Raamatun lukeminen

Te ette edes noudata niitä lakeja - ja liekö edes kanonia lauletaan luterilaisissa palveluksissa - joten turha on enemmistön yrittää tulla sanelemaan, miten vähemmistön tulee omia termejään käyttää ja kirjoittaa.

Voitte aivan vapaasti puhua vaikka kannoneista, mutta ei pidä alkaa muita opettamaan asiassa. Ortodoksiseksi itseään kutsuva kirkko ei myöskään noudata kaanoneita, joten älä viitsi aukoa päätä.

Vanhan kirkon kaanonit ovat tietysti osa meidänkin perintöämme, kun olemme vanha kirkkokunta. Meillä on on omaksuttu läntinen periaate koskien järjestykseen liittyviä säännöksiä. Ne ovat tietyssä ajassa laadittuja ja olosuhteiden mukaan muutettavissa. Näinhän teilläkin de facto.

Ette ole vanha kirkkokunta, kun tunnustuksenne eivät ole a) vanhoja eivätkä b) kirkon tekemiä, vaan maallisten ruhtinaiden ja koska c) vanhat kirkot eivät ole niihin yhtyneet ja koska d) ette itse sitoudu jakautumattoman kirkon kanoneihin (muuta kuin ehkä rusinoita pullasta poimien).

Ja kyllä, luterilaisia pitää nimenomaan kärsivällisesti opettaa ortodoksisen ja katolisen opin ja termien tuntemuksessa, koska heidän tietonsa siitä ovat yleensä niin ohuet.

Meidän kirkkomme sitoutuu vanhan kirkon opetukseen ja myös roomalaiseen opetukseen, väärinkäytökset pois lukien. Niin siellä tunnustuksissa lukee. Me siis edustamme ortodoksista ja katolista uskoa täysin.

Kenenkään ei pidä käytää teidän epäsuomea olevia ilmaisuja, koska ne eivät tarkoita mitään. Jos käytetään omakeksimiä sanontoja, niin ei pidä olettaa muiden niitä edes ymmärtävän, saati omaksuvan. Meillä on ollut Agricolasta asti sellainen periaate, että suomen kieli kelpaa Jumalalle.

Kun oma kirkkokuntasi on perustettu 1920-luvulla, niin ei kannattaisi paljon kukkoilla vanhuudesta muille.

2 tykkäystä

Ette edusta edes omaa perinnettänne “täysin”. Ortodoksista ja katolista uskoa niin vähän, ettei sitä edes tunnista. Kun ihminen tulee suurena keskiviikkona luterilaiseen aamupalvelukseen, kuuleeko hän siellä yhden kristikunnan vanhimmista veisuista, Kassianin hymnin? Kuuleeko luettavan luomispsalmia? Entä näkeekö ihmisiä kumartuneina maahan asti papin siirtäessä pyhiä lahjoja pyhällä pöydälle ennen pyhittyjettyjen lahjojen liturgiassa? Haistaako suitsukkeen evankeliumin lukemisen edellä? Ei kuule, näe eikä haista - eikä tunnista palvelusta ortodoksiseksi, vaan lähtee pois…

Kirkkokuntamme on perustettu jo ennen aikojen alkua. Sitä paitsi paikalliskirkkomme on ekum. patriarkaatin alainen, sen osa.

Näin juuri, turha hikeentyä jos emme kaikkea tiedä. Ortodoksinen oppi järjestelmä on kuin " luikas saippua" siitä ei saa rationaalisesti kiinni kuten helposti luterilaisuudesta. Tämä johtuu siitä, että kovin vähän ainakin suomeksi on manuaaleja joissa oppi olisi formuloitu. Formuloiti on erityyppistä ja hajotettu eri lähteisiin. Jotta tämän ymmärtäisi ja sisäistäisi, täytyy tuntea kirkon elämänsyke.

Oppia ei oikeastaan koskaan ole formuloitu. Dogmatiikan lähtökohta on lähes aina ollut harhoihin reagointi ja niiden torjunta.

Uskontunnustukset ovat tietysti osa formulointi prosessia ja muitakin lähteitä löytyy. Dogmatiikan lähtökohdista en osaa sanoa, mutta luulen, että myös on ollut tarve ilmaista ordotoksista uskoa noin ylipäätänsä myös kokonaisvaltaisesti.

1, Onko siis oikein sanoa kaanon joka tarkoittaa ( ohjeellisten kirjojen kokoelmaa, kuten meillä luterilaisilla). 2. Kanonit ovat siis jotakin muuta.

Tuolloinen arkkimandriitta (nykyinen piispa) Arseni muuten käytti sanastossaan “kanoni” muotoa myös Raamatun kirjojen kokonaisuudesta.

Kanoni-sanalla on ortodoksisessa kirkossa kolme toisistaan poikkeavaa merkitystä:
1. Pyhien kirjoitusten kanonilla ymmärretään Raamatun sisältämien Uuden ja Vanhan testamentin kirjojen kokonaisuutta…
2. Kanoni merkitsee myös ortodoksisen hymnografian [ erästä] muotoa…
[tiettyjen veisujen muodostamaa jaksoa]
3. Kanoneiksi kutsutaan myös kirkollisen lain järjestykseen, etiikkaan ja tapoihin liittyviä sääntöjä…

Arseni, Ortodoksinen sanasto, Otava, 1999. Sivuilla 131-132.

