ne ihmisen elämään liittyvät asiat, joihin on selkeästi olemassa yksi helppo Raamatusta löytyvä kohta joka ne tyhjentävästi selventää.

Siksi, että Jumalan ilmoitus (Raamattu) antaa aika yksityiskohtaisia ohjeita monissa asioissa. Ajatellaan vaikka Uuden testamentin kirjetekstejä.

Miksei tuo sama sitten päde yhteiskunnallisista asioista puhuttaessa.

Esimerkkinä epäoikeudenmukaisuus. Jumalamme asettuu hyvin selkeästi ja vahvasti epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Eikö tällöin muka kristillisesti voida sanoa, että yhteiskuntamme pitäisi pyrkiä epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseen, koska kristillinen arvomme?

On aika vaikea nimetä puoluetta, joka sanoo toimivansa epäoikeudenmukaisuuden puolesta. Kuitenkin puolueiden toiminnan ja tavoitteiden välillä on erittäin suuria eroja. Onko yksiselitteistä sanoa, että kokoomus, tai keskusta, tai kristillisdemokraatit, tai jopa sosialidemokraatit ellei peräti vihreät tai miksei jopa vasemmistoliitto aja juuri parhaiten epäoikeudenmukaisuuden poistoa kaikkein kristillisimmän tavoitteen mukaan. Pitääkö puolueella olla kristillinen termistö ohjelmassaan, että se sillä todistaa olevansa kristillisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja? Voiko sellaisena parhaiten toimiakin vaikkapa vihreät tai vasemmisto vai onko vanhat kirkkopuolueet kokoomus ja keskusta parhaat, tai kristilliseksi itsensä nimennyt kd ja eikös ainakin Soinin aikaan perussuomalaisetkin ollut joku kristillinen puolue? Puoluepolitiikka keskusteluaiheena on parhain tapa saada riita aikaiseksi. Edelliselläkin foorumilla onnistuttiin väliin aika hyvin siinä.
Itse pidän kyllä mahdollisena keskustella politiikasta siinä mielessä, että asiakysymyksissä etsitään tapa jolla joku ongelma kaikkein oikeudenmukaisimmin toteutettaisiin. Mutta puhdas puoluepolitikointi on kyllä vaarallinen tie. Ja miten nuo kaksi sitten voitaisiin erottaa niin että asiavääntö ei muutu puolueväännöksi?

1 tykkäys

Tuossa on aikalailla oma kantani kysymyksessä. Eli politiikan puhuminen asiallisessa hengessä (kunhan se jotenkin yhdistyy kristinuskoon) sallittua, mutta puhdas puoluepolitikointi kiellettyä. Jossa siis ajetaan jotain poliittista väriä yksinapaisesti, joka on mielestäni kristilliseen arvopohjaan sopimatonta.

Voidaan sanoa ja kai pitääkin sanoa. Johonkin on silti laitettava raja. En esimerkiksi haluaisi keskustella tällä foorumilla siitä, pitäisikö arvonlisäveroa nostaa tai laskea, vaikka tällaisia näkemyksiä epäilemättä perusteltaisiin oikeudenmukaisuudella.

1 tykkäys

Minä kannatan politiikan sallimista. Mutta toivon ja vaadin, että selkeästi poliittiset jutut pidettäisiin omassa sopessaan, ainakin pääasiassa. Ainahan juttu harhailee, mutta silti. Minusta avointa politiikkaa rasittavampaa on se, kun joku tahtoo kertoa poliittisia näkemyksiään ja läiskäisee himpun verran uskontoa sekaan oikeuttamaan sen.

Tosin politiikassakin voisi kyllä olla jotain rajoituksia. Yksipuolinen poliittinen julistus ei kuulu tänne, kun ei kuulu yksipuolinen uskonnollinenkaan julistus. Johan olisi kummallista sellainen, jos politiikka saisi jonkin etuoikeutetun aseman.

1 tykkäys