Lut kirkon Raamatun tulkintajärjestys on: Raamattu, Uskontunnustukset, CA, Apologia, Schmalkaldenin opinkohdat ja Lutherin Katekismukset.
Raamatun normatiivinen tulkinta ei ole yksittäisen seurakuntalaisen käsissä.
Sola Scriptura tarkoittaa sitä, että Raamattu on elävä Jumalan ääni ja että kaikki kirkon opetus on sillä koeteltava. Tätä voi tehdä yksittäinenkin kristitty. Hän saa lukea Raamattua, sana saa vaikuttaa hänessä, hän voi jopa arvioida onko jokin asia raamatullista, mutta yksilönä hänellä ei ole lupa opettaa eikä julistaa ilman erillistä kutsumusta.
Kyllä tuo ymmärretään. Mutta ainakin minä olen erimieltä molemmista kohdista: Raamattu on ihmisten ääniä siitä, miten jumalallisten energioiden toiminta ja läsnäolo on koettu ja ymmärretty ja mitä siitä on ajateltu seuranneen.
Toiseksi, kirkon oppien tulee olla sopusoinnussa p. Raamatun, pyhän tradition, kirkon kanonien ja pyhien isien opetusten kanssa, mutta se ei tarkoita sitä, että Raamatulla voitaisiin - tai edes pitäisi - “koetella” kaikki. Sitä ei nyt vaan ole tarkoitettu sellaiseen käyttöön, vaan ennemminkin liturgiseen käyttöön, muistelemiseen ym. Esim. ort. kirkossa psalttari luetaan suuren paaston aikana palveluksissa kokonaan läpi. Sellaiseen käyttöön se sopii paljon paremmin kuin modernin yhteiskunnan ilmiöiden “koettelemiseen”.
Sitä paitsi eivät luterilaisetkaan yhteisöt tee tuollaista koettelemista. Ja vaikka tekisivätkin, niin he saavat keskenään ristiriitaisia tuloksia. Naispappeuskysymys on hyvä esimerkki: eri mieltä olevat osapuolet vakuuttavat molemmat pitäytyvänsä vain “Raamatun selvään sanaan”, mutta eivät silti ole samaa mieltä johtopäätöksissään. Jo sen pitäisi osoittaa, ettei Raamattu sovellu tuollaiseen käyttöön. Se soveltuu siihen vain, jos Raamatun ulkopuoliset käyttökriteerit ja -metodit on erikseen sovittu samanlaisiksi (mitä ne eivät ole).
Luterilaisen kristikunnan sisällä on käyty jatkuvaa välienselvittelyä oikean luterilaisen raamattunäkemyksen vaalimiseksi. Poikkeamat eivät ole suinkaan olleet aina katolilaisuuden suuntaan. Irtaantuminen “sola scriptura” -periaatteesta on ollut ainakin aluksi pikemmin käytännöllinen tosiasia kuin tietoinen opillinen irtiotto luterilaisuudesta, mutta se on muuttunut osaksi tämän päivän ”normaaliluterilaisuutta”. Sola scriptura periaate on ongelmallinen koska se sisältää juuri irtioton kirkon traditiosta tai ainakin mahdollisuuden siihen. Sola scriptura periaate mahdollistaa myös itse, arvioida onko asia näin. Sola scriptura periaate täytyisi muotoilla uudestaan vanhojen kirkkojen traditiotulkinnan suuntaan.Traditiotulkinnan uudelleen muotoilusta seuraisi välttämättä positiivisia asioita kansanhurskauteen.
Ehkä kirjoitin huolimattomasti. En tarkoittanut että digiaikaan siirtyminen koetellaan Raamatulla. Mutta seksuaalietiikka… kyllä, eutanasia… juu, jne. Naispappeus…kyllä. Se että tässä horjutaan, johtuu kaikesta muusta paitsi Raamatusta. Abusus non tollit usum.
Raamattu on inhimillistä ääntä sikäli kuin Kristus on ihminen. Se on Raamatun inhimillinen puoli. Ja kuten sanoit, nimenomaan ääneen luettuna Raamattu on Jumalan elävä ääni. Jos jokin traditiossa on vastoin Raamattua, niin sillä ei pidä ihmisiä rasittaa.
