Raamatun yksityiskohtia

Marian ilmestyksiä on aika paljon, joten en nyt ala tähän kaivamaan jokaisen ilmestyksen viestiä erikseen. Ne, joita asia kiinnostaa voivat sen tehdä itse.
Ne ilmestykset joihin itse olen eniten perehtynyt sisältävät varsin kristuskeskeisen viestin ilmestyksen näkijöille ja maailmalle.

Olen itse vieraillut Fatimassa ja Lourdesissa. Poikkesin niissä vaeltaessani Santiago de Compostelan reittejä. En koe välttämättömäksi uskoa ehdottomasti ilmestysten aitouteen, vaikka noiden paikkojen hengellistä antia pidänkin suositeltavana. Nykyään niiden suurin anti on jokapäiväisissä messuissa ja rukoustilaisuuksissa sekä ihmisten kanssa yhdessä olossa.

2 tykkäystä

Mutta mikä sinut vakuuttaa näiden aitoudesta, eli onko Pyhällä Hengellä rooli tässä, vain jätätkö vakuuttamiset yksinomaan kirkkosi hyväksynnän varaan?

1 tykkäys

Itse uskon, että enkeli- tai Maria-ilmestyksiä tapahtuu ja on tapahtunut meidänkin aikoinamme, jälkimmäisiä etenkin katolisissa maissa. Aitoutta, siis sitä onko ilmestys Jumalasta, voi olla vaikea todistaa muuta kuin arvioimalla itse viestintuojan tuomaa sanomaa, joka ei voi olla Jumalan ilmoitusta vastaan, siis sanaa, vaikka enkelin ei tarvitsekaan antaa valmiita raamatunlauseita. Jos ilmestys kehottaa parannukseen tai turvautumaan Jeesukseen, ei sanoma ainakaan ole väärä.

Näin on tapahtunut Suomessakin viime vuosikymmenellä Pohjanmaalla, jossa useampi kuin yksi ihminen näki todistuksensa mukaan pellonlaidassa suurikokoisen, monimetrisen enkelin, jonka siivessä luki lause “viljavainiot ovat vaalenneet korjattaviksi” tai sinnepäin ja Raamatun jakeen numero vielä perässä. Näky loisti vielä pimeässä ja säikäytti molemmat ihmiset. Olen näistä kuullut videolla todistuksen, jossa he seurakunnassa siitä kertovat. Molemmat naisia, mutta en ole varma näkivätkö se samalla kertaa ilmiön, vai oli se eri kerroilla.

Joka tapauksessa pidän melko uskottavina kertomuksia nähdyistä enkeleistä meillä ja muualla, mutta en automaattisesti varmoina Jumalan antamina näkyinä. Sen arvioimiseksi tarvitaan tuodun viestin sanoma ja siitä syntynyt hedelmä. Jos näky johtaa ihmisiä parannukseen ja pelastukseen ja viesti ei ole ristiriidassa Raamatun sanan kanssa, sen alkuperä voi olla aito.

2 tykkäystä

Niin kuin @krysostomos sanoi, katolilaisella on vapaus arvioida suhteensa ilmestyksiin henkilökohtaisesti.
Itse en ole muodostanut mielipidettä mihinkään ilmestykseen. Pidän aitoja ilmestyksiä mahdollisina, mutta minulla ei ole tarvetta muodostaa mistään historiallisesta ilmestyksestä minkäänlaista mielipidettä. Jos mielipiteen muodostaisin, se olisi rukousvastauksen kaltainen vakuuttuminen asiasta, eli Pyhän Hengen työtä.

Fatiman ilmestyksen kehotukset rukoilla maailman pelastuksen puolesta puhuttelevat minua. Liitän usein henkilökohtaisiin rukouksiini ns. Fatiman rukouksen.

Itse ajattelen ilmestyksien arvioimisesta samoin kuin Fratres.

