Selibaatti, homoseksuaalisuus ja lasten hyväksikäyttö

On hän homoseksuaalikin. Pedofiileja on kumpaakin suuntausta, heteroja ja homoja. En ole puhunut mitään ilmiön yleisyydestä homojen tai heteroitten keskuudessa muuten kuin tässä tapauksessa. Ei pidä sotkea asioita ja yleistää.

1 tykkäys

Et ole esittänyt mitään lähdettä tälle uskomuksellesi. Jo se, että uhrien enemmistö on ollut poikia, puhuu sen puolesta, että pedofiilius on paljon yleisempää homoseksuellien keskuudessa kuin heterojen. Jostain syystä homoseksuelli-pedofiilit ovat olleet yliedustettuina roomalais-katolisten pappien keskuudessa.

1 tykkäys

En sotke. Ei minun ole mikään pakko käyttää käsitteitä sinun tavallasi. Pedofiili, jonka himo kohdistuu samaa sukupuolta oleviin lapsiin, on homoseksuelli-pedofiili - erotukseksi niistä pedofiileistä, joiden himo kohdistuu vastakkaista sukupuolta oleviin lapsiin. Tai molempiin.

1 tykkäys

Poistin asiattomana vuodatukseni

Hei atte. Ei meistä kukaan väitä, että kaikki homot olisivat samalla myös pedofiileja, mutta jotkut ovat, ja sehän riittää, että tällainen skandaali ylipäätänsä voisi syntyä.

1 tykkäys

Ja yhtä iso osuus heteroista on pedofiileja.
Riippumatta siitä sekaantuvatko tyttöihin vai poikiin.

Joten homojen “karsiminen” ei auta.

Minulle on muodostunut se käsitys, että uhrit ovat etupäässä olleet poikia, kuoripoikia tai lastenkotien poikia.
Oikaiskaa, jos olen väärässä.

Olin edellisessä viestissäni hiukan tunteiden vallassa, anteeksi!
Ajatukseni menivät sinne aborttikeskusteluun.

Aika sen näyttää! Kun ongelmana ovat olleet homoseksuaaliset hyväksikäyttötapaukset, niin luulisi, että kirkko olisi jo valinnut oikeat lääkkeet.

1 tykkäys

Tapaus voi olla, mutta tekijä ei välttämättä ole homoseksuaali.

Ei tällaisia ilmauksia, jotka vihjailevat toisen keskustelijan kyvyttömyyteen.

1 tykkäys

Tarkoittaako tämä sitä, että jos homoseksuaali on pedofiili, hän voi olla kiinnostunut vastakkaista sukupuolta olevista lapsista. Eli homomies tytöistä?

En ole nähnyt tutkimusta tuosta, joten en osaa sanoa. Voi olla tuollaisiakin.

Miten niin voi olla? Etkö ole koko ajan kivenkovaan väittänyt että näin voi olla? (Lähinnä niin päin, että poikia hyväksikäyttävät ovat tai voivat ihan yhtä hyvin olla heteromiehiä.)

Eikö ole loogista, että homo-pedofiili on kiinnostunut samaa sukupuolta olevista lapsista ja hetero-pedofiili vastakkaista sukupuolta olevista lapsista?

1 tykkäys

Minusta tuossa on perää, että jos on ongelmia seksuaalisuutensa kanssa ja omaa kristillis-konservatiivisen maailmankuvan niin voi nähdä, että pappeus on tavallaan ratkaisu niihin ongelmiin. Sinänsä seksuaalisuus on mahtava vietti, joten aivan varmasti myös pelkästään selibaatilla on vaikutusta. Toivoisin muuten että täällä tosiaan luovuttaisiin tuosta inhasta “hetero- ja homoseksuaalisen” pedofilian käsitteestä. En oikein ymmärrä, miksi tuoda tuota muotoilua mukaan keskusteluun. Ei lapsen ahdistelu ole hetero- tai homoseksuaalisuutta.

Se mikä on osoittautunut vielä pahemmaksi ongelmaksi on mahtava ja suljettu organisaatio, josta maallikot ja toinen sukupuoli on vielä lähes kokonaan puhdistettu päättäviltä paikoilta. On ollut valtaisasti insentiiviä peittelyyn ja uhrien käsittämättömän julmaan vaientamiseen. Ja tämä on sysimusta synti. Kysymyksessä ei ole mikään katolisen kirkon ainutlaatuinen ongelma sinänsä, lähes kaikki organisaatiot toimivat näin - katolisen kirkon suhteen tilannetta vain pahentaa se tosiseikka, että mitä suljetumpi, laajempi ja epädemokraattisempi organisaatio niin sitä helpompi on onnistua tälläisessä rikollisessa peittelyssä ja tekijöiden suojelussa.

Aten määritelmän mukaan kyse ei edes enimmäkseen ole mistään pedofiiliskandaalista. Jos siis puberteetti on rajana. Pääosa tapauksista on kohdistunut 14 v ylöspäin. Melkein vuoden homoksi kelvollista väkeä siis…

2 tykkäystä

Tuo ikähomma on kyllä kiinnostava tieto. Onko tuosta tehty tutkimuksia siis?

Pistetään keskustelu tauolle, kun alkaa olla kivaa kuumentua. Avataan myöhemmin illalla.

Toivottavasti tunti rauhoittumisaikaa riittää. :slight_smile:

En vaadi muuta kuin logiikkaa. :slight_smile: Jos väität, että alaikäisistä pojista kiinnostunut mies voi olla “aivan yhtä hyvin” hetero, niin totta kai silloin myös alaikäisistä tytöistä kiinnostunut mies voi olla homo.

Ei tähän järkeilyyn mitään tutkimustuloksia tarvita. Tuo (tummennettu) juuri oli alkuperäinen väitteesi. Juuri siksihän närkästyit siitä “homojen leimaamisesta”.

Mutta ei sitten ilmeisesti toimi toisinpäin? Vai onko kuitenkin niin, että homoseksuaali, joka on pedofiili, on kiinnostunut samaa sukupuolta olevista alaikäisistä? Kuin myös hetero vastakkaista sukupuolta olevista?
Tämä olisi johdonmukaista. Ellei sitten ole niin että pedofiliassa ei ole lainkaan kyse seksuaalisesta halusta.

1 tykkäys

Jos ajattelet loogisesti ja sovellat samoja (pölhöjä) kriteereitä omiin juttuihisi, harrastit tässä vihapuhetta: [quote=“atte, post:24, topic:1160”]
Toisaalta homoseksuaalisissa ihmisissä ei ole sen enemmän pedofiileja, kuin heteroissakaan.
[/quote]

Molemmat sanoivat näet saman asian: on olemassa sekä homoseksuaaleja että heteroseksuaaleja hyväksikäyttäjiä.

1 tykkäys