En tiedä missä opetetaan että kaikkeen täytyy olla Raamatussa käsky. Sen tiedän että luterilaisuudessa opetetaan että kaikki oppi on Raamatulla tutkittava. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että asiat jotka ovat selkeästi raamatunvastaisia, eivät mene jatkoon.
Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa kyseisestä kohdasta opetetaan laajemmin. Kiellot ja rajoitukset joita luterilaisilla on, liittyvät ennen kaikkea väärinkäyttöihin ja oletuksiin pyhien asemasta, tiedosta ja kyvyistä. Ei meillä ole niistä tietoa. Jos pyydän edesmennyttä äitiäni rukoilemaan puolestani, niin se on luterilaisittain sama asia kuin jos pyytäisin naapuriani rukoilemaan puolestani. Uskon että rukoukset auttavat, mutta pyhien esirukous auttaa yhtä paljon kuin elossa olevan naapurin.
Minusta on ihan OK pyytää edesmenneiltä esirukouksia. Minusta on myös ihan OK olla pyytämättä. Ajattelen että ehtoollisella olen joka tapauksessa yhdessä kaikkien tavaan pyhien kanssa ylistämässä Jumalaa.
Pyydän kaikkien pyhien, elävien ja kuolleiden esirukousta siihen, että Jumala soisi meille hermeneuttista suopeutta lukiessamme toistemme tekstejä. Rukoilen että emme sortuisi olkinukkeihin emmekä karikatyyreihin kun puhumme toistemme uskosta. Rukoilen myös viisautta keskittyä enemmän siihen, miten voisin itse sanoa asioita hyvin, kuin viisautta keskittyä siihen, mitä toinen sanoo tyhmästi.
Tuo “1500 vuotta” on tässä asiayhteydessä liioittelua, sillä tarkoittanet aikaa kristillisen kirkon perustamisesta (n. v. 30) protestantismin syntyyn (n. v. 1517). On nimittäin epätodennäköistä, että pyhiltä olisi pyydetty esirukouksia aivan kirkon alkuaikoina. Liioittelua on sekin, että muka meillä pitäisi “kaikkeen” olla Raamatussa käsky. Luterilaisilla on paljonkin sellaista (jumalanpalvelus)traditiota, jota ei mainita Raamatussa.
Raamatussa rukous on ilmiselvästi tärkeä asia, ja Raamatussa on lukuisia kehotuksia rukoilla sekä neuvoja ja esimerkkejä siitä, miten sitä tulisi tehdä. Koska näissä kehotuksissa, neuvoissa ja esimerkeissä ei ole mitään viittausta siihen, että pyhiltä olisi pyydetty esirukouksia, on jokseenkin todennäköistä, ettei sellaista tehty vielä apostolien aikana.
Voimme siis hylätä tällaiset esirukouspyynnöt tarpeettomina uutuuksina, samaan tapaan kuin ortodoksit moittivat protestantteja siitä, että nämä olisivat tuoneet kristillisyyteen tradition vastaisia uutuuksia.
Tuo pätee vain, jos naapurisi on pyhä. On tietysti hurskasta, jos ajattelet niin. Käytännössä asia tuskin on niin. Raamatussa nimenomaan sanotaan, että vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. Vähemmän hurskaiden rukouksella ei ole samaa tehoa - sehän voi olla jopa Jumalan tahdon vastainen. Siksi on turvallisempaa ja tehokkaampaa anoa esirukouksia niiltä, joiden pyhyydestä meillä on kirkon hyvä, kokemukseen perustuva todistus.
Tykkään ajatella hurskaasti. Naapurini on vanhurskas sille päälle sattuessaan. Mikähän se muuten on prosentuaalisesti se pyhän ja ei-pyhän tehojen ero esirukouksessa?
Ehtoollisellahan rukoilemme kaikki yhdessä. Se riittäköön.
Alan ymmärtää, mistä joku Benny Hinn on saanut idean mennä hakemaan haudoilta voitelua ja voimaa. Oliko hän vai jotkut muut, jotka imevät energioita esim. Kathryn Kuhlmanin haudalla. Eli pyytävät rukouksin siunauksia. Mielestäni tällainen on kaikkea muuta kuin raitista ja tervettä oppia.
