Ymmärtänet että cymbus kirjoitti “yhdistyksistä” eri merkityksessä kuin esim Evankeliumiyhdistys tai Kansanlähetys yms jotka ns. ulkolähetyksen lisäksi toimivat kotimaassamme muun muassa messuyhteisöjen muodossa.
Cymbuksen viesti sisälsi ajatuksen että yhdistys ei voi korvata kirkkoa, ryhtyä siis itse kirkoksi. On suorastaan absurdi väite sinulta että 100 yhdistystä olisi ok, jos puhutaan samasta asiasta eli kirkoksi muuttuneista yhdistyksistä. Eihän Raamattu eikä kai luterilainen oppikaan voi tarkoittaa tuollaista lahkoutumista, jossa ollaan juuri sillä tiellä, josta Tom Säilä kirjoitti uusimmassa Sanansaattajassa:
Historia muistuttaa
että jakautuminen synnyttää
helposti uuden kierroksen: “Ei
tämäkään ole tarpeeksi puhdas
perustetaan vielä parempi.” Sir-
paloitumisen tie voi olla lohdut-
toman loputon.
Sley on perustettu yhdistykseksi jonka tarkoitus sääntöjensä mukaan on
levittää Kristuksen evankeliumia, saattaa evankeliumin sana yhä useamman ihmisen jokapäiväiseen käyttöön ja näin edistää ihmisten turvautumista Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan.
Kansanlähetys muistaakseni pitää mottonaan “evankelioida kansa evankelioimaan kansoja”.
Vaikka kirkkotilanne on “muutostilassa” ja virkakysymys jo vuosikymmenniä lyönyt myrskyaaltojaan noita yhdistysten perustaksi valettuja visioita vastaan ja toimintaa muokaten, ei mielestäni voida unohtaa sitä lähtökohtaa. Se on olennaisesti toinen kuin Lähetyshiippakunnan. Tällä en tarkoita etteikö Lhpk voisi saada esimerkiksi näistä kahdesta järjestöstä uutta väkeä entisten lisäksi. Mutta “sulautumista” tuskin tapahtuu. Todennäköisesti yhdistykset lakkaavat nykymuotoisina toimimasta, mikäli väki kaikkoaa ja talous romahtaa kokonaan.
Tottakai utopia tasolla olisi hieno tilanne, jos maan päällä olisi vain yksi ja ainoa katolinen ja opiltaan apostolinen (=luterilainen) kirkko, johon kaikki maailman kristityt kuuluisivat. Mutta, koska se ei tietenkään ole realistista, niin ilman muuta iloitsen ja pidän arvokkaana sitä, että luterilaisia kirkkoja syntyy lisää. Mieluummin oikeaoppisia kirkkoja enemmän kuin vähemmän. En ihan ymmärrä mikä tässä on absurdia?
Hyvä kysymys. Ehkä kirkkoomme jääneet - heistäkin ne joita teologinen kirkon olemuksen pohdiskelu kiinnostaa - toteavat tuohon, että eivät olleet itse aktiivisesti valitsemassa naisia piispoikseen. Sen sijaan Luther–säätiön papit valitsivat oman piispan autonomisesti. ( Ja esimerkiksi Evankeliumiyhdistys on sitoutunut kirkkomme oppiin ja tunnustukseen - mutta ei sen väärinä tai huonoina pitämiinsä käytäntöihin. )
Siinä on se “absurdius” että se ei todista maailmalle yhdestä Kristuksesta vaan hänen seuraajiensa riitaisuudesta. Sillä eihän todellisuudessa yhdistyskirkkoja ole kirkon historiassa perustettu seurakunniksi jotka olisivat täydessä yhteydessä toisiinsa käytännön ja opinkaan osalta - vaan periaatteena on ainakin usein ollut juuri tuo Säilän mainitsema “yhä puhtaamman” oikeaoppisuuden aiheuttama hajaannus.
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: “Minä olen Paavalin puolella”, toiset taas: “Minä Apolloksen”, “Minä Keefaksen*”, “Minä Kristuksen” Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?
Niin, tottakai se on syntiinlankeemuksen seuraus, että ihmiset kiistelee ja riitelee, ja tietysti ymmärrän, että siinä mielessä useiden kirkkojen olemassaolo on epätoivottava asia. Mutta, koska todellisesti todistuksen maailmalle kristittyjen ykseydestä antaisi se, että todellakin olisi vain yksi kirkko, mutta se ei kuitenkaan ole ensinnäkään realistista eikä toiseksi todellisuutta edes nyt, niin tottakai toivon, että, kun kirkkoja joka tapauksessa on monia, niin olisipa edes mahdollisimman moni niistä opiltaan apostolisia.
Lhpk, stlk, seurakuntaliitto, Suomen ev. lut kirkko (sen vielä oikeaoppiset seurakunnat) - minkä näistä olemassaolosta pitäisi olla pahoillaan? Onko jotenkin epätoivottava tilanne, että sanaa ja sakramentteja jaetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti monissa puitteissa? Antaisiko todella maailmalle paremman todistuksen “kristittyjen yhteydestä” se, että pride-aktivistit ja konservatiivit tunnustukselliset leikkisivät ja larppaisivat kirkollista ykseyttä, vaikka ykseys opissa puuttuu?
