Tämän laitan rukousaiheisiin. Toivottavasti julkaistaan pian.
1 tykkäys
Ok. Minun arvio on, että sakramenttien kehitysvaiheet ovat samanlaisia kuin monien kristillisen opinkohtien jotka pikkuhiljaa saivat muotonsa. Suittuttaminen pääsi täyteen kukoistukseen 300 luvulla, mutta se ei tarkoita, että vasta silloin se alkoi. Kaste käytännötkin hakivat muotoja, eikä esim kaikkia kristittyjen lapsia kastettu. Myös jotkut piispat olivat kastamattomia, nykyään se ei kävisi. Kristinusko hahmottaa pikkuhiljaa itsensä täyteen kukoistukseen. Ortodoksi kirkossa kanoninen tulkinnan oikeus on ekumeenisilla konsiileilla, paikallis-synodeilla, patriarkoilla, piispoilla. Nämä linjaavat uskon tulkintaa, ei yksityinen kristitty. Ajatella saa mutta päätökset tekee aina edellä luetteet tahot.
1 tykkäys
Menkää oikeaan ketjuun keskustelemaan sakramenteista.
2 tykkäystä
Juu ei enää täällä. Seuraavaksi johonkin sakramentti ketjuu, joten jatketaan siellä liittolainen 
1 tykkäys
Mun kompetenssi loppuu kesken aika pian, kun lähtee itään. P. Basileiosta olen lukenut ja p. Athanasiosta (Eirenaioksen lisäksi), mutta muuten tässä on seuraava vaivannäön ja kilvoituksen paikka. Tämä siitä syystä tietty, että läntinrn perinne on mun oma koti. Voipi tietty olla niinkin, että koko sakramentti/mysteeri-käsite on idässä aina ollut liukuvampi kuin lännessä.
Ehkä pitää tarttua härkää sarvista ja lähteä -ah, niin ihanan- Johannes Khrysostomoksen pariin.
3 tykkäystä
Jos sinulle on tuttu synaksarios sarja, siinä on 5000 kpl idän ja lännen haliografioita, kertoo siitä massiivisesta määrästä historiaa. Suosittelen. Näitä ortodoksit lukee, niissä on paljon historiallista tieto suomeksi. Syyria on kuulemma se missä löytyy vanhin kristinusko, näin sanoi eräs vt:n professori, mutta suomen teologisessa tiedekunnassa syyrian taitoa ei osata. Jatketaan taas jos löytyy aiheita.
1 tykkäys
Juu, jatketaan. Kiitos vinkistä!
1 tykkäys
Onko se kauhean olennaista, nimitetäänkö niitä sakramenteiksi vai ei? Jumalan armo liikkuu, nimitetäänpä niin tai näin.
1 tykkäys
Termeistä ei tarvitse kiistellä, josvasiasta on yhteisymmärrys. Veikkaan, että koko asia ymmärretään idässä laajemmin kun taas lännessä spesifimmin.
1 tykkäys
Joo onhan meillä välillä näitä eksoottisempia kuten munkiksi vihkimisiä aina välillä.
1 tykkäys
Kyllä. Riippuu tosiaan siitä, mitä “komponentteja” sakramenttiin/mysteeriin lasketaan kuuluvaksi.
Onko vain Jumalan käsky ja lupaus + kirkollinen toimitus, vaiko myös aine + Kristuksen ja hänen uhrinsa lahjojen läsnäolo jne.
1 tykkäys
Minusta tässäkin voisi mennä enemmän on enemmän-periaatteella. Mitä isompi luku sitä parempi kirkko. 
2 tykkäystä
Haa, ovela ajatus! Ei vastaväitteitä luterilaisena tähän, jos tehdään silti jokin ero Jumalan armon ja läsnäolon välittävien sakramenttien sekä muiden pyhien toimitusten (joita voi myös kutsua Jumalan säätämiksi “sakramenteiksi”) välillä.
1 tykkäys
Schmemannin esittely asiasta kirjassa The Eucharist, Sacrament of the Kingdom on ytimekäs ja valaiseva.
Yllättäen anabaptistitraditiosta löytyy samankaltainen ajatusmalli.
Läntinen korkeakirkollisuus on perinteisesti korostanut että sakramentissa käytetystä materiasta itsestään tulee armoa välittävä.
Sekä Schmemann että tietyt anabaptistiteologit korostavat toisen suuntaista armon liikettä. Ko. ainetta sakramenttina käytettäessä aineen alkuperä, kasvupaikat, valmistusprosessit tulevat erityisellä tavalla vaikuttavan armon piiriin.
Irenaeus jo eukaristiasta kirjoittaessaan lähestyi tätä tapaa ajatella kun hän korosti luodun ja luomattoman luonnon yhdistymistä sakramenttiaineessa.
Schmemannin näkemyksiin tämä taas liittyy niin että hän korostaa luomakunnan pyhittävyyttä, tietysti inkarnaation kautta, sekä kun luomakunnasta tuotuun sakramentin aineeseen yhdistyy luomattomuus, luomakunnan pyhittävä aspekti vahvistuu. Schmemann myös korostaa hyvin anabaptistiseen tyyliin kokoontuneen seurakunnan merkitystä eräänlaisena ‘yhtenä ehtoollisaineena’, uhrin kantajana.
1 tykkäys
Ehkä vähän sama ajatus, kuin luterilaisille tärkeässä kohdassa 1.Tim.4:4-5. Kaikki luotu on hyvää, ja se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. Siksi siunataan joka ateria rukouksella. Silti vain ehtoollinen on kaikkein pyhin ateria, jossa nautitaan Kristukden ruumis ja veri, vain se on tässä mielessä sakramentti.
1 tykkäys
Mikä muuten luterilaisessa ripissä olisi välittävä aine?
Ihmisyys ja puhe (ääniaallot)! Papin ja synnin tunnustajan yhteinen ihmisyys.
Hieno viittaus Jumalan Sanan lihaksi tuloon joka johti syntien sovittamiseen.
1 tykkäys
Onko nämä kuitenkin eri asioita. Koska tavallinen ruoka on ruokaa.
Jaa-a, varmaankin papin käsi.
Siksipä tunnareissa onkin kahta listaa, joissa rippi joko lasketaan mukaan sakramentiksi, taikka sitten sananjulistukseen kuuluvaksi.
Ovat eri asioita. Ruoka on pyhitetty, niin se ravitsee sieluakin, mutta silti se on vain tavallista ruokaa. Ehtoollinen sen sijaan ei ole tavallinen ruoka, vaan Herran pyhä ruumis ja pyhä veri.