2 tykkäystä

Luterilaisena ilmiöistä irtisanoutuneena voinen hyväksyä vastauksesi, vaikka en rukoile pyhimyksiä enkä osaa hyväksyä, kuulostaa kuitenkin terveeltä.
Olen unohtanut sen tutkijan nimen, joka oli tullut siihen tulokseen ilmestyksistä ja profetioista, että n. 98 % on muusta lähteestä tai sielullista ja vain n. 2 % Jumalasta. (R. Mäkelä muistanee, mutta en kysy.)
Tavallaanhan kaikki ovat aitoja, jos eivät huijauksia, mutta Jumalasta ovat harvoin. Pakko ei ole kuunnella näitä pelastuakseen, ei Jumala siitä suutu, mutta eksyminen on mahdollista ja väärä kiinnostus. Yliluonnollinen henkien erottamisen lahja on harvinainen, epäluotettava ja raskas ja usein vain sielullista luuloa.
Perässä ei kannata juosta, mutta lupa on tässäkin pitää se, mikä hyvää on; Kristityn vapaus.

1 tykkäys

Raamattu jonka pitää olla uskon elämän ylin ohje ja normi pitää tinkimättä kiinni siitä, että kaikki on koeteltava ja olla uskomatta ketään jos hänen sanomansa ei pidä yhtä ilmoitetun totuuden kanssa.

Gal 1:8: “Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.”

Itse en ole koskaan nähnyt yhtä ainoata ilmestystä, enkä yhtä ainoata ihmettä näissä paljon puhutuissa ihmekokouksissa, enkä niitä kaipaa. Minulle riittää Sana isolla kirjaimella Pyhässä Hengessä joko luettuna tai saarnattuna.

2 tykkäystä

(Ihan oikeasti tykkään vastauksistasi, enkä vaan jaa tykkäyksiä vastavuoroisesti, miltä tää näyttää.)
:heart_eyes:

1 tykkäys

Tämä yksityiskohta on myös tärkeä: 1. Johanneksen kirje 2
“Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät. Mutta te — teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niin kuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niin kuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.”

Ydinasian YDIN!

He saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan” (Room. 3:24).

Raamattu on täynnä puhetta Jumalan armosta. Armo on vastakohta kaikelle sille, mitä ihminen itse voi ansaita. Armo on Jumalan lahja. Lahja taas on vain se, mikä ilmaiseksi annetaan. Tämä sisältyy käsitteeseen armo.

Tämän ansaitsemattoman armon suurin lahja syntiselle ihmiselle on syntien anteeksiantamus eli Raamatun toista sanontaa käyttäen, vanhurskaus. Vanhurskautettu Jumalan edessä on siis 'sellainen ihminen, joka on armosta saanut syntinsä anteeksi.

Tätä pelastuksen suurta lahjaa ei ihminen ole millään lailla itse ansaitsemassa eikä hän pysty siihen itse millään tavalla vaikuttamaan. Tässä eivät kelpaa mielenmuutokset, parannukset, rukoukset, uskot eikä mikään muu ihmisen puolelta ansioksi.

Paraskin ihminen on luonnostansa ”Jumalan kirkkautta vailla”. Kun kerran näin on, ja sen todistaa Jumalan sana ja uskovan kokemus todeksi, niin ei sovi meidän salaisestikaan sydämessämme laskea perustusta mihinkään muuhun pelastuskeinoon eikä tavoitella mitään muuta kuin yksin Jumalan pelastuskeinoa, joka on Kristus.

(Lähde: Ote E.W. Pakkalan (1878-1945) kirjasta Iankaikkinen elämä/ Vapaasana foorumi/Hellevi 31.5 - 25) :relieved:

2 tykkäystä

Tätä täydentää hyvin Efesolaiskirjeen kohta:

Ef 2:8-9: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”

Etenkin tuo “itsenne” kautta tekee tyhjäksi kaiken sen mikä lähtee ja voisi lähteä meistä, siis kaiken ansion.

