Tässä aloittamassani ketjussa yritetään yhden kirjoittajan toimesta määrätietoisesti sanottaa luterilaisesta predestinaatiokäsityksestä jotakin jota se ei ole. Tässä ketjussa yritetään yhden kirjoittajan toimesta jatkuvasti nostaa esiin ristiriitaisuuksia siellä missä niitä ei ole, vihjailemalla ja nostamalla esiin näennäisiä näkemyseroja, kuitenkaan niitä takentamatta ja täsmentämättä. Näin yritetään kylvää riitaa kirkkokuntien välille. Tällainen vihjailu ja epämääräisten heittojen jättäminen toisten todistettavaksi foorumille, on epäkristillistä.
Luterilainen(kin) predestinaatio-oppi on lohdutuksen, ei epätoivon lähde.
*muoks, @TimoAnttila
Steven D. Paulson on kirjassaan ”Luther’s Outlaw God: Volume I, Hiddenness, Evil, and Predestination” kuvannut Lutherin ja Erasmuksen vääntöä pitkään ja hartaasti. Ytimessä on Lutherin puhe vapaasta tahdosta mielikuvituksen tuotteena. Lutherin pointti ei ollut sanoa, että ei ole olemassa mitään asioita, joita ihminen ei voisi jollakin tapaa vapaasti valita (Voin valita laitanko juuston makkaran alle vai päälle leipää tehdessäni. Ja Lutherin omien sanojen mukaan ihminen on vallan viisas yhteiskunnallisia asioita pohtiessaan). Lutherin pointti oli hyökätä traditionaalista ”kahden välttämättömyyden käsitettä” käsitettä vastaan ja hän teki sen retorisesti. Puhe mielikuvituksen tuotteesta liittyy absoluuttisen välttämättömyyden käsitteeseen ja on retorinen hyberbola ja itse viittaus Ciceroon. Luther hyökkäsi sekä traditiota (Augustinus - Akvinolainen), että nominalismia vastaan. Pointti oli, että meidän ei tarvitse tinkiä ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan vapaan tahdon välillä ja siten ahdistua asiasta: Vapaa tahto on fiktiota ja Jumala on kaikkivoipa. Aihetta käsiteltiin ketjussa ”Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia”, jossa kirjoitin:
”Ajatus vapaasta tahdosta itsenäisenä olevana, on kai teologiassa (läntisessä muodossa) peräisin Augustinukselta (tai pohjimmiltaan uusplatonismista).
Eramusta vastaan Luther argumentoi nimenomaan siten että vapaus on jotain joka tapahtuu meille, Se on jotain johon meidät otetaan, ei jotain joka on meissä itsessämme olevaa . Lutherin mukaan Pyhän Hengen tehtävä on tämä vapauteen ottaminen. Aiheesta tarkemmin ja asianmukaisin kirjallisuusviittein. Robert W. Jenson: On Thinking the Human, s. 32 - 45. Gillespiekin toteaa, että Luther ajatteli (englanniksi) "free will is a fiction among real things, a name with no reality”), Gillespie (The Theological Origins of Modernism, s. 145). Gillespien johtopäätökset tästä eteenpäin, ovat hieman toisenlaiset kuin Jensonin.”
Tämä vapaan tahdon perinpohjainen turmeltuneisuus tarkoittaa nimenomaan turmeltuneisuutta hengellisissä asioissa, joissa ihminen, ei ainoastaan kykene, vaan aktiivisesti vastustaa kaikkea Jumalan työtä.
Tästä ihminen on itse vastuussa. Kyse ei ole siitä, että ihminen vastustaa kaikkea hengellisyyteen liittyvää (paitsi väärää hengellisyyttä, johon ihminen lähtee ilomielin ja reippain sydämin) koska hänet olisi ennen aikojen alkua määrätty siihen. Jokainen ihminen vastustaa sitä koko ajan, olipa ulkoisesti miten hurskas hyvänsä. Uskonpuhdistus ”alkoi” sillä, että Luther julisti katumuksen olevan päivittäistä.
Siksi predestinaatio on ihana asia. Kun Jumala valitsee minut, kun kuulen Jumalan sanaa tai otan vastaan ehtoollisen sakramentin tai ripittäydyn, minulle lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin ja miten usein Jumala niin tahtoo. Ja tämä on Jumalan iankaikkinen valinta minun suhteeni. Tuntuipa minusta itse tilanteessa miltä hyvänsä.
Sama asia tapahtuu tietysti suhteessa uskoon, joka on olemisen, ei tietämisen tapa. Minulla ei ole sen suhteen mitään ansiota. Se lahjoitetaan minulle ulkoa päin ja se lahjoittaminen on armoa ja Jumalan valinta minun suhteeni. Pelastus on sama asia kuin pyhitys. Jumalan iankaikkisuudessa tekemä valinta minun suhteeni, näkyy jokaisessa hetkessä, jossa olen niin kuin Jumala tahtoo minun olevan.
Jos joku opettaa predestinaatiosta siten, että se ahdistaa kristittyä, niin hän opettaa väärin.
Calvinin predestinaatio-oppi, siis siten kun Calvin sitä itse opetti, on käsittääkseni melko huonosti tunnettu Suomessa. Se sotketaan usein käsityksiin, joita Calvin ei itse opettanut. Oppi ei myöskään ole Calvinille niin keskeinen kuin usein oletetaan.
Peter Thuesenin kirjassa ”Predestination”, kuvataan predestinaatio-opin amerikkalaista historiaa. Kuten tunnettua, predestinaatio-oppi rantautui Amerikkaan melko jyrkässä muodossa, mutta jyrkimmilläänkin oppi oli tarkoitettu lohdutukseksi. Kristillisyyden haarautuminen Amerikassa on isolta osin predestinaatio-opin historiaa. Thuesenin kirjassaan esittämä työhypoteesi on, että predestinaation antiteesi ei ole vapaa tahto vaan sakramentalismi. Minusta se on hedelmällisempi lähtökohta kuin vapaan tahdon sotkeminen tähän. Mutta tarvitsemme molempia: sitä, että meidät on Kristuksessa valittu ja sakramentteja, vakuuttuaksemme, saadaksemme lohtua ja vahvistuaksemme päivittäin siitä, että olemme oikealla tiellä.
Luterilaisuus on tässä välissä, äärimmäisen predestinaation ja äärimmäisen sakramentalismin välissä, niin kuin muutkin korrektit kirkot. Olemme samalla viivalla, hieman eri kohdissa.
D