No eroaa. Reformaatiossa idea oli, että karsitaan sellaisia oppeja ja käytäntöjä jotka eivät alun perin (UT:n aikana) kuuluneet kristinuskoon.
Sinusta on tulossa tavallaan protestantti. Protestantteja hämmentää ajatus, että niin monia keskeisiä oppeja on keksitty vasta niin myöhään.
Tähän ei oikein voi muuta kuin lakonisesti todeta oman perspektiivini olevan vähän erilainen.
Kuittailua toki lähtökohtaisesti arvostan, mutta muuten ei minua hämmennä oppien keksiminen myöhään. Minähän uskon katoliseen ja apostoliseen kirkkoon, joka on säilyttänyt alkuperäisen uskon. 
Reformaatiossa keksittiin uusia oppeja, jotka eivät ole kuuluneet alkuperäiseen kristinuskoon. Myöhäiskeskiajan eli renessanssiajan maallistuminen ja individualismi valmistivat tietä reformaatiolle.
Pitää sitten reformoida lisää. Mitkä nämä innovaatiot ovat?
[quote=“SanGennaro, post:56, topic:539, full:true”]
ei minua hämmennä oppien keksiminen myöhään[/quote]
Edellisessä viestissä kirjoitit että hämmensi. No, se oli varmaan ohimenevä hairahdus.
Inhottavaa puhua itsensä pussiin.
Miten nämä kaksi asiaa onnistuvat?
Säilyttää alkuperäinen usko ja samalla keksiä uusia opintotuuksia?
Onko tarkoitus sanoa, että tuo mainitsemasi katolinen ja apostolinen onkin oikeammin hurmahenkisyyttä,
jossa jatkuvan ilmoituksen kautta saadaan uusia totuuksia?
Paavali lausuu aika kovat sanat sellaisesta julistuksesta Galatalaiskirjeen alussa.
Jos pitää reformoida lisää, niin miten päljon ja mihin suuntaan?
Kyllähän nuo Spongit &kumpp, SETA:sta puhumattakaan reformoivat ihan mutkat suoriksi.
Reformaation ongelma on että se avasi, esimerkiksi sakramentteja karsiessaan, tien jatkuvalle Raamatun sanan vääntelylle ja vääristelylle, ja sille että ihmiset kulloisenkin trendin mukaan määrittävät, mitä Jumala ihmiseltä tahtoo.
Sellainen esim nykäisi sokan käsikranaatista, mikä on tällä hetkellä evl:n taskussa. Evl haistelee palavan tulilangan tuoksua, ja pohtii, että miten tässä pääsi näin käymään…
Mikään kirkkokunta ei ole turvassa noilta keskusteluilta ja muutospaineilta. Aika näyttää, miten niille lopulta käy.
Sinä ilmeisesti niputat yhteen reformaation ja luopumuksen?
Ainakin vertaat reformaatiota ja nykyistä dilemmaa toisiinsa.
Nykyinen SETAn ym. hengessä tapahtuva ei ole reformaatiota, vaan sanan
hylkäämistä ja lain hylkäämistä.
On ilkeää verrata Spongia reformaattoreihin.
Sakramenttien määrän vähennys oli paluuta vanhaan apostolien ajan opetukseen.
Kasteopetus näyttää sen johdosta olevan raamatullisempaa kuin niillä vanhemman kirkon edustajilla, jotka toisessa ketjussa puhuivat suopeasti uudesti kastamisesta “oikean uskon kasteen” varjolla.
.
Herran Pyhä Ehtoollinen palautettiin kahteen muotoon, kuten se oli ollut.
Kyllähän kirkko säännöllisin väliajoin tarvitsee reformointia. Reformeja on nähty halki kirkon kaksituhatvuotisen historian. 1500-luvun protestanttisessa reformaatiossa epäilemättä lensi monin paikoin lapsi pesuveden mukana, ja protestanttisen kristikunnan nykytila, noin keskimäärin, ei hyvältä näytä.
Mutta huomautettakoon taaskin, että reformaatio se oli katolinenkin reformaatio (jota on vanhastaan kutsuttu “vastauskonpuhdistukseksi”). Moni muukin kuin Luther oli kipeästi tietoinen myöhäiskeskiajan kirkon reformintarpeesta. Heihin kuului mm. Lutherin rippi-isä (ja eräässä mielessä oppi-isäkin) von Staupitz, jolta “uskonpuhdistaja” sai eräät tärkeimmistä varhaisista vaikutteistaan. Mutta vaikka isä Staupitz arvosti rippilastaan monin tavoin, hän ei hyväksynyt Lutherin ääritulkintoja eikä seurannut tätä skismaan ja avoimeen kapinaan vaan pysyi kirkon jäsenenä kuolemaansa saakka. Sääntökuntaa isä Staupitz tosin vaihtoi augustinolaisista benediktiineihin (minkä verran tämä vaihdos kertoo Saksan augustinolaissääntökunnan hengellisestä tilasta noina vuosina, sitä en osaa sanoa). Hän ei ehtinyt nähdä Trenton kirkolliskokousta ja kirkon (todellista) reformia, mutta silti hänen tiensä oli oikea. Lutherin hedelmiä korjataan nyt mm. evl.fi:n sekoiluissa.
Reformeja on kirkossa ollut useita jo ennen 1500-lukua ja niitä on ollut sen jälkeenkin. Niitä tulee epäilemättä vastaisuudessakin aina tarpeen mukaan. Jotkut niistä voivat vaikuttaa liiallisilta, kuten Vatikaanin II kirkolliskokouksen reformit varsinkin 1970-luvun tietyissä ylitulkinnoissa, mutta nämä ylilyönnit korjautuvat yleensä ajan myötä.