1 tykkäys

Tähän sopii myös erityisen hyvin eilispäivän iltana lukemani Lutherin teksti Raamatun kohdasta Jer. 13:23 . Se on superlohdullinen niille, jotka vain voivat sen käsittää kun siitä näemme ettei pelastus ole hetkeäkään meistä kiinni, me emme voi sitä aikaansaada, se on pois meidän ulottuviltamme.

Jer. 13:23 Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet.

Tämä on perisynti, luontainen synti, se oikea pääsynti. Ellei sitä olisi, ei olisi mitään todellista syntiä.

Tätä syntiä ei tehdä, niin kuin kaikkia muita syntejä, vaan se on, se elää ja se aiheuttaa kaikki synnit. Se on varsinainen synti. Ei tehdä syntiä hetken tai jonkin ajan, vaan synti on olemassa, missä ikinä ihminen on ja kuinka kauan hän vain elääkin. Jumala ottaa huomioon ainoastaan tämän synnin. Sitä eivät voi poistaa lain rangaistukset, eipä tuhannet helvetitkään. Vain Jumalan armo, joka uudistaa luonnon, voi perata sen pois. Laki opettaa ainoastaan tuntemaan sen, mutta ei voi vapauttaa siitä. Se estää vain käden ja jäsenet, mutta itse ihmistä ja luontoa se ei voi estää synnistä. Tämä synti oli näet olemassa jo ennen lakia, syntymässä, ja se oli syntiä, ennen kuin laki kielsi sen.

Yhtä vähän kuin ihmisellä on voimaa synnyttää itseään ajalliseen elämään, yhtä vähän hänellä on voimaa olla ilman tätä syntiä tai vapauttaa itsensä siitä. Yksin hän, joka loi meidät, voi pelastaa siitä. Siinä tarkoituksessa hän antaa meille ensiksi lain, joka opettaa meitä tuntemaan tämän synnin saattaen meidät ikävöimään armoa. Sitten hän antaa avun evankeliumin kautta.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, SLEY 2002, 17 painos, s. 160.

1 tykkäys

Ensimmäinen kirje Timoteukselle 1:9 FB

“8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.”

Room. 3:20 : "Lain kautta tulee synnin tunto. Room. 7:7: Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muutoin kuin lain kautta. Sillä minä en olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut minulle: “Älä himoitse!”
Nämä Raamatun opetukset tulisi ottaa huomioon avioliiton laajentamiskeskustelussakin molemmin puolin. Liberaalit eivät voi kumota homovihkimysten synnillisyyttä, jos Raamattu on ylin ohje. Raamattu tuomitsee piispojen yms. uudet ohjeet avioliittoasiassa selvästi.
Vallankumous olisi oikeutettua liberaaleja vastaan eikä ero kirkosta.

(Naispappeudesta ei kylläkään löydy yksiselitteistä ohjetta. Hyväksyn myös , että kirkko jakaantuu kahtia, mutta vain tässä vihkimysasiassa. En osaakaan linkittää tätä.)

Tässä on ytimekäs selitys Joelin ennustukseen, jonka tulkinta on ollut kovana kiistanaiheena eritoten vapaiden suuntien kanssa, he kun ovat käsittäneet Hengen ilmoituksen siten, että ihmeitä ja merkkejä tapahtuu vielä nykyäänkin jopa siinä määrin, että joidenkin katsotaan saavan uutta ilmoitusta ohi Raamatun sanan niiden välityksellä tai, että sairaita paranee jne.

Minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle. Joel. 2:28 .

