Vertailun vuoksi, jos meillä on Naalin aamupäivällä kirjoittamien tekstien kokoelma ja Naalin iltapäivällä kirjoittamien tekstien kokoelma, tai vaihtoehtoisesti niiden tekstien kokoelma, jotka Naali on kirjoittanut alkuviikosta vastaan niiden tekstien kokoelma, jotka Naali on kirjoittanut loppuviikosta, niin miten ristiriidat näiden välillä ratkaistaan?
Onko Naali iltapäivästä enemmän itsensä kuin aamupäivästä? Entä loppuviikosta enemmän kuin alkuviikosta? Ja onko meidän syytä uskoa Naalin täysin edustavan itseään missään tilanteessa, jos voidaan selvästi havaita etenkin alkuviikon aamupäivien nyanssien poikkeavan muista? Jotkut painotukset ja sävyerot saattavat johtaa meidät jopa ajattelemaan, että Naalilla on ollut niinä hetkinä palkattuna sijainen, joka ei ole ollut aivan tehtäviensä tasalla.
Miten voidaan ymmärtää se, että joinain hetkinä Naali on leiponut pullaa, mutta toisina hetkinä hän väittää kaikkeuden olevan deterministinen? Tarkoittaako tämä, että oikeastaan Naalin kautta kaikkeus on leiponut pullaa? Tai että hän ei olisi voinut olla leipomatta pullaa juuri sinä hetkenä? Voimmeko me ymmärtää Naalia ollenkaan, vai ainoastaan fenomenaalisesti? Eli me aistimme hänet hänen teksteistään, mutta emme voi edetä aistimuksesta mihinkään varmoihin päätelmiin.
A-men, a-men, veli todistaa väkevästi, prrrreis dö Löörd, hällelyyjä!
Ensin 12 kappaleen mittainen teoria.
Järjestyksessä usko menee niin, että 1) ensin oli Jumala, joka oli täysin itseriittoinen ja tyytyväinen. Koska Jumalassa on kolme persoonaa, jotka tuntevat toisensa täysin, rakastavat toisiaan ja iloitsevat toisistaan, ei Jumala tarvitse mitään itsensä ulkopuolelle tehdäkseen itsestään enemmän tai paremman, aidomman, toteutuneemman tai onnellisemman.
Kuitenkin ylitsevuotavasta rakkaudesta 2) Jumala loi maailman, joka ei ole yhtä Jumalan kanssa eikä osa Jumalaa, mutta heijastaa analogisesti Jumalaa siinä, miten se on hyvä, tosi ja kaunis, ja miten se on tehty tunnettavaksi, rakastettavaksi ja iloittavaksi. Tähän tuntemiseen, rakastamiseen ja iloitsemiseen 3) tarvitaan toimijoita, eli ihmisiä ja eläimiä. Ihmisellä on erityinen kyky ymmärtää oma paikkansa kaikkeudessa.
Tästä seuraa, että 4) ihmisellä on mahdollisuus torjua Jumala, kääntyä pois tai suuntautua kohti jotain muuta aivan kuin se jokin muu olisi korkein hyvä. Ihminen tekee tämän omaksi tappiokseen, ja vahingoittaa sillä koko luotua todellisuutta. Tätä vahinkoa vastaan ihminen järjestäytyy yhteisöiksi, perustaa valtioita, rituaaleja, uhritoimituksia, moraalisia järjestelmiä, lakeja ja rangaistuksia. Jumalan rangaistus ihmiselle on pääosin se, että kaiken lopussa ihminen kuolee. Siihen asti ihmisellä on kaikki keinot käytettävissä sinnitelläkseen.
Jos ihminen ei kuolisi, hän tuhoaisi ja korruptoisi luodun todellisuuden ennätysajassa. Tästä syystä kuoleman oli välttämätöntä tulla maailmaan. Jumala ei aktiivisesti aiheuta ihmisen kuolemaa, vaan käytännössä Jumala evää itsensä ihmiseltä, tai ihminen torjuu Jumalan. Tai ihminen varastaisi Jumalalta jos edelleen eläisi ikuisesti langenneessa tilassaan, ja Jumala on tämän varastamisen estänyt.
