“Nykyisessä muodossa” on termi, joka johtaa monesti truismeihin, sillä nykyisyys ei ole vain jatkuvuussuhteessa menneisyyteen, vaan nykyiset asiaintilat tai ajassa olevat asiaintilat ovat osittain seurausta menneistä asiaintiloista. Tässä mielessä väitteesi vaikutuksesta asiaintiloihin on hyväksyttävä. On kuitenkin huomattava, että ‘vaikutus’ ei ole sama asia kuin ‘hyötyminen’. Vaikutuksen toteaminen on tiedollista, kun taas hyöty liittyy tahtoon ja hyvänä pidettyyn, jos ei puhuta jotenkin metaforisesti tai analogisesti, jolloin vaarana ovat kategoriavirheet (kuten tiedollisen ja eettisen sekoittaminen ja vääränlainen asemointi toisiinsa nähden). Tällainen olisi esimerkiksi “tiede hyötyisi ihmiskokeista”. Kuitenkaan tiede ei ole mikään asia, joka varsinaisesti voisi hyötyä mistään, sillä tieteellä tarkoitetaan jaettua tietoa ja tiedon kerryttämisen harjoittamista, hyötymisestä puhutaan varsinaisesti subjektien suhteen. Hyötyminen myös implikoi vertaamista. Jos väität, että hengellisyys hyötyi, väität samalla, että hengellisyys on tai oli muslimivaikutuksen vuoksi paremmassa tilassa kuin mitä se olisi ollut ilman tätä vaikutusta. Tämän kiistän siksi, että emme voi ajatella islamilaisen ajattelun tuovan hengellistä hyötyä kristityille. Ehkä tapasi mukaan voitaneen ajatella korkeintaan silloin kun vieras ajattelu johtaa dialektiseen suhteeseen ja ikään kuin kirkastaa valon, sillä, kuten tiedämme, Jumala voi saattaa pahastakin hyvää, mutta tämä ei tarkoita, että kokonaisuudessaan olisi hyvä puhua tavalla, jossa historian pahoista teoista tai erehdyksistä puhutaan hyötyjensä (siis positiivisina pidettyjen vaikutusten) kautta, sillä tämä on yksipuolista ja kategoriat toisiinsa sekoittavaa ajattelua. On tässä kohden muistettava, että lähtökohta tälle dialogille oli väitteesi “Al-andalus ja keskiaikainen Etelä-Ranska on todellakin hyvä esimerkki positiivisesta uskontojen rinnakkainelosta Euroopassa.” Kokonaisuudessaan Espanja ei kuitenkaan toimi esimerkkinä “positiivisesta uskontojen rinnakkainelosta”, vaan ajan yllä lepäävät varjot, joista on tapana vaieta.
En myöskään käyttäisi sanaa “kulttuurivaihto”, sillä tämä on moderni poliittinen termi, joka on tarkoitettu retoriseen käyttöön. Yllä olevassa en ota kantaa muslimien toimesta tapahtuneeseen tai välillisesti tapahtuneeseen itäisen Välimeren ajattelun välittämiseen Espanjaan, sillä muslimien harjoittamat sotatoimet ja merirosvous muuttivat koko Välimeren poliittisen järjestymisen täydellisesti. Tästä syystä kyseessä on lähinnä aksidentaalinen seuraus.
Kristillinen mystiikan perintö vaikutti islamilaiseen mystiikkaan itämailla. Ja islamilainen mystiikka tosiaan vaikutti kristilliseen mystiikkaan Espanjassa. Vaikutteet tosiaan leviävät, ja se tapa on kyllä kiinnnostava. Vaikutteiden syvällisyydestä voidaan varmasti kiistellä.
Epäilen islamilaisen “kulttuurivaihdon” merkitystä tässä. Vaikka sillä merkitystä olisikin, en pitäisi espanjalaisen mystikkoperinteen poissaoloa suurenakaan puutteena.