Tässä on ennustus Pyhästä Hengestä sellaisena kuin hän on näkyväisesti vuodatettu ja ilmoitettu ja selkein merkein todistettu, nimittäin helluntaipäivänä tapahtuneesta ilmestyksestä. Ensin on kuitenkin huomattava, että profeetta kumoaa lain, kuninkuuden ja kansan vanhan jaon määrättyihin sukukuntiin ja tehtäviin. Juudan sukukunnasta olivat ruhtinaat, Leevin sukukunnasta papit, jotka hoitivat julkista opetustointa. Tämän erottelun profeetta poistaa ensiksi ja sanoo käyvän aivan toisin uudessa kansassa, jossa ei katsota muotoa. Kaikille ja jokaiselle oli näet Pyhän Hengen voima annettava, ei ihmisten kautta, vaan Jumalasta jumalallisella tavalla. Enää ei tulisi vallitsemaan sellainen järjestys kuin vanhassa kansassa, jossa muutamat yksin toimittivat papinvirkaa; Pyhä Henki oli vuodatettava kaiken lihan päälle, kaikkien tuli olla opettajia ja Jumalan pappeja.

Olikin siis tuiki tarpeellista, että tämä valtakunta, joka oli niin perin erilainen kuin tuo edellinen, tulisi rakennetuksi ja vahvistetuksi ilmeisten merkkien kautta, siis myös Pyhän Hengen julkisella ilmestyksellä eli vuodattamisella; Hengen salainen ilmestyshän oli jo vanhassa liitossakin. Tähän soveltuvat nyt ne kohdat, joita on siellä täällä profeetoissa ja apostolienkin kirjoissa, kuten Jeremialla: “Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Kaikki he tuntevat minut pienimmästä suurimpaan.” (Jer. 31:33), ja Jesajalla: “Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia.” (Jes. 54:13) Tämä toteutui vasta helluntaipäivänä.

Sen jälkeen kun nyt evankeliumi on ilmoitettu ja apostolien kautta tullut tunnetuksi, ovat lakanneet nämä merkit, jotka vahvistivat evankeliumin totuuden, kun sen saarna vielä oli uusi. Siksipä meidän ei nyt tarvitse kysyä merkkejä, jotka vahvistaisivat sanan, kun se jo ennen on niin selkeästi vahvistettu ja maailman silmien nähden todistettu. Niitä merkkejä, joita Jumala antaa, hän ei anna yhden ihmisen tähden, vaan monien hyödyksi, niin kuin apostoli Paavali sanoo: “Kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi” (1. Kor. 12:7). Joelin ennustus puhuu siis siitä, kuinka Pyhän Hengen piti julkisesti ilmestymän; sitä ei näet voi kieltää, että Pyhä Henki hamasta maailman alusta on ollut hurskaissa, mutta julkisesti hän ei ole niin runsaasti ilmestynyt. Siksi me tahdomme aina pysyä pyhän Raamatun opetuslapsina, joilla ei nyt enää ole muuta Pyhän Hengen ilmoitusta kuin pyhä Raamattu. Jos näet Kristus tahtoisi ruveta saarnaamaan uudella tavalla, niin ei hän tekisi sitä pimennossa tai jonkun ihmisen sydämessä, vaan hän toisi sen valkeuteen julkisen merkin kautta, niin ettei sitä voitaisi epäillä. Juuri niin hän on tehnyt julistaessaan julkisesti sitä uutta valtakuntaa, josta tässä ennustetaan. Siitä pyhä Pietarikin kerskaten mainitsee: “Se on nyt teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet” (1. Piet. 1:12).
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, SLEY 1952, s. 293-294.

2 tykkäystä

Antinomismi ei päde Raamatun mukaan!

  1. Johanneksen kirje 1

8 Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. 9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä . 10 Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

Me usein taistelemme yksittäisiä syntejä vastaan tajuamatta syntisyytemme pohjaa, perisyntiä.

Matt. 3:8. Tehkää sen tähden parannuksen soveliaita hedelmiä.