Lirurgisen käytön lisäksi Raamattu on aina toiminut myös ohjeellisena normina. Jos se kiistetään, niin sitten on ihan sama mitä Kirkossa luetaan.
Ymmärrän, että tämä voi tuntua pahalta jos traditiolle ei löydy tukea Raamatusta. Mutta ei se itselleni tarkoita että se mitä ei löydy Raamatusta, olisi väärin.
Niin, sinä korostat Raamatun inhimillisyyttä - kätten aikaansaannosta - mutta kuten olemme aiemmissa keskusteluissa todenneet, ortodoksinen kirkko ei tässä(kään) ole yhtenäinen, vaan Raamattua Jumalan sanana kunnioittavia opetuksia löytyy kirkostanne.
Jälleen myös käytät sanaa “protestantti”, vaikka tässä keskustelet luterilaisuudesta luterilaisen teologin eli Diakonin kanssa. Tiedät kyllä, että luterilainen käsitys Raamatusta on selvästi erilainen kuin ns. fundamentalististen evankelikaalisten ym. suuntausten, jotka ovat protestanttisuutta nekin.
Käytin protestantti-termiä, koska luterilaisten lisäksi on monia muita puljuja, jotka käyttävät Raamattua samaan tapaan kuin luterilaiset - joissain niistä suhde Raamattuun voi olla vielä vääristyneempi: sitä käytetään jopa ikään kuin maagisena ennustusesineenä, josta “peukalopaikkametodilla” katsotaan, mitä Jumala mihinkin asiaan on mieltä jne. Eli jos on vaikkapa jokin tulevaisuuteen liittyvä ongelma tai kysymys, niin sitten plärätään Raamattua ja painetaan sormi sattumanvaraiseen kohtaan ja siinä oleva jae on sitten mukamas “Jumalan sana” ja vastaus kyseessä olevaan asiaan.
Näköjään sinä saat jatkuvasti parjata luterilaisia Silvanuksen ym. tuella, ja ei siinä mitään.
Miksei sinulle riitä se, että toistelet ortodoksisen kirkon ainokaisuutta oikeana kirkkona? Kyllä se jo riittävästi kaikki muut pudottaa pelistä. Jos olisit reilu, lopettaisit protestanttien niputtamisen ja antaisit esim. luterilaisten ihan itse kertoa, mitä heidän oppiinsa kuuluu ja mitä ei. Eihän se olisi mitään sinun onnestasi pois!
En ymmärrä tätä. Jokaisessa kirkkokunnassa, myös ort ja kat löytyy ihmeellisiä tulkintoja ja tulkintatraditioita.
Myönnän, että Raamattua ei lueta kirkossamme tarpeeksi ääneen. Yritän omassa työssäni huolehtia siitä, että Raamattua luetaan ääneen mahdollisimman paljon.
Mitä tämä “ihmiskätten aikaansaannoksen palvonnalta.” tarkoittaa? Ei luterilaisuus palvo Raamattua. Mutta Raamattu on Jumalan elävä ääni. Se ei tarkoita sitä, että kun pappi lukee Raamattua saarnastuolista, niin kirkkokansan on tehtävä kaikessa niin kuin Raamattu sanoo.
Raamattu on Pyhän Hengen johdatuksesta syntynyt. Kirkko on sen koonnut ja valinnut kirjat siihen, ei ihmiskäsin, vaan Pyhän Hengen työnä, Jumalan itsensä valitsemana. Vaikka ne ovat ihmisten kirjoituksia, niin kirkko on Pyhän Hengen opastamana päättänyt, että nämä kirjoitukset ovat autoritäärisiä kirkolle. EI niistä etsitä kirjoittajien henk. koht. ongelmia tai painotuksia. Niistä etsitään kaikessa ristiriitaisuudessakin Jumalan elävää ääntä. Ja se niissä on.
Onko ortodoksisuudessa isien tekstit jo ohjeellisempia kuin itse Raamattu?
Raamatulla on luterilaisuudessa auktoriteetti Jumalan elävänä äänenä ja auktoriteetti normina jolla kirkko yrittää teologiseerata tätä elävää ääntä.
