Predestinaatio

Oliko se Augustinus, joka selitti Jumalan iankaikkisuudessa olemisen siten, että Hänelle kaikki on nykyhetkeä? Muistaakseni C.S.Lewis käytti jotain sellaista vertausta, että meille aika on kuin pitkin paperille piirrettyä viivaa kulkemista, jolloin olemme aina tietyssä kohdassa viivaa takanamme menneisyys ja edessämme tulevaisuus, kun taas Jumalalla tuo viiva on kokonaisuudessaan Hänen näkyvissään.

Niinpä tuo maitsemasi looginen prioriteetti olisikin ainoa merkityksellinen tapa nähdä predestinaatio. Jos näin on, niin ei todellakaan ole menneisyydessä, nykyhetkessä tai tulevaisuudessa hetkeä, jolloin Jumala on valinnan tehnyt. Se on tehty ikään kuin aina, jos nyt jokin aikaan viittaava termi on ihmisen näkökulmasta valittava.

Saatoin kyllä ymmärtää ajatuksesi aivan pieleen, mutta jotenkin tuntuu, että olen pitkästä aikaa nähnyt jonkinlaisen välähdyksen siitä, miten predestinaation voisi edes jotenkin merkityksellisellä tavalla selittää. Ja se oivallus liittyy tuohon iankaikkisuuden analyysiin.

2 tykkäystä

Luterilaista- predestinaatiota ei voi loogisesti selittää, koska se ankkuroidaan antropologiaan ja lähtee sieltä. Armosta te olette pelastetut tarkoitaa luterilaisuudessa, että Jumala pelastaa, puupölkyn, kuten tunnustus sanoo. Toinen kuva on, että ihminen on kuollut kuten Lasarus. Mitä kuollut voi tehdä? Ei mitään. Hänessä ei ole mitään antropologista ominaisuutta joka voisi hänet pelastaa. Tämä ihminen pelastetaan iankaikkisuudessa tehdyn salaisen valinnan tähden. Jumala on nähnyt viivalla kaikki ja määrännyt ketä pelastetaan. Tätä tarkoitaa luterilaisuudessa armosta pelastettu.

Voihan se olla näinkin. En minä ole predestinaatioita syvällisesti mielessäni eritellyt. Nähdäkseni sinä toistuvasti palaat oikeudenmukaisuuden vaatimukseen. @Diakoni tuossa edellä korosti lohdutusta ja on erikoista, että ne ainakin tässä vaiheessa keskusteluanne ikään kuin asetetaan vastakkain - tai näin se minusta ainakin näyttää.

Olen itse hieman kallellaan siihen, että oikeudenmukaisuus on, mitä tahansa Jumala tekee. Ei ole mitään Jumalasta irrallista mittaria, jolla Hänen oikeudenmukaisuuttaan voisi arvioida. Jos olisi, niin se mittari olisi sitten joku muu, uusi Jumala, jolla on auktoriteettia yli sen Jumalan, johon uskon ja jota palvon.

Ja sitten olisi vielä suuremman auktoriteetin omaava toinen mittari, sitten kolmas jne. ad infinitum.

1 tykkäys

Johtopäätöksesi on mielestäni oikea. Tunnustuskirjojen predestinaatio lohdutus on retorinen keino päästä hankalasta tilanteesta, siinä yleinen logiikka ja ihmisen oikeustaju poistetaan.

Jumala on aina ehdottoman oikeudenmukainen, mutta hän ei luotuisuutta kumoa.

Onko ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen sama asia? Ymmärtääkseni ei ole ja tässä katoliset/ ortodoksit ja orientaalit ovat luterilaisten kanssa samaa koulua (?)

Toki voin olla väärässäkin…

1 tykkäys

Luterilaisuudessa erotetaan ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen, mutta niiden sanojen tulkinnan sisältö ei ole sama kuin ortodokseilla ja katolisilla.

Kerrotko miten ne eroavat?

Minusta se olisi mielenkiintoinen ratkaisu. Jos tiedän ennalta, että kohta sataa vettä, niin määräisin uloslähtevän lapseni ottamaan sadevarusteet, vaikka hän ei näkisi siihen mitään syytä. Ainakin tässä tietäminen ja määrääminen kytkeytyvät elimellisesti toisiinsa. Mutta silloin olisi oleellista kysyä motiiviani: miksi en halua lapseni kastuvan? No suojellakseni häntä esim. vilustumiselta.

