En usko. Tässä on luultavasti kyse siitä, että kun ei ole olemassa yhtä luterilaista oppia, niin luterilaisuus paradoksaalisesti sisältää kaikki näkemykset. Eli luterilaisuus uskoo ja ei usko vapaaseen tahtoon. Ei usko siinä mielessä, että ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen. Mutta käytännön luterilaisuus ei viitsi sanoa, Lutherin tapaan, että kastamattomat ihmiset yhteiskunnassa ovat saatanan ratsastamia aaseja. Joten se sanoo diplomaattisesti, että ihmisellä on täydellisen vapaa tahto sekulaarin elämän asioissa, vaikka eivät voi tehdä mitään pelastaakseen itseään.
Jos ottaa yhden luterilaisen opin tai ajatuksen, ja luulee voivansa päätellä siitä jotain muuta, niin yleensä löytää itsensä paikasta, joka on ja ei ole pöpelikkö, josta pääsee ja ei pääse pois.
Ja sinä tuskin olet edes mikään pappi. Saat pappeutesi takaisin jos myönnät, että minulla on se kirja.
Luultavasti katsoin sinun siteeranneen kirjaa ajatukseni vierestä, ja siksi en ollut kiinnostunut. Ehkä tuosta syystä, minkä mainitsin edellä, että sanoin Luther kun tarkoitin luterilaisuutta. Ja siksi, että jätin kirjan kesken pitkäksi aikaa ennen tuota ratsastuskohtaa. Nyt oon siis Hobbesinkin ohi mennyt.
Huomaan tässä sellaisen ilmiön, että en oikeasti osaa päätellä, että mikä Lutherissa tai luterilaisuudessa on sanottu a) vakavalla naamalla tai b) vain retorisena tehokeinona. Varmasti olen kuullut tuon ratsastusjutun muutaman kerran vuosien varrella, ihan saarnoissa ja opetuksissa, mutta aina pitänyt sitä hyperbolana. En kirjaimellisena toteamuksena, että olemme predestinoituja robotteja. Kuten se ilmeisesti sitten on.
Tässä koko jutussa oli kyse siitä, että katolisessa teologiassa se, mitä hyveet tai pyhitys ovat tai sisältävät, on mahdollista ja tarkoituskin eksplikoida. Kun taas olen koko ajan huhuillut sen perään, että miten sama on luterilaisuudessa. Sinä kuvailit toisaalla, että ihminen “on uskossa itsensä” tai “on itsensä uskoen”. Joka mielestäni jätti vastaamatta, että mistä tai miten se, mitä ollaan, tulee.
Olen veikkaillut sen tulevan luterilaisen kotikasvatuksesta. Joka tarkoittaa sitä, että hyvät ja onnelliset luterilaiset ovat yleensä koulutetuista ja keskiluokkaisista perheistä. Toki pieni osa siitä voi tulla jostain, mitä jonkun herätysliikkeen sielunhoidolliset puhujat saavat aikaan. Ynnä osa luterilaisista oikeasti uskoo, että säännöllinen rukous ja Raamatun lukeminen on jotain, mikä pitää tehdä. Ja vähät välittävät niistä, jotka eivät muuta teekään kuin dissaavat suorittamista ja ansaitsemista. Mutta sillä ei silti ole opissa eikä teologiassa mitään virallista asemaa. Luther sanoo, että pitää pyhittyä. Mutta ei pidä suorittaa, eikä pidä ansaita.
Oikeasti siinä ansaitsemisessa on kyse vain syystä ja seurauksesta.
Sille, joka rukoilee, on Jumalan yleensä mielekästä ja mahdollista antaa Hengen hedelmiä. Katolisuus taas eksplikoi tämän. Ja keskiverto luterilaisuus hyökkää sitä vastaan ansaitsemisena. Katolisuus opettaa, että koska on hyvä, Jumala tahtoo antaa Hengen hedelmiä sille, joka on siihen avoin. Luterilaisuus taas tahtoo pahantahtoisesti sanoa, että katolilainen tässä pakottaa tai velvoittaa sen tapahtumaan ja on siten (tai ainakin luulee olevansa) oikeutettu saamaan jotain. Eli luterilaisuus ei tässä välitä opin sisällöstä, vaan vain puhetavasta.
Eli katolisessa opissa ei ole tuossa mitään vikaa, luterilaisenkaan mielestä. Vika on vain luterilaisessa tavassa puhua katolisesta opista. Mutta luterilaisuus näyttäisi pahalta jos se hyökkäisi jotain noin ilmiselvää ja viatonta asiaa vastaan kuin rukoileminen. Tai paasto. Tai hartauksien viettäminen. Joten sen pitää panetella, että ne katolilaiset, ne luulee voivansa velvoittaa ja pakottaa Jumalan johonkin; voi miten röyhkeää, voi mitä hölmöjä!
Joten jos luterilaisuus ei voi tunnustaa, että luterilaisuus on kiinni tai riippuvainen ihmisen a) hyvästä taustasta, b) säännöllisestä rukouksesta ja Raamatun lukemisesta tai c) sielunhoidollisten puhujien ohjeista, niin jääkö siinä muuta vaihtoehtoa, että d) luterilainen on hyvä luterilainen, koska se nousee spontaanisti hänen sisimmästään? Joka siis jää reductiona jos halutaan kätkeä tai kiistää henkilöhistorian, kurinalaisuuden tai sielunhoidon vaikutus.