Muuten olen samaa mieltä kuin @nevalainen. Monien liberaalien nykylänkkäreiden viljelemä Al-Andalus -nostalgia ei ehkä ole läpikotaisin valheellista, mutta äärettömän yksipuolista se kyllä on. Maurien läsnäolo Iberian niemimaalla kesti seitsemisen vuosisataa. Tuohon ajanjaksoon mahtui kieltämättä rauhanomaisen yhteiselonkin kausia. Mutta yhtälailla siihen sisältyi myös kristittyjä ja juutalaisia armotta vainoavan Almohadi-kalifaatin kausi. Siksi toisekseen: parhaimmillaankin ei-muslimit olivat myös Al-Andalusissa dhimmejä, eli heidän asemansa oli muslimeihin nähden alisteinen.
Kysyisin palstan islamisaatiosta huolissaan olevilta kristityiltä, millä perusteilla uskontojen välisessä kanssakäymisessä ns. Yhdysvaltojen malli ei pitkällä aikavälillä sopisi eurooppalaisittain sovellettuna myös Eurooppaan.
Onko ongelma se, että haluttaisiin eurooppalaisista valtioista jossain määrin samalla tapaa kristillisiä valtioita kuin maailmassa on myös islamilaisia valtioita? Enkä nyt viittaa erityisesti Iraniin.
Ei meidän pidä omaksua mitään malleja, vaan olla ihan omalla pohjalla. Miksi pitäisi matkia Amerikkaa, kun kerran siellä tilanne on aivan toisenlainen.
USA muutoinkin itse mainostaa itseään “kansojen sulatusuunina” (ilman mitään nasse-viitteitä). Se ei (enää) ole minkään tietyn kansan tai kulttuurin omaa, perinteistä aluetta. Alueen kanta-asukkaat (native, eli intiaanit ja eskimot) alistettiin aikoinaan. Tässä näemme mitä tällainen “sulatusuuni” saa aikaan: arvokkaiden, etnisten kulttuurien katoamisen.
En itse todellakaan ole tällaisen toiminnan kannattaja. Yksi suurimmista syistä miksi kunnioitan esim. Venäjää, perustuu heidän todella määrätietoiseen patriotismiinsa oman maansa, kansansa ja uskonsa puolesta, vaikka sitten sinne alunperin kuulumattomat, kuten myöhemmät, Venäjän kansojen käännyttämiseen suuntautuneet, protestanttiset uskonsuunnat kokisivat siellä itsensä sorretuiksi, kun heidän ortodoksisen kirkon ja Venäjän alkuperäiskansojen (slaavit, suomalaisugrit, muut, esim. kaukoitäiset alkuperäiskansat) omien kulttuurien vastaista toimintaansa ei noin vain hyväksytäkään!
USA:ssa tilanne todella on jossain, ei kuitenkaan kaikessa mielessä toinen kuin meillä Pohjolassa. On meilläkin alkuperäiskansan maita ryöstelty ja kansaamme vierasvaltojen alle alistettu. Tällaista asiantilaa ei kuitenkaan tule hyväksyä, itse suostua ja alistua uhriksi.
Yhdysvaltain historia on aivan toinen meillä. Eurooppalaiset valtiot ovat perinteisesti olleet enemmän tai vähemmän tunnustuksellisia.