Voin kyllä ymmärtää, että joku rukoilee rakkaan omaisensa haudalla, mutten silloinkaan sitä, että pyydettäisiin haudatulta jotain, vaan päinvastoin siunataan edesmennyttä ja toivotaan jälleennäkemistä taivaassa. Siihen asti kuolleet eivät ole yhteydessä tähän maailmaan, paitsi vääränlaisella tavalla kummitus- tai spiritismijuttujen taustalla, joskin sielläkin ne ovat pahojen henkivaltojen aiheuttamia harhoja.
Olen toki apostoli Johanneksen haudalla jonkun huokauksen lausunut, ainakin muistanut merkittävää henkilöä esikuvana. Mitään väristyksiä en ole kuitenkaan sen paremmin hakenut kuin tuntenutkaan.
Tämä väitteesi voidaan kumota kirkon historian lähdeaineistolla. Pyhien rukoilemisessa ei ole mitään uutta, sen sijaan siinä on, että heiltä ei pyydetä esirukouksia. Protestantit tunsivat Lutherin aika tämän tradition, mutta valitettavasti hylkäsivät sen ja keksivät uutuuksia. Näistä seurauksista luterilaiset nyt kärsivät ja kirjoittavat kuten sinä. Ongelma on kirkon tradition ja patristisen ajan tuntemisen puutteesta. Luterilaisuuteen on sisään rakennettu " itselaukaisu mekanismi" jolla voidaan helposti muuttaa ajattelutapaa ja palata alkuperäiseen.
Luterilainen tunnustus lähtee siitä, että kaikki on ratkaistava Raamatulla. Tätä kutsutaan muotoperiaatteeksi. Muotoperiaate koskee koko elämää ( vrt adiaforat) Luterilainen liturgia ja messu on monessa suhteessa katollisen kirkon liturgiaa jossa nähdään olevan Raamatulliset juuret.
Mikä muuttui? Kun kaikki kristityt olivat lähes 1500 pitäneet oikeana pyytää pyhien esirukouksia, mikä muuttui, että se yhtäkkiä ei ollutkaan enää oikein?
Tässä taisi käydä juuri päinvastoin. Raamattu ymmärrettiin niin, että traditio hylättiin ja itse asiassa tällöin toimittiin itse Raamattua vastaan. Hengellinen elämä splitattiin, jaettiin paloihin ( moduleihin) ja Raamatusta tuli sen keskeinen sisältö ja määrittelijä ( ns. muotoperiaate). Vastavuoroisuus tradition ja kirkon määrittelemien ohjeellisten kirjojen välillä katkesi > vaikka nekin ovat osa traditiota. Siksi me luterilaiset emme pyydä esirukouksia pyhiltä.
Jos lukee Tunnustuskirjoja, nin sieltä käy äkkiä ilmi, että niiden kritiikin pääpaino on tradition väärinkäytöksissä.
“Kyllähän enkelit rukoilevat taivaassa meidän puolestamme, niin kuin Kristus itsekin, ja niin tekevät myös pyhät maan päällä ja kukaties taivaassakin.”
" Jos nyt lakataan kunnioittamasta enkeleitä ja pyhiä vainajia kuin epäjumalia, muu kunnioittaminen on vaaratonta ja unohtuukin pian."
Semmoine pyhien palvonta ja esirukousten pyytäminen, jossa ihminen, olipa pyhä tai pakana asetetaan rooliin, joka kuuluu Jumalalle, sietääkin joutua tarkastelun alle.
Ei luterilaisuus oikeastaan hylännyt traditiota. Luterilaisuus hylkäsi paljon sellaista mikä mahdollisti laajamittaisen väärinkäytöksen hengellisyyden alueella. Niissä tavoissa joilla epäkohtiin luterilaisuudessa puututtiin, oli paljon yhtäläisyyksiä mm alkukirkon opinmuodostuksen kanssa. Tavassa ja kiivaudessa.