Oikeaa parannusta eli katumusta eivät ole omat, omatekoiset ajatuksesi, vaan se, että omatuntosi alkaa toden teolla huolettaa sinua ja että todella pelkäät Jumalan vihaa ja tuomiota etkä ainoastaan törkeiden julkisyntien tähden. Näet ja tunnet sydämessäsi asuvan pelkän epäuskon, Jumalan halveksimisen, tottelemattomuuden ja Paavalin sanojen mukaan “vihollisuuden Jumalaa vastaan” sekä kaikenlaisia pahoja himoja, joilla olet ansainnut itsellesi Jumalan vihan, jonka vuoksi sinut olisi ansiosi mukaan heitettävä Jumalan kasvojen edestä iankaikkiseen tuleen. Kaikki nämä sitovat sinut lujasti.

Oikea parannus ei siis jää mihinkään yksityiseen tekoon, jolla olet julkisesti rikkonut kymmentä käskyä vastaan. Tällöinhän voisi saada sijan sellainen väärä käsitys, että sinussa sittenkin olisi jotakin hyvää. Tällainen muuten onkin ulkokultaisten kuvittelema parannus, he kun ovat tekojensa luokittelijoita. Sen sijaan tosi parannus koskee sinun koko persoonaasi, koko elämääsi ja olemustasi, jopa koko luontoasikin ja se näyttää sinulle, että olet tuomittu helvettiin. Tällainen katumus ei lähde omasta inhimillisestä kyvystä tai ajatuksista. Jumalan sanan on se ihmisessä vaikutettava. Sana sattuu sydämeen ja alamme vavisten kauhistua tietämättä mihin paeta.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, SLEY 2002, s. 174, Boldaus minun.

1 tykkäys

Hyvää Juhannusta! Lohdutus kaikille syntisille!
(Matt. 9)
"…
10Kun Jeesus oli aterialla Matteuksen kodissa, sinne tuli monta publikaania ja syntistä aterioimaan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. 11Sen nähdessään fariseukset sanoivat hänen opetuslapsilleen: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” 12 Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. 13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria.’ En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”

3 tykkäystä

Tämän päivän Hetkinen Raamatun lukemiseen -kirjasessa oli aiheena

1.Sam. 11

1 Noin kuukautta myöhemmin ryhtyi ammonilainen Nahas piirittämään Gileadin Jabesia. Silloin Jabesin miehet sanoivat Nahasille: “Solmi kanssamme liitto, niin me rupeamme sinun alamaisiksesi.”
2 Mutta ammonilainen Nahas vastasi heille: “Solmin kyllä kanssanne liiton, mutta sillä ehdolla, että saan repiä jokaiselta teistä oikean silmän ja häväistä siten koko Israelin.”
3 Jabesin vanhimmat sanoivat hänelle: “Anna meille aikaa seitsemän päivää, niin me lähetämme sananviejän kaikkialle Israeliin. Jos kukaan ei auta meitä, antaudumme sinulle.”
4 Kun sananviejät saapuivat Saulin kaupunkiin Gibeaan ja kertoivat kansalle asiansa, kaikki puhkesivat itkuun.
5 Saul tuli juuri silloin kyntöhärkineen pellolta ja kysyi: “Mikä kansalla on hätänä, kun kaikki itkevät?” Hänelle kerrottiin, mitä Jabesin miehet olivat sanoneet.
6 Kun Saul sen kuuli, Herran henki valtasi hänet ja hänessä syttyi viha. [Tuom. 3:10+]
7 Hän hakkasi härkäparin kappaleiksi, lähetti ne sananviejien mukana eri puolille Israelia ja käski sanoa: “Näin käy sen karjalle, joka ei lähde Saulin ja Samuelin mukaan sotaan!” Silloin Herra saattoi koko kansan pyhän pelon valtaan, ja kaikki lähtivät yhtenä miehenä liikkeelle. [Tuom. 19:29, 20:1]
8 Kun Saul piti katselmuksen Besekissä, heitä oli kolmesataatuhatta miestä Israelista ja Juudasta kolmekymmentätuhatta.
9 Saul sanoi sananviejille, jotka olivat tulleet sinne: “Ilmoittakaa tämä Gileadin Jabesin kansalle: Huomenna, kun aurinko hehkuu kuumimmillaan, teille tulee pelastus.” Kun sananviejät palasivat ja kertoivat sen Jabesin asukkaille, nämä riemastuivat.
10 Mutta Nahasille Jabesin miehet sanoivat: “Huomenna lähdemme kaupungista teitä vastaan, ja te saatte tehdä meille mitä hyväksi näette!”
11 Seuraavana aamuna Saul jakoi joukkonsa kolmeen osastoon. Ne tunkeutuivat viimeisen yövartion aikaan ammonilaisten leiriin, ja kun päivä oli kuumimmillaan, ammonilaiset oli lyöty. Henkiin jääneet syöksyivät pakoon ja hajaantuivat kuka minnekin.
12 Silloin kansa sanoi Samuelille: “Ketkä ne olivat, jotka sanoivat: ‘Saulko muka olisi kuninkaamme’? Tuokaa ne miehet tänne, niin me tapamme heidät!” [1. Sam. 10:27]
13 Mutta Saul vastasi: “Tänä päivänä ei tapeta enää ketään, sillä tänään Herra on pelastanut Israelin.” [2. Sam. 19:23]
14 Ja Samuel sanoi kansalle: “Menkäämme Gilgaliin ja uudistakaamme siellä kuninkuus.” [Joos. 4:19+ 1. Sam. 10:24]
15 He menivät kaikki Gilgaliin ja julistivat siellä Herran edessä Saulin kuninkaaksi. He teurastivat siellä myös yhteysuhreja Herralle, ja Saul ja kaikki israelilaiset viettivät ilojuhlaa.