Jotta Jumala ja ihminen voisivat tehdä sovinnon, pitää ihmisen hyväksyä tapahtuneet asiat ja niiden järjestys. Eli että ihminen on kapinassa, ei kykene väittämäänsä itseriittoisuuteen ja on siksi kuoleman oma. Tästä seuraa se, tai tämä autetaan siten, että Jumala tulee ihmiseksi ja poistaa ihmisen yksinäisyyden ja ihmistä ja Jumalaa erottavan välimatkan osallistumalla ihmiskunnan itselleen aiheuttamaan osaan, joka on yksinäisyys, häväistys ja kuolema.
Laki on se, mikä saa ihmisen uskomaan, että hän on kuilun tällä puolella, siis vastakkaisella Jumalasta katsoen. Lain idea ei ole se, että vihainen tai vaativa Jumala esittää sen laskuna ihmisen tötöilystä. Vertauksessa tuhlaajapojasta ei isä lähesty palaavaa poikaa lappusen kanssa, johon on lueteltu kaikki pojan viemä ja hassaama omaisuus. Tämä on protestanttinen ajatus laista. Mutta tämä ei ole Raamatun ajatus laista. Sen sijaan laki on se tietoisuus, minkä eteen poika joutuu retkiensä pohjimmaisena hetkenä.
Evankeliumi on se, että Jumala tulee kuilun tälle puolelle (eli vertauksessa isä juoksee vastaan). Synti ei ole sama kuin rikkominen sääntöjä vastaan. Rikkomukset, tai niiden summa, eivät ole se velka, mistä synnin yhteydessä puhutaan. Synti oli ensin. Vasta sitten tuli laki. Protestanttinen ajattelu näkee sen siellä täällä ymmärtämättään niin, että ontologisesti laki on ensin, ja synti on olemassa vasta lain valossa.
Syntiä voi ensisijaisesti ajatella niin, että ihmisen lankeemus on loukkaus Jumalan kunniaa kohtaan. Se väittää ihmisestä enemmän kuin ihminen on, ja se kiistää Jumalan merkityksen ihmiselle. Jumalan kunnia ei ole riippuvainen ihmisestä, eli Jumala ei tarvitse maksua eikä hyvitystä. Ihmisen kuolevaisuus on itsessään riittävä luonnollinen seuraus. Me elämme rangaistusta kaiken aikaa. Kaikki historiassa nälkään ja kylmään, väkivallan kohteena, sodassa tai orjuudessa kuolleet ymmärtävät sen paljon paremmin kuin Skandinavian sosiaalidemokraatit (tarkoittaa kaikkia, jotka tätä lukevat).
Ihminen antaa Jumalalle kunnian uskomalla oman asemansa kadotettuna. Laki on tähän lähinnä kognitiivinen apu, vaikka se samalla kertookin paljon siitä luonnosta ja olemuksesta, jonka Jumala on ihmiselle antanut. Ihminen rikkoo omaa parastaan vastaan synnillä eli luulotellulla itsenäisyydellään, ja tulee siitä tietoiseksi lain avulla. Mutta tämän tunnustuksen tehdessään tai tästä ihmiskunnan parantumattomasta tilasta tietoiseksi tullessaan ihminen katsoo kuiluun. Sitä on mahdotonta tehdä loputtomiin. Siitä sekoaa. Aivan kuin Nietzschelle kävi.