Jos luterilaiset eivät rukoile esim. “Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät esirukouksillasi” tai “pyhä se-ja-se, rukoile Jumalaa puolestamme”, eivätkä muistele edesmenneitä pyhiä veisuin ja ikonein eivätkä kunnioita heidän pyhiä reliikkejään, niin kyllä he aivan oikeasti hylkäsivät tradition.
Joissain oikein vanhoissa ev.-lut. kirkoissa voi olla seinämaalauksissa ja alttaritaulussa esim. pyhien apostolien kuvia, mutta miten on niissä kirkkorakennuksissa, jotka on rakennettu viimeisten 20-40 vuoden aikana? Miten pyhien muisteleminen näkyy niissä? Tai virsikirjassanne? On hassua väittää, että eivät luterilaiset oikeasti traditiota hylänneet pyhien muistelemisen suhteen, mutta sitten mitään konkreettista muistelemista ei kuitenkaan ole. Paitsi ehkä Lucian päivänä, mutta siitäkin on tullut vähän sellaista hyvesignalointia ja keskittymistä siihen, kuka “saa” olla Lucia-neito ja kuka ei.
Luettelit tuossa siis aika hyvin kaikki pyhien kunnioittamisen aspektit kaikissa kirkoissa, jotka olivat mielestäsi vieläpä ihan ok, mutta sitten rukoilu-termistö tökkäsi. En ymmärrä.
On totta, että katolisen kirkon väärää hurskautta vastaan pääsääntöinen kritiikki kohdistui. Olihan lutherilla oma pilapiirtäjä joka teki pilkaavia kuvia katolisesta hurskaudesta. Samalla ei osattu muotoilla mitä on pyhien oikea avuksihuutaminen ( esirukousten pyytäminen) nähdäkseni juuri tämä on ongelma. Halutiin siis korjata väärinkäytöksiä, samalla kuitenkin tehtiin jotakin peruuttamatonta vahinkoa.
Tästä olisi mukava kuulla lisää, mitä tarkoitat? Periaatteessa asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen ja se antaa ristiriitaisen kuvan luterilaisuudesta. Mielestäni tämä kuva ei myöskään ole oikea, oikean suuntainen. Reformaattorit poistivat keskiaikaisen tavan vedota pyhien ansioihin ja pyytää heidän esirukoustaan.
Kyllä se tässä ketjussa kulminoituu, kun aiheena on nimenomaan pyhien rukoileminen/muisteleminen. Voihan sitä sanoa, että “ei luterilaisuus hylännyt pyhiin liittyvää traditiota”. Mutta sitten pitää pystyä osoittamaan, että miten se ev.-lut. kirkon käytännön elämässä näkyy. Ja me kaikki tiedämme aivan hyvin, että vastaus on: ei mitenkään.
Samanlaisia aiheita on vuosien varrella ollut muitakin. Mieleeni on jäänyt, miten joku yritti joskus (edellisellä tai alkufoorumilla) esittää, että ei luterilaisuus ole luostareita ja luostarikilvoittelua vastaan. Voihan sitä teoretisoida kaikenlaista, mutta todellisuus on eri asia. Ei jokin asia kuulu luterilaisuuteen vain sillä perusteella, että sitä ei ole luterilaisuudessa keksitty nimenomaisesti kieltää. Kyllä ne luterilaiseen traditioon ja oppiin kuuluvat asiat määrittyvät sitä kautta, mitä luterilaisuudessa oikeasti tehdään ja mitä ei.
Ihan totta, en katsonut riittävän tarkasti ketjun otsikkoa. No sitten siihen pätee mitä Tunnustuskirjoistammekin siteerasin:
“Jos nyt lakataan kunnioittamasta enkeleitä ja pyhiä vainajia kuin epäjumalia, muu kunnioittaminen on vaaratonta ja unohtuukin pian.”
Se on sitten unohtunut, koska kyseessä ei ole epäjumalanpalvonta. Luotan siihen, että koska joka messussa liturgiassa muistetaan kaikkia pyhiä “laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkine pyhien kanssa”, niin luterilaisuudessa muistetaan säännöllisesti kaikkia pyhiä. Eli kyllä pyhien muistaminen kuuluu lut. traditioon.