Mutta tämä voi olla ontuva analogia Jumalaan sovellettuna. Miltä Hän minua varsinaisesti suojelee, kun Hän ennaltatietämisen ja siihen liittyvän ennaltamääräämisen pohjalta ohjaa elämääni? Onko tämä edes mielekäs kysymys?

Luterilainen tunnustuksen kuvaus asiasta:

FC-SD 11, 4,5, S. 554-555

Ensiksikin on tarkoin huomattava, että Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys (Vorsehung) ei ole sama asia kuin Jumalan lasten iankaikkinen valinta iankaikkiseen autuuteen. Jumalan edeltätietämys (Versehung) ( praescientia vel praevisio ) tarkoittaa sitä, että Jumala näkee ja tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. Sen kohteena ovat kaikki luodut olennot, sekä hyvät että pahat. Jumala näkee ja tietää kaiken, sekä hyvän että pahan, mikä on olemassa tai tulee olemaan, kaiken mikä tapahtuu nyt ja vasta. Onhan sekä mennyt että tuleva Jumalalle avoinna ja läsnä. On kirjoitettu: “Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Ei yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta” (Matt. 10:29). “Sinun silmäsi näkivät minut idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut” Ps. 139:16. “Lähdit tai tulit, minä sen tiedän, niin kuin senkin, että sinä raivoat minua vastaan” Jes. 37:28.

Jumalan iankaikkinen valinta ( praedestinatio ) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä Ef. 1:4): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja “määrännyt lapseuteen”.
https://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html

Ortodoksisessa kirkossa ihmisen tahto nähdään vapaana ja hän voi alusta asti tehdä yhteistyötä ( synergismi) Jumalan kanssa. Katolista oppia en tunne kovin hyvin, mutta he eivät kuitenkaan opeta luterilaista predestinaatio oppia. Joku katolinen voisi avata tätä enemmän.

Tässä aloittamassani ketjussa yritetään yhden kirjoittajan toimesta määrätietoisesti sanottaa luterilaisesta predestinaatiokäsityksestä jotakin jota se ei ole. Tässä ketjussa yritetään yhden kirjoittajan toimesta jatkuvasti nostaa esiin ristiriitaisuuksia siellä missä niitä ei ole, vihjailemalla ja nostamalla esiin näennäisiä näkemyseroja, kuitenkaan niitä takentamatta ja täsmentämättä. Näin yritetään kylvää riitaa kirkkokuntien välille. Tällainen vihjailu ja epämääräisten heittojen jättäminen toisten todistettavaksi foorumille, on epäkristillistä.

Luterilainen(kin) predestinaatio-oppi on lohdutuksen, ei epätoivon lähde.

*muoks, @TimoAnttila

Steven D. Paulson on kirjassaan ”Luther’s Outlaw God: Volume I, Hiddenness, Evil, and Predestination” kuvannut Lutherin ja Erasmuksen vääntöä pitkään ja hartaasti. Ytimessä on Lutherin puhe vapaasta tahdosta mielikuvituksen tuotteena. Lutherin pointti ei ollut sanoa, että ei ole olemassa mitään asioita, joita ihminen ei voisi jollakin tapaa vapaasti valita (Voin valita laitanko juuston makkaran alle vai päälle leipää tehdessäni. Ja Lutherin omien sanojen mukaan ihminen on vallan viisas yhteiskunnallisia asioita pohtiessaan). Lutherin pointti oli hyökätä traditionaalista ”kahden välttämättömyyden käsitettä” käsitettä vastaan ja hän teki sen retorisesti. Puhe mielikuvituksen tuotteesta liittyy absoluuttisen välttämättömyyden käsitteeseen ja on retorinen hyberbola ja itse viittaus Ciceroon. Luther hyökkäsi sekä traditiota (Augustinus - Akvinolainen), että nominalismia vastaan. Pointti oli, että meidän ei tarvitse tinkiä ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan vapaan tahdon välillä ja siten ahdistua asiasta: Vapaa tahto on fiktiota ja Jumala on kaikkivoipa. Aihetta käsiteltiin ketjussa ”Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia”, jossa kirjoitin:

”Ajatus vapaasta tahdosta itsenäisenä olevana, on kai teologiassa (läntisessä muodossa) peräisin Augustinukselta (tai pohjimmiltaan uusplatonismista).