Ihmisen velka on antaa kunnia Jumalalle. Ja ihminen tekee sen tällä lain tunnustamisella. Tämän seurauksena ihminen voi palata näkemään (anamnesis) Jumalan lahjojen antajana. Tai, ennemmin, kykenee ottamaan vastaan ilmoituksen Jumalasta lahjojen antajana. Kertomusta Jumalasta lahjojen antajana sanotaan evankeliumiksi. Ylösnousemus on todiste siitä, että kun ihminen kerran menettää lahjoista suurimman, siis elämänsä, niin Jumala voi antaa sen uudelleen. Miksi Jeesuksen piti kärsiä? Miksi Jumalan piti tulla ihmiseksi ja kuolla? Siksi, että sitä kautta Jumala on läsnä tässä kuiluun katsomisen ja kuoleman tiedostamisen hetkessä ja lahja tulee suuremmaksi kuin rangaistus.
Ongelma on siinä, että Jumala ei voi tuosta vain antaa ihmiselle ikuista elämää, koska ihminen itse uskoo ottaneensa ja varastaneensa sen. Langennut ihminen ei, langenneessa tilassaan, kykene ottamaan vastaan asioita Jumalalta, ei hyviä eikä pahoja. Ihmisen pitää itseään varten tulla tietoiseksi siitä, että on Jumalaan nähden varas. Josta seuraa varkaan kohtalo (eli kuolema). Jolta Jumala siten voi ihmisen pelastaa (eli ylösnousemus).
Se on vähän kuin yrittäisi rakastaa narsistisesti häiriintynyttä ihmistä. Tarkoitan tällä sitä naistenlehdissä esiintyvää sairaalloista tapausta. Ongelma on siinä, että narsisti uskoo itse vaikuttaneensa muista ihmisistä kaiken, mitä he tekevät. Eli narsistin ajatusmaailmassa ei ole sellaista käsitettä, että joku muu voisi olla spontaani, vilpitön tai aloitteellinen, vaan narsisti attribuoi kaiken omaan ajatteluunsa ja toimintaansa.
Teoria päättyy. Sitten asia.
Raamatun tehtävä on kertoa olennaiset kohdat tästä tarinasta, jonka yllä esitin. Siinä mielessä Raamattu ei ole koko totuus eikä Jumalan Sana eli Logos, että se olettaa ihmisen löytäneen tai löytävän itsensä tuosta laajemmasta kertomuksesta. Raamattu, joka on erityinen ilmoitus, lupaa ensin, että tämä kertomus, joka on koko luotu todellisuus, eli yleinen ilmoitus, etenee vielä johonkin. Tämä on Vanha Testamentti. Sitten Raamattu kertoo, millä tavalla kertomus eteni, ja miten se on suuntautunut kohti lopullista päämääräänsä. Tämä on Uusi Testamentti.
Asioissa on siis kaksi tasoa. Yleinen ilmoitus ja erityinen ilmoitus. Logos eli Jumalan Sana eli Jeesus Jumalan toisena persoonana kattaa koko yleisen ilmoituksen. Kol. 1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
Raamattu eli pelastushistoria on sama kuin erityinen ilmoitus. Se on Jumalan puhetta ihmisille, mutta se ei ole kaikki Jumalan puhe ihmisille. Protestanttinen virhe on sekoittaa nämä kaksi tasoa ja tehdä Raamatusta Logos tai kaikki Jumalan ilmoitus. Sitä kautta se ilmoitus, mikä on luomakunnassa, pimenee ja menettää merkityksensä. Yleinen ilmoitus sisältää sen, että luomakunta on sitä varten, että me voimme nähdä siinä hyvyyttä ja kauneutta, ja että siinä on sen varsinainen tarkoitus. Mutta jos kaikki typistetään erityiseen ilmoitukseen, niin meidän ja koko luodun todellisuuden ainoa tarkoitus on mekaanisesti ja hengästymiseen asti palvoa Jumalaa ei mistään muusta syystä kuin siitä, että Jumala on Jumala. Minulle ihan vakavissaan ovat jotkut helluntailaiset kertoneet, että haluavat ensimmäiset miljoona vuotta heiluttaa palmunoksaa ja hokea “pyhä, pyhä, pyhä”.