Toisaalta Yhdysvaltain malli kyllä kelpaisi minulle ainakin siinä muodossa kuin se oli joskus 1900-luvun puolivälin paikkeilla. Tuolloinkin maan julkisessa elämässä odotettiin tiukkaa tunnustuksettomuutta, mikä ei kuitenkaan välttämättä merkinnyt ns. indifferentismiä eli uskonnollista välinpitämättömyyttä. Itse asiassa sekulariteettiperiaate omaksuttiin Yhdysvaltain itsenäistymisvaiheessa puhtaasti pragmaattisista syistä eikä mistään erityisestä “suvaitsevaisuudesta”. Pieniä protestanttisia denominaatioita näet oli 1700-luvun lopulla maassa niin paljon, että oli mahdotonta ajatellakaan etuoikeutetun aseman myöntämistä millekään niistä. Siksi ja vain siksi valtiosta päätettiin tehdä uskonnollisesti neutraali. Kaikkien kuitenkin odotettiin hyväksyvän jonkinlaisen korkeamman voiman olemassaolo 1700-luvun deistisen filosfian hengessä. Kuinka itse kukin tätä vakaumustaan sitten yksityisesti harjoitti, oli jokaisen oma asia. Ateismiin on aina Yhdysvalloissa suhtauduttu äärimmäisen epäluuloisesti, kuten oikein onkin. Myös muiden kuin kristillisperäisten uskonsuuntien suvaitseminen on maassa melko nuori ilmiö. Sinänsä suvaittuihin juutalaisiin on näihin päiviin saakka suhtauduttu monissa piireissä epäillen - kuten oikein onkin! Toki myös katolisuus eli “paavillisuus” on pitkään ollut vähän no no, mikä on kieltämättä kannaltani vähän kiusallista, mutta maassa maan tavalla ja niin pois päin. Muslimeja ei tarvitsisi missään länsimaassa suvaita ensinkään, ja USA:ssa heitä ei perinteisesti ole ollut käytännössä lainkaan. Nykymuotoinen, lähinnä Ivy League -yliopistojen kampuksilta lähtenyt poliittinen korrektius on yhtä nuori ilmiö kuin amerikkalaisten muslimiyhteisöjen olemassaolo, eikä sillä ole paljoakaan tekemistä klassisen amerikkalaisen sekulariteettiajattelun kanssa.
Tämä liittynee riittävässä määrin ketjun topiikkiin. (Okei, vähän politiikkaakin tässä on, mutta ydin on uskonnollinen. Tai ainakin uskontopoliittinen.)
Vaikka niin monet paikalliskirkot valitettavasti kaveeraavat muslimien kanssa ketjun aloitusviestissä kuvatulla tavalla, niin kansakunnat ja lainsäätäjät ovat kaikkialla Euroopassa heräilemässä:
Ranskassa burqakielto on tosiaan ollut voimassa jo vuosia, mutta kiellon valvominen ja sen rikkomusten sanktioiminen on joissain tapauksessa osoittautunut vaikeaksi. Tietäähän sen, kun droit de l’hommisme (“ihmisoikeusintoilu”) on sekin yhä voimissaan. Näin on tässä tuoreimmassa Tanskan tapauksessakin:
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mielestä Tanskan kielto rikkoo naisten oikeuksia. Järjestö ymmärtää, että jonkin tyyppisille rajoituksille kasvojen peittämisen suhteen voi olla tarvetta, mutta pitää Tanskan yksiselitteistä kieltoa suhteettomana uskonnon ja ilmaisunvapauden loukkauksena.
Toisaalta kansojen mitta alkaa vähitellen täyttyä. Läntisessä naapurimaassamme tämä näkyy mm. “äärioikeistolaisten” ruotsidemokraattien kannatuksen räjähdysmäisenä kasvuna. Jossain vaiheessa se taisi olla parinkymmenen prosentin hujakoilla. Nyt se lienee taas laskusuunnassa, mutta se johtunee pääasiassa siitä, että muut, jopa sosialidemokraatit (!), ovat alkaneet omaksua SD:n ohjelmasta maahanmuuttokriittisiä painotuksia. Tanskassa muutettavat muuttaen sama juttu. Ja lähes kaikkialla muuallakin. Tämä on sitä “uutta normaalia”, josta muuan viime presidentinvaaliemme kandidaatti puhui…
Uskontojen yhteensovittaminen ei ole tänä päivänä yhtään sen helpompi asia kuin se oli 500 tai 1000 vuotta sitten.