Eramusta vastaan Luther argumentoi nimenomaan siten että vapaus on jotain joka tapahtuu meille, Se on jotain johon meidät otetaan, ei jotain joka on meissä itsessämme olevaa . Lutherin mukaan Pyhän Hengen tehtävä on tämä vapauteen ottaminen. Aiheesta tarkemmin ja asianmukaisin kirjallisuusviittein. Robert W. Jenson: On Thinking the Human, s. 32 - 45. Gillespiekin toteaa, että Luther ajatteli (englanniksi) "free will is a fiction among real things, a name with no reality”), Gillespie (The Theological Origins of Modernism, s. 145). Gillespien johtopäätökset tästä eteenpäin, ovat hieman toisenlaiset kuin Jensonin.”

Tämä vapaan tahdon perinpohjainen turmeltuneisuus tarkoittaa nimenomaan turmeltuneisuutta hengellisissä asioissa, joissa ihminen, ei ainoastaan kykene, vaan aktiivisesti vastustaa kaikkea Jumalan työtä.

Tästä ihminen on itse vastuussa. Kyse ei ole siitä, että ihminen vastustaa kaikkea hengellisyyteen liittyvää (paitsi väärää hengellisyyttä, johon ihminen lähtee ilomielin ja reippain sydämin) koska hänet olisi ennen aikojen alkua määrätty siihen. Jokainen ihminen vastustaa sitä koko ajan, olipa ulkoisesti miten hurskas hyvänsä. Uskonpuhdistus ”alkoi” sillä, että Luther julisti katumuksen olevan päivittäistä.

Siksi predestinaatio on ihana asia. Kun Jumala valitsee minut, kun kuulen Jumalan sanaa tai otan vastaan ehtoollisen sakramentin tai ripittäydyn, minulle lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin ja miten usein Jumala niin tahtoo. Ja tämä on Jumalan iankaikkinen valinta minun suhteeni. Tuntuipa minusta itse tilanteessa miltä hyvänsä.

Sama asia tapahtuu tietysti suhteessa uskoon, joka on olemisen, ei tietämisen tapa. Minulla ei ole sen suhteen mitään ansiota. Se lahjoitetaan minulle ulkoa päin ja se lahjoittaminen on armoa ja Jumalan valinta minun suhteeni. Pelastus on sama asia kuin pyhitys. Jumalan iankaikkisuudessa tekemä valinta minun suhteeni, näkyy jokaisessa hetkessä, jossa olen niin kuin Jumala tahtoo minun olevan.

Jos joku opettaa predestinaatiosta siten, että se ahdistaa kristittyä, niin hän opettaa väärin.

Calvinin predestinaatio-oppi, siis siten kun Calvin sitä itse opetti, on käsittääkseni melko huonosti tunnettu Suomessa. Se sotketaan usein käsityksiin, joita Calvin ei itse opettanut. Oppi ei myöskään ole Calvinille niin keskeinen kuin usein oletetaan.

Peter Thuesenin kirjassa ”Predestination”, kuvataan predestinaatio-opin amerikkalaista historiaa. Kuten tunnettua, predestinaatio-oppi rantautui Amerikkaan melko jyrkässä muodossa, mutta jyrkimmilläänkin oppi oli tarkoitettu lohdutukseksi. Kristillisyyden haarautuminen Amerikassa on isolta osin predestinaatio-opin historiaa. Thuesenin kirjassaan esittämä työhypoteesi on, että predestinaation antiteesi ei ole vapaa tahto vaan sakramentalismi. Minusta se on hedelmällisempi lähtökohta kuin vapaan tahdon sotkeminen tähän. Mutta tarvitsemme molempia: sitä, että meidät on Kristuksessa valittu ja sakramentteja, vakuuttuaksemme, saadaksemme lohtua ja vahvistuaksemme päivittäin siitä, että olemme oikealla tiellä.