Täytyy huomioida se, että protestanttisten kaanon on suppeami kuin ortodoksien, valittujen kirkojen joukko on heillä laajempi . Timo on kyllä siinä oikeassa, että protestantti on ihan yleisesti käytetty sana, eikä ollenkaan väärä ( joka sisältäisi jonkun dynamiittisen arvolatauksen)
Kysymys ei ole siitä, onko sana yleinen, vaan missä yhteydessä ja tarkoituksessa sitä käytetään.
Tämä asia on jo puitu aiemmin, mutta kertauksena lyhyesti:
Protestantti on käypä termi, kun sillä tarkoitetaan katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuulumatonta.
Mutta se on aivan liian ylimalkainen ja suorastaan väärä termi silloin, kun esim. puhutaan luterilaisesta opista. Kuten nytkin oli asian laita. Eihän esimerkiksi luterilainen ja helluntailainen opetus kasteesta ja ehtoollisesta ole likimainkaan samaa. Meillähän on käytännössä erittäin läheinen suhde katoliseen oppiin varsinkin kasteen osalta.
Tuo on näkökulma ja konteksti kysymys. Protestantilla pitää olla itseymmärrystä ymmärtää kontekstuallisuus. Tästä ei tarvitse tehdä nyt kiista kysymystä. Timo saa minulta luvan käyttää sanaa protestantti.
Alunperin termi protestantti viittasi kuuden ruhtinaan ja neljäntoista Etelä-Saksan kaupungin Speyerin valtiopäivillä vuonna 1529 esittämään oikeudelliseen protestiin. Protestanttinen teologia sai Saksassa alkunsa 1500 luvun reformaattoreiden vaikutuksesta. Protestanttinen teologia muotoutui 1600-luvulla, jolloin luterilaiset ja reformoidut jumaluusoppineet kehittivät skolastisen puhdasoppineisuuden mukaisia oppijärjestelmiä vastauksena Trentolle. ( Lisää aiheesta löydät, esim Modernin teologian ensyklopedia, McGRATH)
Suomen kielessä on kuitenkin selvä merkitysero kanonilla ja kaanonilla, joten on syytä opetella käyttämään em. termejä oikein.
Vielä kun saisi omat termit kanonin kahdelle eri merkitykselle ( 1) kirkollinen laki l. parantava ohje ja 2) osista koostuva hymnografian muoto, jota lauletaan mm. aamupalveluksessa), niin sitten sekaantumisen vaaraa ei olisi. Ortodoksisissa palveluksissa lukeneille tai laulaneille henkilöille tulee taatusti selväksi, että aamupalveluksen kanoni on kaikkien palvelusten konstikkain osa - etenkin paaston aikana. Se on melkoinen tilkkutäkki kasattavaksi Oktoekhoksesta, Mineasta ja Triodionista.
Eihän se ihme ole, jos luterilaiset käyttävät kanoni-termiä epäselvästi, koska kanonisella lailla ei ole heidän yhteisöissään mitään merkitystä, ja kanoni hymnografian muotonakaan ei taida sisältyä luterilaisiin palveluksiin. Minulle on kerran eräs ev.-lut. emeritus kirkkoherra suoraan sanonut kanonisten lakien olevan “museotavaraa, joka joutaa romukoppaan” ja että “niillä ei ole mitään käyttöä tämän päivän maailmassa”.
Kaanon ei viittaa vain Raamattuun hyväksyttyjen kirjojen kokoelmaan, vaan missä tahansa yhteydessä vallitsevaa arvostettujen, vakiintuneiden tai virallisten kirjojen kokoelmaa voidaan kutsua kaanoniksi. Voidaan esim. puhua kotimaisen lyriikan kaanonista, johon kuuluvat epäilemättä mm. Leino, Hellaakoski, Kailas, Manner, Haavikko jne.
Kaanon tulee kreikasta ja suomessa on tietyt säännöt siitä, miten lainasanojen vokaalipituudet kirjoitetaan. Ei tässä ole mitään syytä mihinkään kikkailuun ja epäsuomeen. Kaanon on oikea muoto sekä koskien kirkollista lakia että Raamatun kaanonia koskien, kuten se on myös oikea sanan muissa merkityksissä.