Ja sitten tietenkin on olemassa reformeja ja reformeja. Alkuperäinen väite, että vasta sydänkeskiajan jälkeen keksittiin kuvata Suurta perjantaita oikein, on lähempänä sitä protestanttista reformaatiota kuin vastauskonpuhdistusta.
“Vastauskonpuhdistus” on nykyiseltä nimeltään katolinen reformaatio.
Herran kärsimisen aikaisempaa realistisemmassa kuvaamistavassa on kyse kuvataiteellisesta innovaatiosta, vaikka se heijastelikin laajempaa muutosta tiettyjen painotusten osalta lännen kirkossa. Siksi toisekseen, gotiikan veristen krusifiksien ja pietà-veistosten rinnalla säilyi tasa-arvoisina vanhempia kuvaamistapoja eikä niitä julistettu millään lailla aikaansa eläneiksi tai vääriksi. Näinhän tosin sanoin jo aikaisemmassa vieistissäni. Siksi kolmannekseen, vaikka Herran kärsimisen rankahko kuvallinen esittäminen oli siis uutta, niin itse asia ei ollut, sillä esimerkiksi joissakin paastonajan saarnoissa aihetta oli käsitelty varsin värikkäästi jo ensimmäisellä vuosituhannella ainakin lännessä. Siksi neljännekseen - ja tämä on tärkeintä - protestanttisesta reformaatiosta poiketen nämä painopisteen muutokset eivät repineet kirkkoa hajalle. Idän skismaatikot olivat vähintään de facto menneet jo aikaisemmin ja aivan muista syistä.
Lännen kirkkohan se on skismaattinen. Idän kirkko on aina pitänyt oikeasta opista kiinni. Idän kirkkoon jäi neljä patriarkaattia, lännen kirkolle yksi. Se patriarkaatti, joka erosi muiden patriarkaatien yhteydestä, on skisman aloittaja. Muut patriarkaatit jäivät alkuperäiseen kirkkoon. Paavikunta vaati muita hyväksymään uutuusoppinsa filioquen. Kun nämä eivät hyväksyneet sitä, vaan pitivät kiinni alkuperäisestä uskontunnustuksesta, paavin legaatti syytti Konstantinopolin patriarkkaa harhaopeista. Tuloksena oli molemminpuoliset anathemat ja Rooman paavikunnan ero kirkosta. “Reformaatio” eli uutuusoppien keksiminen alkoi siis jo ennen 1500-luvulla tapahtunutta lännen kirkon pirstoutumista.
Hei, älkää nyt viitsikö kinastella. Riita poikki ja voita väliin: Olette kumpikin kirkkoinenne harhaoppisia! Kaikki on hyvin!
Tuohon ei voi vastata muuten kuin että itte oot!
Idän sinänsä valitettavan skisman syyt ovat pikkuisen mutkikkaampia kuin tuo rättiväsynyt filioque-riita, mutta pidä luulosi.
Toki on, mutta riita osoittaa, että länsi jo tuolloin keksi uusia oppeja.
Ei osoita.
Ja mikä Lutherin höyhennyksestä jäi vielä korisemaan, sen pietismi eutanisoi hengiltä. (Jos vähän tiivistää.)
Siinä meni kirkkojen seinämaalaukset kalkkikerroksen alle piiloon, ikonien kohtalosta puhumattakaan. Siinä meni P. Ikuinen Neitsyt Marian kunnioitus, siinä menivät reliikit jne. Jäljelle jäi pelkistetty rationaalinen oppikristillisyys. Missä kaikki on selitetty selkeästi.
Yhdet tykkää, toiset ei.
Itse olen ajautunut oppiväännöissä siihen , että vahvistettuani mielipiteitäni ja kerättyäni oppiani vuosikausia, olen saavuttanut suurimman tietämättömyyteni ja epävarmuuteni. Ts. myönnän ne. Jumala on mysteeri, sakramentit samoin, usko ei perustu logiikkaan, ei tieteeseen.
Minun on helpompi lähestyä ortodoksista kirkkoa, joka ei itsekään pyri mahduttamaan Jumalaa selitysten pakkilaatikkoon, ja jonka sakramentit ovat mysteereitä. Minun ei tarvitse, enkä mitenkään voisikaan mennä sinne paukuttelemaan suurten tietojeni ja varmojen selitysteni henkseleitä. Sinne minun on mentävä lakki kourassa, ja polvillani rukoillen, ja suu kiinni ja korvat ja mieli auki. Ja keskityttävä siihen miten hyvä on yhdessä keskittyä vain kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Miten hyvä on keskittyä pohtimaan, miten yrittäisi Jumalan tahdon mukaan parantaa edes hieman toimintaansa ihmisenä. Sen sijaan että joutuu kuuntelemaan poliittista paatosta siitä, miten kirkon on muututtava yhteiskunnan nykyhetken poliittisen valtamielipiteen mukaan.
Kyllä: Niputan Lutherin, reformaation, sakramenttien karsimisen, luopumuksen, harhaopin, ja niiden seurauksena tapahtuneen evl pappeuden ja ilmeisesti tapahtumassa olevan avioliiton turmelemisen. Politiikan viirus on istutettu evl-kirkkoon ja meneillään on Suomen evl-kirkon Vernichtung, ja ikävä kyllä omatoiminen sellainen. Pitääkö tuota seurata saattaen loppuun vai puistaa päätään ja mennä sinne, missä ei ainakaan niin selkeän jokapäiväisesti keskitytä repimään omaa kirkkoa, median huutosakin yllyttäessä?