Luterilaisuus on tässä välissä, äärimmäisen predestinaation ja äärimmäisen sakramentalismin välissä, niin kuin muutkin korrektit kirkot. Olemme samalla viivalla, hieman eri kohdissa.

D

5 tykkäystä

… ortodoksisessa Kirkossa tuo “tahdon vapaus” tarkoittaa sitä että lankeemuksesta huolimatta ihminen ei ole tullut Luojalleen täysin kuolleeksi, kiveksi, pölkyksi tms. vaan hänessä on yhä jotain, siitä ikonisuudesta, jonka Jumala häneen istutti. Juuri tässä ja tämän avulla me sanomme: Herra armahda minua syntistä!

Huomaan myös tässä sen, että Kirkkoni tapa puhua näistä jutskista ei ole sama kuin esim. luterilaisen. En pahalla sano. Totean vain että eroa on retoriikan jne. En kuitenkaan sanoisi että luterilaisuus opettaisi predestinaatiosta kuin Calvin. Katulahkolaiset on sitten oma juttunsa.

1 tykkäys

Ketju avattiin ajastetusti 30 tunnin kuluttua.

Tässä asia on hyvin sanottu! Yksi virke minua kuitenkin vaivaa, tuo “Pelastus on sama asia kuin pyhitys.” Ilmeisesti tässä tarkoitat pyhitystä laajassa merkityksessä, jolloin se sisältää vanhurskauttamisen ja sitä seuraavan elämän pyhittämisen?

Kiitos täsmennyksestä. Pelastus on tietenkin vanhurskauttamista ja pyhitystä. Näpyttelin kännykällä, eikä silloin jaksa veivata omaa tekstiään. Kokonaisuus toimisi ilman tuota lausettakin.

Vanhurskauttamisen ja pyhityksen suhteesta minulla on yksittäisenä teologina näkemys, siitä, että ne voidaan lukea samaksi prosessiksi. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee (CA V). Tätä ei tarvitse ajatella yksittäiseksi tapahtumaksi omassa ajassani. Aina kun olen oma itseni uskoen ts. olen itseni niin kuin Jumala tahtoo, sen vaikuttaa minussa Pyhä Henki joka vaikuttaa uskon Jumalan tahdon mukaisesti. Aina kun lankean, en ole itseni uskoen, menen itseeni, huomaan tehneen väärin (toivottavasti) ja Pyhä Henki vaikuttaa uskon ja olen taas oma itseni uskoen. Jumalan tekona kyse on yhdestä vanhurskaaksi julistamisesta ja omassa ajassani se näkyy lukuisina hetkinä (efektiivisesti, pyhittymisenä) joissa lankeamisteni jälkeen olen taas niin kuin Jumala tahtoo. Lankeamiseni on omaa ansiotani ja pyhittymiseni on Jumalan ansiota.

Predestinaatio-oppi ei tarkoita sitä, etten voisi langeta kun minut on valittu. Se tarkoittaa sitä, että minut valitaan vaikka olisin langennut: siksi lankeamiseni ei implikoi sitä etteikö minua olisi valittu. Siksi minulla on lupa olla vaipumatta epätoivoon langettani.

D

1 tykkäys

Luterilainen ajattelee, että sanaa ja sakramentteja apuna käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon, joka laittaa huutamaan Herra armahda minua syntistä" Huudan itsekin tuota jatkuvasti… tai no en ihan koko ajan, mutta usein. Luterilainen(kin) ajttelee, että tuo huuto on jo tulosta siitä, että olen itseni sillä hetkellä uskoen: tunnustan että Herra voi minua armahtaa. En tunnustaisi tätä jos en ajattelisi että Jumala on lopulta se joka viime kädessä auttaa avun. Samalla tunnustan syntisyyteni ja sen että tarvitsen apua itseni ulkopuolelta, siltä joka on luonut taivaan ja maan. Kyllä tuo huuto on jo uskovan teko.

Mutta ikonisuuteen liitty se, että olemme luotuja kuvaksi. Minä ajattelen itse suoraviivaisesti: Minä voin siitä, syntyä, elää, kuoilla ja ylösnousta. Minä voin syödä, tuntea, rakastaa, käydä vessassa, aivastella, koska Kristuskin teki niin. Hänen mukaansa kaikki on tehty. Maailma on luotu sellaiseksi kuin se on, että Kristus voisi elää maailmassa ihmisenä. Ei Kristus syntynyt sellaiseksi kuin on, siksi että voisi syntyä ajassa Betlehemissä. Ei vaan maailma luotiin sellsiseksi kuin se on ja siellä on Betlehem, että Kristus voisi syntyä siellä. Kristuksen ihmisyys määrittelee todellsiuuden, ei todellisuus Kristusken ihmisyyttä. Ja tämä on se näkökulma minun jumalankuvaisuuteeni.

Ainoa asia joka minussa on, jota Kristuksessa ei ole, on synti, kykyni olla jotenkin toisin mitä Jumala tahtoo.

D

1 tykkäys

Kiitos vastauksestasi!

Luterilaiseen predestinaatio oppiin ei varsinaisesti kuulu yhteiskunnalliseen vanhurskauteen liittyvät teot, joka luterilaisuudessa yleisesti nähdään vapaan tahtoon kuuluvana asiana. Voin valita laitanko leivän päälle kinkkua tai juustoa. Voin valita maitokaupasta mitä maitoa ostan. Nämä kuuluvat yhteiskunnalliseen vanhurskauteen ( ns. maalliseen regimenttiin, jota myös ( tosiasiallisesti luterilaisuudessa pidetään syntinä, koska kaikki mikä ei ole sijoitu oikeaan kontekstiin on väärin, >1 käsky.)

Hengelliseen regimentiin kuuluu sen sijaan predestinaatio, valinta joka on tapahtunut iankaikkisuudessa. Luterilaisuudessa ei näin ollen tingitä ihmisen vapaasta tahdosta maallisten asioiden suhteen, hengellisissä asioissa tahto on absoluuttisen kuollut, paha ja sidottu. Tunnustus määrittelee tässä tahdon useammalla eri kuvalla.

”Uudestisyntymätön ihminen ei pysty, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, myötävaikuttamaan(5,7, ihminen on synnin orja, perkeellen vanki. Hänen vaikutuksestaan toimiva, Joh 8:34, Ef 2;2, 2 Tim 2:26). Lisäksi Raamattu nimittää luonnollista ihmistä pimeydeksi, tarkoittaen hänen suhdettaan hengellisiin, jumalallisiin asioihin: Ef 5:8, Apt 26:18), 11,12. He vaeltavat mielensä turhuudessa ( Ef 4:17). ” ( FC-SD 2).

Kaiken kaikkiaan Raamattu ei myönnä, että luonnollisella ihmisellä olisi kykyä vaikuttaa jotakin hengellistä hyvää tai oikeaa.

Luterilaisuus ei tingi ihmisen vapaan tahdon ja ihmisen sidotusta tahdosta. Jumalan tahto on aina vapaa, ihmisen tahto on sidottu ja kuollut hengellisissä asioissa kuten predestinaatio osoittaa. Tämän takia Jumala vapaasti valitsee iankaikkisuudessa tietyt ihmiset autuuteen;

Luterilainen FC-SD 11 kuvaa juuri tätä asiaa.

” Jumalan iankaikkinen valinta ( praedestinatio ) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä Ef. 1:4): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja “määrännyt lapseuteen”.

Luterilaiseen predestinaatio oppi liittyy ihmisen antropologiaan. Kysymys siitä millainen ihmisen tahdon vapaus on lankeemuksen jälkeen. Mitä tahto voi valita ja mitä ei. Voinko valita Jumalan vain en. Luterilainen vähäkatekismus vastaa tähän seuraavasti;

Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen…”

Katekismuksen takana on, ajatus ihmisen tahdon sidotusta tilasta, jonka Jumala vapauttaa. Tämän vapautuksen hän tekee välineiden kautta. Hän vapauttaa ne jotka ovat iankaikkisuudessa valittu, kuten FC-SD sanoi;

Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu.”