Tietenkin uskonnon kamelin selän voi katkaista ja tehdä kompromisseja vaikka miten paljon, jos päämääränä on maanpäällinen rauhallinen rinnakkaiselo.
Mutta jos tavoitteena on pelastaa sieluja, niin silloin on sanottava suoraan asia niin kuin se on:
“Teidän uskonne on paholaisesta. Joudutte helvettiin, jos ette käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen.”
Jotenkin tuntuu, että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu mittasuhteiden mukaan. Jos käännytetään yksittäistä ihmistä, joka on esim tavallinen maallistunut suomalainen, voidaa asia esittää suoraan. Mutta sitten kun vastassa on vaikkapa 100.000 muslimia, niin sitten ollaankin jo hyvin varovaisia.
Eikö kannattaisi olla Jeesuksen ohjeen mukaan “viekas kuin käärme”, ja miettiä sitä millä tavalla olisi kaikista parasta ja hedelmällisintä lähestyä ja luoda keskusteluyhteys?
Olet oikeassa siinä että hedelmällisintä tapaa kannattaa käytännössä etsiä, koska liian suorasukainen toiminta saa vastapuolen vain teroittamaan sapeleitaan.
Mutta sielun pelastuksen kannalta kaikilla ei ehkä ole aikaa odottaa viekkaan lähestymistavan tuloksia? Jos halutaan mahdollisimman nopea vaikutus, täytyy asia esittää niin kuin se on.
En kannata mitään yhteensovittamista vaan dialogia. Se on ihan eri asia, vaikka meille on kerrottu myös pyrkimyksistä jonkinlaiseen yhdistämiseen ja kompromissiin, esim. Ruotsissa. Ja varmasti Suomessakin on kristinuskon kannalta huolestuttavaa ajattelua tässä suhteessa.
Mutta ALG mainitsi siis dialogin olevan länsinaapurissa tarpeen.
Rehellistä dialogia käydään ja on varmasti käyty paljon esim. lähetystyön yhteydessä eri puolilla maailmaa.
Rehellisessä dialogissa tulee sekin esiin, että meidän uskomme mukaan Jeesuksen omat vain perivät taivaan. Samoin esim. se, että muslimille kristitty ei ole oikealla tavalla hurskas ja Jumalalle kelpaava. Eivät hekään se siis meille paratiisin portteja avaa.
Itse en usko iskuun vasten kasvoja - olkoon kyseessä sitten tuhannet muslimit tai tavallinen maallistunut suomalainen.
Rakkaus ja kunnioittaminen ovat kristillisiä hyveitä. Sillä tavalla Jumala toimii tässä maailmassa, että kristityt kantavat vastuuta kaikista lähimmäisistään, ja ottavat myös huomioon eri uskontojen konfliktiherkkyyden. Yksilötasolla tämä on tietenkin helpompaa kuin poliittisella tasolla. Mutta sama periaate pätee.
Me emme taistele ketään vastaan, vaan toimimme rakastavan ja armollisen Jumalan käsinä, jalkoina ja suina maailmassa. Evankeliumi on ilosanoma, ei taisteluviesti. Se on vapauttava ja uutta elämää luova voima. Se, että kaikille vapaus ja armo ei kelpaa, on totta myös. Mutta meidän asiamme ei ole lisätä torjuntaa ja korottaa muureja. Vaan tehdä hyvää.
Se on hyvinkin mahdollista käytännössä. Mutta silloin ei oikein luoteta Jumalan sanan tehoon. Käsittääkseni Raamattu esittää Jumalan sanan kaksiteräisenä miekkana, mikä tarkoittanee sitä, että sana itsessään olisi ns Sanaa, joka aiheuttaa ihmisissä Jumalan työtä.
No enpä tiedä… Toki Sana puhuttelee omassa olomuodossaan ihmisiä, mutta “tarjoilutavallakin” voi olla merkitystä.
