Luullakseni ymmärsit aika lailla oikein. En väitä ajatteluni olevan moraalisesti ristiriidatonta. Tuolla tavoin sen tänään mielessäni sanoitin, kun ajattelin asiaa syvään päätyyn saakka.
Nuorena mennessäni armeijaan olin ennakkoluuloton ja erittäin maanpuolustustahtoinen, ja hain jopa vapaaehtoiseksi, mutta en lukiotodistukseni huonon pitkän matikan (6) takia päässyt lentäjien upseerikurssille, vaikka urheilu oli kymppi. Päädyin sitten ilmatorjuntaan.
Mutta minulla oli silloin intistä romantisoitu kuva, ja ajattelin, että se on partiotoimintaan verrattavaa reilua suomalaisen yhteishengen hakemista - mutta se oli kaikkea muuta. Näin siellä ihan liikaa kusipäisyyttä, enkä suostunut enää menemään edes aliupseerikurssille, mutta suoritin armeijan loppuun etäisyydenmittaajana. Aseen pidin, ja olin koko varuskunnan sadoista poikasista toiseksi paras ampuja. Mutta kertauskutsun tultua kieltäydyin palveluksesta kokonaan.
Kuitenkin eduskunnassa ollessani ehdottomasti parasta aikaa oli kolmen viikon intensiivinen maanpuolustuskurssi. Todellakin ihailin sitä täsmällisyyttä ja korkeimpien upseerien terävää ilmaisukykyä ja nopeaa älyä. Heillä on jatkuva tilannekuva totaalisesti hanskassa.
Tosiaan tämän maailman sotiin en osallistu, eikä minun ikäni puolesta toki enää tarvitsekaan. Mutta vakavassa uhkatilanteessa en jää toimettomaksi.