Standardisuomessa taas käytetty muoto on “kaanon”. Kaarina Turtia (Sivistyssanat, Otava, 2009) mainitsee tälle sanalle yhdeksän merkitystä, joiden joukossa ovat myös kolme täällä mainittua ortodoksisen kirkon tarvitsemaa merkitystä. Vastaava adjektiivi on “kanoninen”.

Itse ajattelisin että useimmissa tilanteissa, nimenomaan ei-ortodokseille puhuttaessa tai kirjoitettaessa, kannattaa käyttää kommunikaation sujumisen kannalta kulloinkin tarkoituksenmukaisinta muotoa.

Jos ortodoksien oma “kanoni” -sanamuoto jotakuta ihmetyttää, niin muistettakoon että myös Suomen ev.lut. -kirkon ja luterilaisen teologian sanastossa on joitakin perinnesyistä (esim. eräiden vieraiden kielten ammoisesta vaikutuksesta) johtuvia outouksia. Mutta ei kielen tarvitse ollakaan mikään looginen järjestelmä.

Onko sinulla tästä esimerkkejä, itselleni ei tule nyt mieleen, mutta varmasti näin kuitenkin on.

Esimerkiksi joissain vanhemmissa suomalaisissa luterilaisissa teksteissä on omituinen verbimuotojen yhdistelmä tyylin “jokin vaikuttaa parannusta”.

Suurempi asia luterilaisilla on sijamuodon vaihtuminen uskontunnustuksen loppupuolella. Ensin on (Nikaian tunnustus) sanottu “Me uskomme yhteen Jumalaan…ja yhteen Herraan…Uskomme Pyhään Henkeen…”
mutta sitten “Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon” (Tunnustuskirjat)
[tai Suomen ev.lut.kirkon 1977 kirkolliskokouksen päättämässä muodossa “yhteisen ja apostolisen seurakunnan”].

Syynä tähän on ilmeisesti se, että latinankielisessä tekstissä on käytetty “in” -prepositiota aiemmissa uskonkohdissa, mutta ei lopussa. Uskontunnustuksen alkuperäisessä kreikankielisessä muodossa εἰς -prepositiota kuitenkin käytetään myös kirkosta puhuttaessa, jolloin kreikkalaista alkutekstiä seuraavassa Suomen ortodoksisen kirkon käyttämässä muodossa uskotaan yhteen Jumalaan, yhteen Herraan, Pyhään Henkeen ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tämä ortodoksinen muoto on suomenkielen kannalta luontevampi, ja poistaa myös houkutuksen epäilyttävään ad hoc -teologiaan, jolla yritettäisiin perustella sitä, että uskominen kirkkoon olisi luonteeltaan jotenkin erilaista kuin aiempien kohtien uskominen.

1 tykkäys

:roll_eyes: Miten joku TT kehtaa luennoida luterilaisesta ehtoollisopista noilla tiedoilla?

3 tykkäystä

Genetiivimuotoinen objektihan ei suinkaan tarkoita vähäisempää uskomista kuin akkusatiiviobjekti. Vrt. “uskotko tämän?” ja “uskotko tähän?” tai “uskotko tätä?”

1 tykkäys

Suomessa objektin sijoja ovat akkusatiivi ja partitiivi. Niillä on merkityseroa siinä, että akkusatiivi ilmaisee nimenomaan kokonaisvaltaisuutta tai finaalisuutta, kun taas partitiivi osittaisuutta: luin kirjan vrt. luin kirjaa, söin kakun vrt. söin kakkua.

Mielenkiintoinen muutos kielessä on mm. se, että entisaikaan ymmärtää-verbin yhteydessä käytettiin yleensä akkusatiivia: minä ymmärrän sinut, mutta nykyään lähes aina partitiivia: minä ymmärrän sinua. Nykyaika on niin pirstaleista, että toisen täydellinen ymmärtäminen ei tunnu mahdolliselta.

1 tykkäys

Oletko lukenut tai osaatko latinantaitosi pohjalta sanoa jotain näistä latinankielisen ja kreikankielisen uskontunnustuksen sijamuotojen eroista? Onko siinä jotain merkityseroa vai onko kyse vain jostain latinankielen sanontatavasta?

https://fi.wikisource.org/wiki/Nikaian_uskontunnustus

Joskus vuosia sitten olen tuota selvitellyt ja päätynyt muistaakseni siihen, ettei alkutekstien käyttämissä muodoista ole löydettävissä mitään selvää merkityseroa. Suosittelen siis suhtautumaan varovaisesti sanamuodoista tehtyihin teologisiin päätelmiin.

1 tykkäys

Kiitos huomautuksesta, laitan korvani taakse! Olen tässä ollut toipumassa suuresta leikkauksesta niin en ole juuri tänne ehtinyt. Tällä hetkellä Turun katolisen seurakunnan varsinaiset kotisivut on suljettu jatkuvien palvelinongelmien vuoksi, avaamme ne uudelleen kunhan löydämme uuden ratkaisun, ja korjaan sitten myös tuon linkin. Sillä välin hoidamme seurakunnan nettitiedotusta Facebookissa. Ryhmä on avoin, eikä siihen tarvitse liittyä ellei halua.

Olen vain mielissäni, että KJV ja italialainen Nuova Riveduta ovat tarjolla, niille, jotka Raamattua haluavat lukea, vaikkei ne olekaan RKK:n hyväksymiä.