Joitakin katusaarnaajia muistan, jotka vain latelivat moneen kertaan toistamaansa puhetta ja raamatunkohtia. Minkäänlaista aitoa kuuntelevaa kohtaamista ihmisten kanssa ei syntynyt.
Ja jokin voi toimia jonkin aikaa, ja sitten ihmiset turtuvat siihen. Kuinka moni nykyisin saa herätyksen tolppaan kiinnitetystä julisteesta “Jeesus tulee, oletko valmis?”
Historiallinen katsaus osoittaa, että kristillisyyskin on joskus toiminut eri tavalla kuin nykyään. Kristinuskoa ei varmasti voi väittää menneisyydessä harhaoppiseksi mutta nykyajassa oikeaoppiseksi.
Historiassa vuoropuhelu ei ole näyttänyt olevan kovinkaan korkeassa kurssissa ainakaan islamin ja kristinuskon välillä.
Etelä- ja Pohjois Amerikkojen intiaanitkaan eivät oikein olleet kristittyjen kanssa tasavertaisia, vaan heidät alistettiin. Aikoina, jolloin kristittyjä on ollut huomattavasti suurempi osa väestöstä kuin on nykyään.
Eivät aboriginaalitkaan olleet kovin vahvoilla kristittyjen kanssa.
Ilosanoma on kuitenkin ollut täysin sama kaikkina aikoina. Jotenkin tämä tulkinta tuntuu kuitenkin pehmentyneen vuosisatojen kuluessa.
Jotenkin en vain oikein luota siihen, että aivan kaikki muslimit haluavat rauhaa ja yhteiseloa. Sen verran noita vihasaarnaamisilmituloja on ollut, että itse suhtaudun erittäin kriittisesti uskontoon, joka valta-aseman saavutettuaan nostaa homoseksuaalit nostokurjella köysi kaulassa killumaan. Sellainen on niin kuvottavaa touhua, että verenkierto pysähtyy päässä kun muistelee Youtubesta katsottuja filminpätkiä. Ja avionrikkojia (maailman pahinpia kriminaaleja joissain piireissä) kohdellaan aivan samalla tavalla.
En tiedä, halusitko vastata siihen mitä minä kirjoitin kommentiksi ylläolevaan ajatukseesi.
Mutta en näe mitään syytä perua kirjoittamaani sillä perusteella että
Vastasin nimittäin todellakin tuohon väitteeseesi, jonka mukaan kristittyjen olisi kerrottava sanomansa aggressiivisesti (ja ei-viekkaasti…). Ei kai kenelläkään täällä ole valhekuvaa historiasta tai nykypäivästä. Kysymys oli siitä, mitä todellisia vaihtoehtoja meillä on. Minun ymmärtääkseni ei myöskään rakkauden tekoina ilmenevä evankeliumi ole mitään uutta, vaan se on alkuperäinen tapa “julistaa”, ja löytyy niin Raamatusta kuin historiastakin.
Imagine there’s no countries
It isn’t hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion, too
Imagine all the people
Living life in peace… You…
You may say I’m a dreamer
But I’m not the only one
I hope someday you’ll join us
And the world will be as one
Olen siis mielestäsi unelmoija, mutta ajattelen että olen sitä eri merkityksessä kuin Lennon. En nimittäin usko ihmisen koskaan oppivan olemaan tappamatta ja kuolematta jonkin puolesta, enkä siihenkään että maailmasta tulisi yksi yhteinen onnela. Ei Lennonkaan ehkä uskonut, mutta tahtoi uneksia…
Sen sijaan uskon siihen, että dialogi on vaihtoehto, ja että Jumala on rakkaus.
Tuo lainaus ei ollut Tortoiselta vaan Luciferilta. Ihmettelinkin, sillä olen kilpparia pitänyt aika lailla hienosti ja maltilla sanojaan asettelevana luterilaisena.
Onko tuo ollut sinun käännyttämiseksesi tehokas tapa?