Selityksessä sanottiin, että Nahas-nimi tarkoittaa käärmettä. Mietin vain, kuka ihme haluaa antaa pienelle vauvalle nimen, joka tarkoittaa käärmettä. Ilmeisesti tuohon aikaan nimet usein (vai ihanko aina) merkitsivät jotakin. Tuntuisi, että jokainen haluaisi nimetä lapsensa jollain ylevällä nimellä.

Ei se Nahas ole välttämättä alkuperäinen nimi tai edes henkilön oma. Voi olla vihamiesten antama. Ja onhan se tuossa kohtaa ihan kuvaavakin.

1 tykkäys

Päivän Sana

06.07.25

Eikö Efraim ole minun rakas poikani, silmieni ilo? Vaikka puhunkin Efraimia vastaan, en voi häntä unohtaa. Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta häntä, sanoo Herra. Jer. 31:20

Olemme Jumalalle kuin Efraim. Hän ei voi olla armahtamatta meitä, kun me vetoamme Jeesuksen ristinkuoleman ansioon ja hänen sanaansa. Jeesuksen rakkauden uhri vaikuttaa myös meissä tahdon muuttaa elämämme suuntaa. Jumalan sana osoittaa meille totuuden meistä itsestämme eikä sitä ole helppo ottaa vastaan. Jumalan Pyhä Henki joutuu puhumaan pahoja tekojamme vastaan ja muistuttamaan meitä vääristä valinnoista. Mutta samalla Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki – rakastaa meitä kiihkeästi ja rajattomasti. Hä- nen sydämensä heltyy, hän ei voi olla armahtamatta meitä. Hän saapuu luoksemme, hän laskee siunaavat kätensä päällemme ja vakuuttaa: kaikki sinun syntisi ovat anteeksiannetut, älä enää pelkää. Sydän saa iloita armosta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy


  1. Tim. 2:4
    Jumala ei halua yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen, vaan hän TAHTOO, ”että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Siksi evankeliumia on käsketty julistaa ”kaikille luoduille” ja ”joka sen uskoo (turvautuu siihen) ja saa kasteen, on
    pelastuva.
    :two_hearts: