Säilyykö Sley jatkossakin osana kansankirkkoa?


#130

Kyllä sinulla tuossa ihan oikeat perustiedot tuntuvat olevan.

Evankelinen liike ei siis ole yhtä kuin Sley, niinkuin viesteistäsi välillä saa lukea.

Toivoisin tarkempaa otetta tässä sinulta. Sekä kehotan vakavasti miettimään mikä on niin kiehtovaa Sleyn asioissa kun sinulla tuossa vähintään kaksi vaihtoehtoa kirkon elämään osallistumiseksi.

Kauna on myrkyttävää ja väsyttävää.Kristityn on hyvä löytää paikkajossa voi palvella vapaasti ja iloisesti. Ja jättää kiistat jos suinkin voi.


#131

Pälkäneen seurakunta ei tehnyt sopimusta, vaan vei vahingonkorvauskanteen oikeuteen. Tuomiokapitulista suositeltiin seurakuntaa tekemään niin. Tuomikapitulista seurakunnalle lausuttiin, että tuossa tapauksessa sopimuksen teko olisi kyllä todennäköisesti taloudellisesti kannattavin vaihtoehto, mutta seurakuntaa suositeltiin viemään vahingonkorvausasia oikeuteen muista syistä. Seurakuntaneuvoston vuonna 2018 julkaistun pöytäkirjan mukaan seurakunta on vienyt ulosottoon aiemman, vuonna 2017 tulleen tuomion mukaisen korvauksensa oikeudenkäyntikuluistaan eikä edes sitä summaa ollut ilmeisesti saatu perittyä velalliselta kokonaan velan ulosotossa olemisesta huolimatta. Vuonna 2018 käräjäoikeus tuomitsi yli miljoonan euron vahingonkorvaukset maksettavaksi Pälkäneen seurakunnalle. Seurakunta tuskin silti saa yli miljoonaa euroa tileilleen vahingonkorvauksena. Oikeudenkäynneissä ainoat taloudelliset voittajat ovat usein lakimiehiä.


#132

Perustiedot eivät tarkoita, että tuntisin liikkeen. En todellakaan tunne ja ihmisellä voi olla perustiedot monista asioista vaikka asioita ei sen syvällisemmin tunne. Mikä sinua kiehtoo Sley:ssä tätä voi tietysti kysyä sinultakin. Vai tarkoitatko, että en saa olla kiinnostunut evankelisestä liikkeestä?

Kauna on hirvittävä asia. Sen sijaan kehitystä ja korjauslinjoja voi pohtia ja tuleekin pohtia. Pakokeino on tietysti yksi vaihtoehto.


#133

Tämä oli oikea ratkaisu Pälkäneen seurakunnan kohdalla. Oikeutta saatiin ja talosjohtaja todettiin syylliseksi. Tätä ratkaisua suosittelisin muillekin. Meillä on oikeus Jumalan asettamana ja he kyllä pystyvät ratkaisemaan asiat, lain ja asetusten mukaan. Tällöin kaikki voittavat, myös hävijä.


#134

Talousjohtaja siis tuomittiin syylliseksi syyttäjän nostamassa rikosoikeudenkäynnissä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Vahingonkorvausoikeudenkäynti, johon tässä keskusteluketjussa on viitattu, oli erillinen oikeudenkäynti. Siinä ei käsitelty rikosoikeudellista syyllisyyskysymystä, vaan siinä keskitetyttiin käsittelemään taloudellisten korvausten määriä. Vastaavasti Sleyn mahdollinen oikeudenkäynti olisi käsitellyt vahingonkorvauskysymystä. Sleyssä arvioitiin lopulta sopimus paremmaksi vaihtoehdoksi kuin vahingonkorvausten hakeminen kanteella tuomioistuimen kautta.


#135

Talousjohtaja todettiin syylliseksi virka aseman väärin käytöstä ainakin lehtien mukaan. Lisäksi tulivat nuo mainitsemasi jutut. Mielestäni se on oikeutta parhaimmillaan.

Asian eteneminen kuvaamasi tavalla, on epäilyttävää, koska siitä ei ole mitään tietoa. Ei ole tietoa kuka valtuutti sovintosopimuksen teon ja kuka allekirjoitti ja valtuutti asianajaja toimiston hoitamaan sopimuksen. Jos väität näin, sinulla kuten edellä, täytyy olla tämä tieto vai onko tämä spekulaatiota. Haluatko kertoa mihin tietosi perustuu. Sley ei ole tätä tietoa kertonut.

Mielestäni tämä pitäisi arvioida uudelleen Sley:ssä. Se tosin ei ole enään mahdollista. Mutta toinen oikeuden käynti kylläkin. Ainakin se mahdollisuus kannattaisi tutkia. Käsittääkseni sitä ei ole tutkittu.


#136

Ok. Katsotaanpa tilannetta siis vielä tältä pohjalta.
Vastaan ensin omalta osaltani, että itse olen kasvanut evankelisen liikkeen ja nimenomaan Sleyn piirissä, mutta kokemukseni kirkosta ja sen liikkeistä on iän myötä selvästi avartunut. Palvelen kirkon työntekijänä, mutta hiukan myös Sleyn toiminnassa, ja näen nuo puhutut Sleyn ja seurakuntien väliset ongelmat ikävinä. Mutta ne ovat monimutkaisempia asioita kuin lyhyesti voi sanoa. Paikat, historiat ja henkilöt eroavat aika paljon toisistaan. Syyllisiä ei ole viisasta nimetä lonkalta eikä summittaisesti. Tunnen myös niin paljon ihmisiä Sleystä, että sotkeutuminen kiistoihin ei voisi vähempää kiinnostaa, kun en ole päättävässä asemassa enkä vastuussa kenenkään toisen päätöksistä.

Seurakuntatyö auttaa näkemään Sleyn ja muidenkin järjestöjen elämää toisesta suunnasta. Siinäkin suhteessa olo on aika ristiriitainen. Näen, että ihmisten juuret - kuten minulla itsellänikin - ovat arvokkaat. Iän myötä muutoksia tapahtuu. Joku etääntyy lähtökohdistaan, toinen palaa sinne, “äidinmaidon” ääreen. Oma tieni on tässä suhteessa vielä avoin. Järjestöissä voi olla väärää kuvaa seurakunnasta, ja unohtuu se Lauri Thurénin kirjoituksen totuus: “Ei moitita kirkkoa aina, sillä Kirkkohan olemme me”. Toisaalta seurakunnissa on sellaista “isännäntautia” joskus. Ikäänkuin moninaiset herätysliikeihmiset tai muut esim. liian innokkailta vaikuttavat uskovaiset, olisivatkin ongelma seurakunnan “viralliselle” työlle! Se on pahimmillaan erittäin tragikoomista suhtautumista. Jäseniä menetetään koko ajan, ja aktiivisia samaan aikaan katsotaan nenänvartta pitkin…

Sisäpiirimäisyys, josta kirjoitat, on tosiasia ja tunnettu seikka. Mutta epäilenpä vaan, onko sisäpiirimäisyydestä vapaata liikettä ja järjestöä olemassakaan. Se voi olla avoimempaa tai salatumpaa hyväveliverkostoitumista…

Sitten ELY:stä ja Sleystä.

  1. Sley riiteli naispappeudesta 80-luvulta alkaen.
  2. Monien vaiheiden jälkeen riita päättyi ELY:n syntyessä. Vähemmistöön jäänyt jäsenistö halusi rauhoittaa tilanteen ja irtaantua.
  3. Monet ovat toimineet kummassakin yhdistyksessä tämän jälkeen.
  4. Sinulle vaikuttaisi olevan Sleyn kielteinen naispappeuslinja se pahin asia, miksi yhdistys on vaikeuksissa (talous toki lisäksi huonosti hoidettu).
  5. Miksi ELY ei siis olisi vaihtoehtosi? Juuri siksi se perustettiin, että riitely loppuisi.
  6. Ymmärrän esim. taloudesta syntyvät riitelyt, mikäli henkilö on vastuunkantaja paikallisella tai valtakunnallisella tasolla. Oletko sinä? Eikö silloin pitäisi hoitaa nämä asiat asianmukaisesti, yhdistyksen sisällä, äänestyksin ja hallinnolla?
  7. Sley tuskin tulee muuttamaan linjaansa naispappeuden suhteen. Todennäköisempää on, että ELY saa lisää kannattajia tästä syystä edelleen. Miksi pysytellä sellaisessa yhdistyksessä, joka on vaikeuksissa, ja jonka linjaa ei itse jaa? Eikö olisi kaikkien kannalta reilua kannattaa omien arvojen mukaista yhdistystä?

#137

Kiitos viestistäsi ja avautumisesta. Kirjoituksessasi mielestäni heijastui Sley:n ja kirkon jonkinlainen syvä ja ehkä ylitsepääsemätön luottamuspula. Näin olet itsekin ilmeisesti kokenut. Kirkon jatkuva moittiminen on huomattu myös laajasti evankelisen liikkeen kentällä. Eityisesti sanansaattaja lehti on ollut tässä aktiivinen.

Sitten ELY:stä ja Sleystä.

1 Ja jatkuu edelleen
2 Riita ei ole minkään loppunut se on muuttanut vain muotoa.
4 Ei todellakaan, itsekin vastustan naispappeutta.
6. Äänestyksiä ja hallintoa voi käyttää vaikuttamiseen. Mutta toimivatko ne? Entä jos ne ovat halvaantuneet?
7. Tämä on yksi tulokulma asioihin, tosin muitakin on.


#138

Olen kokenut asiassa useita puolia. Monet pystyvät näkemään ongelmien yli. Moni arvostaa Sleyn raamattu- ja nuorisotyötä vaikka olisi papeista eri mieltä. Moni muu toivoisi Sleyn häipyvän kuvioista.


#139

Riitely sitä pitäisikö Sleyn muuttaa naispappeuslinjaa, loppui kyllä kun vuosikokous ei enää sitä käsitellyt. ELY perustettiin juuri siksi.