Luterilainen predestinaatio lähtee siis siitä, että Jumala on valinnut tietyt ihmiset iankaikkisuudessa. Tästä herää kysymys onko tämä nyt niin ihana asia? Herää myös kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Eikö Jumala rakastakkaan minua, eikö Hän haluakaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, jos hän on valinnut vain tietyt ihmiset autuuteen ( yksinkertainen predestinaatio). Toisaalta Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ( 1 Tm 2:4) ja toisaalta – usko on Jumalan lahja ( 1 Kr. 4:7, Ef. 2). Voimme siis kysyä miksi kaikki eivät pelastu jos Hän haluaa kaikkien pelastuvan? Tässä näyttäisi olevan ristiriita.

Siksi on mielestäni ymmärrettävää, että luterilainen predestinaatio oppi ahdistaa ihmistä ja se on kauhistuttava, se on kauhistuttava, että Jumala valitsee vain jotkut autuuteen. Vastauksesi, ei mielestäni riitä se, että silloin predestinaatiota opetetaan väärin, tai se käsitetään väärin, jos se ahdistaa. Usko on olemisen tapa jonka Jumala antaa, tosin ei anna kaikille, koska valinta ei ole universaalinen. Onko siis väite sidotusta tahdosta virheellinen? Jos Jumala ei pelasta minua, en pelastu, koska vastustan Jumalaa enkä voi muuta. Mielestäni oppi sidotusta tahdosta näyttäisi olevan virheellinen.

Luther itse joutui pohtimaan samaa kysymystä ja hän vastaa siihen kirjassaan sidottu ratkaisuvalta seuraavasti; " Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi " (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)

Sivuhuomiona se, että tässä näyttäisi olevan ikään kuin kaksi Jumalaa: Ilmoitettu Jumala joka haluaa kaikkien pelastusta ja sitten salattu joka haluaa syntisen kuolemaa ja vaikuttaa kaiken tahtonsa mukaan. Tämä ensimmäinen on se, jonka luo ahdistuneen pitää paeta. Tuntematon Jumala on kuitenkin aivan yhtä todellinen. Paras suoja on olla ajattelematta häntä. Ainakaan kovin paljon tai jatkuvasti. Muuten joutuu epätoivoon.

Luterilaisen valinnan juuret ovat Augustinuksen ajattelussa. ”Armo annetaan vain joillekin, lahjaa ei anneta kaikille, Jumalan täytyy olla vapaa antamaan tai pidättämään armo. Tämä johtaa ajatukseen armon erityisluonteesta, ei sen universaalisuudesta” ( Näin, mm. A.E.McGRANT – Kristillisen uskon perusteet s, 488)

Miksi sitten tunnustus sanoo; “Jos siis joku esittää oppia Jumalan armollisesta valinnasta sillä tavalla, että murheelliset kristityt eivät saa siitä lohtua vaan joutuvat epätoivoon, katumattomat taas vahvistuvat suruttomuudessaan, silloin on epäämättömän varmaa ja totta, että tätä oppia ei opeteta Jumalan sanan ja tahdon mukaisesti vaan järjen mukaan ja ilkeän Perkeleen yllytyksestä.”

Tässä avaimena on muutamia asioita; murheelliset kristityt ja katumattomat. Eteemme piirretään sielunhoidollinen näkökulma, ihmisistä jotka ovat näissä sielun tiloissa. Murheellisia tulee lohduttaa välineillä, katumattomia tulee kutsua välineillä. ( > tässä on mielestäni näkyvillä tämä ilmoitetun ja salatun Jumalan problematiikka) Tällä ei ole kuitenkaan tarkoitus poistaa sitä opillista prinsiippiä mistä edellä oli puhe, > valinta, Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu.” FC-SD 11. ”

Jokainen voi itse miettiä millainen oppi on kysymyksessä.

Varhaisessa kirkossa ihmisen tahdon vapaus oli yleisesti hyväksytty lähtökohta jota lankeemus ei ollut poistanut. Tuossa hiukan enenmän historian kuvaa: https://hapatusta.net/2017/04/24/taistelu-augustinuksen-perinnosta/

Ortodoksinen näkemys ihmisen vapaasta tahdosta; https://www.ortodoksi.net/index.php/Armo_ja_vapaa_tahto_(opetuspuhe)