Toki hänen valintansa johti siihen, että kirkko joutui Suomessa skismaan paavin johtaman universaalikirkon kanssa. Se ei johtanut kuitenkaan hajaannukseen paikalliskirkossa.
Kuulun niihin, joiden mielestä ei olisi mitenkään erityisen hajaantunut tilanne, jos Suomessa olisi vaikkapa 300 erillistä, itsenäistä luterilaista seurakuntaa ilman jotakin katto-organisaatiota, kunhan sama usko ja julkinen opetus yhdistävät. Kansankirkon malli on tuonut paljon siunausta, mutta ei se mikään luovuttamaton malli ole varsinkaan enää, kun on uskonnonvapaustilanne eikä maallinen valta ole tunnustuksellinen.
No ei ihan näinkään! Onhan ameriikoissa Missouri-synodi ja siinä jäseniä about 2,5 miljoonaa ja aika paha on mennä sanomaan, ettei se olisi luterilainen ja se on tehnyt valtavasti hyvää luterilaisuuden edistämiseksi. Sinun käsitykseesi on ikään kuin sisääkirjoitettuna, että jollei jokin kirkkokunta vastaa omaa näkemystäsi, ei se voi millään olla luterilainen.
Eikö se pikemminkin ole synodaalinen, ainakin nimestä päätellen? En tunne, myönnetään. Minulla on ollut käsitys, että se toinen, jonka nimeä en nyt muista näistä kons. amerikkallaisista lut. kirkkokunnista olisi pikemminkin kongregationalistinen.
En nyt ihan tuota viimeistä syytöstäsi allekirjoita. Tiedän toki, että piispallisuus ei suinkaan ole sääntönä maailman luterilailaisissa kirkoissa ja sitä ei suoraan tunnareissa edellytetä. Mutta minulla on se käsitys, että jonkinlainen yliseurakunnallinen järjestys kyllä olisi siellä. Sinänsä varmasti erilaista tulkintaa varmaan löytyy.
Kysymys oli lähinnä @Repe :lle, joka vaikuttaa luterilaisiin isiin hyvin perehtyneeltä.
1500-luvun Ruotsin valtakunnan historiaa melko runsaasti lukeneena sanoisin, että kyllä sitä hajaannusta paikalliskirkossa löytyi kyllä yllin kyllin erimielisyyttä, hajaannusta ja sekasortoa, jota toki maallisen esivallan koura suitsi aina kulloisenkin hallitsijan mieltymysten suuntaan. Toki satunnaisesti puhkesi jopa paikallistason väkivaltaisuuksia, kuten tämä hieman hupaisakin esimerkki Paimiosta 1590-luvulta osoittaa: Kirkkohistorian kahinaa: Kun Paimion pappi lensi yli aidan: jumalanpalvelusriitoja 1590-luvulla
En tiedä enkä toki tässä ole yksityisenä kristittynä maallikkona mikään tuomari näiden mainittujen suhteen. Kaikilla noilla “kansankirkon” jättäneillä ryhmillä ja kirkoilla on oma syntytarinansa eikä tietenkään ole niiden jäsenten vika että ovat löytäneet seurakuntayhteyden niistä, tai jopa syntyneet niihin kuuluviin perheisiin.
Kun tämän ketjun otsikossa on sley versus Lhpk, ajattelen että on asiallista olla mukana pyrkimys ymmärtää vaikkapa Tom Säilän näkemyksiä. Se ei tarkoita esimerkiksi minun kohdallani että ne olisivat yksi yhteen omien epämääräisempien pohdintojeni kanssa.
Ovatko kaikki - cymbusta lainatakseni - yhdistykset kirkkojen korvaajina oikeasti yhtä opissa? Käsittääkseni niitä on aikain kuluessa syntynyt juuri siksi, että ei ole kelvannut olla jostain opillisesta syystä olla mukana isommassa joukossa.
Viisaampaa eli nyt Diakonia siteeraten: Uskon Kristuksen kirkon olevan löydettävissä monesta eri paikasta, myös eri kirkoista.
Minusta tässä on jälleen liian vahva painotus organisaatiotason yhteydelle, niinkuin tuntuu olevan herätysliikkeidenkin (Sley) osalta tässä teemassa. Eikö uskon ja opin jatkuvuus ole paljon tärkeämpää kuin jäsenyys samassa hallinnollisessa yksikössä? Minusta tämä on selkeästi luterilainen näkökulma.
Sanoisin että on aivan ilmiselvää että Lähetyshiippakunta jatkaa maassamme vuosisatoja jatkuneessa luterilaisessa perinteessä, vaikka toimii kansankirkon ulkopuolella. Samat liturgiset kaavat ja virret ovat messuissa käytössä, samat kirkkohistoriamme teologit ja papit ovat LHPK:n väen lukulistoilla ja samanlaiset teologiset painotukset esimerkiksi piispallisen järjestyksen puolesta ovat läsnä. Tietysti käytännön toiminnassa erojakin syntyy, kun kansankirkollisesta painotuksesta on luovuttu.
Tuntuu kummalliselta kun seuraa Sleyn toimintaa ja lausuntoja: piispoja ei pidä totella eikä kuunnella, heiltä ei voida ottaa vihkimyksiä ja heidän lausuntojaan tulee kritisoida mutta missään nimessä ei tule irtantua tästä organisaatiosta. Yhtenäisyys on puhtaasti näennäistä, ilman todellista substanssia.