Tai sitten on nämä kyynikon vaihtoehdot, että e) luterilaisuudella ei ole mitään vastausta koko kysymykseen ja luterilainen pyhitys on kuvittelua ja valohoitoa. Tai f) ei ole vastausta, mutta on paljon tapoja laittaa kysyjä etsimään eilistä päivää. Tai g) luterilaisuus ei estä, mutta ei autakaan, mutta ilmaisee tämän diplomaattisesti siten, että ihmisellä on lupa ja vapaus pyhittyä. Jonka olen rinnastanut fraasiin, että “tiivistettyä vettä—lisää vain vesi”.
Tätä siis olen kysellyt. Ja ehdottanut eri vaihtoehtoja. Se “itsestään jotain kaivaminen” oli tuo reductio. Kun minusta se “olla itsensä uskoen” on jokseenkin kryptisesti ilmaistu. Ja se, että lupa tai vapaus jotenkin saisi aikaan itse asian, näytti lähinnä kysymyksen väistämiseltä. Tätä yritin silloin aikaisemmin demonstroida sillä sietämättömällä esimerkilläni.
Tai sitten on vielä se vaihtoehto, jossa h) ajatellaan, että asiassa vaikuttaa Pyhä Henki, joka muuttaa ihmistä ilman, että ihmisellä on asiassa mitään tiedollista roolia. Joka jättäisi tahdolle saman roolin kuin katolisuudessa, että ihminen altistaa itsensä Jumalan vaikutukselle jotenkin. Nämä ajatukset siis siitä, mitä olet sanonut viime syyskuussa täällä, täällä ja täällä (viestejä keskustelussa “Raamattu on vaikea kirja”).
Keskiverto luterilainen opetus tietenkin kiistää, että tällaisella altistumisella on mitään efektiivistä puolta. Ihminen ei muutu eikä parane, saati sitten tule vähemmän syntiseksi. Sinä kuitenkin olet toista mieltä. Jota minä en oikein hyväksy tuon tiedollisen puolen puuttumisen vuoksi. Että ihminen vain muuttuu, sitä erikseen tahtomatta ja käsittämättä, jonkinlaisen jumalallisen osmoosin tapaan. Jonka jos joku kiistää, niin siitä palaa takaisin siihen, että ollaan laittamassa Jumalan piikkiin kurinalaisen tai hyvin kasvatetun luonnollisen ihmisen kykyjä. Tai taas siihen reductioon.
Entä vaikuttaako osmoosi niihinkin, jotka kiistävät tai torjuvat sen ajatuksena? Tekeekö Pyhä Henki ihmisen pyhemmäksi vastoin ihmisen tahtoa, jos vain käy ehtoollisella, rukoilee ja lukee Raamattua?
Katolinen käsitys eroaa tuosta sillä tavalla, että siinä i) rukous tuottaa sitä, mitä se pyytää. Eli pyhityksessä täytyy olla edes jonkinlainen tiedollinen rooli ja henkilön pitää mieluiten ymmärtää, että mistä tai mihin hän haluaa olla pääsemässä. “Anokaa, niin teille annetaan.” Implikoi sitä, että jos ei mitään ano, niin se antamisen puoli saattaa jäädä laihaksi. Parannusta tehdään tahdolla. Katuminen on, että jos minusta on kiinni, niin en tahdo tehdä sitä enää. Josta tulee opetuksen ja tradition merkitys pyhityksen ohjaajana ja substanssin tarjoajana. Ja siksi ruusukkoa mietiskellään, eikä vain lausuta.
No kun minua vaan kestoärsyttää, että 1) Walther ei ole onnistunut kontribuoimaan aiheeseen mitään, vaan itsekin ilmeisesti ajattelee käyvänsä jotain huutokilpailua. Että on “oikeus” pitää yhtä paljon ääntä puolesta kuin vastaan. Erään moderointikeskustelun viestin perusteella ainakin. Ja aiheuttaa sitten tänne jotain otsikkoon kuulumattomia, tunnustusta julistavia varjokeskusteluja. Pitäisi olla keskustelu metafysiikasta, ja mies ei tiedä, eikä välitä tietää, mitä sana edes tarkoittaa. Mutta ehkä tän olisi nyt voinut jo yhden kerran jättää sanomatta.
Jos 2) PekkaV vain kysyy, että “kuka sinä luulet olevasi kirkkoa vastaan”, niin se näyttää lähinnä provolta. Ja hölmöhän se on, joka ei mistään provosoituu. Jos joku “saa kiinni” minut noin kymmenestä asiasta, joista noin yhdeksän selittyy samalla virheellisellä olettamalla, niin siinähän saa. Sitten hän oikaisee väärän käsityksen, jota minulla ei edes ollut. No ehkä sen voisi jotenkin avata.
Huomaan, että 3) Tortoisella on hyvää tahtoa. Mutta tämä juttu jää ilman vastauksia sen varassa pelkästään. Asian luonne vaan on sellainen. Ynnä 4) minun on koko ajan ollut vaikea nähdä modernistista katolista ajattelua millään tavalla perusteltuna. Ehkä Voegelinin opiskeleminen on aiheuttanut sen, että ajattelen Vatikaani II:n olevan täysin poliittinen eikä yhtään hengellinen ilmiö. Siinä vaan on kaikki katastrofaaliset järjestyksen tuhoutumisen piirteet. Antiikin historian harrastajille löytyy siitä kevyttä luettavaa täältä ja täältä.