Raamatun läpi lukeminen kesti minun tahdillani yli 10 vuotta. Tänään se on päättynyt.
Olen ollut pitkiä aikoja lukematta välillä, en ole halunnutkaan… Toisinaan olen lukenut pitkiä jaksoja, toisinaan on ollut hidasta etenemistä. Systeemi, jonka jostain sain “korttina” oli tarkoitettu 2 vuotta kestäväksi, ja luvut oli siinä jaettu viikkojen mukaan.
Lähes viimeisinä luettuja jakeita tänään:
“Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä minut nostat”. Ps. 71:20.
Niinpä niin, toivossa me elämme. Ei ole nytkään ahdistukset kaukana, päinvastoin. Kuitenkin: ainoa syy jatkaa jaksamista ja ainoa toivo on, että kuten tähänkin asti, syvyyksistä nostetaan.
Joitakin kertoja olen jo huomioistani läpilukemisesta kertonut. Vielä tähän, luultavasti samoja.
1.Vanhan testamentin kokonaan lukeminen on rehellisesti sanoen jollain tavalla pettymys, tai ainakin haasteellista, kuten kauniisti sanotaan. Ihmiset tappavat toisiaan riemurinnoin ja kosto elää. Jumalan nimeen vedotaan, mutta mikä on yhden ihmisen arvo? Ei voi välttyä ajatukselta, että Jeesus toi uuden näkökulman, eikä pelkästään syntynyt sovittaakseen syntimme. Tässä tuntuu varsin houkuttelelta liberaalina aiemmin pitämäni arvio: uskonto kehittyy Raamatun aikajanalla. Alku on aikamoista, Israelin kansan ylemmyys jotenkin kummallien asia… Muilla ei ole oikeastaan mitään arvoa, muutamia muukalaisten kohtelua koskevia ohjeita lukuunottamatta. Myös väärin tekevien ja huonosti hallitsevien tai kapinoivien “omien” kohtelu on Israelin historiassa julmaa ja hyvin samantapaista kuin se mitä kauhistelemme muissa uskonnoissa, erityisesti islamissa. Naisen arvo on… huh huh.
Uusi testamentti ja Jeesus avaavat ihan toisen maailman. Tiedän että on sanottu että VT sisältää jo kaiken, Jumalan armo on siellä läsnä. Kyllähän se on… mutta samalla on läsnä toinen puoli, viha ja säälimättömyys. Huomaan että minulla on paljon oppimista siinä miten aiemmin oppimani Raamatun eheys ja Jumalan armon ja rakkauden näkyminen VT:ssä saadaan uskottavasti esitettyä. Suostun siihenkin, että olen ymmärtänyt paljon väärin. Rehellinen tunteen kertominen on silti tärkeää minulle.
2.Psalmit ovat kuin omasta elämästä. Täysin ajattomia, täysin kirkkaita rukouksia!
Paitsi että kun koko VT:n koston ja vihan elementit vyöryvät läpi luettaessa silmille, ne myös “pilaavat” psalmeja, jos niitä puolia ei suodata, niin kuin olemme oppineet tekemään. “Vihollinen” muuttuu yleisesti pahuudeksi, elämän ahdistuksiksi… Koston halu täytyy jättää omasta rukouksesta pois, vaikka tietää että alunperin se oli aitoa ja esim. Daavidin varsin verisen ja sotaisen elämänuran oleellinen osa.
- Huomaan, miten kapeaa on Raamatun tekstien käyttö kirkkovuodessa. Luemme tietyt jakeet ja kertomukset joka vuosi tai vähintään joka kolmas. Niistä kuulemme saarnat, usein samantapaiset selitykset. Pitäisi tuoda kirkkoon ja miksei järjestöihinkin kokonaisuuksien lukemista enemmän.
Johanneksen evankeliumi kerralla alusta loppuun. Mikä voi olla parempaa?
Apostolien teot kokonaisuutena, muutamassa osassa. Sehän on kuin elokuvan käsikirjoitusta.
Noissa molemmissa esimerkeissä tiivistyy jotain siitä mitä kristinusko minusta on. Kun muutamaa jaetta selitetään ja pyöritellään, on kuulija liiaksi selittäjän mieliajatusten ja teologisten intohimojen vietävissä. Luulen että tämä ei rajoitu nykyaikaan. Eiköhän kirkon alkuvaiheissa jo ole voitu mennä puihin näkemättä metsää…
Toinen fakta on silti, että jo yksi lause tai jae saattaa puhua todella paljon. Mutta mikä on sen merkitys, että tausta ja asiayhteys on kuitenkin aiemmin jo kerrottu ja tiedossa?
Tänään tuntuu, että en aloita uutta kierrosta Raamatun läpi lukemisessa. Elämäni aikana sen ehdin tehdä, vaikka jo epäilin sitäkin, että jääkö kesken.
Tästä eteenpäin pitää kaivaa kirjahyllystä opuksia, joita on aloittanut tai jotka ovat avaamatta. Kristinuskoon liittyviä kirjojakn on aika rutkasti kertynyt. Sekä hartautta että selitystä että tutkimusta että kirkkomusiikkia … Ei tule pulaa.