#140

Tämä on yllättävää. Edellä olet arvostellut sitä että Sley eristäytyy koska ei tee yhteistyötä kaikkien kanssa.
Olet myös kehunut naispappien saarnoja.
Voitko avata lisää omaa näkemystäsi?


#141

Vuosikokous ei ole mikään perustelu sille, että riitely loppui. Siellä se ehkä loppui, ei muuten. Muodot ja foorumit käsitellä asiaa ovat toiset


#142

Totta kai Sley eristäytyy, koska Sley praktinen linja on muutettu n. 10 vuoden sisällä. Yhteistyöstä eristäytymiseen. Viimeksi maata näkyvissä päivillä sanouduttiin yksipuolisesti sopimuksista irti. Luther sanoi vaikka perkeleen isoäiti jakaisi ehtoollisen se on pätevä. Naispappien saarnat voivat olla siis myös hyviä.


#143

Sikäli kuin tämä Pekka Koo on autuaan Simo Koon poika, niin ei voi välttyä toteamasta että kovin on etäälle omena ajautunut omenapuusta.


#145

Ei ole Simon poika. Pekka Kiviranta on syntyisin Tyrväältä, nykyisestä Sastamalasta.


#146

En tiennyt että Sley sanoutui irti sopimuksesta MN:lla. Luin vain siitä että ap Luoma ei antanut lupaa ehtoollisen viettoon, mikäli Sley jatkaa siellä naispapitonta linjaansa. Messuja oli sitten kirkoissa ja hallissa nuortenilta.

Mikä tarkemmin sanoen mielestäsi on muuttunut 10 vuodessa Sleyn linjassa? Ymmärtääkseni kirkon johdon linja on kyllä tiukentunut.

Miten sinun mielestäsi näkyisi parhaiten se, että vastustat naispappeutta? Millaisiin ratkaisuihin tuo vakaumuksesi johtaa käytännössä?


#147

Kyllä valitettavasti Sley sanoutui irti sopimuksista sisälähetys Juhana Tarvaisen johdolla.

Kerroit olevasi aktiivinen Sley:n suhteen ja tuntevasi paljon ihmisiä. Mikä sinun mielestä on muuttunut? Vai onko mikään linja muuttunut? Näetko mitään muutoksia.

Minä olen huono antamaan mitään neuvoja ja suosittelemaan omia ratkaisuja.


#148

Kyllä valitettavasti Sley sanoutui irti sopimuksista sisälähetys Juhana Tarvaisen johdolla.

Siis mistä sopimuksista Sley on irtisanoutunut? Minulta on mennyt ihan ohi.


#149

Mistä sopimuksista Tarvaisen johdolla irtisanouduttiin? Kerro, mitä tarkoitat.
Olen lukenut siitä, että Luoman päätöstä kunnioitettiin. Messun sijasta järjestettiin nuortenilta.
Toki Luoma ja monet papit olisivat halunneet että Sley olisi luopunut ehdosta naispappien suhteen, mutta mielestäni se olisi ollut muutos Sleyn käytännöissä, eikä mikään sopimuksen irtisanominen.

Minäkään en siis tässä neuvo ketään. Haluan vain, että puhutaan täsmällisesti ja rehellisesti sekä avoimesti näistä vaikeista kysymyksistä.

Oma kokemukseni on, että Sley on noudattanut aikanaan jäsenkokouksessa (Ylistaro) tehtyä päätöstä. Tiedän että Sleyn sisällä on erilaisia näkemyksiä. Jotkut ovat tiukempia kuin toiset.
Itse olen saanut toimia vapaasti sekä kirkossa että Sleyssä. Ei ole ohjeistettu mitenkään, ei ole tullut uusia päätöksiä tai sääntöjä siinä suhteessa.

Kannatan avoimesti seurakunnan ja Sleyn yhteistyötä. Samalla tiedän ettei se kaikille sovi ja perusteluja sitä vastaan myös esitetään ihan järkevästi.

Haluaisin tietää mitä sinä toivot sen tilalle mitä nyt on. Ei sinun tarvitse neuvoa. Mutta kun kritisoit Sleytä, jää hiukan epäselväksi, mitä tilalle toivot. Semminkin kun sanot itse olevasi np-vastustaja.


#150

Sopimus löytyy tuosta; https://evl.fi/documents/1327140/41251337/Yhteistoiminta-heratysliikkeet-seurakunnat.pdf/cb4852e5-4be7-63fa-4832-172baf3c2ad2

Sleyllä on erilaisia sisäisiä päätöksiä ja linjauksia. Toiset ovat kirjattuja, jotkut ovat vasta paljastuneet ( vaikka niiden olemmassaolo on tiedetty).

Se olisi aika hassua jos Sley rupeaisi yksityistä seurakunnan työtekijää neuvomaan. Siinä mielessä sinä olet vain yhteistyökumpani johon suhtaudutaan eri tavalla.

Tämä tulisi olla kaikkien kirkkoa rakentavien tavoite ja päämäärä.