Entä hyperkarismaatikot?
On vaarallista sanoa, että Raamattu ei ole koko ilmoitus. Sehän tarkoittaa, että omasta päästä keksityt muka Hengen puheet voidaan asettaa Raamatun rinnalle. Ei. Hommassa pätee hierarkia. Yleinen ilmoitus on ymmärrettävissä sitä kautta, että olemme itse sitä ja elämme sen keskellä. Erityinen ilmoitus kertoo tärkeimmistä asioista, mitä yleisen ilmoituksen kannalta koskaan tapahtuu. Ne ovat ymmärrettävissä vain toistensa valossa.
Jos Raamattu nostetaan ainoaksi ilmoitukseksi, nostetaan samalla ihmisen järki, siis kielelliset kyvyt, yläpuolelle ja erilleen ihmisen muusta luotuisuudesta. Järki, irrotettuna muusta luotuisuudesta, väistämättä jää hedelmättömäksi tai alkaa eksyä itsensä sisään. Raamattu on väline, ei päämäärä. Samoin ovat ihmisen järki ja kielelliset kyvyt. Ongelma tulee siitä, jos niistä yritetään tehdä itsessään pohja tai lähtökohta tai päämäärä.
Kun luomakunta eli yleinen ilmoitus näin menettää asemansa, se alkaa elää omaa elämäänsä. Saadaan modernin ihmisen ajattelu, jossa luonnollinen, maallinen ja materiaalinen ovat itsenäinen pooli, jolla on vastassaan rajattoman tahdon ja järjen pooli. Raamattu ei riitä yhdistämään näitä silloin, jos sitä luettaessa ollaan jo tietämättä hyväksytty se kuilu, mitä yritetään keinotekoisesti täyttää. Materia itsessään on tarkoituksetonta. Samoin äly, tahto ja kielelliset kyvyt ovat itsessään vailla tarkoitusta.
Eli hyperkarismaattisuus ei, laajimmassa perspektiivissä, ole Raamattua korkeasti arvostavan ajattelun vastakohta, vaan sen luonnollinen seuraus. Hyperkarismaattisuus on, kuten kaikki marxilaiset aatteet, ilmentymä ihmisen älyn, tahdon ja kielellisten kykyjen spekulatiivisesta käytöstä kun ne on ensin irrotettu ihmisen luotuisuudesta. Ja vahva näkemys Raamatusta on vain se keinotekoinen positio, että tämä irrottaminen voidaan tehdä ilman seurauksia.
Lisäys. Ja jälkikäteen saatu ajatus.
Protestanttinen tapa ajatella Raamattua oikeastaan käsittelee Raamattua itsessään spekulatiivisena tekstinä. Tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että Raamattu kertoisi ympäröivästä ja tunnistettavasta todellisuudesta, se luokin kielen, älyn ja deklaraation tasolla oman todellisuutensa. Sellaisen, jota on mieletöntä tai kiellettyä tarkastella minkään muun kuin sen itsensä valossa. Silloin se, että kaikki on vain pääoman omistusta ja luokkasotaa on muodoltaan ja laadultaan rinnasteinen väite sille, että kaikki oleva on olevaa vain Raamatun eli pelastushistorian valossa, eikä ilman sitä ole olemassa mitään.
Kristinuskon näkökulma on, että kaikki oleva on olevaa vain Jumalasta lähtöisin. Mutta koska ihminen on luotu olento, on kaikki oleva hänelle olevaa hänen luotuisuudestaan lähtöisin. Koska luotuisuuteen tuli häiriö ihmisen ja Jumalan välirikon seurauksena, tarvittiin Raamattua ja pelastushistoriaa siihen päälle häiriötä korjaamaan. Nyt tästä korjauksesta on tehty itse asia ja koko asia. Josta joku ahkera pyöräilyn harrastaja toteaisi, että renkaita ei ole olemassa, vaan kaikki on pelkkää paikkaamista.