Vanhurskauttamisessa on kaksi puolta: vanhurskaaksi julistaminen ja vanhurskaaksi tekeminen. Luterilaisia tunnustuskirjoja voi lukea siten, että vanhurskaaksi julistaminen ei ole vain punktuaalinen tapahtuma (tulin uskoon 4.5.1968 klo 12:42 ja that’s it), vaan vanhurskauttaminen on samalla vanhurskaaksi tekemistä. Sama vanhurskauttamisen hetki, se kun Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi ja lahjoittaa uskon aktualisoituu monessa kohtaa ihmisen historiassa. Analogia löytyy Raamatusta. Kun Jeesus kastettiin, taivaasta kuului ääni “Tämä on minun rakas Poikani”. Kun enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä, niin viesti oli about sama “…häntä kutsutaan Jumalan pojaksi”. Jeesus ei tullut Jumalan Pojaksi minään tiettynä hetkenä. Jeesus on Jumalan poika iankaikkisesta iankaikkiseen. Nuo hetket joita Raamatussa kuvataan ovat saman tapahtuman monta eri ilmentymää historiassa. Jossakin Poika syntyy kun Isä niin sanoo ja tuo Jumalan sana tulee todeksi monessa kohtaa historiassa.
Kuten CA V sanoo:" Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee."
Usko on olemisen, ei tietämisen tapa. Eikä varsinkaan mitään tekemistä. Usko ei ole teko. Kun ihminen uskoo, hän on itsensä uskoen, se on hänen olemisensa tapa sillä hetkellä. Kun ihminen on oma itsensä uskoen, hän on siten kuin Jumala haluaisi hänen olevan. Rakastaa lähimmäisiään ja Jumalaa. Sitten ihmine tekee jotain hölmöä. Unohtaa lähimmäisensä ja Jumalan ja on oma itsensä ei-uskoen. Ja taas, sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan PH joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin hyväksi näkee. Tämä uskoen olemisen ja ei-uskoen olemisen kierre kestää syntymästä kuolemaan. Useimmilla uskoen olemisen määrä lisääntyy vanhemmiten automaattisesti. Mutta joka tapauksessa, usko on aina Jumala työ ihmisessä. Silloinkin kun puhutaan pyhittymisestä l. efektiivisestä vanhurskauttamiseta. Ei tässä ole mitään pingpongia. Ihminen tekee välillä hölmöyksiä. Ja kun ihminen tekee hölmöyksiä, syntiä, niin ihminen ei ole oma itsensä uskoen. Sitten ihminen ei taas tee hölmöyksiä, eli on oma itsensä uskoen ja muistaa jopa kiittääkin Jumalaa siitä.
Vanhurskaaksi julistaminen on kertakaikkinen tapahtuma joka näyttäytyy ihmisen historiassa lukemattomia kertoja, niinä kertoina kun ihminen on taas itsensä uskoen. Forenssinen objektiivinen kertatapahtuma näyttäytyy subjektiivisena uskoen olemisena lukemattomia kertoja ihmisen elämässä.
Uskoon tuleminen on tietenkin huono termi. Mutta ihminen tulee uskoon uudestaan ja uudestaan. Se tarkoittaa uskoen olemista. Uskoontulo ei ole kaikille mikään järisyttävä kokemus. Se on yleensä vain sen tajuamista, että enpä ole nyt ollut oma itseni uskoen. Enpä ole luottanut Jumalaan, enkä ole ollut niin kuin Hän näkisi hyväksi.
D